tiistai 01. helmikuun 2011

Iltapalaleipä #1

…Ainakin näinä päivinä, kun ruokaremppa on muutenkin jäissä 😉 Aamu alkoi kermamunkilla. Päivän päätteeksi sopisi ruispaahtoleipä (tuo ruis-alkuliite saa tuonkin kuulostamaan niin terveelliseltä) paahdettuna vuohenjuustolevitteellä, tomaatilla ja basilikalla (kuivatulla sellaisella).

Aivan parasta tuorejuustoa tuo Chavroux. Ei liikaa vuohenjuuston makua vaan juuri sopivasti. Ihanan pehmeää, joten levittyy helposti.

Sopii mm. tomaattiseen pastankastikkeeseen aivan loistavasti. Mikäli laiskuus vaivaa niin parhaimman pastankastikkeen saa ruskistetusta paistijauhelihasta, Dolmion tomaattikastikkeesta, pippurista, suolasta ja valkosipulista. Päälle nokare vuohenjuustoa tuorejuuston muodossa.
Meillä palattiin eilen arkeen ja lapset päiväkotiin. Sunnuntai oli ensimmäinen kipulääkkeetön päivä Lilialla. Joten pari päivää vajaa kaksi viikkoa siihen parantumiseen meni. 
Tässä pikaisesti tiistaiturinat. Huomenna ehdin toivottavasti jo blogikierroksellekin. Paljon on luettavaa tullut parin päivän aikana 🙂
Muksaa iltaa!

sunnuntai 09. tammikuun 2011

Broileri-sienivuoka by me

Mihinkäs tää viikonloppu taas mennä hujahti? Tänään saimme kunnian olla vieraana pikku-Vilin ristiäisissä ja nauttia ihanaa pitopalvelun kotiruokaa. On muuten jännä, että vaikka tilaisuus on iloistakin iloisempi niin silti  vähän väliä tuntee kyyneleen silmäkulmassaan. Räpsyn räpsyn siinä sitten vaan 🙂 
Viikonloppu on muutenkin ollut erittäin onnistunut. Eilen illalla herkuteltiin aivan ihanan iltapalan äärellä. Uusimmassa Avotakassa oli erittäin helpon ja hyvän tuntuinen resepti broileri-sienivuoasta. Koska koti-Valintatalossamme ei ollut tuoreita herkkusieniä tuoreesta rakuunasta puhumattakaan niin sovelsin reseptiä hieman. Joten tässä oma versioni ko. reseptistä. Alkuperäinen siis löytyy Avotakasta 1/2011.
Broileri-sienivuoka
4 levyä torttutaikinaa (pakaste)
iso purkki säilykeherkkusieniä
pari desiä suppilovahveroita (pakasteesta)
voita
400 gr broilerin filettä  
350 gr ranskankermaa
2 rkl kuivattua rakuunaa
suolaa, pippuria, valkosipulia
1. Ota taikina + sienet sulamaan hyvissä ajoin. Pienistele sienet (säilyke ja pakaste).
2. Tee broilerin fileistä suikaleita. Voit toki käyttää broilerinsuikaleita 🙂 Paista ne voissa.
3. Lisää ruskistettuihin broilerinsuikaleihin sienet + mausteet ja paista hetki.
4. Sekoita kulhossa em. seos ranskankermaan.
5. Lusikoi seos voideltuun uunivuokaan.
6. Kauli torttutaikinalevyistä vuoan kokoinen levy ja aseta se seoksen päälle kanneksi.
7. Voitele kansi kananmunalla ja tee siihen kolme viiltoa.
 8. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes kansi on kohonnut ja kauniin ruskea.
Kyytipojaksi raikasta salaattia ja punaviiniä 🙂
Lohen ystävänä kehittelin jo täytteen, jossa sienet ja broitsut korvataan lohella, rakuuna sitruunapippurilla. Eihän nämä mitään laihduttajan ruokia ole, mutta lauantaina saa herkutella. Ja ehkä vähän sunnuntainakin. Huomenna taas paluu arkeen ja terveellisten ruokien pariin!
Tehokasta alkuviikkoa sinulle toivottaen,

