keskiviikko 04. joulukuun 2019

Joulun ajan pikkusuolaisia

MOIKKIS IHANAT!

Viimeksi, kun jaoin jouluisia herkkureseptejä sain toiveen tehdä vastaavanlaisen suolaisista herkuista. Suolaiset herkuthan ovat ihania, tykkään niistä jopa enemmän kuin makeista herkuista. Joulun ajan fredagsmys-postauksista etsin teille ne omat suosikkini. Toivottavasti saatte näistä apua pikkujoulu- ja joulutarjottaviin.

Ja hei miksei jo Itsenäisyyspäivänkin Linnan Juhla -katsomokattaukseen. Meillä tehdään tänä vuonna varmaan jo kolmatta tai neljättä kertaa ei niin suomalaista ruokaa eli raclettea. Tuo on ihana ohjelmanumero siihen iltapäivän varrelle. Istutaan pitkän kaavan mukaan ruokahuoneessa ja nautitaan kiireettömästä ruokailusta. Tänä vuonna kuusenkynttilöiden loisteessa. Viime sunnuntaina emme ehtineet kuusta laittamaan, mutta perjantaina, kun herätään lähdetään ”kuusimetsälle”. Koristellaan kuusi ja aletaan odottamaan joulua todenteolla!

Mätimoussepiirakka

3 torttutaikinalevyä

2 rs kirjolohen mätiä
1 prk Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit
1 prk ranskankermaa
sitruunapippuria
suolaa
tilliä
sitruunaa

-sulata torttutaikinalevyt ja painele ne yhteen pitkältä sivulta
-voitele reunoista noin 2 cm leveydeltä kananmunalla
-levitä pohjan päälle ohuelti Créme Fraichea
-paista uunissa 200 asteessa noin 12 minuuttia
-anna jäähtyä hieman
-sekoita mätirasiat, ranskankerma, loppu Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit keskenään
-mausta sitruunapippurilla, suolalla ja tuoreella tillillä
-levitä piirakkapohjan päälle ja koristele tillillä ja sitruunaviipaleilla.

Lohirieskaset

perunarieskoja
smetanaa
sitruunaa
tilliä
graavilohta
mätiä
punasipulia

-sekoita smetana, sitruunanmehu ja tilli (lisää tarvittaessa suolaa)
-voitele pienisttelyt perunarieskat em. seoksella
-täytä graavilohisiivulla, mädillä, punasipulilla ja tillillä

Pororieskaset

Kaurarieskoja (tai perunarieskoja)
tuorejuustoa
makeaa sinappua
poronleikkelettä
aurajuustoa
rucolaa
karpaloita tai puolukoita

-sekoita tuorejuustosta ja sinapista sopivan stydi tahna
-levitä tahna rieskan päälle
-täytä aurajuustolla, rucolalla, rullatulla poronleikkeleellä ja karpaloillaID

Aurajuusto-päärynäpiirakka

3 lehtitaikinalevyä
1 iso päärynä
aurajuustoa murusteltuna
pinjansiemeniä
voiteluun: muna

-sulata lehtitaikinalevyt ja kiinnitä ne pitkältä sivuilta toisiinsa
-voitele levyt munalla
-asettele päälle viipaloitu päärynä, aurajuustomurut ja pinjansiemenet
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia

Päärynäaurajuustopizzat

Pohja
2 dl vettä
1/3 pkt hiivaa (laitoin 3 tl kuivahiivaa)
5 dl pizzajauhoja

-lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää hiivajauhoseokseen
-kohota taikina kohotetaan kaksinkertaiseksi

Täyte
2 rkl oliiviöljyä
4 säilykepäärynän puolikasta
100g sinihomejuustoa
3 rkl pinjansiemeniä
1 tl timjamia

-voitele pizzat oliviiöljyllä ja asettele päälle täytteet
-paista 225 asteessa noin kymmenen minuuttia

Karpalo-Briesuupalat

lehtitaikinalevyjä
1 muna voiteluun
brie-juustoa
karpalohilloa

-voitele lehtitaikinalevyt kananmunalla
-leikkaa taikinalevy 10een palaan ja nosta aina kaksi palaa päällekkäin
-paista uunissa 225 asteessa noin kahdeksan minuuttia
-leikkaa taikinan päälle pala brie-juustoa
-laita uuniin vielä pariksi minuutiksi
-tarjoile karpalohillon kera

