torstai 05. marraskuun 2020

Päästä varpaisiin ♥

3

MOIKKA IHANAT!

Tiedättekö kun välillä on niin paljon sanottavaa. Mutta toisaalta taas sitten ei mitään. Mä huomaan, että mun jokasyksyinen sisäänpäin käpertyminen ja omissaoloissa viihtyminen on tuonut ajatuksiin taas sellaista syvyyttä. Jota ehkä aiemmin tuli enemmänkin julkisesti jaettua. Mutta jonka jakamisen suhteen on tullut nyt tietynlainen blokki. Hyvällä tavalla, ehkä. Tunnistan sen, että ne on mun ajatuksia ja sen sijaan, että etsisin niille vahvistusta muilta, luotan että elämä näyttää onko ne ajatukset tosia.

Mutta ainakin yhden ajatukseni olen todistanut todeksi tässä syksyn mittaan. Nimittäin sen, että laiskuus ei ole kuolemansynti. Vaan joskus jopa eteenpäin paneva voima. Taito, jota pitää opetella. Ainakin meidän, ketkä saavat bensaa suoniin työnteosta ja elävät rakkaudesta työntekoon.

Tänä syksynä olen löytänyt itseni useammin kuin aiemmin työpäivän jälkeen sohvalta. Tai tekemässä restoratiivisia joogaharjotteita. Myös marraskuiset juoksulenkit ovat tulleet taas kuvioihin. Alkuun se oli vaikeaa olla avaamatta konetta kotona työpäivän jälkeen. Tai kotitoimistopäivinä sulkea kone neljältä tai jopa jo kolmelta. ”Mut mun pitäisi kyllä avata vielä tietokone…” -ajatus hälveni ajan myötä. Mä olen saanut ihan älyttömän paljon energiaa siitä, että olen antanut itselleni luvan tehdä niitä asioita, joista nautin. Jotka eivät liity työntekemiseen mitenkään. Ihan vain olla, hengitellä ja kuunnella mitä mun kehossa on meneillään. Päästä varpaisiin.

Työtunnit ovat vähentyneet, mutta työn tuottavuus on kasvanut.

Pakko painaa pitkää päivää -ajatusmalli on peräisin lapsuudenkodistani. Mutta toisaalta niin on myös tieto siitä, miten kivulias on puhjennut vatsahaava tai miten stressi voi aiheuttaa kauaskantoisia sydänperäisiä oireita.

Millaisen kuvan mä haluan antaa työnteosta ja yrittämisestä mun lapsilleni? Millaisia asioita he peilaavat kolmenkymmenen vuoden päästä lapsuudenkodistaan omaan työelämäänsä?

Mä haluan näyttää lapsille, että työntekeminen on se mikä kannattaa. Mutta vielä kannattavampaa on pitää huoli siitä, että työn kuormittavuus ja oma palautuminen on balanssissa. Koska elämässä on kuitenkin loppupeleissä niin paljon muutakin kuin työnteko. Kuten esimerkiksi se, että sä uskallat pysähtyä ja kuunnella missä mennään. Että sä tunnet mitä sun kroppasi sulle kertoo. Päästä varpaisiin ♥

Mikä tuo sulle iloa ja energiaa arjessa?
Mikä estää sua vaalimasta näitä asioita?
Onko siellä kenties selkärankaan piintynyt uskomus siitä, että laiskuus on pahasta?
Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti tuosta ajatuksesta?

Mulla on tuossa muutamia arkiruokareseptejä valmiina jakoon, mutta tänään ei ollut niiden aika. Ehkä huomenna, ellei sitten myysseillä taas illalla 🙂

TORSTAITERKUIN,


tiistai 15. toukokuun 2018

Elämä on taitolaji?

