Muistanette varmasti, kun parisen viikkoa sitten päätin alkaa rajoittamaan puhelimen käyttöäni? Kun päätin, että sekä puhelin että tietokone jäävät käyttämättä iltaisin klo 20.00 jälkeen. Tavoitteenani oli irtautua tietynlaisesta someriippuvuudesta ja iltatöistä. Osana Danone Activian yhteistyökampanjaa palasin nyt kertomaan, miten olen onnistunut tuossa uudessa rutiinissani. Aloitetaan ensin kertomalla, että mitä tuntemuksia tämä uusi rutiini aiheutti. Ensimmäisenä iltana, kun vein puhelimen parkkiin keittiön tasolle ja laitoin sen äänettömälle, ajattelin homman olevan ihan pässinlihaa. Kuka nyt ei pystyisi ilman puhelinta illan muutamaa tuntia olemaan? Kunnes jo puolen tunnin jälkeen huomasin liikehtiväni levottomasti takkahuoneen sohvalla. Jotain puuttui ja se oli se kännykkä kädessä. Sekä ne ystävät ja heidän kuulumisensa. Laitoimme miehen kanssa leffan pyörimään ja sen aikana tuo sisälläni vellova levottomuus onneksi väheni.
Nukkumaan mennessämme mietin, että pitäisiköhän nyt kuitenkin avata tietokone ja katsoa pikaisesti onko blogiin tullut hyväksyttäviä kommentteja. En onneksi antanut periksi. Otin sängyssä kirjan käteeni ja hetken päästä huomasin, että silmät painuvat kiinni. Nukuin kuin tukki ja seuraavana aamuna heräsin virkeänä. Miehellekin tätä euforista olotilaani hehkutin, mutta uumoilimme sen olevan vain alkuhuumaa 🙂 Eihän mikään muutos voi näin nopeasti näkyä. Seuraavana iltana vielä tuli juuri ennen iltakahdeksaa hirmuinen tarve viettää laatuaikaa kännykän kanssa, kahlata uutiset, sähköposti ja somekanavat läpi. Sillä tavalla, että kun kello löi iltakahdeksan, niin silmissä vilisi ja sormet olivat krampissa.
Yhtenä päivänä huomasin, että tämän uuden rutiinin myötä kännykän käyttö on pikkuhiljaa vähentynyt myös päiväsaikaan. Saattaa mennä jopa tuntikin, etten katso puhelinta ja se on paljon. Jos siellä ruudun toisella puolella on muita kännykkään koukuttuneita, niin tiedätte että silloin tuntikin tuntuu pitkältä ajalta olla ilman puhelinta. Kuten kerroin, niin en ole ainut meidän perheessä, joka tämän haasteen otti vastaan. Illan puhelittomuus on tuonut koko perheen elämään paljon lisää. Joululahjaksi saamamme lautapelit ovat olleet kovalla käytöllä ja lisäksi koko perhe on innostunut lukemisesta. Itse olen aina tykännyt lukea, mutta siinäkin välissä on ollut pakko vilaista kännykkää. Nyt pystyn keskittymään lukemiseenkin ihan erilailla.
Olo on levollisempi. Huomattavan paljon levollisempi. Jollain tavalla vielä jopa iloisempikin. Mikäli mahdollista. Päätä eikä silmiä särje ja niskalihaksetkin eivät jumita ihan yhtä paljon. Mikä ihaninta, olen huomannut olevani enemmän läsnä. Uskottava se nyt on, että kyllä se puhelin vie aikaa lapsilta ja läsnäololta. Montako kertaa olen tuntenut aiemmin piston sydämessäni, kun kännykkä kädessä vastaan lapsen kysymykseen ylimalkaisesti jotain, sillä en ole oikeastaan keskittynyt edes kuuntelemaan tuota kysymystä. Onneksi tässä ei nyt jaeta hyvä äiti- tai huono äiti -pisteitä vaan hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että täällä ollaan taas. Läsnä ja ilman puhelinriippuvuutta. Tuolla pienellä eleellä satsasin ihan hirmuisen paljon elämänlaatuun. Enkä vain omaani.
Ei siihen kuulkaas tarvittu kuin muutama hassu päivä ilman jatkuvaa tietotulvaa ja olo oli paljon parempi. Plussana toki tietysti se, että nyt tässä samalla tein rajan työ- ja vapaa-ajalle. Kyllä te blogin lukijat siellä onneksi pysyttekin, vaikka tässä blogitehtaassa tippuu hanskat tiskiin joka ilta kello kahdeksan ♥
Danone Activian järjestämässä huikeassa lukijakilpailussa 500 euron lahjakortin valitsemaansa hyvinvointikohteeseen voitti Johanna kommentilla ”Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, mutta liikunnan monipuolistaminen on mielessä. Lenkkeilen mielelläni, mutta lihaskunnosta olisi syytä pitää parempaa huolta. Tähän kaipaisinkin tsemppiä esim pt:n avulla.” Hurjan paljon onnea Johanna! Voittajaan on oltu yhteydessä.
IHANAA TIISTAITA,
VOIKAAHAN HYVIN!
YHTEISTYÖSSÄ: DANONE ACTIVIA
Liekö herkkulakon vai hiihtoharrastuksen ansiota vai molempien yhteensä, mutta tänä aamuna vaatehuoneestani löytämät ”motivaatiohousut” mahtuivat tuosta vain sujahtamalla päälleni. Olen maailman laiskin vaatteiden palauttaja/vaihtaja (tai siis sovittaja) ja aikoinaan noita motivaatiovaatteita kertyi enemmänkin. Näissäkin farkuissa oli vielä laput kiinni. En muista koska olisin viimeksi mahtunut 36-kokoisiin farkkuihin enkä ylipäätään voi ymmärtää, että olen sellaiset mennyt ostamaan viime vuosien aikana! Vaikka tavoitteena herkkulakolla ei ollut painon pudottaminen, niin näen kyllä timmiytyneen vartalon pelkästään plussana. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten hienosti pärjää sillä vanhalla tutulla housun vyötärö -säännöllä. Kun housut alkavat puristamaan vyötäröstä, niin on aika tehdä jotain. Tällä neuvolla olen mennyt eteenpäin viime vuodet. Viime syksyn mekkovillityksen lomassa sitä ei vaan huomannut, että housut hiukkasen puristivat.
Tietotulva on ihan mahdoton seikkaillessani tuolla uutissivustoilla. Aivokapasiteettini on koko ajan täynnä, sillä aivot eivät ehdi sulattamaan saamaansa tietoa. Olen kovalevyn tyhjäyksen tarpeessa iltaisin ja veikkaan, että kännykän ja tietokoneen käytön radikaali vähentäminen auttaa tähän ongelmaan. Monesti kysyn itseltäni, että onko sitä pakko olla ajan tasalla uutisista? Eikö sitä pystyisi odottamaan aamuun uutisten lukemisen kanssa? Kaatuuko maailma, jos en katsokaan sähköpostia ilta-aikaan? Sama toimii somen kanssa, onko minun pakko tietää kaikki ystävien kuulumiset vielä juuri ennen nukkumaanmenoa? Vastattava jokaiseen viestiin samantien, kun sen saan? Jotenkin tuntuu, että niinä öinä, kun kännykkä korvaa kirjan nukahtamiskaverina, niin uni on selvästi levottomampaa. Huomaan prosessoivani unissani päivän uutisia ja yöllä herättyäni en välttämättä saa samantien unen päästä kiinni. Pahimmassa tapauksessahan silloin yölläkin käsi hamuaa kännykkää yöpöydältä. Ei hyvä, tähän on tultava muutos.
