maanantai 30. syyskuun 2019

Sisäinen motivaatio – kaiken tekemisen a ja o!

HEIPPATIRALLAA

huhhahhei ja hellät tunteet! Eilen illalla tartuin pari vuotta sitten miehelleni ostamaani joululahjakirjaan. Se on jäänyt meiltä molemmilta jostain syystä lukematta, mutta nyt kun huomasin sen olevan tuossa opiskeluideni kirjalistassa otin sen heti työn alle. En ehtinyt lukemaan tuosta Frank Martelan Valonööri -kirjasta kuin parisenkymmentä sivua ennen kuin nukahdin, mutta heräsin klo 00:27. Virkeänä kuin käki ja siihen ajatukseen, että sisäinen motivaatiohan on sen kaiken tekemisen lähtökohta. Ei ulkoiset motivaatiotekijät.

Vaeltelin alakertaan jääkaapille vissyä juomaan. Siinä rappusia kohti pimeässä suunnistaessani mietin, että tulisinko sittenkin kirjoittamaan ajatuksiani alas tänne työkoneelle. Päätin kuitenkin prosessoida niitä yön yli ja kirjoitella myöhemmin. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatukseni liittyi taas sisäiseen motivaatioon. Päässäni soi monelle maanantaiaamun tunnaribiisi, jossa lauletaan ”Joten ylös ja duuniin rahan takii. Taas mennään rahan takii…” 

Jos ainoa merkittävä motivaattori työn tekemiseen on raha tai jos ne sisäiset motivaatiotekijät eivät ole voimakkaampia kuin kuukauden palkkapussin tuoma hyvä olo, niin tylsäksi käy nämä maanantaiaamut. Itselläni vaakakupissa painaa rahaa enemmän se, että koen tekeväni merkityksellistä työtä. Tunnen, että työpanostani arvostetaan. Sitäkin suurempi sisäisen motivaation tekijä omalla kohdallani on se, että haluan kuulua porukkaan. Tulla hyväksytyksi tuolla työyhteisössäni. Niiden ihmisten keskuudessa, joiden kanssa tänään taas räkätettiin ihan hölmöille jutuille. Sellaisille, että jos ei paremmin tietäisi niin olisi voinut luulla olevan perjantain.

Työelämässä mua kiehtoo myös ne haasteet. Lähinnä siltä kantilta, että saan ylittää itseni. Kehittyä joka päivä. Pari viikkoa sitten, kun tein pienimuotoisen (otanta 1336) kyselyn IG Storyn puolella siitä kuinka moni tykkää työstään sain vastaukseksi, että 19% ei tykkää työstänsä. Kerroinkin, että tuo luku yllätti minut. Sain yhden kommentin, jossa sanottiin, että on v*tun naiivia kuvitella, että ihmiset tykkäävät töistänsä. Mun mielestä se ei ole lainkaan naiivia. Vaan jossain määrin jopa huolestuttavaakin. Kuitenkin työ kun on suuri osa elämäämme. Sellainen, jota on pakko tehdä toimeentullakseen.

Pystyisikö työn mielekkyyteen vaikuttamaan omalla asenteella? Mä en osaa tähän vastata, mutta te, ketkä ette tykkää työstänne tai olette oppineet siitä tykkäämään, niin kertokaa ihmeessä? Pystyisikö työn mielekkyytteen vaikuttamaan siten, että alkaisi kokemaan oman työn tai työyhteisön merkitykselliseksi? Esimiehillä ja työyhteisöllähän on tähän toki ihan mieletön vaikutus. Ilman kannustavaa ja palkitsevaa ilmapiiriä en itsekään voisi loihtia kovin positiivisia viboja maanantaiaamun töihin lähtöön. Nämä ajatukset saivat mut miettimään, että asennettaan kun voi muuttaa, niin voikohan sisäistä motivaatiota kasvattaa tai voiko siihen itse vaikuttaa? Pikaisella googlauksella törmäsin Talouselämän artikkeliin, joka vaikutti oikein hyvältä.

