sunnuntai 26. toukokuun 2019

Rakastan ♥

Rakastan herätä sunnuntaiaamuisin koira polvitaipeisiini käpertyneenä. Rakastan tuota pientä nokinenää, joka tulee antamaan heti aamulla eskimosuudelman, kun herää. Rakastan oranssipartaista parasta ystävääni. Niitä kahta rakastan myös syvästi. Niitä, jotka juuri kysyivät, että voitaisiinko leipoa suklaahippukeksejä sadesunnuntain kunniaksi.

Rakastan pikkuisemman silmien säihkettä hyvin menneen cheerleading-viikonlopun jäljiltä. Intoa ja halua jatkaa vielä pitkään. Rakastan sitä hetkeä, kun saan huutaa muun perheen syömään. Kun hellan ääreltä kääntyessäni huomaan sen karvaisen ystävän olevan paikalla ekana. Näyttäen siltä, että juuri siihen tupsahti, vaikka veikkaan, että tuoksujen perässä oli tullut jo aikapäiviä sitten. Rakastan siivota keittiön yhdessä tyttöjen kanssa. Pyytämättä.

Rakastan kesäisiä sadepäiviä. Sateenropinaa ikkunaan, takkatulta, kynttilän lepattavaa liekkiä. Sohvalle myttyyn jääneitä vilttejä ja kesken luettuja lehtiä. Astiapesukoneen hurinaa taustalla ja kahvikoneen porinaa. Keittiön avoimesta ikkunasta tulvivaa märän nurmikon tuoksua.

Rakastan elämää. Ja musta tuntuu, että sen takia elämä rakastaa minua. Rakastan ihania ihmisiä ympärilläni. Muistoja ystävien kanssa vietetystä hääjuhlasta. Tänä aamuna facebook muistutti vuoden takaisesta. Rakkauden juhlasta, kuvalla jossa oli se suurin rakkauteni.

Rakastan myös itseäni. Olen opetellut sen kantapään kautta. Ennen kuin voi estotta rakastaa muita, on opittava rakastamaan itseään. Rakastan vihdosta viimein myös näitä hiuksiani. Ohuita ja kaltoin kohtelemiani hiuksia. Joiden tahtoa olen 43 vuotta yrittänyt latistaa. Anna asioille vapaus tapahtua ja asiat usein tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus tapahtua. Rakastan sitä, että loppuviimein ne sävyt ja ne ulkoiset piirteet, jotka meille Luoja on aikoinaan luonut ovat ne, jotka sopivat meille parhaiten. Rakastan sitä, että helpommalla pääsee, kun ei taistele tietyissä asioissa vastaan.

Rakastan suomalaisuuttani ja niitä juuria, jotka ovat syvällä tässä maassa. Rakastan myös sitä maata rapakon takana, joka osakseen teki minusta sen, kuka tänä päivänä olen. Jonne juurruin myös vahvasti. Tänä iltana nuo kaksi rakkauttani kohtaa. Jännittää!

Muistakaa rakastaa. Se mitä tai ketä rakastaa on toisarvoista. Pääasia, että rakastaa 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


lauantai 25. toukokuun 2019

Pienten vihreiden valintojen puolesta


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Evergreenin kanssa. 


 

HEIPPULI IHANAT

ja mitä mukavinta lauantai-iltapäivää! Te, ketkä seuraatte minua Instagramin puolella tiedättekin, että meillä on vietetty vihreää viikkoa. Tarkoittaen sitä, että viikon ajan olen tehnyt pieniä vihreitä valintoja arkisissa jutuissa. Ja tiedättekö, että sitä mukaan kun olen huomannut, kuinka helppoa on muuttaa kulutustottumuksiaan tai arkisia askareitaan edes himpun verran kohti vihreämpiä arvoja, olen tuntenut sellaista mielihyvää, että tekee mieli jatkaa tällä tiellä.

