keskiviikko 16. toukokuun 2018

Just chillin’ -Sillikset & arvonta

*yhteistyössä: Abba

HEIPPAHEI!

Kaunis lauantai-iltapäivä saaressa. Tuulenvirekään ei käy. Ihmiset hakeutuvat varjon alle. Ilmassa leijuu raukea toimettomuus. Olotila, johon itse usein kaipaan loppuviimein jotain toimintaa. Tiedättekin, että rentoudun tekemällä ja touhottamalla. Kuin varkain lähden käymään keittiössä ja saavun ulos tarjotin täynnä herkkuja. Eikä aikaakaan, kun tuon helteisen iltapäivän kunniaksi saaren täyttää puheensorina, iloiset ihmiset ja varsin tyytyväisen oloiset ilmeet. Just tätä hain takaa lähtiessäni käymään sinne keittöön. Tsillailua pikkuhiljaa iltaan kääntyvässä kesäisessä iltapäivässä sillisten merkeissä. Sillisten? Jep, Sillikset on termi sille tsillailu-hetkelle, josta arjen askareet on jätetty taka-alalle ja jossa sillit näyttelevät pääosaa. Hetkelle, jossa rentous ja hassuttelu kuuluvat asiaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Abban kanssa.

Itse rakastan sillejä yli kaiken. Tiesin, että vieraaksi saareen saamamme maailman parhain anoppi ei juurikaan silleistä välitä. Otin riskin ja samalla myös missionikseni saada anoppi edes maistamaan silliä. Miten tässä onnistuin, sen kerron myöhemmin postauksessa. Ensin haluan kertoa teille, kuinka sillirakkauteni nousi uusiin sfääreihin. Tähän asti olen rakastanut valkosipuli- ja sinappisillejä. Niitä perinteisiä, jotka maistuvat niin hyviltä varhaisperunoiden kanssa. Kesällä on ajanjakso, kun voisin elää pelkällä sillillä ja perunalla.

Sillisten myötä tajusin, että eihän ne sillit aina tarvitse kyytipojakseen perunaa. Kuulun siihen sakkiin, joka tykkää syödä ja napostella ruokaa suoraan purkista. Haarukalla tai lusikalla. Silliksillä en ihan niin tohtinut tehdä, mutta ihan varmasti kotona tulee tästä lähtien syötyä sillejä myös suoraan purkista. Ensimmäistä kertaa tajusin, että sillit ensinnäkin maistuvat hyville pelkältään ja toiseksi, että sillien suutuntuma on miellyttävä.

Mökki-Silliksillä maistelimme Abban kolmea eri sillimakua, jotka ainakin meille olivat ihan uusia tuttavuuksia Koska ne perinteiset valkosipuli- ja sinappisillit olivat vieneet mennessään, niin ei ollut aiemmin tullut mieleenkään kokeilla uusia makuja 🙂 Silliherkku Rapumarinoitu Silli, Inkivääri-Limesilli (kausimaku, saatavilla 31.8. asti) sekä uutuus Ginsilli (rajoitettu saatavuus, kausimaku, saatavilla 31.8. asti) maistuivat myös pelkältään, että ruisleivän päällä. Ruisleipä ei tarvinnut edes voita päälleen. Pelkkä silli riitti. Vaikkei sillisten tarkoitus ollutkaan arvostella tuotteita, niin silti muutamia lausahduksia jäi mieleen!

”Ihanan raikas ja tässä maistuu gini. Sopivassa suhteessa. Kesäinen ja hei olikos tätä lisää?” / Abba Ginsilli

”Oijoi, kun sulkee silmät niin voi kuvitella olevansa makumaailman puolesta Aasiassa. Erittäin raikas eikä yhtään keinotekoinen. Nami, tästä tuli mun suosikki!” / Abba Inkivääri-Limesilli

”Voi miten pehmeä maku ja hei onko nämä sillinpalat pienempiä kuin yleensä? Jos sillit maistuvat kaikki näin hyville, niin varmasti syön silliä jatkossakin.” / Abba Silliherkku Rapumarinoitu Silli

Yllä olevista kommenteista voinette päätellä, että niin vain saimme tuon anoppi armaan maistamaan silliä. Eikä vain kerran vaan monta kertaa! Tuo Silliherkku Rapumarinoitu Silli oli anopin suosikki ja se olikin ensimmäinen purkki, jonka pohja pilkotti. Sitten kun olimme syöneet sillit purkeista, käytimme loppukastikkeen ruisleipien dippinä. Itse tykästyin eniten tuohon Inkivääri-Limesilliin ja maistajaraadin miesväki oli sitä mieltä, että Ginsilli vei voiton. Hei, jokaiselle jotakin!