Helpot sormisyötävät

Torttutaikinalevyjä

Torttutaikinalevyyn painoin piparkakkumuoteilla kuvioita, voitelin kananmunalla
ja paistoin niitä uunissa 225 asteessa noin 7-10 minuuttia. Sitten halkaisin ne keskeltä ja laitoin kolmea eri täytettä:

1) brie-juustoa ja viikunahilloa
2) savuporotuorejuustoa ja rosmariinia
3) vuohenjuustoa ja hunajaa

Blinit

3 dl kermaviiliä
15 gr hiivaa
2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja sulata hiiva siihen. Sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Annan tekeytyä huoneenlämmössä pari tuntia tai jääkaapissa yön yli. Sekoita ennen paistamista taikinanalkuun kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä varovasti vaahdotettu valkuainen. Paista taikinasta ohukais- tai blinipannulla miedolla lämmöllä voissa paksuhkoja blinejä. Tarjoa kuumana smetanan, mädin ja sipulisilpun kanssa.

Juustotarjotin

Juustotarjottimen kokoaminen on helppoa ja nopeaa. Yleensä mulla löytyy juustotarjottimelta juustojen lisäksi pähkinöitä, keksejä, marjoja, hilloja, oliiveita ja leikkeleitä. Joulun alla siihen sopii hyvin myös suklaakonvehdit. Alla koottuja vinkkejä kuvien muodossa juustotarjottimista

Tällä viikolla riittää muutakin juhlittavaa kuin nuo Suomen synttärit. Oikein juhlaputki tiedossa 🙂 Tänään olisi ollut Helsingissä Indieaplacen 10-vuotisjuhlat, mutta en raaski jättää tyttöjä kaksin kotiin. Varsinkin, kun kotiin olisin tullut vasta puolen yön tuolla puolella. Ja onni on, että en päässyt lähtemään sillä meillä on pienempi pienessä kuumeessa. Joten koti-ilta koulutapaamisen jälkeen tiedossa.

Huomenna onkin edessä työpaikan pikkujoulut. Ihana päästä syömään pitkän kaavan mukaan! Autolla lähden liikenteeseen, sillä ajatus kuusen koristelemisesta pääkivun kourissa ei houkuttele 😉 Sen sijaan aikainen kotiinmeno houkuttelee, kun saan sen yhden reissumiehen myös huomen illalla kotiin. Perjantaina juhlitaan Suomea ja lauantaina lähdemme miehen kanssa kaksin juhlistamaan 50-vuotta täyttävää.

Mutta nyt juhlimaan tätä työpäivän loppua vielä excel-taulukoiden pariin. Elämä on yhtä juhlaa…vai miten se sanonta menikään ;D

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 01. joulukuun 2019

Ensimmäinen joulukuun sunnuntaiaamu

HEI HUOMENTA IHANAT!

Eikös ennen puolta päivää voi sanoa huomenta? 😉 Täällä on juuri noustu aamupalapöydästä ja ennen rakkaille ystäville lähtemistä ajattelin tulla jakamaan muutaman kuulumisen tähän sunnuntaiaamuun. Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuun, joka samalla on ensimmäinen joulukuun sunnuntaiaamu.

Jo jonkin aikaa olen pohtinut tauluhyllyn laittamista sohvan taakse. En ole jaksanut (kyllä!) lähteä Ikeaan, mutta onneksi tuli taannoin puhetta asiasta veljen vaimon kanssa. Heillä oli ylimääräisenä varastossa neljä tauluhyllyä, joista sain kaksi meille kokeiluun. Ja miten paljon voi olkkarin ilme muuttua kotoisammaksi muutaman tauluhyllyn myötä! Mun mielestä nuo tuovat niin paljon lisää kotoisuutta. Ja hyvän mielen siitä, että ”toisen roska on toisen aarre”.