sunnuntai 28. marraskuun 2010

Päärynä-aurajuustopizza ♥

Eilen nautin harvinaisesta yksinolosta; lapset unilla aikaisin ja mies pikkujouluissa. Illaksi kävin vuokraamassa SATC 2. Sen seuraksi tein iltapalaksi päärynä-aurajuustopizzoja. Niin, lauantaisinhan ei lasketa kaloreita. Syötin ko.reseptin kiloklubin resepteihin ja yksi pizza (halkaisijaltaan ehkä 10 cm) sisälsi niin paljon kaloreita, että ei näitä ihan joka lauantaikaan parane syödä. Varsinkin, kun kolme-neljä pizzaa menee ihan napostellessa 🙂 Ohje oli muistaakseeni Yhteishyvän Ruokalehdessä ja siitä tulee 8 pizzaa:
Pohja
2 dl vettä
1/3 pkt hiivaa (laitoin 3 tl kuivahiivaa)
5 dl pizzajauhoja

-> taikina kohotetaan kaksinkertaiseksi

Täyte
2 rkl oliiviöljyä
4 säilykepäärynän puolikasta
100g sinihomejuustoa
3 rkl pinjansiemeniä
1 tl timjamia (meillä timjami loppu, käytin rakuunaa)
225 astetta 10 mins.

Jos näitä haluaa tehdä esim. pikkujouluihin tai illanistujaisiin niin kannattaa varmaan tehdä pienempiä; eli 16 kpl. Nämä olivatkin loppujen lopuksi melko täyttäviä.

Kiitos kaikille alla olevaan arvontaan osallistuneille ja te, jotka ette ole vielä osallistuneet, niin klikatkaahan oikella palkissa olevaa arvontalinkkiä.

Mittari huiteli juuri -15 asteessa, pitäkäähän siis toisenne lämpiminä 😀
Muksaa sunnuntai-iltaa toivottaa Tallipihan joulutorista täysin rinnoin varpaat umpijäässä nauttinut,
PS. Ja Oikein Hyvää Ensimmäistä Adventtia ♥

