PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!
Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään tiedätte, että saman katon alla kanssani asuu yksi siivousfriikki, kaksi tavaroitaan sinne tänne jättelevää neitokaista sekä yksi karvainen kaveri, jolla on yllättäen tänä keväänä ollut jonkinsortin karvanlähtöaika. Minä olen se, joka rakastaa siistiä kotia, mutta en näe sotkuisesta kodista punaista, niin kuin tuo mieheni. Kaupallisen yhteistyön myötä Bissellin kanssa pääsin kertomaan teille pienestä, mutta pippurisesta laitteesta, josta on suuren suuri apu ihan joka päivä. Sen ansiosta kotityöpäiväni sujuvat harmonisemmin ja sen ansiosta säästän silkkaa aikaa siivouksen suhteen.

Ennen kuin esittelen teille tuon kuvissa vilahtelevan siivousapulaiseni, niin ajattelin kertoa teille hieman meidän siivousrutiineistamme. Meillä käy siistijät kerran kuussa, torstaisin. Joten he tekevät sen perussiivouksen ja meille jää ylläpitosiivoukset. Jo aikoinaan ennen siistijöitä joka viikon torstai oli koko perheen siivouspäivä. Silloin siivottiin koti viikonlopuksi kuntoon. Nyt meillä siivotaan silloin, kun siihen on tarvetta. Niistä paikoista, kun on tarvetta. Yleensä miehen aloitteesta. Ei ole lainkaa tavatonta, että pomppaamme sohvalta ylös iltakahdeksan maissa ja aloitamme tunnin tehosiivouksen. Se vaatii sen tietyn hetken, mutta ah, miten puhdasta tulee 🙂
Vaikka en itse ihan niin siivousfriikki olekaan kuin tuo mieheni, niin silti rakastan kotia, jossa tavarat on järjestyksessä ja jossa on päällisin puolin puhdasta. Varsinkin kotitoimistopäivinä. Itse olen tarkka siitä, että sohvatyynyt ovat ojennuksessa ja että sohvat ovat puhtaat. Tuon karvaisen kaverin kanssa tämä on asia, josta olen joutunut hieman joustamaan. Hän kun tykkää nukkua päivisin sohvilla. Tehdä majoja tyynyjen taakse tai sitten ihan vain huvikseen tiputella tyynyjä lattialle. Tänä päivänä, kun ulkona on kaiken maailman kuivunutta kasvustoa, tuo koiruli masu- ja jalkakarvoissaan sisälle jos jonkinmoista roskaa. Vaikka kuinka yrittäisi ne jo ulko-ovella ennen sisään tulemista putsata.
Näiden roskien imuroimisessa tuo pieni pippurinen siivousapulaiseni on ihan ykkönen. Ainakin kerran päivässä surautan olohuoneen lattialta ja sohvilta roskat pois. Meidän valkoisissa sohvissa ei näy koirankarvat, mutta tuossa harmaassa lepotuolissa näkyy. Siinä, missä hän tykkää päivystää kadulle ohikulkevia ihmisiä. Siitä taannoin otin sellaisella vaateharjalla karvoja pois. Enää ei tarvitse, kiitos tuon pienen arjen helpottajan.



Tuo pieni arjen helpottaja, jota olen nyt testaillut, on Bissell Pet Hair Eraser -langaton rikkaimuri. Nimensä mukaisesti se auttaa puhdistamaan lemmikkien karvoja huonekaluista, matoista, autosta tai ihan mistä vaan, missä karvoja on tottunut näkemään. Sen lisäksi olen kokenut sen olevan oiva apu keittiössä. Mikään ei ole inhottavampaa kuin leivänmuruset ja muut roskat jalkasokkelien edessä. Niiden puhdistamiseen haen joskus imurin alakerrasta, mutta nyt ei tarvitse raahata tuota painavaa rotjaketta yläkertaan. Pieni ja pippurinen rikkaimuri hoitaa aika monta työtä, joihin aiemmin olen käyttänyt kunnon imuria.
Paketin mukana tuli kolme eri suutinta; irrotettava moottoroitu suutin, rakosuutin ja verhoilusuutin. Tuon moottoroidun suuttimen huopa antaa lisää imutehoa ja vangitsee enemmän lemmikkien karvoja ja uppoutunutta likaa. Menin tekemään sen virheen, että trimmipöydän sijaan harjasin Tobyn tässä eräänä kauniina päivänä meidän sängyllä, päiväpeitteen päällä. Kauhuissani huomasin, että tuon operaation jälkeen koko päiväpeitto oli täynnä koiran karvoja. Sellaisia hentoja, joita ei tuosta vaan nypitäkään pois. Moottoroidun harjarullasuuttimen avulla päiväpeitteestäkin saatiin jälleen karvaton. Kuten myös tuosta hankalasti puhdistettavasta keittiön matosta.
Matoistamme on tullut liki uudenveroisia nyt kun olen niitä puhdistellut rikkaimurilla. Kuten tiedätte, niin ruokailuhuoneessamme on kaunis itämainen matto. Matto, joka on mummulan peruja ja jonka kauneutta haluan vaalia. Mutta kun lähemmin tarkastelee, niin jopa sekin on täynnä valkoista pientä koirankarvaa. Välillä kuulkaas tuntuu, että olisi hyvä käydä suurennuslasilla läpi koko koti ja jynssätä se jokaista karvaa myöden. 