Joulukalentereiden avaamisen lisäki tänä aamuna saatiin sytyttää adventtikynttiläkin. Meillä tänä vuonna perinteisen adventtikynttilän virkaa ajaa tuollainen joulukalenterikynttilä. Sellainen, joka kertaalleen oli jo kirpparilla myynnissä, mutta ei mennyt kaupaksi. Kaikella on tarkoituksensa – poltetaan se nyt tänä vuonna, kun edellisvuosina ollaan unohdettu moinen touhu 🙂

Kovin jouluisissa mietteissä on jälleen ajatukset, sillä tiedättekös mitä meinattiin tänään tehdä? No käydä ostamassa joulukuusi. Mä olen ollut siitä vanhoillinen, että pitkään olin sitä mieltä, että ennen aaton aattoa joulukuusta ei meille tule. Joka vuosi ollaan kuitenkin pikkuisen hilattu joulukuusen laittamista aikaisemmaksi. Ja nyt tuntuu, että tänä vuonna joulukuusi saa tulla kotiin tänään. Ehditään nauttia siitä sitten kolmen viikon ajan, ennen kuin karkaamme pohjoiseen.

Ne työaamut, kun saa sytyttää kuusen kynttilät ja nauttia hiljaisuudessa kahvikupin kuusen kynttilöiden loisteessa ovat aivan voittamattomia. Joten kyllä, nyt on just oikea aika laittaa kuusi. Viime vuonnahan meillä oli kaksi pikkukuusta, mutta tänä vuonna haluan taas tuohon pianon vierelle ison kuusen.

Jos sellaisen ehdimme laittamaan. Mikäli emme, niin kuusi saa odottaa ensi viikonloppuun. Näiden joulujuttujen kanssakin on parasta olla stressaamatta. Hei, nyt suihkuun ja sitten kohti jouluisia kahvitteluita. Palataan illalla edellisen postauksen kommentteihin vastaamisten merkeissä (kiitos kaunis niistä ♥).

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


keskiviikko 27. marraskuun 2019

Parasta viime aikoina

HEIPPAHEI

ja wuhuu, täällä on satanut lunta koko aamun. Sellaista valkoista, joka jää maahan. Joka positiivisesti elämän syrjää katsovan mielestä on ehdottomasti lunta – niiden parin epäilevän mielestä silkkaa räntää 🙂 Yhtä kaikki, valkoinen aina valaisee maiseman.

Viime päivinä on tullut fiilisteltyä. Kietouduttua iltaisin perhekuplaan, keitettyä  glögiä ja puuhailtua keittiössä. Tää on sitä parasta antia, jota marraskuu houkuttelee tekemään. Miettikääs, jos ulkona paistaisi aurinko ja ruoho vihertäisi. Lämpöasteita olisi yli 30. En usko, että itse pystyisin silloin fiilistelemään. Ainakaan tällä tavalla. Mun perisuomalainen sieluni kaipaa tätä aikaa, kun on niin säkkipimeää, ettei eteensä näe. Kun saa ihan surutta tuntea laajalla skaalalla.

Kun saa katsoa ohjelmia ohjelmien perään ja nukahtaa töiden jälkeen sohvalle. Kesken ohjelman. Haluaisin vinkata teille yhden erittäin mielenkiintoisen dokumenttisarjan: Arabia with Levison Wood. Avattiin sunnuntai-iltana telkkari just kun tuosta ohjelmasta oli vartti jäljellä. Etsin käsiini viisiosaisen sarjan Yle Areenasta ja katsoin kahden päivän aikana kaikki viisi jaksoa. Näin esteetikon silmään parasta antia oli kuvaustapa. Kuvauskulmat ja nuo huikeat maisemat. Toisella tapaa parasta antia oli päästä nojatuolimatkalle sinne, minne ei muuten tulisi matkustettua. Ainakaan tällä hetkellä. Huikea dokkari, suosittelen todellakin, mikäli olette yhtään kiinnostuneet näkemään Lähi-Idästä ja Arabian niemimaasta muutakin kuin mitä uutisissa ja somen uutisvirrassa näytetään. Mun travel bucket listalle pääsi Petran kuuluisa rauniokaupunki Jordaniassa!