Eli vaikka suurin motiivini vihreämpiin pikkutekoihin arjessa on tämä rakas maapallo ja sen hyvinvointi, niin kieltämättä porkkanana on toiminut myös se sisäinen hyvä olo. Tiedän, että suurin hiilijalanjälkeni tulee matkustelusta. Mutta pyrin kaikin muun tavoin kompensoimaan hiilijalanjälkeäni nimenomaan arkisilla jutuilla. Paljon ollaan viime vuosien aikana tehty muutoksia kohti vihreämpiä arvoja. Jopa niin paljon, että vaikka lentomatkustammekin jonkin verran, niin Sitran Elämäntapatestin tulos on keskiverto suomalaista pienempi.

Ennen kuin vihreä viikko alkoi, kirjasin ylös 10 kohtaa tulevan viikon ajalle. Sellaisia juttuja, joista osa meillä onkin jo ollut käytössä pidemmän aikaa, mutta osa otettiin käyttöön vasta menneellä viikolla.

🌱 Pyöräilen töihin ainakin kerran viikossa

Työmatkaa mulla on noin 11 kilometriä, autolla yhdeksän. Ja tuo 11 kilometriä koostuu liki 90% ylämäestä. Kotiinpäin toki vastaavasti alamäestä (mikä siinä muuten on, että kotimatkalla on aina ihan jäätävä vastatuuli?). Nyt tein periaatepäätöksen, että kerran viikkoon kuljen pyörällä työmatkan. Tuo rontti puoli tuntia ei tee hyvää pelkästään maapallolle, vaan myös minulle. Työmatkat, kun kulkee pyörällä, on päivän liikuntakiintiö täynnä.

🌱 Kuivatan pyykit mahdollisuuden mukana ulkona

Muistan aikoinani, että meidän äiti kuivatti pyykin aina sään salliessa ulkona. Ihan tuossa meidän nykyisellä takapihalla. Siellä oli monta metriä pyykkinarua, jossa poikkeuksetta aina roikkui kuivamassa pyykkiä. Piharemontin myötä tuo pyykkiteline purettiin ja olen harmitellut, että en saa enää kuivattua pyykkiä pihalla. Kunnes tajusin, että miksen veisi sitä kokoontaitettavaa telinettä, jossa kuivaamme kuivariin sopimattomat vaatteet, pihalle. Tadaa. Pyykit kuivuivat alta aikayksikön lempeässä kesätuulessa. Ainut miinus oli siitepölyn määrä pyykeissä. Mutta se fiilis, että oli käyttänyt kuivausrummun sijaan kesätuulivoimaa, ah!

🌱 Yrttien ostamisen sijaan, käytän hyväksi takapihan anteja

Voi kyllä, pieni gardenista minussa nauttii tuosta pienestä kasvimaasta takapihalla. Aiemmin olen saanut pelkät raparperit kasvamaan ja nyt tuolta pukkaa raparperin lisäksi rosmariinia, minttua, tilliä, retiisiä ja vaikka sun mitä! Tässä päästään jälleen siihen, kuinka mieli myhäilee, kun saa tarjota perheelle itse istuttamiaan yrttejä ja juureksia.

🌱 Nautin valoisista kesäilloista, ilman sähköllä tuotettua valoa

Kuinka ihanaa sitä onkaan napsaista sähkölamppu päälle pimenevässä kesäillassa. Minä olen aiemmin ollut se, joka pitää kaikki valot päällä (noh, poislukien kattolamppuja) ja mies on mennyt perässäni ja sammutellut noita. Menneellä viikolla meillä ollaan eletty ihan pimeässä. Ainakin niissä huoneissa, joissa ei oleilla. Jotenkin olen aiemmin pitänyt sitä kodikkuuden mittarina; ihanaa, kun joka huoneesta kajastaa valoa. Nyt olen nauttinut siitä hämärän hyssystä, jonka kesäillat saavat aikaan.