Niinä viime yön tunteina mietin sitä, kuinka paljon sisäinen motivaatio korreloi hyvinvoinnin kanssa. Tulin tulokseen että ihan älyttömän paljon. Otetaan esimerkkinä se, että juoksen viisi kertaa viikossa. Jos motivaationi olisi ulkopuolelta tuleva (näyttäisin kenties paremmalta timmimpänä ja mut hyväksyttäisiin ehkä paremmin niin) versus sisältä päin tuleva motivaatio (jaksaisin arjessa paremmin ja tuntisin oloni energiseksi). Mä koen, että kaiken mielekkään toiminnan lähtökohta on todellakin sisäinen motivaatio, intohimo ja se palo tehdä asioita.

IDKiitos ja kumarrus jälleen kun sain jakaa ajatuksiani teidän kanssa. Vaikka meillä on superihana opiskelijaporukka, joiden kanssa keskustella asioista, niin silti tykkään jakaa asioita ja oivalluksia myös teidän kanssanne. Olettehan te tärkeä osa elämääni – ollut sitä jo pian 10 vuotta 

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,


tiistai 24. syyskuun 2019

5 x edullinen arkiruoka

MOIKKAMOI IHANAT!

Vaikka rakastankin kaiken maailman ihania ”terveyshifistelyruokia”, joiden hintalappu on usein korkea, niin vähintäänkin yhtä paljon rakastan perusarjessa sellaisia pihistelyruokia. Niitä just, jotka eivät montaa euroa per annos maksa. Aika monet näistä on sellaisia, jotka ovat kulkeneet meidän äidiltä mulle. Meillä ei kotona juuri ruoalla koreiltu. Paitsi jouluna ja hirvenmetsästysaikaan. Olen niin surkutellut kadottamaani hirvipaistireseptiä. Muistan kun eräänä sunnuntaina oltiin veljen vaimon kanssa täällä lapsuudenkodissani ja äiti opetti meille kädestä pitäen, miten tuo maailman parhain hirvipata valmistetaan. Rustasin ruutupaperille reseptin ja laitoin sen beigejen äitiyslappuhaalareiden etutaskuun…

Beiget äitiyslappuhaalarit ovat vuosien saatossa menneet kiertoon ja sen mukana myös tuo resepti. Sen muistan, että siihen tuli paljon valkosipulia ja yrttejä. Täytyykin joskus soveltaa ja yrittää jäljitellä äiskän hirvipaistin ohjetta. Iskä kuului hirviporukoihin, joten syksyisin pakkanen täyttyi hirvenlihasta. Sinänsä edullinen ruoka tuo. Sen kylkeen oli tarjolla puolukkasurvosta ja perunamuusia. Voi namskis!

Mutta hei, niihin meidän nykypäivän edullisiin arkiruokiin palatakseni. Musta tuntuu, että mulle on tullut jopa sellainen pieni kunnianhimo asian suhteen. Kuinka edullisesti voidaan syödä laadusta tinkimättä?Viikkoruokalistaa tehdessäni ja sen mukaisia aineksia tuonne verkkokauppaan näpytellessäni olen oppinut ruokien hinnoista paljonkin. Taisin tuossa männä viikolla mainita, että en vielä pari kolme vuotta sitten ollut juurikaan kärryllä paljonko tietyt ruoat maksavat. Paljonko edes maitolitra maksaa. Nyt musta on tullut senkin suhteen hintatietoinen kuluttaja ja aina jos mahdollista, valitsen edullisemman tuotteen. Toki on sitten taas jotkut tuotteet, joista en suostu tinkimään, kuten kotimaiset kasvikset. Ja hei, vinkkivitonen hevi-osastolle; satokausikalenteri!

Hernekeitto. Hernari tai papari on ihan meidän perheen suosikkiruokaa. Yleensä sitä syödään kotitoimistomaanantaisin. Silloin laitan herneet sunnuntai-iltana likoamaan yön yli ja alan hauduttelemaan keittoa maanantaiaamupäivällä. Mitä kauemmin se saa porista miedolla lämmöllä sen parempi. Joskus tein tämän savuluista, mutta noita on jotenkin todella hankala tänä päivänä löytää kaupoista. Välillä teen keiton vegeversiona (esim. kaurajauhiksella), välillä sikanautajauhelihaan. Mutta nyt viime kerrat olen tehnyt savuliharouheen kanssa. Tuo savuliharouhepussi maksaa 2,90 euroa ja siitä riittää viiteen kertaan. Säilytän sitä pakkasessa. Kuivatut herneet maksavat 0,75 euroa, pienestä punasipulista puolet ei juuri mitään ja loraus sinappia tulee kaupan päälle 🙂