Parasta aina joulun alla on myös joulun tuoksut. Ne, joita välillä joutuu reseptiä kehitellessään metsästämään. Nyt meillä tuoksuu joulu. Suussakin maistuu joulu. Tarkoituksenani oli leipoa tytöille välipalaksi kaurakeksejä, mutta viime metreillä päätinkin kokeilla jotain itselleni aivan uutta ja korvata kaurahiutaleet mantelijauheella. Lisätä jouluisia mausteita tuomaan makua. Rullata keksit rullalle (niistä ei tullut kauniin pyöreitä ;D) ja sulattaa päälle appelsiiniraakasuklaata. Avot!

Jouluiset keksit

75 g voita
1 dl (luomu)kookossokeria
2 dl mantelijauhoa
neilikkaa
kardemummaa
pomeranssinkuorta
kanelia
chiliä

-sulata voi kattilassa, lisää muut aineet
-anna aineiden sekoittua hyvin ja tarvittaessa lisää voita / mantelijauhoja
-nosta lusikalla nokareita uunipellille ja paista 180 asteessa noin 8-10 minuuttia
-jos haluat tehdä rullia, niin rullaa keksit ennen kuin ne jäähtyvät
-sulata päälle appelsiiniraakasuklaata

Mikä sun elämässä on ollut parasta viime aikoina? Toivottavasti sielläkin on löydetty joulunalusajan ihanuus. Ilman stressiä tai turhia murheita. Asioilla on tapana järjestyä ♥ Nyt vielä yksi keksi pahimpaan lounasnälkään (don’t try this at home) ja koulujuttuja. Tobyn kanssa on kyllä pakko vielä valoisalla päästä lunta ihmettelemään!

MUKAVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 24. marraskuun 2019

Joulunaluspuuhia lasten kanssa

HEI HELLUREI!

Aamusta mulla piippasi puhelin. (toim. huom. aamusta = klo 10.17 :D) ”Äiti, ookko hereillä?” Ajattelin, että nyt on varmaan flunssa iskenyt tai joku. Miksi muuten pikkuisempi viestittelisi naapurihuoneesta. Vastasin, että hereillä ollaan. Pyysin tulemaan pötköttelemään hetkeksi vielä meidän sänkyyn.  ”Voidaanko alkaa nyt leipomaan niitä pipareita?”

Otettiin eilen illalla piparkakkutaikina pakkasesta sulamaan ja pienempi oli sen ehtinyt jo aamusella käydä ottamassa huoneenlämpöön. Aamukahvi ja -puuro tulille ja piparkakkumuottien metsästykseen. Vaikka sitä välillä tuntuu olevan niin kiireinen arjessa, niin  kun on kyse lasten joulumielen ja siinä samalla oman joulumielen nostattamisesta, niin mä olen valmis. Aina.

Laitettiin joululaulut soimaan taustalle ja mietittiin, millaisia kuvioita pipareihin haluaisimme. Madagasgarin pingviiniä, bambia, enkeleitä ja tähtiä. Yhdessä tekeminen on ihanaa! Kolmas pellillinen oli juuri menossa uuniin, kun esikoinen palasi yökyläreissulta kotiin. Silmät kiiluivat, kun näki missä touhuissa keittiössä ollaan. Nanosekunnissa teinistä sukeutui se äipän pikkuinen, joka nauttii joulunaluspuuhista lapsen lailla 

Mulle joulu on aina ollut tärkeä ja ihana juhla, mutta lasten synnyttyä joulu sai jälleen aivan uuden merkityksen. Aina olen tykännyt koristella kotia ja jouluaskarrella, mutta lasten kanssa sekin touhu jotenkin on mielekkäämpää. Saan niin paljon siitä, kun huomaan toisten nauttivan.

Mitä muuta joulunaluspuuhia me tykätään tehdä yhdessä kuin leipoa? Käydä joulutorilla glögillä ja Tallipihalla fiilistelemässä. Varsinkin Tallipihalla leijailee sellainen joulun taika, että oksat pois. Eritoten pimeällä, kun jouluvalot pääsevät oikeuksiinsa. Kun taivaalta leijailee hiljaksiin lunta. 

