perjantai 20. maaliskuun 2020

Just nyt meillä

6


PERJANTAI-ILTAA ♥

Pizzataikina on kohoamassa, viikonloppukarkkipussi(t) rapisee. Maljakossakin on tuoreita kukkia. Niitä joita löysin lähikaupassa käydessäni töiden jälkeen. Toivottavasti viimeisellä kauppareissulla seuraaviin viikkoihin. Telkkarissa taustalla ihmiset puhuu jostain, jonka siirrän mielessäni taka-alalle. Keskityn hetkeen ja fiilistelen alkanutta viikonloppua. Viikko on ollut henkisesti raskas. Raskain pitkään aikaan. Uskon, että en ole ainoa. Huoli muista ihmisistä on välillä suurempaa kuin huoli omasta terveydestä tai taloudellisesta tilanteesta. Se on asia, jota en halua edes muuttaa. Empatiakyky ja lähimmäisen rakkaus. Välittäminen.

Päätän siirtää huolet maanantain mietintämyssyyn, tietäen että ne sieltä pomppivat kyllä tarvittaessa mieleen. Silmiään ei voi täysin sulkea tilanteelta. Mutta yritän nähdä tilanteen kultareunat.

Hetken aikaa mietin jo sitä, että kun tilanne normalisoituu, niin on jo nyt asioita, joita tulen kaipaamaan näistä ajoista. Sitä, että reissumies on jämähtänyt kotiin. Niitä arki-iltojen kävelylenkkejä ja yhteisiä aamupaloja. Sitä, että lapset viettävät aikaa kotona enemmän. Sitä, että päivän kohokohta kulminoituu koko perheen yhteiseen auton pesureissuun. Kasarin soittaessa taustalla niitä sellaisia biisejä, jotka osaa ulkoa jopa unissaan. Mökkihöperyyden aiheuttamia hervottomia hepuleita. Kello viiden iltaruokia, kun ollaan kaikki ruokapöydän äärellä.

Otan vielä yhden sirkusaakkosen suuhuni, upotan käteni taikinaan ja kuuntelen vaivihkaa esikoisen äänipuhelua ystävänsä kanssa. Kaikki muut saavat nähdä kavereitaan ja kokoontua iltaisin koululle. Ihan kuulemma jok’ikinen. Tunnen pienen piston sydämessäni, mutta ajattelen, että ehkä olemalla se tiukkismutsi, voin parhaimmassa tapauksessa pelastaa jonkun hengen. Onneksi toinen on nopeasti leppyvää sorttia ♥ 

Heiii, ihanaa viikonloppua! Muistetaan nauttia niistä asioista, jotka on meille sallittuja juuri nyt. Inhimillisestä läheisyydestä ja jos ei sillä puolisolla ole flunssan oireita, niin eiköhän sitä vähän voi halitellakin 😉 Sohvakyhnytyksen lisäksi luvassa ulkoilua, rentoilua ja vähän töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea.

PERJANTAITERKUIN,


torstai 19. maaliskuun 2020

Meni tunteisiin ♥

0

…kun tiistaina illan hämärässä näin eka-tokaluokkalaisen kävelevän hissuksiin reppu selässä pää painuksissa vesisateessa. Kohti kotia? Ekana mieleeni tuli, että toivottavasti toisella on koti, jonne mielellään mennä. Kotona ihmisiä, jotka välittävät. Ystäviä, jotka ovat ystäviä myös näinä vaikeina aikoina, vaikkeivat fyysisesti läsnä olekaan. Joku, joka huolehtii hänen perustarpeistaan eli monipuolisesta ravinnosta, tarpeeksi pitkistä unista ja siitä, että päiviin sisältyy myös aktiivista tekemistä. Rakkautta.