🌱 Syön kasvispohjaista ruokaa ainakin viitenä päivänä seitsemästä

Aika hyvin meidän perheessä on omaksuttu lihattomat ruokapäivät, mutta vihreän viikon aikana olen panostanut myös kasvisruokapäiviin. Ei lihaa, ei kalaa. Maitotuotteita olen mahdollisuuksien mukaan korvannut kasvispohjaisilla. Kroppa kiittää ja luonto kiittää. Nykyaikana, kun on saatavilla kattavasti vaihtoehtoja liha- ja maitovalmisteille, niin en näe ainuttakaan syytä, miksei meillä jatkossakin pitäydytä viidessä kasvisruokapäivässä / viikko.

🌱 Asetan huonekohtaiset lämmöt minimiin ja nautin auringon tuomasta lämmöstä

Maalämmön asetukset on nyt laitettu minimiin. Niin lämmityksessä kuin veden lämmityksenkin suhteen. Ja hei, meillä oli parhaimmillaan tuolla yläkerrassa 27 astetta huoneilman lämpö alkuviikon helteillä, joten eipä siinä juuri lämmitellä tarvitse 🙂 Syksyisin ja talvisinkin viihdyn paremmin viileässä sisäilmassa kuin lämpimässä.

🌱 Otan puhelimen laturin pois pistokkeesta aina käytön jälkeen

Tämä pienen pieni juttu, joka on myös paloturvallisuuden kannalta ehdoton. Meillä on kuusi laturia ja tuntuu, että niistä kaikista roikkuu aina tyhjä johto. Eli silloin kun ei ole laitetta latauksessa, niin töpselit pois seinästä.

🌱 Yritän kerätä kukkien kasteluveden sadevedestä

Mökillä meillä on kertynyt tänä keväänä sellainen iso sininen (jep, ruma kuin mikä :D) saavillinen sadevettä. Siitä otamme löylyveden ja kasvien kasteluveden. Kotona meillä ei ole oikeein ränniä, jonka alle laittaisin saavin (en sinistä tosin), mutta jo tuo pieni määrä sadevettä talteen kerättynä tekisi luonnolle hyvää. Sen sijaan, että lorottaisi vesijohtovettä menemään.

🌱 Tilaan viikon maitokaupparuoat kotiinkuljetuksella ja säästän eurojen lisäksi autolla ajokilometrejä

Meillä on ollut kauppakassisysteemi käytössä jo monta vuotta. Siitä lähtien, kun se lanseerattiin. Sen sijaan, että noutaisin viikon ruokatarvikkeemme muovikasseissa kotiin, olen viime aikoina tilannut ruoat pahvilaatikoissa kotiin tuotuna. Maksaa muutaman euron enemmän, mutta laskin, että plussalle jäädään. Luontokin tykkää, kun ei tarvitse suhata joka päivä kauppareissuja. Lisäksi hävikki on pienentynyt huomattavasti viikkomaitokauppakäytännön käyttöön oton jälkeen.

🌱 Viivyn suihkussa maksimissaan pari minuuttia päivässä

Myönnän, että olen ollut joskus suihkussa lutraaja. Nykyään suihkussa tulee kyllä käytyä päivittäin, mutta sen sijaan, että nauttisin pitkän kaavan mukaan lämpimän veden alla, hoitelen pesutoimenpiteet nopeasti ja viileällä vedellä. Hiukset ja kroppakin nauttivat viileästä vedestä enemmän kuin tuosta liki kuumasta vedestä, jota aiemmin käytin.

Yllä olevien lisäksi tulee monen monta asiaa mieleen, joissa petrata luonnon hyväksi. Insta Storiesissa tekemän gallupin pohjalta sain teiltäkin huiman paljon kivoja vinkkejä. Pyykkietikan käyttö, kierrätys (kirpparit ovat ♥), kuukuppi, sähköauton käyttö, kestopussit hedelmille ja vihanneksille, hybridiautoon vaihtaminen, täysien koneellisten peseminen niin astioiden kuin pyykkienkin suhteen ja kimppakyytien käyttö. 