Se on kuulkaa sellainen juttu, että kun tuo aika menee fast forwardilla eteenpäin, niin kehoittaisin teitä nauttimaan tästä joulunalusajasta nyt ja tässä. Ei vasta ensimmäisen adventin tai itsenäisyyspäivän jälkeen. Me ollaan tänään nautittu jouluisista jutuista, eikä yhtään liian aikaisin. Synnytetty pipareiden koristelun lomassa uusi nisäkäslaji nimeltä seeprabambi. Kuunneltu Maija Vilkkumaan joululaulua repeatilla ja kikatettu. Vietetty aikaa perheenä.

Niin paljon jopa varastoon, että nyt voin ottaa hyvillä mielin parituntisen vain itselleni ja lähteä pikkupakkaseen katsomaan miltä Pispala tänä iltana näyttää ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


lauantai 23. marraskuun 2019

10 x jouluinen herkku

HEJ PÅ DIG IHANAT!

Eilen illalla töiden jälkeen mies valtasi toisen olkkarisohvan ja mä toisen. Molemmat haukottelivat ja valittivat väsymystään. ”No mitäs jos rykäistäis tänään tuo alakerta kuntoon?” kysyin mieheltä. Ajatellen, että voisi tulla kieltävä vastaus. Kolme tuntia myöhemmin peräkärry oli täynnä kaatopaikkakamaa ja sen seitsemäntoista muuttolaatikkoa purettu. Valokuvat ja astiat säilytettiin ja ne pitää käydä ajan kanssa vielä läpi. Pestiin remppapölyt pois seinistä ja lattiasta ja viritettiin kuntopyörä paikoilleen.

Tälle päivälle tuli yllätten tilaa ja aikaa. Olen tänään miettinyt pikkuisen joulujuttuja (en kuitenkaan hössöttänyt ;)). Käynyt läpi omaa reseptiarkistoani blogista ja miettinyt mitä tarjota herkkutarjottimen lisäksi sukulaisille joulukahvitteluilla. Näiden vuosien aikana blogiin on päätynyt aika monta hyvää herkkua. Ajattelin jakaa teille nyt kymmenen omaa suosikkiani, olkaahan hyvät 🙂

Piparkakkutoffee

1 dl kuohukermaa
1/2 dl vaaleaa siirappia
1/2 dl sokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sekoita kuohukerma, siirappi, taloussokeri ja piparkakkumauste suuressa lasikulhossa. Kuumenna mikroaaltouunissa täydellä teholla (700 W) noin 6 minuuttia. Sekoita ja kuumenna vielä 2 minuuttia täydellä teholla. Kaada seos voidellulle folioarkille. Anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi ja kääri makeiset paperiin.

Luumukiehkurat

lehtitaikinaa
luumumarmeladia
tomusokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sulata lehtitaikinalevyjä parillinen määrä. Kaulitse niitä hieman ohuemmaksi. Levitä puolille määrälle levyistä luumumarmeladia ohuelti. Jätä noin 1 cm reunoilta ilman marmeladia. Ripsottele päälle piparkakkumaustetta. Nosta loput lehtitaikinalevyt kansiksi. Kaulitse kevyesti. Leikkaa pitkittäissuunnassa noin 1 cm levyisiä suiroja. Pyörittele suirot kierteelle. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

Jouluinen marenkikranssi

marenkipohja
3 valkuaista
2 dl sokeria

-vaahdota kovaksi vaahdoksi
-nostele lusikalla noin kananmunankokoisia palleroita ympyrän muotoon leivinpaperille
-paista 100 asteessa noin 1,5-2 tuntia

mascarponevaahto
-250 g mascarponevaahtoa notkistettuna
-1,5 dl kuohukermaa vaahdotettuna
-sekoita em ainekset ja makeuta sokerilla tarvittaessa
-täytä kranssi vasta juuri ennen tarjoilua

päälle
jäisiä puolukoita ja mustaherukoita
kinuskikastiketta
tomusokeria

Jouluinen banaanileipä

3 ylikypsää banaania
150 gr voita sulatettuna
2 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa
puoli purkkia kermaviiliä