Hernekeitto
6:lle (0,23 e/annos)

1 pss kuivattuja herneitä
1/5 pss savuliharouhetta
ripaus suolaa

tarjoiluun
sinappia
punasipulia

-liota herneitä yön yli kylmässä vedessä
-vaihda vesi uuteen, lisää savuliharouhe ja annan porista 2-3 tuntia
-mausta suolalla

Makaronilaatikko. Meillä kotona tehtiin makaronilaatikko aina veteen. Ei maitoon. Suurimmaksi osaksi teen vieläkin laatikon veteen, sillä rakastan sen makua. Tumma makaronipussi maksaa 0,27 euroa ja 200 g naudan 10% jauhelihaa 1,75 euroa. Lihaliemikuutio on viitisen senttiä ja mausteet jonkun verran. Jos haluaa upgreidata laatikon, niin siihen sopii hyvin Jukolan Cheddar -juustosta tehty juustoraaste. Tällöin hintaa tulee noin 0,40 euroa lisää annokseen.

Makaronilaatikko
4:lle (0,45 e/annos)

1 pss tummaa makaronia
200 g naudan 10% jauhelihaa
1 lihaliemikuutio
vettä
valkopippuria, paprikamaustetta
(suolaa)

-keitä makaronit ohjeen mukaan
-paista jauheliha ja mausta se valkopippurilla ja paprikamausteella
-kaada makaronit ja jauheliha uunivuokaan, sekoita
-murustele lihaliemikuutio paistinpannulle ja lisää vettä
-annan porista hetki ja kaada vesi uunivuokaan, niin että makaronit peittyvät vedellä (lisää tarvittaessa vettä raanasta)
-paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia

Tomaattikeitto. Ah, keitot – ne ovat niin hyviä ja ainesten suhteen voivat olla myös edullisia. Meillä tehdään usein esimerkiksi kurpitsakeittoa tai bataattikeittoa. Niille tulee jonkin verran hintaa, mutta tomaattikeitto on sellainen nopea ja edullinen herkku, joka maistuu koko porukalle. Vielä kun yrtit siihen tulee omalta takapihalta, niin avot.

Lempeän mausteinen tomaattikeitto
4:lle (0,89 euroa / annos)

3 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1/2 prk valkosipulituorejuustoa
yrttejä, suolaa, hunajaa

-kiehauta tomaattimurskaa hetki ja soseuta sauvasekoittimella
-lisää valkosipulituorejuusto ja sekoita
-mausta tarvittaessa suolalla, yrteillä ja lorauksella hunajaa

Makkaraperunat. Jep, ei Vaakon nakilta ostetut vaan ihan itse tehdyt. Sarjassamme ”ei niin terveelliset” -arkiruoat, mutta silti tuovat hyvää mieltä arki-iltaan. Yleensä, kun olen aika järjestelmällinen ja suunnitelmallinen arkiruokien suhteen, niin tykkään yllättää lapset ex tempore -ruoilla. Esimerkiksi makkaraperunoilla, joiden ainekset usein löytyvät kaapista. Peruna on meidän perheen yksi suosikki jo hinnankin takia. Lisäksi rakastamme perunan monipuolisuutta ja makua. Makkaroista meidän toinen lapsi kelpuuttaa ne, jotka luokitellaan leivonnaisiksi 😀 Eli ei varsinaiset lihamakkarat. Jos jääkaapista löytyy, niin kurkkusalaatti kruunaa tämän ruoan!

Makkaraperunat
4:lle (0,47 euroa / annos)

1 kg kiinteitä perunoita
2 makkaraa
oliiviöljyä, sormisuolaa

tarjoiluun
ketsuppia
sinappia
silputtua sipulia

-pese perunat ja leikkaa niistä veneitä
-pyörittele perunaveneet oliiviöljyssä ja suolassa
-lisää uunivuokaan
-paista 200 asteessa noin puoli tuntia (kääntele välissä)
-lisää siivutetut makkarat ja paista, kunnes makkarat ovat saaneet väriä

Silakkapihvit. Totuuden nimissä en ole näitä nyt muutamaan vuoteen tehnyt, mutta ai pojat, että rakastan rapeita silakkapihvejä. Kaiken lisäksi ne ovat edullisia ja eikös silakka ole kala, jota kannattaa muutenkin syödä? Rapeat ja rouskuvat silakkapihvit tarjoilen perunamuusin kanssa. Meillä lapset eivät ole silakkapihveistä yhtä innoissaan kuin minä, mutta perunamuusi toki aina maistuu.