Näiden lisäksi ajattelin kertoa vielä yhden vinkin, näin nautiskelijan näkökulmasta:

🍷 Evergreen -luomuviinit ovat luonnollisesti viininystävän helppo vihreämpi valinta.
Silloin kun nautiskelen lasillisella viiniä ja juustolautasella, on viini luomua ja juustot mahdollisuuksien mukaan vegaanisia. Tai ainakin lähituottajilta ostettuja luomujuustoja. 

Evergreen -luomuviinit ovat laadukkaita ja maukkaita viinejä, joiden koko tuotanto on luomusertifioitu. Punaviinit helposti mielletään talviviineiksi, mutta Evergreen Touch of Nature Monastrell Organic 2018 luomupunaviini menee loistavasti myös kesän grilliruoan kaverina, piknikillä tai laiturin nokassa auringonlaskua katsellessa. Se on keskitäyteläinen, keskitanniininen, puolukkahilloinen, kirsikkainen, hennon mustikkainen ja männynhavuinen.  

Punaviinistä on saatavilla myös kätevä hanapakkaus Evergreen Organic Merlot 2018 ja tämän vihreän viikon aikana on maukkaaksi todettu myös Evergreen Sauvignon Blanc 2016, joka sekin on pakattu litran PET-pulloon. Itselleni tuli uutena tietona, että PET-pullot ovat ekologisempia kuin lasipullot; PET-muovipullot ovat 100 % kierrätettäviä ja niiden valmistusprosessissa kuluu paljon vähemmän hiilidioksidia kuin lasipullojen. PET-muovipullot ovat myös lasipulloihin verrattuna huomattavasti kevyempiä ja siksi niiden kuljettamisesta aiheutuva hiilijalanjälki on puolet pienempi.

Käykäähän tutustumassa Evergreenin  sivuihin. Sieltä löytyy myös muiden vaikuttajien pieniä vihreitä vinkkejä!

IHANAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,

Huom! Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi en voi julkaista alkoholia koskevia kommentteja!

 


perjantai 17. toukokuun 2019

Turhamaisuuksien äärellä: hampaiden laservalkaisu

HEIPPA IHANAT!

Huhhuijakkaa kuulkaas, että eilen oli sangen ristiriitaiset fiilarit. Jäätävä migreenikohtaus ja sen mukanaan tuoma alipaine. Tietäen, että tuo migreenikohtaus oli itse itselleni aiheuttama pahensi tilannetta. Let me tell you, why. Rohkenin vuosien pähkäilyn jälkeen huhtikuulla varata ajan suuhygienistille laservalkaisukonsultaatioon. Suuhygienisti oli ihana, sanoi että mulla oli jo valmiiksi valkoiset hampaat. Ne, joita minä olen pitänyt ihan keltaisina. Noh, varattiin kuitenkin aika laservalkaisuun. Ja se valkaisu oli toissa päivänä. Jännitti niin maan pirskatisti. Olin ihan varma, että kuolen hampaiden vihlomiseen.

Yksi aivoissa asti tuntuva vihlaisu oli, mutta muuten en tuntenut vihlomisia. Enkä ole sen jälkeen tuntenutkaan. Hampaat vaalenivat ihanasti ja mikä tärkeintä niin, että niistä ei tullut luonnottoman valkoiset. Vaan sellaiset, että tekee mieli koko ajan vähän hymyillä suu auki. Minä, joka en yleensä jenkkihymyä ole väläytellyt, olen keskiviikon jälkeen sitä tehnyt tämän tästä. Eilen ei iltapäivällä tosin hymyilyttänyt. Tuon laservalkaisun jälkeen on tosi tärkeää olla syömättä ja juomatta värjääviä aineita 48 tuntiin. Itselleni pahin rajoite on kahvi. Eilen tajusin kantapään kautta kuinka kofeiinikoukussa olenkaan ollut. Aamupäivästä alkoi pienoinen päänsärky ja sain veljeltä särkylääkkeen.

