MOIKKAMOI!
Äsh, ensin ajattelin, että en todellakaan tule tekemään tällaista vanhenemispostausta. Ei sen takia, että vanheneminen olisi jotenkin huono asia vaan sen takia, että itselläni on jonkinlainen ”vaatimattomuuskriisi”. Tai sellainen, että pienen pääni sisällä ajattelen, etten voi tehdä tällaista postausta ja vielä synttäripäivänäni, koska en halua kuulostaa siltä, että kalastan onnitteluja. Tiedättekö mitä mä tarkoitan? Ongelmieni ollessa tätä luokkaa, en olisi huolestunut. No mutta, kuitenkin ajattelin näin 26-vuotispäivänäni (juu, aamulla tajusin peiliin katsoessani, että en taida olla enää se 25-vuotias…;) jutustella teidän kanssanne muutaman sanan vanhenemisesta.
Viime vuonna ennen pyöreitä vuosia täyttäessäni kriiseilin aika mittavasti. Huomatakseni, että se kriiseily oli aivan turhaa. En tiedä, mutta kyllä musta tuntuu, että viimeisen vuoden olen ollut parhaimmassa iässäni. Toivottavasti se tunne ei lopu kuulkaas ikinä. Tämäkin, niin kuin niin moni muu asia, on asennekysymys. Kyllä, sieltä omasta peilikuvastaan voi vallan hyvin huomata iän mukanaan tuomat juonteet. Tai sitten voi keskittyä silmiin, sielun peiliin ja huomata niistä heijastuvan elämänkokemuksen. Otsajuonteet mulla on tullut aika aikaisin, mutta nyt uusimpana olen huomannu nuo nasolabiaalijuonteet. Valehtelisin, jos väittäisin, että en ole googlettanut juonnehoitojen hintoja 😉 Ehkä se iän tuoma viisaus on astunut tässä välissä peliin. Sitä on osannut suhteuttaa asiat oikeisiin mittakaavoihin. Nähnyt ne juonteet osana elettyä elämää. Ei sillä, never say never, mutta tällä hetkellä nuo juonteet saavat olla. Viimeisen vuoden aikana elämä on taas näyttänyt, että loppupeleistä ne otsarypyt ovat aika pieni seikka. Ne ovat ehkä parantumattomat, mutta ne eivät ole kohtalokkaat eivätkä lyhennä elinikää.
Parhaimmassa iässäni olen todennut olevan jo senkin takia, että jos mahdollista, niin olen tullut vielä avoimemmaksi. Tutustumaan uusiin ihmisiin, kokeilemaan uusia juttuja. Tietynlainen sisäinen rauha on myös vallannut mieleni. Osaan nykyään rauhoittua ja keskittyä paremmin. Tiedän, että kaikesta selviää. Joidenkin asioiden eteen täytyy vain tehdä rutkasti töitä, mutta aina ne kenkuimmatkin asiat selviää. Tavalla tai toisella. Tiedonjano senkus kasvaa ja uusia ihmisiä tavatessani jään usein kohtuuttoman pitkäksi aikaa juttelemaan, sillä rakastan uusiin ihmisiin tutustumista. Jokainen kohtaaminen tällä, toivottavasti pitkällä, matkalla jättää jäljen, niin hyvässä kuin pahassa. Sen takia jokaisesta kohtaamisesta olen opetellut ottamaan kaiken irti.
Tiedonjano on lisääntynyt myös sen suhteen, että niiden lukemieni romaanien lisäksi kirjahyllyyn ilmestyy tämän tästä itsetutkiskelun ja filosofisenkin puolen kirjoja. Kaikilla meillä on petrattavaa ihmisenä. Kukaan muu ei meitä pysty muuttamaan kuin me itse. Olen ihan hurjan kiinnostunut näistä asioista. Tämän seuraavan vuoden tavoitteena on ottaa askel eteenpäin tavoitteessani; olla joku päivä miljonääri. Enkä tarkoita rahallisessa merkityksessä vaan sen henkisen hyvinvoinnin ja ajatusmaailman suhteen. Toiveina on vielä avoimempi, vastaanottavampi, tyynempi ja onnellisempi minä. Viis niistä harmaista platinaraidoista, joita hiustyvestä on alkanut pukkaamaan ja niistä juonteista, jotka kertovat eletystä elämästä ♥
Mites siellä ruudun toisella puolen muut ”26-vuotiaat”, allekirjoitatteko väitteen, että nelikymppisenä ihminen elää elämänsä parasta aikaa? Tosin eihän sitä voi vielä tietää mitä tuleman pitää. Toivottavasti ajattelen viiskymppisenäkin samoin – että elän elämäni parasta aikaa 🙂
KESKIVIIKKOTERKKUISIN,
HELLUREI!
