Olipas kerrassaan pikkuisen imelä otsikko, mutta ei anneta sen haitata! Menköön se sinne osastoon ”siirappia ja hunajaa” 🙂
Haluan ihan ensiksi kiittää teitä niin ihanista ja rohkaisevista kommenteistanne; se, että kuulen yhdenkin lukijani palaavan lukemaan blogiani siksi, että tätä lukiessa tulee hyvälle tuulelle merkitsee enemmän kuin arvaattekaan. Ja nyt kun olen saanut monia ihania kommenteja ja kiitosta siitä, kuinka tartutan hyvää mieltä teihin muihinkin on sydämeni melkein pakahtua! Kiitos kaunis♡ Ilman teitä lukijoitahan tämä bloggaaminen kävisi kovin tylsäksi. Te olette syy, jonka takia niinä ”synkkinäkin” hetkinä, kun blogin lopettaminen on käynyt mielessä olen kuitenkin bloggaamista jatkanut. Onneksi!
Muistan jokunen vuosi sitten erään lukijan kommentin, jossa peräänkuulutettiin sitä, että miksi blogissani käsitellään vain mukavia (ja pinnallisia) aiheita ja asioita katsotaan vaaleanpunaisten lasien läpi. Muistaakseni silloin vastasin, että haluan pitää blogin juuri pinnallisena ja positiivisena paikkana, jossa saan vaihtaa ajatuksia lukijoiden kanssa. Mutta jälkeenpäin kun olen ajatellut, niin oikeastaan tämä blogini kuvastaa mua ihmisenäkin jo ihan hirmuisesti; ei se ole niin, että täällä pidän kulissia yllä ja olen yltiöpositiivinen. Vaan olen oikeastikin positiivinen ihminen ja olen sitä mieltä, että jokaisesta päivästä tulee tehdä elämänsä paras päivä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, mutta niin kauan kuin on terveyttä ja mieli virkeänä niin miksi suotta murehtia ja stressata. Lisäksi olen sitä mieltä, että kohtelemalla muita ihmisiä niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan auttaa jo todella pitkälle. Yrittäkääpäs joskun hymyillä kaupungilla myrtsinä kulkeville ihmisille – yllättävää, mutta jopa me jurot suomalaiset saatamme joskus hymyillä takaisin 🙂
Ja vaikka blogini onkin ihan jopa omasta mielestänikin välillä pinnallinen, niin ihmisenä sitä voin olla niille, jotka eivät minua kunnolla tunne. Toki rakastan kauniita esineitä, vaatteita, blingblingiä ja muuta pinnallista, mutta sisimmässäni olen kaikkea muuta kuin pinnallinen. Herkkyysasteikolla olen siellä ääripäässä, jossa ihan arkipäivän tilanteet esimerkiksi lasten kanssa saavat silmäkulmiin kyyneleet.Tunteellisuusasteikolla siellä, jossa empatia menee jo hiukkasen liian yli ja otan välillä muidenkin murheet omille harteilleni. Analysoin asioita liikaa ja kyllä minäkin niistä jonkin verran stressaan. Mutta vanhemmiten on tullut opittua (välillä jopa kantapään kautta), että liika analysointikin on haitaksi. Parasta on kuin ottaa jokaisen päivän avoimin mielin vastaan. Sama koskee ihmisiä; turhat ennakkoluulot kun heittää pois, niin voi olla, että jopa tällä iällä (no en mä nyt niin vanha vielä ole 😉 löytää helpostikin uusia sielunkumppaneita ja ystäviä.


Mutta nyt luonneanalyysistä näihin aivan tolkuttoman-sairaan-super-überherkullisiin (tuliko tarpeeksi superlatiiveja?) suklaapikkuleipiin, joita eilen löysin itseni leipomasta lenkkivaatteet päällä. Miten siinä niin kävi, että löysin itseni keittiöstä, kun piti löytää itseni lenkkipolulta? Sitä ei tiedä kukaan, mutta hyviä näistä tuli. Glorian Ruoka ja Viini-lehden tilaamista en ole katunut kertaakaan. Jokainen resepti on onnistunut loistavasti. Niin myös tämäkin.
Suklaapikkuleivät
200 gr huoneenlämpöistä voita
1 3/4 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
2 tl vaniljasokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
n 1 dl Nutellaa
Sekoita voi, sokerit ja keltuainen sähkövatkaimella. Lisää jauhot ja sekoita niin, että kaikki aineet yhdistyvät. Kauli taikina jauhoitetulla alustalla 2-3 mm. paksuiseksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla (halkaisija noin 5 cm) ympyröitä. Irrota palat ohuella veitsellä ja nosta leivinpaperilla päällystetylle pellille. Nosta viileään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Paista pikkuleipiä 8-12 min, tai kunnes ne ovat kauniin vaaleanruskeita. Anna pikkuleipien jäähtyä (ja tässä välissä kävin vajaan parin tunnin juoksulenkin ;). Levitä puolille pikkuleivistä noin 2 tl suklaa-pähkinätahnaa, painele loput pikkuleivät kansiksi.
Taikinasta tulee noin 20 pikkuleipää. Lopputaikinan kaulitsin ja tein ihan peruspikkuleipiä, kun löysin laatikosta tuon viime syksynä ostamani muotin. Nämäkin pikkuleivät maistuivat kahvin kanssa taivaalliselta. Ihanan rapeita ja sopivasti makua!
Mulla jäi vielä tuota Nutellaa, joten illalla ajattelin leipoa pikkuiselle potilaalle (nyt jo vuorossa se isompi) tiikerimuffinsseja. Harmillista, että sairastetaan juuri nyt syysloman kynnyksellä. Tai voipi olla, että tuo menee ohi ensimmäiseen lomapäivään mennessä. Mutta huominen ainakin näillä näkymin menee ekaluokkalaisella kotona.
Hei! Löysin muuten tänään ihan täydelliset biker bootsit (ei nyt siis ihan niiden Jimmy Choon veroiset). Silloin harvoin kun käymme kaupungilla niin emme todellakaan ole eksyneet Koskikeskukseen. Nyt se on muuttunut ihan täysin; tunnelma on jopa kansainvälinen yläkerran food courteineen päivineen. Tykkäsin paljon. Lisäksi löysin Cubuksen liikkeen, jota Saran blogissa jo Tampereelta peräänkuulutinkin. Sieltä tarttui mukaan blingblingiä! Kaupunkireissumme jäi lyhyeksi, kun Julialla alkoi nousta juuri sinne päästyämme kuume ja hyvä toisaalta niin, sillä tällä hetkellä budjetti ei salli heräteostoksia 😉 Bikereistä ja blingblingeistä lisää alkuviikosta.




Ensi viikolla myös juttua yhdestä maalausprojektista. Ennen kuin otan telan käteeni on pakko luonnostella lopputulos kuvankäsittelyohjelmalla. Lisäksi mulla on vielä pari haastetta, joihin pyrin palaamaan asap. Ja lisätietoa Inspirationista ja ja ja…voipi olla että osa postauksista siirtyy seuraavallekin viikolle, nyt on blogipostaustehtaalla tehty nääs ylitöitä ja materiaalia on vaikka muille jakaa 🙂
Suloisin sunnuntaiterkuin ♡,
PS. Palaan ed.postauksien kommenteihinne illemmalla (kiitos niistäkin!!),
nyt sisarhentovalkoisen kaapu päälle ja hoivaamaan pikkuista potilasta!