Kahteen mennessä olo oli jo niin infernaalisen kamala, että epäilin oksitaudin tekevän tuloaan. Mietin tosissani, että pystynkö ajamaan edes kotiin, sillä silmissä vilisi ja vatsassa kiersi. Otin muovipussin mukaan autoon, kurvasin lähiapteekin kautta (kofeiinitablettipurkin hakemassa), tulin kotiin, pimensin huoneen, otin lääkkeet ja nukahdin. Heräsin ja kuulostelin. Vieläkin samperin jomotus. Ja tiedättekö mitä sitten menin tekemään? Keitin kahvit. Oli pakko. Pillillä join, reilusti iKaffella lantrattua kahvia ja se tunne noin viiden minuutin jälkeen. Se oli euforinen. Päänsärky oli tiessään. Ja hampaat edelleen valkoiset 🙂

Turhamaista ehkä, mutta mitä enemmän olen tästä asiasta jutellut ja nettaillut niin olen tullut tulokseen, että suurin osa heistä, keiden hymyä olen ihaillut on suorittanut vastaavan operaation. Ja kun sen tekee hammaslääkäriasemalla, se tulee tehtyä ainakin turvallisesti. Sain muuten myös kuulla, että maitokaupan valkaisevat tahnat ovat yhtä tyhjän kanssa. Kuulemma itse asiassa vielä voivat pahentaa hampaiden värjäytymistä, kun rikkovat kiilteen (!) pinnan ja näin hammas imee enemmän itseensä väriaineita. Tiedä häntä, mutta ostin hammaslääkäriltä jatkoa varten valkaisevaa tahnaa.

Kyllä kauniit hampaat ovat yksi iso osa itsetuntoa. Alakouluikäisenä en päässyt kunnalliseen oikomahoitoon (vaikka hampaani olivat oikeasti yksi risti kaksi ja suuni aivan liian pieni ottamaan vastaan kaikki hampaat), mutta olen loppuelämäni kiitollinen siitä, että mummuni ja pappani kustansivat oikomahoitoni, kun omilla vanhemmillani ei ollut siihen varaa. Vähintä mitä voin tehdä, on pitää hampaistani ja suustani huolen. Ihan jo kunnioitukseksi heitä kohtaan, jotka suorat hampaat mulle mahdollisti.

Turhamaisuuksien äärellä ollaan, mutta eikös näin perjantaina sekin ole sallittua 😉 Hei ja koska tälle tielle lähdettiin niin nuo hiukset. Uuh, curly girl -metodi ei ole ihan vielä hallussa. Täytyy opiskella lisää. Ei ole kiva herätä harakanpesä päässä. Mutta toisaalta, en muista koska olen ollut viisi päivää ilman suoristusrautaa tai edes harjaa. Nyt olen ollut. Ja se näkyy 😀

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 

 


maanantai 13. toukokuun 2019

Ajatusvirtaa alkuviikkoon

HEISSULI

ja oikein aurinkoista maanantaita! Olipahan ihana viikonloppu, toivottavasti sielläkin. Vaikka juu, äitienpäiväviikonloppu herkisti tavallaan ja sai kaipaamaan. Kovastikin. Mutta visiitti haudalle kauniin äitienpäiväruusun kanssa helpotti ikävää. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä tunteena ihan älytön kiitollisuuden tunne. Jotain olen elämässäni tehnyt oikein, kun mulle on siunaantunut tuollaisia kultakimpaleita vierelleni. Sellaisia kultakimpaleita, jotka loistavat arjen keskellä ja jotka osaavat viedä mut tunneskaalassa pidemmälle kuin mitä ikinä olisin osannutkaan ajatella. Tunteet, ne ääripäiden tunteetkin, ovat erittäin tervetulleita. Vaikka joskus aina totean ääneen, että ei ole kiva olla niin herkkä, niin ilomielin otan kuitenkin tunteet vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä tietää elävänsä, kun tuntee.