…kun sain IG:ssä kiitosviestejä yhteen laittamaani tsemppikuvaan – hei, me ollaan kaikki samassa veneessä. Jos koette että mä tsemppaan teitä, niin te vasta mua tsemppaattekin kaikissa näissä mun kanavissani. Kiitos ♥

…kun yhtäkkiä äiskä ja iskä onkin tosi kivoja ja niitten kanssa on ihan jees olla kotona neljän seinän sisällä. Ne on jopa niin kivoja, että niille leipoo mielellään suklaahippukeksejä ja syö niitä kylmän maidon kanssa. Koko perheen ollessa samaan aikaan keittiössä. Jos jotain tämä tilanne on opettanut niin sen, että ihmissuhteet ja rakkaus rules eikä ole lähimmäisen rakkauden voittanutta.

…kun juoksulenkillä näin skroden iskän pitävän just ehkä vuosikasta meritähteään sylissä ja kertovan lammen jään päällä tepastelevista sorsista. Sillain lässyttäen, niin kuin tuollaisille meritähdille tuppaa itsekin puhumaan. Kuinka ne elämän perusasiat ovat niitä, jotka kantavat näinä aikoina. Sorsat ja tuo tuttuakin tutumpi lampi, jossa omien lasten kanssa kärrylenkillä aikoinaan katsottiin sorsia.

…kun törmäsin jossain uutisen kommenteissa pelkkiin arvosteluihin ja syyttelyihin mitä tulee Suomen hallituksen toimiin. Kyllä se on kuulkaa sellainen tilanne, että ihan varmasti ovat parhaansa tehneet ja en näe kenenkään hyötyvän siitä, että tässä tilanteessa syytellään ketään. Takavasemmalta on ollut aina hyvä huudella, mutta mieluummin rakentavasti kannustaen eteenpäin, eikö? Ja sen huomioiminen, että vastuu on meillä ihan joka ikisellä.

…kun nuo meidän tappelupukarit (kyllä, välillä sisarusrakkaus on meilläkin kaukana ;)) ovat olleet tappelematta tämän viikon. Ollakin, että ovat viettäneet 24/7  samojen seinien sisällä. Viettävät aikaa yhdessä pelaten ja kikattaen. Se tuntuu ihan tosi hyvältä.

Tunneskaala on viime aikoina mennyt vuoristorataa muutenkin. Mutta se on ihan normaalia. On täysin normaalia kokea stressiä tuntemattomasta tilanteesta.  Tänään (osaltaan kiitos 3,5 tunnin yöunien…) on ollut taas sellainen päivä, että huhhuh. Lupasin työkavereille, että huomenna töissä on se Maria, johon ovat tottuneet. Illan toimintasuunnitelmana on mennä neljän jälkeen töistä kotiin, heittää villasukat jalkaan, kömpiä sohvalle pikapäikkäreille ja aikaisin vielä yöunille. Kyllä se tästä  ♥

TOIVEIKASTA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 18. maaliskuun 2020

Oppimisen iloa kotikoulussa

14

MOIKKAMOI!

Kyllä siinä itselläkin suu kääntyi hymyyn, kun tulin tuossa töistä kotiin ja yläkerrasta tyttöjen huoneista hihkuttiin käymään siellä. En ollut takkia saanut vielä pois päältäni, kun kyseltiin joko pian tulen. Mietin, että näinköhän se koulupäivä sujuu aivan muita juttuja tehden kuin koulujuttuja. Odotin, että siellä Simsissä on rakennettu joku hieno luksuslukaali tai muuta vastaavaa, niin innosta hihkuivat. Mutta ei, molemmat olivat siivonneet huoneensa siihen kuntoon, että siellä on mielekästä opiskella. Halusivat näyttää mulle ”kotikoulunsa”. Kerrankin koulupöydät tulevat käyttöön siinä tarkoituksessa, mihin ne aikoinaan on ostettu 🙂 Meillä kun on ruokapöytä tähän asti ajanut koulupöydän virkaa.