Huonekalujen tekstiilien ja lattian lisäksi tulee rikkaimurilla putsattua myös pöytätasoja. Yksi paikka, jossa koiran karvat näkyvät myös, on tuo autoni. Musta verhoilu ja valkoinen koira ei ole ehkä kaikista ihanteellinen ratkaisu. Mutta kuten kerroin, niin Tobysta ei ole aiemmin lähtenyt näin paljon karvaa kuin tänä keväänä. Liekö vauvaturkki nyt vihdosta viimein pian vaihtunut aikuisen koiran karvaan. Tiedä häntä, mutta ellei tuo karvanlähtö helpota, niin onneksi on edes apu, jolla poistaa karvat pinnoilta nopeasti.
Koti kolmessa kerroksessa on unelmamme. Sen siivoaminen on tosin ollut huomattavasti työläämpää kuin mitä ennalta ajattelin. Ehkä se on osiltaan sen takia, että meidän imuri painaa niin paljon ja koen työlääksi raahata sitä paikasta toiseen. Bissell Pet Hair Eraser -rikkaimuri on meillä helpottanut arkea jo senkin takia, että sillä saa hienosti imuroitua rappusille kertyvät pölypallot ja koiran karvat. Meillä kun on nuo yhdet rappuset niin pitkät, että imurin johto ei riitä kummastakaan suunnasta sen vertaa, että rappuset pystyisi täysin imuroimaan. Rappusten askelmiin kertyy yllättävästi karvoja ja muita roskia. Tuolla rakosuuttimella pääsee onneksi niihin kulmiinkin, mihin tavallisella imurilla ei yllä.

Näiden kuvien myötä silmäni avautuivat; onko meillä oikeasti noin likaista? Huh 🙂 Se on tämä kesä ja armoton aurinko, joka saa joka vuosi ne kodin nurkat kiiltelemään. Kevätsiivous on meillä se, mistä ei laisteta. Yleensä. Tänä vuonna sellainen on näemmä jäänyt tekemättä.
Löytyykö sieltä ruudun takaa koteja, joissa olisi tarvetta kevyelle ja kompaktille rikkaimurille? Sellaiselle, jolla saa niin lemmikkien karvat kuin pienet roskatkin kätevästi pois tekstiileistä? Leivänmurut lattianraoista ja pölypallot rappusten askelmilta?
Jos nyökyttelit päätäsi, niin kannattaa jättää kommenttia tämän postauksen kommenttiosioon. Nimittäin sain arvottavakseni yhden Bissell Pet Hair Eraser -rikkaimurin teidän lukijoiden kesken 🙂 Arvonta-aika loppuu viikon päästä sunnuntaina klo 23.59. Arvonnan säännöt löydätte täältä!
Bisselliltä löytyy monia muitakin tuotteita, joilla helpottaa arkea. Kannattaa käydä tutustumassa tuotteisiin täällä! Itse haaveilen sellaisesta tekstiilipesurista, sillä aina silloin tällöin käy niin, että Toby ehtii hyppäämään valkoiselle sohvalle ennen kuin jalat on lenkin jälkeen pesty. Noh, onneksi on pestävät päälliset sohvissa 🙂
PERJANTAITERKUIN,
![]()
PS. iso plussa vielä laitteen äänestä; ääni on niin miellyttävän hiljainen (ollakseen imurin sukulainen), että tänä aamuna kävin läpi koko keskikerroksen vielä muun perheen nukkuessa yläkerrassa. Niin, että on kiva palata töistä kotiin siistiin kotiin. Tai ainakin siistiin keskikerrokseen!