Ihana ja rento Sillishetki jätti hyvät muistot mökkikauden avajaisista. Mökkikauden avajaisten kunniaksi Silliksillä kippisteltiin kultaisella kuplivalla.

KULTAINEN KUPLIVA

loraus kultahippulikööriä
rutikuivaa kuohuviiniä
(huom! kuohuviinin tilalla voit käyttää myös tonic-vettä)

-annostele lasien pohjalle loraus kultahippulikööriä
-kaada päälle jääkylmää kuohuviiniä
-skoolaa ja kippistele, nauti kylmänä

*************************

Viettäisitkö sinä Silliksiä brunssin merkeissä, illanistujaisissa vai juhlistaisitko kenties ystävien kanssa kesää piknikillä? 

Kertomalla omat Sillisvinkkisi tämän postauksen kommenttiosissa olet mukana Abba Sillikset -tuotekassin sekä K-kaupan lahjakortin (20 euroa) arvonnassa mukana. Eli pääset järkkäämään ystävillesi tämän kesän hittijuhlat eli Sillikset! Arvonta-aikaa on viikko eli arvonta päättyy 23.5. klo 23.59. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

Mä jotenkin hurahdin niin näihin Silliksiin, että pitäisköhän kesän tuparitkin järkätä Sillis-teemalla? Murtaa vähän niitä myyttejä, joita sillien ympärille on rakennettu. Sillithän on meinaan oikeasti helpoimpia ja rennoimpia ruokia mitä tiedän. Kansi auki ja nauttimaan. Seisova pöytä, johon sillien lisäksi salaatteja ja erilaisia leipiä. Kesäruokaa parhaimmillaan!

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


45 Responses to “Just chillin’ -Sillikset & arvonta”

  1. Kukkanen sanoo:

    Itse pidän sinappisillistä tuoreen ja lämpimän ruisleivän, voikerroksen, emmental-juuston ja tillin kanssa 🙂

  2. Miikku sanoo:

    Smetanaa,tilliä,sitruunan mehua,sitruunapippuria ja silliä pieniksi silputtuna. Kaikki sekaisin kulhossa. Uusien pottujen kanssa niin herkkua!

  3. Niina sanoo:

    Uusien perunoiden kanssa sillit on hyviä 🙂 Kylmä kastike silleistä tehtynä on myös namia, siihen voi laittaa esim. ranskankermaa, punasipulia ja sitruunanmehua sekä mausteita/yrttejä maun mukaan.

  4. sikkuralla sanoo:

    Pienet illanistujaiset olisi kiva järjestää. Silliä, tilliä ja uusia perunoita.

  5. MinttuW sanoo:

    Siis itsehän en ole silliä maistanut koskaan ja olen jo 35v ja meillä on mökki (miellän siis sillin mökki ruuaksi vaikka varmasti täällä kaupungissa sitä myös ihmiset syö), mielestäni tämä, ehkä jopa vääryys?! Pitäisi korjata mahd. Pian. Aina sanon että en pidä sillistä, mutta todellisuudessa en ole maistanut, nyt haluan testausta. Juhannuskin tulossa!

  6. Tiia sanoo:

    Ei oikeastaan mitään vinkkiä ole heittää, mutta mukana arvonnassa, nam!

  7. Tiia sanoo:

    Heh, pakko ensin kommentoida että silliksistä tulee kyllä ensin mieleen enemmän akateemisten vuosijuhlien jälkeiset seuraavan päivän bileet postauksen tapaiset sillikset järjestäisin kuitenkin tapas-meiningillä; jokaiselle jotakin!