-sekoita voisula ja sokerit sekaisin, lisää kananmunat ja muusatut banaanit
-lisää vehnäjauhojen sekaan suola, ruokasooda ja piparkakkumauste
-sekoita vehnäjauhoseos muiden em. aineiden kanssa
-lisää kermaviili seokseen ja sekoita
-kaada voideltuun leipävuokaan
-paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin tunti

Meidän äidin taatelikakku

3 dl vettä
1 pkt (250 g) taatelia
1 ½ dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl vahvaa kylmää kahvijuomaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

1. Keitä vesi, paloiteltu taateli ja sokeri soseeksi. Lisää lämpimään seokseen rasva. Anna seoksen jäähtyä hetki.
2. Sekoita joukkoon yksitellen munat, sitten kahvi ja lopuksi jauho-kohotusaineseos ja vaniljasokeri.
3. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Naked cake

50 g voita sulatettuna
5 dl Iso Kaurahiutaleita
0,5 dl kaurajauhoja
3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 munaa
2 1/2 dl sokeria

Täyte
4 dl kuohukermaa
(sokeria)
luumumarmeladia
kauramysliä
marjoja tai hedelmiä

– yhdistä voi ja Iso Kaurahiutaleet
– yhdistä kaurajauho, leivinjauhe ja suola
– vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi
– yhdistä aineet keskenään ja paista uunipellillä leivinpaperin päällä 225 asteessa kauniin ruskeaksi.
– vaahdota väliin ja kakun päälle kermaa
– lisää kerrosten väliin kermavaahdon päälle muutama nokare luumumarmeladia sekä ripsottele hiukan Kauramysliä
– kakusta voi tehdä kaksi tai kolmikerroksisen

Copycat Starbucks gingerbread loaf

50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 dl omenahilloa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 tl muskottipähkinää
hasselpähkinärouhetta kuorrutuksen päälle

kuorrutus
200-300 g huoneenlämpöistä tuorejuustoa
2-2,5 dl tomusokeria

-vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi
-lisää vaniljasokeri, muna ja omenahillo
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivoivaahtoon
-kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti
-anna jäähtyä huolellisesti ennen kuorrutteen laittamista (kuorrutteen aineet vatkaan sekaisin)

Jouluinen juustokakku

Pohja
200 g pipareita murustettuina
75 g sulatettua voita
-sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle

Täyte
2 dl kermaa
500 g mascarpone-juustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
1 tl piparminttuaromia
-vaahdota kerma kuohkeaksi
-lisää mascarpone, sokeri ja vaniljasokeri
-liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 minuuttia ja sulata ne kiehuvaan veteen
-kaada mascarponekermavaahtoon
-lisää piparminttuaromi
-kaada piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli

Piparkakkukupit
6 isoa tai 12 pientä

250 g piparitaikinaa
2 dl kuohukermaa
1 luumu-kanelirahkapurkki

– kauli piparitaikina levyksi ja ota siitä lasilla pyöreitä muotteja
– kaulitse piparipyörylöitä isommaksi ja asettele voideltuun muffinsivuokaan (pohjaan ja reunalle)
– paista 200 asteessa, kunnes piparkakkukupit ovat kauniin ruskeita
– vaahdota kerma ja lisää siihen rahkapurkki
– lusikoi jäähtyneisiin piparikuppeihin
– koristele kanelilla ja tähtianiksella

Jouluiset chiliraakasuklaapallot

10 medjool-taatelia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl manteleita
0.5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl muskottipähkinää
1 tl piparkakkumaustetta
2 tl chilimausteseosta
ripaus merisuolaa

-poista taateleista kivet ja pienistele ne
-lisää ainekset blenderiin ja surauta sileäksi (saa toki jäädä vähän sattumia)
-säätele raakakaakaojauheen avulla massan käsiteltävyys
-pyörittele massasta palloja
-laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi
-kuorruta pallot raakakaakaojauheella

Oih, nyt alkoi leivontapeukaloa kutittamaan. Mutta ei auta, seuraavaksi edessä lautapeliturnausta lauantai-illan kunniaksi! 🙂

LEPPOISIN LAUANTAI-ILTATERKUIN,