Silakkapihvit
4:lle (0,92 euroa / annos)

300 g silakkafileitä
sitruunapippuria
valkopippuria
tuoretta tilliä
suolaa
ruisjauhoja
voita paistamiseen
(sitruunaa tarjoiluun)

-aseta silakkafilee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle
-ripsottele päälle suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria ja tuoretta tilliä
-lisää kanneksi toinen silakkafilee nahkapuoli ylöspäin
-kääntele silakkapihvi ruisjauhoissa ja paista kullankeltaiseksi voissa molemmin puolin
-tarjoile perunamuusin kanssaID

Näiden lisäksi luen arjen pihistelyruokiin myös kaalikeiton ja kaalilaatikon. Tykkään kaalista kaikessa muodossa ja kaali on usein edullista. Myös erinäiset linssijohdannaiset toimivat kivasti, esimerkiksi linssikeitto. Olis kiva kuulla, mitä teillä on sellaisia arjen pihistelyruokia?

TIISTAITERKKUSIN,


maanantai 23. syyskuun 2019

Vähän erilainen things to do -lista

HEIPSAN!

Toivottavasti siellä oli rentouttava viikonloppu. Niin kuin lauantaiaamun postaukseen kirjoittelin, niin suunnitelmissa oli palautua. Sitä tein oikein olan takaa. Liekö pienen syysflunssan ansiota vai minkä, mutta nukuin viikonloppuna viidet päikkärit. Kyllä, viidet. Sen lisäksi reilut yöunet. Ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että sohvannurkka kului ja jotkut kotityöt jäivät tekemättä. Silloin kun kroppa kaipaa lepoa, on tuota pyyntöä syytä kuunnella. Jos suinkin pystyy. Mä olen ollut maailman huonoin sairastaja aiemmin, mutta kantapään kautta olen opetellut lepäämään. Ihan pienessäkin flunssassa.

Tiedättekö, kun aina sitä tulee tehtyä maanantaiaamuna sellainen things to do -lista niistä asioista, joita on ”pakko” saada tehtyä tuona päivänä tai tulevalla viikolla. Itse ainakin teen tuollaisen listan, jotta muistan tehdä kaiken. Tälle viikolle tein toki tuon listan (sama pää kesät talvet, eikä muuten voisi muistaa tehdä kaikkia), mutta sen lisäksi tein sellaisen toisenlaisen listan. Listan, jossa on vain ja ainoastaan hyvinvointiani tukevia asioita.

Tällä viikolla aion:

Kuvata ruskan värejä. Rakastan valokuvausta. Se on yksi niistä rentoutuskeinoista, joka on helposti toteutettavissa. Liian harvoin tulee otettua kameraa ulos mukaan, mutta onneksi kännykkä kulkee kätsysti taskussa ja sen avulla saa kuvattua jo hienossa alussa olevaa väriloistoa.

Vähentää kahvin juontia. Kyllä, parhaimpina (tai pitäisikö sanoa pahimpina) päivinä kahvia tulee kitattua helpostikin 6-8 kuppia, sillä juon kahvini sellaisesta iiisosta kupista, joka vastaa kahta kuppia. Tällä viikolla mä en ajatellut enää juoda kahvia kello 14 jälkeen. Se tarkoittaa sitä, että töissä iltapäiväkahvitauolle keitän teetä. Karpalo-kinuskirooboisteetä. Nam!

Mennä sänkyyn joka ilta klo 21.30 mennessä. Kerroinkin taannoin tehneeni empiiristä tutkimusta itse itseni kanssa siitä, miten mun kroppa reagoi, jos menee ajoissa sänkyyn. Nuo kaksi yötä, kun menin sänkyyn jo ysin jälkeen ja nukahdin ennen kymmentä olivat parhaita ikinä. Silloin kun mies on työreissussa tämä on helppo toteuttaa. Silloin kun toinen on kotona, niin sitä ei malta mennä muka ajoissa nukkumaan. Nyt ajattelin koklata.