  8. Eetu sanoo:

    Olen itse rakastunut silleihin vasta muutama vuosi sitten, ja edelleen melkeinpä ainoa paikka missä noita tulee nautiskelua on ruotsinlaivan kalapöytä ( joulun ja juhannuksen lisäksi )

    Etenkin tuo gin – silli vaikuttaa mielenkiintoiselta! Haluaisin ehdottomasti järjestää sillikset pienelle ystäväporukalle ja juhlia samalla parvekauden avajaisia. Parveke tulisi tosi siivota lokinp*skasta ensin puhtaaksi. 😀

  9. Airi sanoo:

    Tuo rapumarinoitu on minun herkkuni, ostin jo uusia perunoita oli ihan pakko ja söimme koko suvun kanssa (29) henkeä.

  10. JoAnna sanoo:

    Sinappisilli ja uudet perunat NAM!
    Silliksiä voisin kans yhdistää tupareihini!

  11. Tinja sanoo:

    Illanistujaisissa vähän alkoholia ja silliksiä suolapalaksi toimisi varmaan hyvin.

  12. Annika sanoo:

    Voisin ottaa tavoitteekseeni tarjota sinappisilliä pikkusuolaisten muodossa tupaantuliaisissa. Tarjoaisin niitä ruissipsin päällä, ranskankerman tai muun kastikkeen kanssa.

  13. Kaura sanoo:

    Vihreät Parsat tai vaaleat parsat, silli suola, pippuri ja avokadokastike, Ihanaa herkkua. Sillin pitää olla tässä jtn raikasta, yleensä Matjessilli on toiminut hyvin. =) Nuo silliruisleivät varmasti myös herkkua :p Sillt toimivat kesällä ruokapöydässä tosi hyvin, ja ovat osa kattausta aina. Talvella ei tule syötyä.

  14. Jenni sanoo:

    Kyllä ne parhaimmilta maistuisi uusien perunoiden ja voin kanssa

  15. NelliinaX sanoo:

    Silliksiä yhdistäisin minäkin pieniksipilkottuina ranskankermaan ka vähän sitruunaa sekaan ja sit uudet perunat kylkeen.Mukana.

  16. Mari sanoo:

    Kyllä silli ja uudet perunat on vaan sellainen yhdistelmä, että en parempaa keksi.

  17. Leena sanoo:

    Hei!
    Keitetty kanamuna (leikkurilla kolmioiksi), ruohosipulin paloja, sipulisilliä ja ruisleipää…nam. Täytyy kyllä kokeilla noita uusiakin makuja.

  18. Asta sanoo:

    En ole ikinä (what!?!) maistanut silliä, jotenkin se haju ja ulkonäkö… Rakas mies kyllä rakastaa sillejä yli kaiken tässäpä hänelle kiva ylläri ja josko sitä itsekkin rohkeneisi maistaa kuten sun anoppi

  19. Maria sanoo:

    Pitää olla täysin rehellinen ja todeta lapsuudesta jäänyt kammo siliin. Mutta kun on aikuistuttu ja makutottumukset muuttuneet, olisi kiva päästä kokeilemaan. Tarjoaisin varmaan perinteisesti uusien pottujen kanssa ja tuo leipäkin näyttää niin hyvältä.
    Tai ottaisin purkit mukaan anoppilaan ja maistaisin mitä kivaa anoppi keksisi.

  20. MaaritL sanoo:

    En ole koskaan maistanut silliä, olisikohan jo korkea aika 😀 Muu perhe kyllä tykkää sillistä!

  21. Maria M sanoo:

    Sillit kuuluu ehdottomasti kesään ja nimenomaan uusien perunoiden ja voin kanssa.

  22. Rida sanoo:

    Kyllä vaan iän myötä makumieltymyksetkin muuttuvat;aiemmin ei tullut mieleenkään edes maistaa sillejä mutta nyt ne ovat ihan must uusien perunoiden kanssa, rapumarinoitu on varmaan suosikkini koska siinä on jo kastikekin mukana:D

  23. MarjaKoo sanoo:

    Takapihan terassilla voisi järkätä naapureille illan näiden tarjottavien äärelle

  24. Johanna sanoo:

    en ole sillien ystävä mutta nämä maut kyllä houkuttelevat kokeilemaan, uusien perunoiden ja höyrytettyjen kasvisten seurana!