Vaikkei itseäni elämässä ole juuri täytynyt muistuttaa niistä elämän perusasioista, niin silti tuo muistutus ranteessa on hyvä olla olemassa. Näin kiireaikoina kuin ei välttämättä aina ole itsestään selvää muistaa elää, nauraa ja rakastaa. Kesän ekaa kertaa huomasin eilen illalla, että oli ollut niin kiire päivä töissä, etten ollut edes Insta Storya päivittänyt. Toisaalta on ihana huomata, että sitä vaistomaisesti tulee karsittua tietyistä jutuista kiireen keskellä. Niistä sellaisista, joita ehtii kyllä tekemään myöhemminkin. Blogikin jäi päivittämättä ja muutenkin somekäynnit oli laskettavissa yhden käden sormilla. Nekin suurin osa liittyivät töihin. Sängyssä nukkumaan mennessäni mietin, että pitäisi ehkä useammin pitää someton päivä.





Kesä ja lohi. Kesä ja graavilohi. Ne sopivat yhtä hyvin yhteen kuin lime ja tillikin. Näistä graavilohikanapeista tuli omia suosikkejani. Krustadin rapsakkuus, limen hapokkuus ja majoneesin täyteläisyys saivat aikaan tyytyväistä mmm-äännettä. Myös muissa perheenjäsenissä!


Tuo Hellmann’s Valkosipulimajoneesi on ollut meillä käytössä sellaisenaan bataattiranskalaisten ja ranskalaisten dippaamiseen. En voi vastustaa sitä. Voisin syödä sitä ihan pelkältäänkin. Tällä kertaa se pääsi jättikatkaravun pyrstöjen, avokadon, tillin ja sitruunan kanssa solmittuun liittoon rapsakoiden ruisnappien päälle.
Kaikille ei kalaruoat maistu. Meillä pienempi on ilmoittanut, että ei ole kalan ystävä. Paitsi lohisopassa. Kana onneksi hänellekin maistuu. Joten niitä ”ei kalaruokien” -ystäviä varten tein myös broilerinleikkeistä pikkusuolaisia. Näissä majoneesin pehmeys saa rinnalleen kirpsakan punaposkisen omenan, kielenkantoja vienosti kutkuttelevan tulisen kastikkeen sekä makua ja väriä antavan curryn. Tarjoiltuna tuorean ruisleivän päällä.
Minttua, aurinkokuivattua tomaattia ja vuohenjuustoa. Pehmeän täyteläistä majoneesia ja suloisen makeaa hunajaa. Tarjoiltuna raikkaan kurkkuviipaleen päältä. Näissä lihattomissa kanapeissa maistuu kuulkaas kesä! Mutta koska kesä on aika lämmin, niin nämä kannattaa täyttää vasta juuri ennen tarjoilua, ettei kurkun nesteen turhaa valuta täytettä kurkulta pois.


Onko mitään ihanampaa kuin varhaisperunat? Mitään ihanampaa kuin eilisen päivän perunoista tehty perunasalaatti? Eipä juuri tule montaa asiaa mieleen. Se, kun ne eilisen päivän perunat sekoitetaan yhteen herneiden, papujen, retiisien ja avokadon kanssa, lisätään siihen kastikkeeksi hieman makeantulista sinapilla höystettyä majoneesia ja annetaan tuon salaatin tekeytyä jääkaapin viileydessä hetki, lähentelee jo sitä kesäruokaideaa, jota itse olisin valmis toteuttamaan aina toukokuusta elokuuhun.
Parsakaali, tuo pitkäaikainen rakkauteni, kulkee mukana myös tänä kesänä. Aina minulta kysytään, että enkö keitä sitä. En edelleenkään keitä sitä. Tähän salaattiin parsakaali sai kaverikseen pensasmustikoita, kirpsakkaa omenaa ja ihanaa luomusellerin vartta. Siemensekoitus tuo rouheutta ja minttu raikkautta. Kastikkeen suloisuus saa parsakaalin jääkaapissa hieman pehmenemään. Niin että salaatista tulee hetkessä niin kesäkattauksen katseenvangitsija kuin santsauskierroksen kunkkukin!
Sitten ei muuta kuin essu pois kaulasta, hiukset kikkuralle, huuliin punaa ja kesämekko ylle. Kesäiset piknikit odottavat! Rakkauteni majoneesiin on yltänyt siihen pisteeseen, että ajattelin sen moninaisia käyttötapoja tämän tästä. Tälle kesälle ajattelin vielä kehittää reseptit bbq-majoneesista, jolla maustaa taivaallinen grillipitsa sekä testata elämäni ensimmäisen kerran, miten majoneesi sopii suklaakakun leivontaan.