Käydä vaahtokylvyssä. Mehän laitettiin saunan yhteyteen poreamme. Ollaan käytetty sitä ehkä yhteensä vajaa kymmenen kertaa. Lapset siellä kavereidensa kanssa polskivat aina silloin tällöin, mutta itse olen siellä ollut maksimissaan viisi kertaa. Joku ilta töiden jälkeen laitan oikein ihanan tuokuista kylpyvaahtoainetta ammeeseen, kynttilöitä palamaan ja menen nauttimaan. Yksin. Ilman äänikirjoja tai seuraa.

Pitää kauneusiltaman. Ehkä yhdistän tämän tuohon vaahtokylpyiltaan. Eli kuorin vartalon ihoni, teen jalkahoidon. Kuorin kasvot ja laitan kasvonaamion. Värjään ja nypin kulmakarvat. Uusin kynsilakat. Valelen jälkikäteen itseni jollain ihanalla ja kosteuttavalla vartalovoiteella. Kasvoihin taputtelen elvyttävän seerumin.ID

Jännä, miten jo pelkkä ajatuskin näistä piristää! Arki kun on usein aika rutiininomaista puurtamista, niin mä tykkään, että siinä arjessa saa nauttia kyllä ihan täysin rinnoin vähän pienestä hemmottelustakin, eiks niin. Tälle viikolle on muuten luvassa ruokajuttuja. Pitkästä aikaa. Paljon on pyydetty juttua edullisista arkiruoista. Joten sellaisilla jutuilla jatketaan huomenna 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 22. syyskuun 2019

Treenivinkkejä ja -vaatteita koko perheelle


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Prisman ja Indieplacen kanssa.


 

MOIKKAMOI

sunnuntai-iltaan! Tänään tulin kertomaan teille miten meidän perhe treenaa. Erikseen ja yhdessä. Painoittaen tuota yhdessätekemistä tässäkin hommassa. Itse en ollut lapsena kovin urheilullinen, ainut urheiluun liittyvä harrastukseni oli ratsastus. Enkä sitäkään ihan joka päivä tehnyt, vaikka talleilla käytänössä asuinkin. Omat vanhempani olivat jossain vaiheessa aktiivisia treenaajia; iskä kävi keilaamassa ja juoksulenkeillä, äiti pelasi squashia. Olen sitä mieltä, että aktiivinen elämäntapa on hyvä opettaa oman toiminnan kautta myös lapsillekin.

Toisaalta opettaa myös se, että kohtuus kaikessa. Itse toivon, että voin omalla esimerkilläni välittää lapsille sen, kuinka urheilu palkitsee. Kuinka olen astetta parempi äiti sen jälkeen, kun palaan juoksulenkiltä kotiin. Jos jotain lapset saisivat kultaisten käytöstapojen lisäksi kotoa pois muuttaessaan muuttokuormaan, niin ajatuksen siitä, kuinka ihanaa aktiivinen elämäntyyli on. Kuinka liike on lääke, jokaisessa elämäntilanteessa.

Meillä aktiivinen elämäntyyli näkyy ihan käytännössä esimerkiksi siinä, että kuljetaan pääosin koulun ja töiden jälkeen kotona treenivaatteet päällä. Vaikkei kellään treenejä välttämättä olisikaan, mutta ollaan valmiina ex tempore -treeneihin. Treenivaatteet ovat hurjan mukavia päällä ja sopivat meidän elämäntyyliimme. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa tulin kertomaan teille myös Prisman laajasta treenivaatevalikoimasta, mutta palataan sinne tuonnempana postauksessa. Ensin haluaisin jakaa teille muutamia yksinkertaisia treenivinkkejä koko perheelle. Jossa saa huomaamattaan treeniä samalla, kun vietetään perheen yhteistä aikaa.ID

Meillä on jo pitkään tehty lasten kanssa leikkimielisiä kisoja. Oikeastaan nämä kisat alkoivat aikoinaan mökillä, jossa eräänä kesänä iltaisin tuntui usein siltä, että kaipaa kropalle hieman haastetta. Kuka lankuttaa pisimpään tai kuka vetää eniten punnerruksia? Toki lasten iän aina huomioon ottaen. ”Äiti, voidaanko venytellä yhdessä?” -kysymyksen kuulen aika usein. Harvoin tuohon tulee kielteisesti vastattua. Ei ole lainkaan harvinainen näky, että ollaan koko perhe (myös se karvainen otus) olkkarin lattialla nukkamaton päällä ja tehdään treeniä. Kuka pilatesrullan tai -pyörän päällä, kuka kuminauhalla tai kahvakuulalla. Tai sitten vain omalla painollaan.