  25. Eve sanoo:

    Uusien perunoiden kanssa sillit on kyllä tosi hyviä! 🙂

  26. Helena sanoo:

    Sillit meillä ympärivuotisesti käytössä. Kesällä maistuu isoäidin kanamunasalaatin ja uusien perunoiden kera. Silli kun silli kaikki maut maistuu!

  27. Kimmo sanoo:

    Kyllähän noi sillit vähän uutta pottua huutaa kaverikseen, mutta ajattelin kokeilla tänä kesänä myös lämpimään gubbröraan!

  28. Seija sanoo:

    Kyllä se on kuulkaas uudet potut, voita, tilliä ja matjes-tyyppistä silliä tai mitä silliä nyt sattuu olemaan. Kyllä maistuu :):)

  29. jiip sanoo:

    En ymmärrä sillien päälle mitään 😀 En oo tainnut ikinä maistellatkaan, kun ne näyttävätkin erittäin epämääräisiltä. Mutta! Isäni on hullu sillifani 🙂

  30. Tupu sanoo:

    Sillit ovat parhaita uusien perunoiden ja tillin kera.

  31. Elise H. sanoo:

    Oih, nyt alkoi kyllä tehdä mieli silliä! Täydellisintähän silli on tietysti uusien perunoiden kanssa, mutta voisihan niitä muutenkin syödä. Olen aina pitänyt sillistä, mutta nyt se oli jäänyt vähän unohduksiin 🙂

  32. Kipsuli sanoo:

    Jos miehesi on sillifani, saat helposti järjestettyä mieluisan yllätyksen kokoamalla kesäisen aterian sillien ympärille. Pääset itsekin kokkailussa aika helpolla 🙂

  33. Sari P sanoo:

    Itsekin herkuttelen välillä silleillä, mutta ihan parasta se on mökillä uusien perunoiden kavereina!

  34. NannaS sanoo:

    Uusien perunoiden kanssa ehdoton 🙂

  35. Nina sanoo:

    Miehen perheessä silli kuuluu kesällä pöytään joka päivä, erityisesti mökillä. Myös jouluna heiltä löytyy 2-3 erilaista silliä pöydästä.

  36. Pussi sanoo:

    Uusien perunoiden kanssa tai ihan sellaisenaan napsittuna 🙂

  37. Ruskarouva sanoo:

    Mieheni vetää purkkitolkulla uusien perunoiden kanssa 🙂

  38. klaara sanoo:

    Haluan aina kokeilla uusia makuja silleissä Tuo inkivääri-limesilli kuulostaa herkulliselta. Meillä on aina sillejä kotona jopa maustamattomia fileitä, joita voi laittaa leivän päälle, mikä minusta on paras tapa nauttia silleistä.

  39. Mini sanoo:

    Voi tuo inkivääri-limesilli kuulostaa niin hyvältä! Itse nautiskelisin sillejä uusien perunoiden kanssa mökkikauden avajaisissa koko perheen kera ☺️

  40. Myy sanoo:

    Kesän alkajaiset kavereiden kanssa omalla parvekkeella ilta-auringossa: salaattia, sillejä ja uusia perunoita voikastikkeen kera

  41. SAMP sanoo:

    Inkivääri ja lime ovat herkkuani, joten menee kyllä kokeiluun yhdessä uusien perunoiden kanssa jahka sellaisia on saataville! Mökkiruokaa parhaimmillaan ☺️

  42. Henna sanoo:

    Silli saaristolaisleivän ja ranskankerman kanssa, herkkua! Lapsille ei sillot maistu, mutta äiti voi ”uhrautua” 😉

  43. Päivi sanoo:

    Uudet potut, kananmuna, saaristolaisleipä ja silli, oi mitä ihanaa mökkiherkuttelua! Sinappisilli on suosikkini, mutta kylläpä kuulostavat nuo uutuudetkin hyvältä!

  44. Lena sanoo:

    Ei ole kyllä parempaa kesäruokaa kuin erilaiset kalat uusien perunoiden kera. Sillit ovat herkkua ja aion ehdottomasti testata tuota limeinkiväärisilliä yhdessä ystävieni kanssa jonain kauniina kesäiltana.

  45. minttu47 sanoo:

    Perunteisesti uusien perunoiden kanssa. Lisäksi hapankorppua ja jotain hyvää salaattia.

Kommentoi