Viikonlopun jäljiltä kiitollisuuden myötä ajatusvirran mukana seilaavat he, keiden kanssa viikonloppuna olin tekemisissä. Eli oma perhe, mukaan lukien myös miehen vanhemmat, jotka luen perheeseeni. Aluksi olivat sitä mieltä, etteivät mökille tule (kautta rantain olisi voinut oksitauti tarttua meihin). Saimme heidät ylipuhuttua ja mikä onni olikaan seurata sivusta isovanhempien ja lasten touhuilua. Meillä on ollut siitä hyvin asiat, että molempien vanhemmat ovat olleet ihan lähellä. Molempien vanhempia on nähty viikottain. Omiani taannoin liki päivittäin. Se on suuri siunaus ei vain isovanhemmille, vaan myös lapsille. Toivon, että isona heilläkin on mitä muistella. Itse muistelen usein omia isovanhempiani ja touhuiluja heidän kanssaan. Varsinkin sitä, kun telkesin pikkutyttönä Oriveden mummun ulkohuussiin ja pappa mietti päänsä puhki, minne mummu on mennyt 😀

”Mikä onni on, niin lapsille kuin isovanhemmillekin, että ovat kiinteä osa toistensa elämää.

Vaikka olen ikuinen optimisti ja taivaanrannan maalari, niin minussa asuu myös hyvin vahvasti realisti. En ole koskaan odottanut elämältä liikoja. Osannut iloita niistä pienistä positiivisista asioista, joita tapahtuu. Menneen viikonlopun yksi kohokohdista oli lauantaipäivän sää. Saaressa, jossa yleensä tulee ja on kylmä, oli ihanan lämmin. Hyvin tarkeni paitahihasillaan istua ulkosohvalla ja katsella ohi lipuvia joutsenia. Toisaalta taas yhtä paljon nautin sateenropinasta, joka alkoi lauantai-iltana. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta silti olen sitä mieltä, että parempi pitää mieli avoimena ja ottaa vastaan elämä sellaisena kuin se on. Ei ainakaan tipu liian korkealta.

”Kun ei odota liikoja, ei tule pettymyksiä.

Perjantaina vähän ihmettelin mökille ajellessamme, että kun mies ei ole puhunut mitään äitienpäiväruususta. Mummulle sellainen ostettiin, mutta mietin pienessä mielessäni, että näinköhän mies on kaiken työkiireen keskellä unohtanut, että mäkin olen äiti. Vaikken todellakaan mitään lahjoja edes odottanut. Pikkuisemman velmu katse auton takapenkillä oli paljastava. Lopulta sain tietää, että muu perhe oli perustanut whatsup-ryhmän liittyen äitienpäiväyllätykseen, jonka olivat mulle järkänneet. Se että meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia, tuli mulle ihan uutena tietona 🙂 Itse kun möläytän aina kaikki yllätyksiksi tarkoittamani jutut ennen yllätystä. Olen vaan liian intsinä pitämään yllätyksiä sisälläni.

”Meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia.

Ja kun se salaisuus on vielä sellainen, johon oli oikeasti nähty ajatusta. Olin sulaa vahaa. Miehen kanssa taannoin kävimme ensimmäisen kerran ulkona treffeillä (ellei kebabbilaa oteta huomioon) Tiiliholvissa. Jota kuinkin 17 vuotta sitten näinä päivinä. Muistan kyselleeni meidän äidiltä, että mihin kannattaisi mennä vähän hienommin syömään. Äiti varasi meille pöydän Tiiliholvista. Joimme alkuun martinit (älkää kysykö miksi) ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Eilen, 17 vuoden jälkeen, palasimme ensimmäisen kerran tuonne samaan paikkaan. Maan alle. Martineja ei tällä kertaa nautittu, mutta ruoka vei jälleen kielen mennessään. Vieressä istui se sama hottis kuin 17 vuotta sittenkin ja mietin, että tästä täytyy tulla tapa. 17 vuoden päästä pöydän ympärillä on toivottavasti vielä enemmän rakkaita.