Olemme siitä lähtien, kun lapset ovat osanneet ajaa pyörää käyty koko perheen kesken lenkillä. Tuossa omakin juoksukenkä nousee pikkuisen rivakammin, kun lapset pyöräilevät polkimet sotkien vieressä. Siinä samalla tulee usein vaihdettua myös kuulumisia ja juteltua päivän polttavimmat. Tänä kesänä sain lapsista välillä myös seuraa pitkille kävelylenkeille. Pyörät jäivät kotiin ja lapset kävelivät reippaasti kanssani. Saattoi olla, että kaikilla oli kuulokkeet korvilla ja uppouduttiin äänikirjojen maailmaan, mutta silti tehtiin yhdessä.

Koko perheen yhteisiä harrastuksia ovat myös golf ja laskettelu. Mutta ne vaativat enemmän suunnittelua kuin nuo leikkimieliset kisat tai lenkit luonnossa. Koska ollaan muutenkin tällainen nopeasti syttyvä ex tempore -perhe, niin se pätee myös liikuntaan ja treeneihinkin. Siinä ei yleensä kauaa aikaa kulu, kun ollaan pakattu koko perhe autoon ja ollaan menossa porrastreeniä tekemään.

Olenkin kertonut, että yhtäkkiä lasten kasvaessa meille on miehen kanssa kaksistaan auennut myös treenien suhteen ihan uusi maailma; viimeisimpänä innostuksena olemme löytäneet ylämäkivedot. Mies ei pysty leikattujen lonkkiensa kanssa juoksemaan, niin ostimme hänellekin Prismasta sauvakävelysauvat (pienen suostuttelun jälkeen ;). Olemme löytäneet tuosta ihan vähän matkan päästä sellaisia mäkiä, joita ylös ja alas sauvojen kanssa tallatessa saa sykkeet helpostikin nousemaan maksimisykkeiden tuntumaan. Ei niillä sykkeillä paljoa puhuta, mutta lenkin jälkeen tuntuu kuin olisimme olleet treffeillä.

Prisman treenivaate- ja urheiluosastolla tulee poikettua aina kun tarvitsemme urheiluun liittyvää vaatetta tai välinettä. Niin sisälle kuin uloskin. Hoituu samalla, kun käymme maitokaupassa. Itse tykkään treenata piukoissa trikoissa, mutta lapset valitsevat usein collegehousut. Prisman valikoimista löytyi jokaiselle jotakin; jopa nuo lasten erittäin suurinta muotia olevat Nike Pro -treenitrikoot. Olen omistanut aiemmin yhdet Danskin -merkkiset treenitrikoot ja todennut ne itselleni parhaimmiksi hinta-laatusuhteeltaan. Nyt löysin vielä tuollaiset kauniit nyöreillä koristellut Danskin Nureyev -trikoot, jotka menevät niin salille, joogaan kuin pilatekseenkin. Danskin Rosin treenitoppi on ihanan hengittävää materiaalia ja hei sen alle Danskin urheilurintaliivit, jotka tuovat niin paljon tukea, että niillä voi hyvin jopa lähteä juoksulenkillekin!

Itse en ole niin merkkiuskollinen, mutta tuntuu, että tuo nykynuoriso on. Vaikka muuten elämä on helpottunut heidän kasvaessaan, niin tämä vaatetuspuoli ei niinkään ole. Kovin vaativia ja merkkiuskollisia ovat 🙂  Sen takia on ollut ilo huomata, että Prisman valikoimista löytyy myös heille laaja valikoima treenivaatteita ja vielä sopuhintaan. Kuopuksen päällä oleva Under Armourin tai esikoisen Puman t-paita menee niin treeniin kuin vapaa-ajallakin. Housen collegehousut menevät niin treeneihin kuin kotioloihinkin.