4

MOIKKUMOI

ja aurinkoista tiistaita ihanaiset, nauravaiset! Tuli yksi päivä puheeksi kahvitunnilla taidot. Ne sellaiset taidot, jotka itse kukin kokee hyödylliseksi. Joita ilman ei tulisi toimeen. Itse koen, että on ainakin kolme taitoa, joita ilman en tulisi toimeen. Tai sanotaanko, että elämä olisi himpun verran hankalampaa, jos olisin vailla näitä taitoja:

IDAutolla ajotaito

Tämä taito on sellainen, jonka myöntämisestä tunnen pienen piston sydämessäni. Koska luonto & rakas maapallo. Edelleen haikeudella muistelen sitä sähköautoa, jota sain kuukauden päivät testata. Mutta rehellisesti voin sanoa, että en tulisi toimeen ilman autoa. Ilman, että osaisin itse ajaa. Se on osaltaan se riippumattomuus muista, joka saa tämän taidon nousemaan arvoon arvaamattomaan. Vapaus mennä ja tulla silloin kun haluaa. Vaikkemme nyt ihan perähikiällä asukaan ja busseja kulkee pari tunnissa, niin silti on menoja, joihin auto on välttämätön.

Koen myös, että autoilu säästää aikaa tässä hektisessä arjessa. Bussilla kulkiessani mulla tulisi töihin tunti. Kotiin toinen tunti. Autolla kulkiessa tuo työmatka tulee noin yhdeksään minuuttiin, ruuhkasta riippuen. Lisäksi ollaan niin kovia suhailemaan tyttöjen kanssa sinne tänne, että oltaisiin ilman autoa ja mun autolla ajotaitoa miehen työreissujen ajan ihan avuttomia.

Kielitaito

Tämä! Ehkä vielä tärkeämpi kuin tuo autolla ajotaito. Kiitollinen saan olla, että vanhemmat maksoivat aikonaan mun vaihtarivuoden. Tuon vuoden aikana opin englannin niin, että pärjään sillä. Opin rohkeutta avata suuni, vaikkei se kielioppi aina oikein menekään. Onnellinen olen myös niistä ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän opinnoista englannin lisäksi, joiden avulla voin sanoa, että pärjään aika monessa maassa. Enkä tarkoita, että sujuvasti kaikkia opiskelemiani kieliä puhusin menemään, mutta ainakin luetun ymmärtäminen onnistuu jotenkuten 😉 Matkustamista rakastavalle aika hyödyllinen taito. Vaikka kyllä sitä ilman yhteistä kieltäkin toimeen tulee.

Ruoanlaittotaito

Joku voisi ajatella, että ei ole tärkeä taito hänelle, mutta mulle on tärkeä taito. Syöminen kun on yksi elämän isoista nautinnoista, niin onnellinen olen että olen opetellut (välillä kantapään kautta) laittamaan ruokaa. Tekemään erilaisia ruokia ja kokkailemaan joskus jopa sellaisia ruokia, jotka oikealla hetkellä oikean ihmisen niitä syödessä ovat olleet tie miehen sydämeen.

Suurimpana ja elämään eniten vaikuttavana taitona pidän kuitenkin sosiaalisia taitoja. Niihin onneksi panostetaan nykyään koulussakin. Se, että tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Osaa sopeutua ja vastaavasti osaa pitää myös omia puoliaan. On kohtelias ja ystävällinen. Kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Taito iloita pienistä asioista on myös yksi niistä taidoista, jotka ovat itselleni avainasemassa. Kun elämä heittelee ja näyttää niitä nurjia puolia, niin silloin taito iloita pienistä, arkipäiväisistä jutuista korostuu ♥

Onko elämä taitolaji? Kyllä se mun mielestä näiden ja monien muiden taitojen puitteissa on 🙂 Elämänkoulu on suurin opettaja, pitää vain itse osata suodattaa, mitkä taidot niistä elämänkoulun opettamista taidoista on tärkeitä. Onko teillä taitoja, joita ilman ette tulisi toimeen tai joista haaveilette? Toivon, että tämän kesän jälkeen puutarhanhoito on sellainen taitolaji, jonka osaan. Lisäksi niistä elämän ihanista ”turhamaisista” taidoista haaveilen siitä, että osaisin kävellä oikein korkeilla korkokenkillä 😀 Ihminen on onneksi kehityskelpoinen olento, joten uskon, että tuskin mikään taito siitä oppimisesta jää kiinni. Lähinnä oppimisessa on kyse omasta sinnikkyydestä ja halusta.

TIISTAITERKUIN,