torstai 25. marraskuun 2010

Elämäntaparemontti, day 10

Tunnistatteko sen pahan olon, joka tulee ”huonosti syömisestä”? Kiireessä tulee turvauduttua pasteijoihin, suklaaseen, pullaan, pizzaan yms. Ei muka ehdi syödä tarpeeksi hedelmiä ja kasviksia. Kunnon kaurapuurosta puhumattakaan. Mä huomaan itsessäni juuri tämän; syys-lokakuun aikana vatsasta kasvoi juuri edellä mainittujen ruokien takia sellainen pöhökumpu 😀 ”Äiti, kasvaako sun masussa vauva?” -kommentti oli viimeinen niitti. Huonosta ruokavaliosta johtuen olin koko ajan väsynyt ja aloitekyvytön. Puhumattakaan liikunnan puutteesta em. seikkoihin.
Viime viikon maanantai-aamuna joulutorttua mussutellessani havahduin; ei helkkari, ei se kumpu ainakaan tällä lähde. Ja niin olin viime maanantai-perjantain tiukalla ruokaremontilla. Lauantai meni hukille, mutta ei haittaa. Sunnuntaina oli lempeä paluu ruotuun. Mutta tästä maanantaista alkaen kaikki herkut on ollut  taas pannassa. Aiemmin olen sallinut itselleni yhden makean, esim. keksin/päivä, mutta nyt olen pärjännyt hyvin ilman tätäkin. Ilman tarkkaa kirjanpitoa en olisi tähän pystynyt söisin joko liian vähän rasvaa, liian paljon huonoja rasvoja, liian vähän kasviksia tai muuten vain liian vähän. Mulle parhaana tapana kirjata kaikki syömiset ylös on toiminut kiloklubi.fi (ilmainen). Sieltä saan päivittäin tietooni syömieni ruokien koostumuksen. Sinne luon myös omia reseptejä, joista ko. ohjelma laskee automaattisesti ravintoarvot. Tarkoitus on siis saada kaikki nuo pallurat vihreiksi / päivä. Itse en ole vielä saanut; joko liian vähän kuituja tai liian vähän rasvaa. Toivottavasti alla olevista kuvista saa edes jotain selvää…jos jaksat niin klikkaamalla ne saa oikeaan kokoonsa:
Kalorimäärähän tuntuu hurjan pieneltä, mutta nämä ovat niiltä päiviltä, jolloin liikuntaa ei ole ollut. Tämä istumatyöhän vain levittää persusta, joten ruokailu pitää sopeuttaa sen mukaan 😀 Ja toisaalta noihin kalorimääriin (1400-1500) saan syödä omasta mielestäni reippaasti. Nälkä ei kyllä pääse yllättämään.
Mulla on menossa jälleen couscous-kausi. Kaikki muodot salaatista lämpimään lisäkkeeseen käy. Tällä hetkellä tämä on herkkua:
Elämäntaparemontin ensimmäinen vaihe on nyt ohi. Tuskin jatkossa tarvitsen kirjanpitoa enää näin säännöllisesti; nyt muistan suurin piirtein sen, kuinka paljon rasvoja, hiilareita ja proteiineja tarvitsen ja mistä niitä saan. Huomaan olevani taas oma itseni; pirteä ja energinen 🙂 Työtkin sujuvat mallikkaasti ja lasten kanssa jaksaa leikkiä huomattavasti paremmin!
Seuraavana otan haltuuni liikuntapuolen. Tiedän, kuinka hyvä olo siitä tulee, kun vetää tunnin juoksulenkin tai bodypumpin. Mutta miksi sitä silti aina unohtaa tuon liikunnan ja vetoaa kiireeseen; eihän sitän nyt enää klo 19.30 jaksa salille vääntätytyä…tai ei raaski pitkän työpäivän jälkeen olla erossa lapsista. Joku aika liikunnalle on pakko löytää. Rakastan kipeytyneitä lihaksia ja tunnetta, kun ylittää itselleen asettamat tavoitteet 🙂
Toiveikkaana torstaina ajattelin lähteä pitkästä aikaa salille. Edes kuntopyörällä polkemaan 🙂 Saas nähdä, miten käy kun pääsen kotisohvalle päivällisen jälkeen. Itsekuri, se on se joka multa on tähän asti puuttunut liikunnan suhteen.
Terveellistä torstaita!
-Maria

maanantai 15. marraskuun 2010

Maailman paras pippuripihvi!

Ja voin sanoa, että monia pippuripihvejä on tultu syötyä, monissa eri maissa. Mutta ei ole yhden voittanutta. Eilen menimme Isänpäivää juhlistamaan tamperelaisille hyvin tuttuun espanjalaiseen ravintola Saludiin. Saludissa pidän eniten runsaasta alkupala- ja jälkiruokapöydästä, josta löytyy salaatteja, tapaksia, hedelmiä ja juustoja jos jonkinlaisia. Lisäksi rakastan Saludin pippuripihviä. Se kastike on vaan niiiiin hyvää. Tässä tunnelmakuvia eiliseltä:
Edellisiltainen raclette, suklaafondue ja VARSINKIN se viini tekivät tehtävänsä. Äiti oli vähän väsynyt, mut onneksi iskä oli juhlapäivänään pirteä 😀
Ruoka oli näin hyvää 🙂
Mukavaa maanantaita (huomenna on jo tiistai…askel lähempänä viikonloppua :)!