En tiedä onko tämä vain alkuinnostusta, mutta toisethan ovat aivan innoissaan etäopiskelusta. Toivottavasti innokkuus jatkuu vielä sitten, kun palataan normiarkeen koulun kanssa. Eilen esikoinen purnasi, että haluaisi enemmän koulutehtäviä, että on tehnyt jo kaikki erään aineen tehtävät, joita kahdeksi viikoksi saivat. Ja hei toi Teams, minkä kautta koulua käyvät…musta ei ole apuja sen käyttämiseen. Onneksi se on esikoiselle tuttu ympäristö, että auttaa tarvittaessa pikkusiskoaan. Mulla Teamsista on kokemusta tasan yhden työpalaverin verran. Palaveri meinasi loppua ennen kuin alkoikaan, sillä tajusin, ettei mun työkoneella ole mikrofonia 😀

Siinä, missä hetken epäilin että mitenkähän tämä kotiopiskelu seuraavan kuukauden ajan sujuu, olen tosi iloinen että saan myöntää itselleni epäilleeni tyttöjen valmiuksia etäopiskeluun turhaan. Toisaalta, kyllähän kutos- ja kasiluokkalainen ovat jo aivan eri valmiuksissa kuin nuoremmat oppilaat. Olin valmistautunut tekemään lukkareita päivittäin ja pitämään opiskelua silmällä, mutta näillä näkymin näyttää siltä, että ei tarvitse.

Se, mikä näinä parina päivänä on paistanut läpi on oppimisen ilo. Voiko uusi oppimisympäristö oikeasti tehdä sen? Molemmilla on ovet kiinni huoneissaan (mitä nyt vähän kävin kuvaustouhuissa koulutyötä häiritsemässä), onko kotiympäristö rauhallisempi ympäristö opiskella kuin koulu, jossa on isot luokkakoot?

Viime päivien aikana mulle on tullut ihan yhtäkkiä hellyyspuuskia. Koko maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä kohtana. Tänään hellyyspuuskan aiheutti se, että kuinka lämmittää äidin mieltä, että toiset ovat olleet enemmän kotona meidän kanssa kuin ikinä ennen. Rakastan sitä tunnetta, kun ollaan koko perhe kotona. Ei olla kielletty treffaamasta kavereita, mutta eletään vähän sellaista tunnusteluvaihetta. Toisaalta on syytä miettiä, että jos sosiaalisia suhteita pystyy hoitamaan etänä, niin pitäisikö kavereitten kanssa fyysistä kanssakäymistä välttää ainakin nyt ens alkuun. Miten teillä muilla, saako lapset olla kavereiden kanssa?

Nyt kohti ruokavälkkää. Mä toimin tämän kotikoulun keittäjänä, joten luvassa lounaspuuhia. Lohta, pastaa, pestoa ja loraus kermaa. Ei voi mennä vikaan. Ja hei, mitä eilen puhuttiin puuroista helppoina lounaina… Meillä kuulemma ollaan jo kyllästytty puuroihin. Ok, ehkä innostusin vähän itse liikaa, kun puuroa on nyt ollut aamu- ja iltapalana sekä lounaalla. Pidetään pari puurotonta päivää tähän väliin ja otetaan puurot kehiin taas ensi viikolla 😉

OIKEIN IHANAA KESKIVIIKKOA,
VOIKAAMME HYVIN JA OLKAAMME TERVEINÄ – KYLLÄ SE TÄSTÄ ♥

PS. tilanteet muuttuvat melko nopeasti ja näin yrittäjänä sitä seisoo vaikka päällään tämän poikkeusajan, jotta saadaan pitää kaikki terveet työntekijät töissä. Pienen organisaation etu on joustavuus, mutta myös haavoittuvaisuus. Yhden perheen kotikaranteeni sairastapauksen vuoksi ja päiväkotien ”poikkeustilanne” (edit: tarkoittaen suositusta siitä, että ne ketkä suinkin voivat kotona päiväkoti-ikäisiä lapsiaan hoitaa, sen tekisivät) tietävät sitä, että huhtikuun loppuun asti saan olla töissätöissä enemmän kuin pitkään aikaan. Siellä on joustettu mun blogitöiden ja koulujuttujen suhteen viime aikoina. Nyt on mun aika joustaa. Silläkin uhalla, että blogissa voi olla hiljaisempaa. Tiedä häntä, toisaalta voi olla, että blogi päivittyy samaan tahtiin, sillä blogin pitäminen on mulle terapiaa. Katsotaan, miten rahkeita riittää – päivä kerrallaan mennään 🙂


tiistai 17. maaliskuun 2020

Helppoja & edullisia lounaita

6

HEIPSULI!