Muistatteko, kun pari viikkoa sitten haaveilin kompressiojuoksuhousuista? Sellaiset ja juurikin sitä merkkiä, joista haaveilin löysin Prismasta. Rakastan juoksua yli kaiken ja uskon, että kompressiotrikoiden avulla saan juoksuun vielä uutta ulottuvuutta; ne kun parantavat jalkojen verenkiertoa, jolloin lihakset saavat enemmän happea. Jostain muistan lukeneeni, että ne auttavat myös lihasten palautumisessa.

Sen lisäksi, että Prismasta löytyy edulliset ja laadukkaat urheiluvaatteet, olemme ostaneet Prismasta myös urheiluvälineitä. Kuten kuvissa näkyvän pilatespyörän sekä kahvakuulia, kuminauhoja, sauvakävelysauvat ja onpas bonuksilla tullut ostettua taannoin myös kuntopyöräkin. Myös kuopuksen Jopon päivitimme keväällä Prisman valikoimista. Bonuksilla senkin. Sattumoisin urheiluvaateosastolla tytöt iskivät molemmat Helly Hansenin laskettelutakkiin silmänsä. Pyysin kirjoittamaan joulupukille. Ihan siinä määrin bonuksia ei ole vielä ehtinyt kertymään 😉

Miten teidän perheessä treenataan koko perheen kesken?

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


perjantai 20. syyskuun 2019

Miksi positiivuus kannattaa?

HEISSULI!

Alunperin blogipostaukseni otsikko oli ”Positiivisuus ei ole tekopirteyttä”. Mutta ajateltuani asiaa tulin siihen tulokseen, että kyllä keinotekoinen positiivisuus voi olla tekopirteyttä. Sen takia ajattelin lähestyä aihetta hieman toisesta kulmasta. Itse koen olevani hyvä ihmistuntija. Näen nanosekunnissa ihmisestä, onko hän aidosti positiivinen vai onko se pirteys ja positiivisuus sanahelinää ja hampaiden kiristelyn aiheuttamaa iloisuutta.

Monesti luullaan mustavalkoisesti, että positiiviset ihmiset kieltävät epämukavat tunteet ja torjuvat elämän varrelle tulevat kuopat hartioita kohauttamalla. Jatkavat matkaa ja pitävät vain kiinni positiivisuudestaan. Näin se ei todellakaan ole meillä aidosti positiivisilla ihmisillä. Päinvastoin tunnen, että ne elämän epämiellyttävät tunteet tulee kokea täysillä, jotta pystyy olemaan positiivinen. Mutta se, että harjoittaa ajatuksiaan olemaan positiivisia auttaa myös niiden karikoiden kohdalla valtavasti.

Pystyy asennoitumaan vastoinkäymisiin niin, että ne ovat ohimeneviä. Luottaa siihen, että vielä joku päivä asiat näyttäytyvät kirkkaimpina. Positiivisten tunteiden tunteminen ei poissulje sitä, etteikö osaisi surra tai tuntea noin 49 999 muuta tunnetta surun lisäksi. Myös surun hetkellä voi tuntea positiivisiakin tunteita. Elämän rikkaus on juurikin se, että pystymme muokkaamaan ajatustapojamme ja kouluttamaan aivojamme. Kun on se vahva sisäänrakennettu ajatusmalli, niin selviämme mistä vain. Emme jää katkeroitumaan ja märehtimään surun tai epätoivon alle. Osaamme ottaa niskasta itseämme kiinni ja aikamme pohjamudissa kuljettuamme nousta sieltä. Jatkaa matkaa taas pikkuisen vahvempina. Pikkuisen kenties jopa positiivisempana. ID

On ollut ihana lukea erinäisistä tieteellisistä tutkimuksista, että jopa ne pienet positiiviset tunteet, joita päivän aikana tuntee eivät välttämättä konkretisoidu sillä hetkellä maata mullistavalla tavalla. Muuta kuin hetkellisenä hyvänolon tunteena. Vaan ne rakentavat sitä pohjaa, jonka avulla positiivisen ajattelun malli vahvistuu. Se on ikään kuin rahaa laittaisi pankkiin. Potti kasvaa positiivisuuden suhteen koko ajan.

On tieteellisesti tutkittu, että positiivisilla tunteilla on ihan äärettömän paljon hyötyjä, muun muassa positiivisuus

♥ vaikuttaa elämän pituuteen positiivisesti
♥ edistää onnellisuushormonien erittymistä
♥ parantaa vastustuskykyä
♥ madaltaa kynnystä masentua
♥ auttaa kestämään paremmin stressiä/vaikeita elämäntilanteita ja selviämään niistä (resilienssi)
♥ antaa itsevarmuutta
♥ madaltaa verenpainetta ja sykettä
♥ huomioimme ympäristön paremmin
♥ aivomme ajattelukapasiteetti laajenee
♥ vaikuttaa ihmissuhteisiimme positiivisemmin (mm. olemme helposti lähestyttävämpiä)

Usein negatiivisuus on opittua. Se on tietty käyttäytymismalli, johon sorrumme. Jotkut teistä ehkä tietävätkin termin negatiivinen vinouma. Mutkat suoriksi vetäen voidaan sanoa, että sen ansiosta me ihmiset olemme maapallolla. Ilman sitä savannilla oleva alkuasukas ei olisi tuntenut aivoissaan pelkoa kohdatessaan villieläimen. Negatiivisen vinouman ansiosta tuo alkuasukas toimi siinä hetkessä, kun aivot lähettivät signaalin vaarasta. Siitä, että tämä ei ole nyt lainkaan hyvä juttu. Nyt pitää toimia.

Negatiivinen vinouma tarkoittaa sitä, että negatiiviset psykologiset ilmiöt ovat aivoissamme usein voimakkaampia kuin positiiviset. Eli jos sulla on aina tapana ekana ajatella negatiivisesti asioista, niin ei hätää – se on tuo meidän aivoihin rakennettu negatiivinen vinouma, joka saa tämän aikaan. Mutta hei, älä tuudittaudu ajatukseen, että ”Minkä mä itselleni voin, olen syntyjäni negatiivinen.” No niinhän me kaikki ollaan. Mutta good news; negatiivisuuden asenne ja malli ovat usein tietyillä toimilla muutettavissa (palataan näihin blogissa ensi viikolla).

Mun mielestä erittäin havainnollistava esimerkki negatiivisesta vinoumasta oli Joyllan eräällä luennolla esimerkki siitä, että kuinka illalla kotiin tulessaan helposti sitä ekana kiinnittää huomion siihen ulko-oven pielessä makaavaan roskapussiin, jota ei ole viety roskiin asti. Vaikka se mies olisi poissaollessasi kuurannut lattiat, tyhjännyt tiskikoneen, tehnyt ruokaa, ostanut kukkia ja viikannut pyykit. Se on tuossa hetkessä meistä itsestämme kiinni; ajattelumallistamme ja siitä, näemmekö koko kokonaisuuden. Joka on varsin positiivinen. Vai jäämmekö kiinni siihen roskapussiin, jolloin ajatuksemme ovat takuuvarmasti negatiivisia ja ilta sitä myöten ehkä pilalla.

Mä näen positiivisuuden ja negatiivisuuden sellaisena toinen toistaan tukevana juttuna. Ilman toista, toinen ei tulisi toimeen. Ilman epämiellyttäviä tunteita, emme osaisi nauttia niistä miellyttävistä tunteista. Tuo parivaljakko on vähän niin kuin juhla ja arki. Ilman arkea emme todellakaan osaisi olla kiitollisia ja arvostaa viikonloppuja tai lomaa. Ehkä olen tässä suhteessa siellä positiivisuuskäppyröiden yläpäässä, että en edes näe negatiivisuutta negatiivisuutena. Vaan suuren suurena mahdollisuutena ja tietynlaisena epämiellyttävyytenä, joka nyt vain kuuluu elämään. Joka on olennainen osa elämäämme, mutta jota on välillä hyvä potkaista persuksiin ja sanoa, että siitäs sait 😉

Eräs viisas mies, Mauno Koivisto (olette ehkä joskus kuulleet hänestä?) on sanonut: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Tuohon kiteytyy se ajattelutapa, johon mä olen itseni kovan työn tuloksena opettanut. Se on kantanut hedelmää jo nyt, enkä malta odottaa kuinka paljon sen ansiosta tulen vielä saamaan. Elämä on vain niin monin kerroin helpompaa, kun osaa odottaa tulevaa positiivisin mielin. Hyväksyä matkan varrella myös negatiiviset tunteet, kääntää ne voimavaroiksi ja antaa positiivisten ajatusten voittaa ♥ 

POSITIIVISIN PERJANTAITERKUIN,