”Omaan aviomieheen voi rakastua uudelleen ja uudelleen.

Sellaisin ajatuksin uuteen viikkoon. Ruokareseptejä olette taas kyselleet, sellaisia luvassa ainakin tällä viikolla ja lisäksi pihan esittelyä. Ihanaa kun se on nyt valmis!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


perjantai 10. toukokuun 2019

Perjantai-illan tunnelmia saaresta

HEISSUN IHANAT!

Perjantai-ilta ♥ Tässä hetkessä on ihana todeta, että mun ei tarvitse tehdä mitään. Mennä minnekään. Saan olla ja istua. Nauttia hieman tihkusateisen ja sen myötä sykyisen saaren tunnelmasta. Ikkunan takaa. Takkatulen äärellä. Vatsa täynnä sushia ja vielä pikkuisen punaista lasin pohjalta pilkottaen.

Tämä viikko on ollut jotenkin hektinen. Tai sellainen, että mieli on ollut rauhaton. On tullut ehkä yritettyä saada maailma valmiiksi liian nopeasti. Venytty vähän sinne ja tänne. Ilman riittäviä lepotaukoja. Mikä on taas saanut aikaan sen, että yölläkään ei ole rauhoittunut nukkumaan syvää unta riittävästi.
Näiden tällaisten viikkojen jälkeen viikonlopun aloitus tuntuu tuplasti ihanammalta. Viikon kiireet on nyt takanapäin eikä pihatöistäkään enää muistuta kuin aristavat hauikset ja pikkuisen jomottava alaselkä. Sekä se, että piha on kuorikkeen levittämistä vaille valmis. Tai no, valmishan se ei tule koskaan olemaan. Vaan toivottavasti se tulee olemaan mielekäs ikuisuusprojekti. Jossa saa hyötyliikuntaa sivutuotteena.

Menneellä viikolla annettiin ajatusten lentää. Välimerellekin asti. Kunnes rikkoutui yksi puhelin. Ja tuli samaan rytäkkään tieto golfleiristä pienemmälle. Näillä haavaa matka meni prioriteettilistassa sinne häntäpäähän. Ajatuksen kanssa on helpompi elää. Mieli ei ole enää niin rauhaton. Olen sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus. Oliko tarkoitus, että rikkoutunut puhelin ja tieto golfleirin hinnasta sattui juuri samaan hetkeen. Tunnin sisään toisistaan. Ennen kuin ehdin täyttää matkustajatiedot koneelle.

Oli miten oli, niin kuten totesin – nyt on just hyvä. En kaipaa mitään muuta kuin tätä. Ikkunasta ulos tuijottamista, hiljaisuutta. Ehkä myös mökkisaunan lempeitä löylyjä. Rakkaan reissumiehen viereen nukahtamista. Pitkiä yöunia ja huomen aamulla levänneenä äitienpäiväviikonlopun ihanuuteen suuntaamista. Saadaan maailman parhain anoppi ja appiukko saareen juhlistamaan viikonloppua. Laitetaan savustuspönttö pöhisemään ja syödään vähän joka välissä. Nukutaan päikkäreitä ja yritetään päihittää tuo tähän asti voittamaton anoppi korttipeliturnauksessa.

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei meinasi unohtua viikkokatsauksesta; tällä viikolla kävimme jälleen kovin antoisia keskusteluja kanssanne. Kiitos niitä ihanat ♥ Palaan vielä muutamiin vastaamattomiin kommentteihin keskustelemaan, mutta nyt sinne saunaan muun perheen perässä!