Ah, eilisen infotilaisuuden jälkeen ei voinut muuta kuin jälleen todeta, että se on usein epätietoisuus, joka saa aikaan niitä ristiriitaisia tunteita. Nyt kun saatiin selvät sävelet, miten toimia, niin valo kirkastui tunnelin päässä. Valoa on ollut tunnelin päässä koko ajan, mutta sen pienen hetken, kun tunsin että tavallaan ajelemme ulapalla ilman kompassia, tuo valo oli kieltämättä himmeämpi. Ja se on täysin luonnollista. Nyt mennään annetuilla ohjeilla pääsiäisen yli, ei tarvitse enää jossitella miten toimia.

Siinä missä aiemmin kotona on ruokapöydän äärellä ollut maksimissaan kaksi kotitoimistopäiväläistä on seuraavan kuukauden ajan lounaspöydässä kolmesta neljään ihmistä. Tämä toki tuo kuluja niihin normaali arkiruokailuihin ja itselläni on tässä viimeisen viikon aikana herännyt ajatus, että nyt pitää laittaa nyörejä tiukemmalle. Vaikka tämä on ristiriidassa täysin sen ajatuksen kanssa, että näinä vaikeina aikoina haluan tukea pienyrittäjiä. Silti sisäinen ääni sanoo, että koska talous tulee olemaan tiukilla seuraavien kuukausien aikana (yrittäjänä en saa mahdollisen lomauttamisen aikana tukia), niin on aika turvautua niihin tuttuihin ja turvallisiin, edullisiin raaka-aineisiin.

Ideaalitilannehan olisi, jos lounaalle jäisi edellisen illan iltaruoasta. Mutta niille päiville, kun ei riitä, olen suunnitellut tarjoavani lounaita, joiden pääosaa esittävät perusraaka-aineet. Sellaiset, joita meillä (vielä tällä hetkellä ainakin) löytyy kaapista.

♥ fetakasvispannari
♥ banaanikaurapuuro raejuustolla
♥ savulohivohvelit
♥ pinaattilätyt
♥ riisipuuro mansikkakiisselillä
♥ neljän viljan puuro voisilmällä
♥ juustoinen munakas ja raikas salaatti
♥ kasvissosekeitto jääkaapin aarteista
♥ lempeä kookos-omenapuuro
♥ pestopasta
♥ helmipuuro mansikkahillolla
♥ parmesan kuorrutetut ranskalaiset & kirpsakka kurkkutomaattisalsa
♥ puolukkaruispuuro
♥ mäiskyperunat maustetulla kermaviilillä
♥ uuniohrapuuro
♥ kasvis-nuudeliwok
♥ linssitomaattikeitto
♥ erilaiset kvinoakulhot
♥ yrttiset perunaveneet ja purkkimajoneesi

Hyvä ruoka parempi mieli -sanonta toimii ainakin omalla kohdallani. Silloin kun elämässä kaipaa lohtua, toimivat erilaiset lapsuudenajan puurot loistavasti. Puuro on mun mielestä aivan aliarvostettua ruokaa. Siitä saa helposti lisukkeilla täyttävän aterian.

Ja hei, mikäli lounaspuurosta jää yli, niin siitä paistaa kätsysti rieskat iltapalaksi. Siis sellaisesta puurosta joka moiseen soveltuu 🙂 Postauksen kuviin liittyen, mulle lohturuoan lisäksi myös luonto näyttelee merkittävää osaa. Sen merkitys korostuu vielä näinä aikoina. Onneksi lupaa luonnossa liikkumiseen ei ole viety ♥ Mutta hitsi, kun tuo mökkijärvi nyt sulaisi nopsaa!

