lauantai 16. marraskuun 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? 

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


keskiviikko 06. marraskuun 2019

Nuorten hyvinvointi huolestuttaa

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Tiedättekö, että mä olen aivan sanaton. Mykistynyt kaikkien ihanien kommenttien ja viestien ansiosta, joita olette lähettäneet eilisen postauksen tiimoilta. KIITOS ♥ Se sisäinen palo uudistua on sammutettu. Kirjoitan blogia teille ja jos 99,9% on sitä mieltä, että nykyinen kattaus toimii, niin mitä sitä suotta liikaa uudistumaan. Pieni uudistuminen on kuitenkin hyvästä. Postausten kulma pysyy samana kuin tähänkin asti, mutta ensi vuodelle on jo suunnitelmissa sellaisia jatkopostausten tyylisiä juttuja. Vähän niin kuin syksyinen ”Takaisin ruotuun” -postaussarja. Myös päivän asu -postauksia toivottiin, joten sellaisia on luvassa. Kuten myös toiveidenne mukaan my day / my week -postauksia.

Eilen illalla olin yläkoulun vanhempainillassa ja rehtorin alkuun esittelemän THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät osaltaan vaivaamaan mua ihan älyttömän paljon. Nuorten hyvinvointi kun pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen etu. Sellainen asia, johon meidän vanhempina ja aikuisina tulisi kiinnittää huomiota. Vanhempainillassa kävimme läpi Tampereen lukuja 8. ja 9. luokkalaisten osalta, mutta mitä tuossa tilastoja tänä aamuna tutkin, niin aika hyvin nuo korreloivat koko maan tuloksiin. Haluaisin nostaa esille muutamia huolenaiheitani. Ja nyt puhun nimenomaan kasi- ja ysiluokkalaisten hyvinvoinnista koko maan osalta.

Ystävät, nuo elämää rikastuttavat ihmiset. Kaikilla meillä pitäisi olla ystäviä. Tai edes se yksi läheinen ystävä. Yksinäisyys surettaa. Se saa oikeasti ajatuksen tasolla sydämen sykkyrään, kun miettii, kuinka monta yksinäistä tuolla jossain on. Pojista 11,3 % ja tytöistä 6,9 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää. Miettikää. Tuossa iässä, kun ollaan murrosiän myllerryksissä tuntuu aivan järjettömältä ajatella, että ei ole yhtään läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa huolet ja kasvukivut.

Onneksi kuitenkin 54,9 % ja tytöistä 39 % kertoo, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Tosin itseäni jäi mietityttämään tuo, että poikien osuus on korkeampi. Mulla kun on tyttöjen äitinä sellainen kuva, että tytöt olisivat avoimempia juttelemaan huolistaan vanhempien kanssa kuin pojat. Eli toivoa sopii, että nuo ketkä kertovat että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää, pystyisivät kuitenkin kotona kertomaan huolistaan ja jakamaan asioita ♥

Tyytyväisyys elämään on pitkässä juoksussa elinehto jaksamiselle. 20,1 % tytöistä ja  41,9% pojista kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Aloin miettimään, että mitä tytöiltä puuttuu elämästä tuossa iässä. Jotain sellaista, mikä saa tyytyväisyyden tason laskemaan. Onko ne hormonit vai liialliset paineet elämästä. Rakkaushuolet vai koulun kuormittavuus. En sitä sano, että koko ajan pitäisi olla erittäin tyytyväinen elämäänsä, mutta hurjan pienenä pidän tuota tyttöjen prosenttilukua.

Aamupala on päivän tärkein ateria. Ja hei tuo, että 44,5 % tytöistä ja  38 % pojista ei syö aamupalaa joka arkiaamu on näin aikuisen silmiin ihan tosi huolestuttavaa. Mutkat suoriksi vetäen ajattelen, että sitten ei ole polttoainetta koulun ensimmäisille tunneille. Olo on varmastikin vetämätön ja väsynyt. Tuossa tilassa ei kyllä mene oppi päähän ja keskittyminenkin on niin ja näin. Eilen kävi ilmi myös se, että ainakin tuon meidän koulun oppilaat, jotka jättävät aamupalan kotona väliin saattavat käydä lähikaupasta hakemassa tuoremehua ja sipsiä aamupalaksi. Energiajuomat onneksi ovat koululla kiellettyjä.

Mutta sitten on niitäkin oppilaita, jotka skippaavat sekä aamupalan että koululounaan. Meidän koulussa ainakin ruoka on kuulemma ns. laitosruoaksi erittäin hyvää ja myös kasvisruokavaliota noudattavat ovat otettu huomioon. 37,3 % tytöistä ja 35,7 % pojista ei syö kouluruokaa päivittäin.  Se tuntuu tosi hurjalta. Varsinkin kun lukuja peilaa siihen, että meillä Suomessa on sentäs ilmainen kouluruoka.

Aivot kehittyvät unessa. Tuolta tilastoista selviää myös se, että keskimäärin nuoret nukkuvat aivan liian vähän. Meidän esikoisen luokalla oli tehty tilastomatikkaa varten kysely ja meinasin tipahtaa tuoliltani, kun kuulin, että tosi moni nuorista nukkuu alle kuusi tuntia yössä.

Nuorten huumeiden käyttö on jo itsessään sellainen asia, joka saa mut henkisesti voimaan pahoin. Jos muistelette omia yläasteaikojanne ja niitä ekoja kokeilujanne kamalan makuisen Liebfraumilchin tai vastaavan suhteen, niin olette varmasti joskus ajatelleet, että toivottavasti tuo lapsi ei seuraa isänsä/äitinsä jalanjäljissä. Omaan korvaani kuitenkin alkoholikokeilut (jotka ihan varmasti ovat osa jokaisen nuoruutta) tuntuvat niin paljon sallitummilta kuin huumekokeilut. En muista, että mun yläasteaikana kukaan olisi sanonut, että koulussa voi ostaa huumeita. Tai että joku meidän koulusta olisi käyttänyt huumeita. Toista se on kuulemma nykypäivänä. Kauppa käy. Koulun alueella, jopa naulakoilla perjantai-iltapäivisin. Snäpissä on kuulemma tosi helppo ostaa huumeita. Huh!

Kasi- ja ysiluokkalaisista pojista 10,6 % ja tytöistä 7,3 % on kokeillut huumeita ainakin kerran. Jokseenkin huolestuttavaa on se, että nuorista 12,4% hyväksyy ikäisillään kannabiksen käytön. Tiedän, että tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta mä en hyväksy huumeita. En tuota kannabista enkä mitään muutakaan. Se, että yläkouluikäiset joutuvat velkakierteeseen huumaavan aineen takia on ihan älyttömän surullista. Se, että tuo uusi isäntä saa heidän elämänsä ihan mullin mallin on aivan käsittämätöntä. Ja fakta, että tuolla pörrää aikuisia ihmisiä, jotka houkuttelevat nuo lapset (kyllä, lapset) pahimmassa tapauksessa huumehelvettiin on jotain sellaista, mikä ei käy mun järkeen.

En tiedä onko mulla taas se kukkahattu liian visusti päässä, mutta mitä mieltä te olette? Eikö ole hiukkasen huolestuttavia lukuja? Huolestuttavan suuri osa nuorista ei voi hyvin. Ulkopuoliset paineet nuorilla ovat sen verran suuria, että mä koen vanhempana vastuun siitä, että mun tehtävä on järjestää kotiolot niin, että täällä on turvallista olla. Että voidaan jutella ihan mistä asioista vaan ja että nuo nuoret tietävät, että tapahtui elämässä mitä vain, niin aina olen tukena ja turvana. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus huolehtivaan, rakastavaan ja kannustavaan vanhempaan ♥

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei, mitäs nuo paljaat nilkat? Jätetään asia sikseen, mutta tänäkin aamuna mainitsin hienovaraisesti asiasta. Tarjouduin kaivamaan kellarista pitkävartiset talvisaappaat. Nyt ei kuulemma ole vielä talvi. Jep, näillä mennään 😀


sunnuntai 03. marraskuun 2019

Ensi viikko on omistettu kehonhuollolle ♥

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT

ja hei lämmin kiitos kaikista kommenteistanne ja viesteistänne, joita eilen lähettelitte. Meitä ikävöiviä on aika paljon. Mutta yhtä paljon on meitäkin, ketkä kuitenkin ovat löytäneet suuren ikävän keskellä sen valon. Myös heitä, jotka vielä odottelevat tuota valoa, mutta luottavat siihen, että vielä se näyttäytyy.

Tänään vietettiin koko päivä Turussa sukuloimassa. Mikä siinä onkaan, että ettei useammin tule käytyä. Vastedes täytyy taas laittaa Turun reissut kalenteriin. Itselleni päivän kohokohta oli tuon ihanan Pipsa-tädin näkemisen lisäksi se, että sain istua liki neljä tuntia autossa. Kipeiden lihaksieni kanssa 😉 Kuunnella äänikirjaa ja uppoutua lentokonekaappauksen juonenkäänteisiin.

Tuossa kotiin tullessamme mies ehdotteli ylämäkitreeneihin lähtemistä, mutta saa lähteä yksinään. Nyt mun kroppa viestittää, että on pakko pitää lepopäivä. Viikon liikuntasaldoksi tuli kaksi laitepilatestuntia, kaksi juoksulenkkiä, kahdet ylämäkivetotreenit ja kaksi joogaa (joista toisessa hikilammikko valui joogamatolle). Eli paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Tuntuu, että nuo mun vartaloni jatkeet lantiosta alaspäin ovat kaksi pökkelöä. Myös jaloiksi niitä joskus nimitetään. Hartioiden jatkeetkin ovat kaksi sellaista lyhyempää pökkelöä, joiden nostaminen sattuu pökkelöitä kiinni pitäviin niveliin 😀 Kyllä, ensi viikon olen pyhittänyt kehonhuollolle.

Maanantai: Yin-jooga
Tiistai: Venyttelypilates
Keskiviikko: Selkätunti
Torstai: Pitkä kävelylenkki
Perjantai: Laitepilates

Neljä ohjattua tuntia ja yksi omatoiminen torstaina. Viikonloppu mennään sitten fiiliksen mukaan. Eilen kävin pitkästä aikaa joogassa. Kyseessä oli joogaworkshop, jonka eka tunti oli dynaamista vinyasa flow joogaa. Toinen tunti oli yin joogaa ja hei mun täytyy myöntää, että en edes muista, koska viimeksi olen venytellyt enemmän kuin minuutin. Rauhoittunut, hengitellyt ja ollut läsnä venyttelyn aikana. Tuon parituntisen joogan jälkeen olo oli niin ihana.

Niin ihana, että ajattelin sulkea nyt koneen ja mennä tuohon olkkarin lattialle villasukkineni hieman venyttelemään. Joogablokkia mulla ei ole, mutta kahvipaketti ajanee asiansa 🙂 Muistakaahan pitää itsestänne huolta ♥ Ainakin itselläni kroppa ja mieli kulkee käsi kädessä. Kroppa kertoo hyvin selvästi, milloin se tarvitsee huoltoa. Nyt on sen aika.

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. viime marraskuun lopulla näytti tuolta kuin kuvissa…mikäli ensi viikon sääennustuksiin on uskominen, niin ehkä saadaan kuulaat pakkaspäivät ja pieni lumihuntu tänä vuonna aiemmin 🙂

 


perjantai 01. marraskuun 2019

Tärkeintä on tasapaino

HEI HELLUREI IHANAT

ja aurinkoista perjantaita! Ei voi valittaa – marraskuu laittaa parastaan heti näin ekana päivänä. Jotenkin tuossa ulkona koiran kanssa ollessani mietin, että ilmassa on jopa vähän keväistä fiilistä. Aurinko lämmitti ja siinä missä varjokohdat olivat vielä kuurassa, oli osin kuura sulanut. Vaikka tykkään marraskuusta ihan missä muodossa tahansa, niin en laittaisi pahakseni, vaikka se tällaisena jatkuisi. Noh, vähän lunta voisi myös tuprutella.

Olen pitkin syksyä saanut kyselyitä, että mitäs mun opiskelut. No siinähän ne. Ovat täyttäneet ihan kivasti kalenteria, etten sanoisi. Ja hei, jos tuo positiivinen psykologia ei olisi vienyt niin mennessään, jollen olisi siihen niin uppoutunut, niin voisi helposti tuskastua siihen, että yhtäkkiä viikosta viedään noin 20 tuntia pois. Tai ei pois, vaan täytetään. Ennen kuin opinnot alkoivat mietin, että mistäköhän selkärangasta mä tuon reilun 20 tuntia viikkoon napsaisen. Kun muutenkin tuntui olevan vähän kiire.

Onneksi ei ole tarvinnut sen kummemmin nyhtää aikaa tyhjästä. Mutta se täytyy todeta, että ilman näitä kotitoimistopäiviä voisi olla hieman haastavaa. Näiden varalle kun olen ottanut aina muutamia kouluprojektejakin käsittelyyn. Kuunnellut verkossa opintokokonaisuuden osaa, kirjoittanut reflektiota tai lukenut kouluun liittyvää kirjallisuutta. Se, että kaiken tämän tekee vapaaehtoisesti ja silkasta innosta toki auttaa.

Muutenkin olen jälleen todennut tämän syksyn aikana, että tärkeintä on se tasapaino. Tasapaino työn, vapaa-ajan, koulun, äitiyden, vaimouden, ystävien ja hyvinvointia tukevien asioiden kesken. Mä olen tainnut kertoakin, että ennen olin vahvasti ”kaikki tai ei mitään” -ihminen. Tuo jos mikä ei tuo tasapainoa. Siinä keskittyy johonkin asiaan, kun taas joku toinen asia jää sen vahvemman fokuksen jalkoihin. Nyt olen jotenkin oppinut tasapainon. Sellaisen tehokkaan leppoisan tekemisen. Niin, että kaikki elämän osa-alueet tulee hoidettua mulle riittävällä tasolla läpi.

Iän myötä energisyys ei ole ainakaan lisääntynyt, joten koen tasapainon löytämisen olevan yksi tärkeimpiä löydöksiäni. Miten olen löytänyt sen tasapainon? Aikatauluttamalla, mutta myös sen avulla, että tunnen itseni läpikotaisin. Osaan tunnistaa ne pienimmätkin merkit itsessäni, jotka kertovat siitä, että nyt on vaakakupit vinksallaan. Ainahan toki tuohon ei pysty samantien reagoimaan, mutta pienen korjausliikkeen pystyy tekemään. Ja pistää kalenterin järjestykseen niin, että se tasapaino on näkyvissä lähitulevaisuudessa.

Tasapainon löytymisessä on auttanut myös se, että olen antanut itselleni luvan vain olla. Nauttia viikonlopuista viikonloppuina. Iltatöiden jälkeen ottaa seuraavana päivänä vaikka keskellä päivää pari tuntia itselleni ja käydä lenkillä tai pilateksessa.

Ehkä kuulkaa se on se lempeys, joka näyttelee tässä tasapainojutussakin pääroolia. Sen avulla kahlataan tämä marraskuukin läpi, lempeästi. Ei vastaan pyristellen tai liikoja odottaen. Jos pimeys meinaa ottaa vallan, niin sitten vaikka nukkuen. Kuitenkin niin, että ei tekemättömät työt kolkuta takaraivossa 

PIRTSAKKAA PERJANTAITA,


tiistai 29. lokakuun 2019

Kurkkaus meidän jääkaappiin

HEISSULI!

Aina silloin tällöin saan kyselyjä vilauttaa meidän jääkaapin sisältöä. Tänään, ruokakauppakassien purkamisen jälkeen päätin, että hei nythän olisi hyvä aika. Jääkaappi kun oli poikkeuksetta kerrankin siisti 😉 Jääkaapin siivoaminen tuo ihan älyttömän hyvän olon. Kokeilkaahan! Aina silloin tällöin kantsii tyhjentää hyllyt ja pestä ne sekä jääkaapin sisälmys huolella. Heittää vastaan kävelevät sipulit hevi-laatikosta pois ja tarkistaa ylähyllyn säilykepurkkien kuranttius.

Aika perusmeiningillä mennään meidän jääkaapinkin sisällön suhteen. On ne maidot, margariinit, jugurtit sun muut. Pyöritän viikosta toiseen sellaista perusostoslistaa, johon aina lisäilen tulevan viikon tarpeita. Tuolta peruslistalta löytyvät mm. seuraavia jääkaappituotteita:

maito
kauramaito
kauramaito kahviin
(viime ajat olen suosinut Oddlygoodia, mutta nyt tuli iKaffea)
islantilainen ja turkkilainen jugurtti
MÖ:n mustikka-kardemumma kaurajogu
raejuusto
fetajuusto
sokeroimaton kiisseli puuron sekaan
pinaattia, salaattia, kurkkua, tomaattia, sitruunaa
tofua, Mifua, kaurajauhista,
ravioleja

Tänään kauppakassista uupui ne tärkeimmät. Eli MÖ:n kaurajogurtit. Mä voisin elää noilla ja itsetehdyllä myslillä. Ne on niin hyviä. Kunhan saan iltaruoan tehtyä, on pakko käydä täydentämässä jääkaappi vielä muutamilla MÖillä, muuten ei hyvä heilu 🙂 Myös tuo suosikkini eli Sevan hummus oli korvattu toisella, joten samalla kauppareissulla pitänee ostaa tuota luottohummustani.

Jääkaapin sisältöä sillä silmällä ratsatessani huomasin, että meillä on neljä vihreää pestopurkkia. Nel-jä. Selittynee sillä, että pestopasta on koko perheen suosikkia 😉 Lisäksi jääkaapista tulee löytyä aina tuota karkeampaa Dijon-sinappia. Sitä käytän liki kaikkeen.

Alimmalla hyllyllä on lasipurkeissa heikonlainen mealpreppaus-yritys, nimittäin pienemmästä löytyy paistettua tofua ja chilisitruunalla maustettua vegemajoa. Isommassa purkissa on marinoitua parsakaalia, punasipulia ja lehtikaalia. Nuo nappaisen huomenna mukaan töihin ja taidan kääräistä tortillan sisään lounaaksi. Joskus mulla oli tapana pitää marinoitua parsakaalia ja punasipulia jääkaapissa. Siitä sai kätevästi salaatin sekaan laitettua. Pitäisi ottaa taas tuo tavaksi!

Maitoa meillä ei juo kuin lapset, mutta punainen maito menee tämän illan riisipuuroon. Kuten tuo luumukiisselikin. Marli Vital -shotit ovessa olen saanut blogin kautta. Jääkaapista tulee löytyä aina myös parmesanjuustoa ja balsamicoa. Niilläkin pärjää jo pitkälle!

Hedelmiä en säilytä jääkaapissa, paitsi omenoita. Ne tykkään syödä jääkaappikylmänä! Jääkaapin alaosassamme on ensin pakastelokero, mutta sen alla kylmälokero. Sieltä löytyy kattavasti tofua, Mifua, Murua ja Ravioleja. Mutta myös perunagnoccheja, muutama peruna, broilerin fileitä sekä savustettua lohta.

Näillä me pärjätään viikko. Toki sieltä kauppakassista tuli muitakin kuin jääkaappitavaroita. Leipää ja Muttia esimerkiksi. Ja viikon varrella käymme hakemassa kaupasta pikkupuutteita. Mutta tykkään, että ruokaostokset tulevat kerran viikossa kotiin. Ollakin, että aina ei voi olla varma kaikkien tuotteiden saatavuudesta, kuten tänään. Joten nyt iltaruoka (kanapitaleivät) tulille ja sitten hakemaan muutamia puutteita lähikaupasta.

Miltä teidän jääkaapit näyttää? Löytyykö samoja tuotteita?

TIISTAITERKUIN,