Mitä siellä syödään lounaaksi tulevina kotipäivinä?

TIISTAITERKUIN,

 

 


maanantai 16. maaliskuun 2020

Ristiriitaisia ajatuksia

16

MOIKKISTA!

Niin vain maanantai ja sitä myötä uusi viikko saapui nopeammin kuin ikinä. Vaikka kieltämättä torstai-illan pienoisen pysähtymisen jälkeen tuntui, että maanantai on valovuosien päästä. No mutta hei, pahimmasta shokkivaiheesta (tiedon suhteen) olemme tainneet selvitä vai mitä? Itse huomaan ainakin itsessäni, että aivot ovat nopeasti prosessoineet tiedon ja hetkellisen kaoottisen ajatusmyrskyn jälkeen osaavat suhtautua tilanteeseen paikka paikoin rationaalisesti.

Huomaan, että mielipiteeni ja ajatukseni koko kamalasta tilanteesta vaihtuu päivän mittaan. Välillä tulee mieleen se, kun tsunamin aikana tiedotettiin, että suomalaisilla ei ole mitään hätää. Että voidaanko me luottaa siihen, mitä media meille kertoo. Toisinaan taas ajattelen, että herran haltuun – kyllä ne päättäjät tietää, mitä tekevät ja varmasti tekevät meidän suomalaisten parhaaksi. Kuitenkin pitää mielessä, että oma toiminta tässä hetkessä on ratkaisevassa asemassa.

Sitten taas on niitä hetkiä, kun unohdan koko tilanteen ja ajaudun haaveilemaan. Olen sen sallinut itselleni, niin pinnalliselta kuin haaveni myös omaan korvaani välillä kuulostaa. Viikonloppuna on tullut kulutettua sohvan nurkkaa. Sohvien nurkkia, mies toisella sohvalla ja mä toisella. Haave isosta kulmasohvasta nosti taas päätään. Sellaisesta, johon mahduttaisiin koko perhe löffäilemaan kerralla. Pidempään mukana olleet lukijat muistanevatkin, että ennen näitä Ikean Kivik-sohvia meillä oli sellainen iso löhökulmasohva. Ja olihan se ihana. Myytiin se ja saatiin sillä rahalla ostettua nämä sohvat. En tosin usko, että Kivikien hinnalla saisin tänä päivänä löhökulmasohvaa…

Sohvaa enemmän haaveilen kyllä myös siitä, että saadaan virus kuriin. Että pääsemme takaisin normiarkeen. Se on kyllä jännä juttu, miten se tavallinen arki tuntuu ihanemmalta silloin kun sitä ei ole saatavilla. Noh, parin viikon päästä sitten, ajattelen. Ja tosiasiassa takaraivossani jyskyttää ajatus, että pahimmassa tapauksessa se entinen arki ei ole enää saavutettavissa. Tai ei ainakaan ole saavutettavissa pitkään aikaan. Väistämättä tulee mieleeni, että onko tämä luonnon keino kertoa, että maapallo on ylikansoittunut. Luonto pitää huolen omistaan, sanotaan. Onko tämä sitä?

Kuten huomaatte, niin ajatukset ovat kovin ristiriitaisia. Tänään aamulla töihin ajaessani (force majeure tilanne) mietin, että aamuruuhkassa ei näkynyt lainkaan se, että ihmisiä kehotettiin pysymään etätöissä mikäli mahdollista. Sähköpostiin tulee meilejä ja näköjään rautakaupat ovat vielä auki. Ehkä se maailma kuulkaa kuitenkin jatkaa pyörimistään, kunhan se on eka vähän ravistellut meitä huomaamaan mikä oikeasti elämässä on tärkeää ♥ Onko siellä muita, keillä ajatukset vaeltavat sikinsokin sekaisin? 🙂

MAANANTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »