…kun tiistaina illan hämärässä näin eka-tokaluokkalaisen kävelevän hissuksiin reppu selässä pää painuksissa vesisateessa. Kohti kotia? Ekana mieleeni tuli, että toivottavasti toisella on koti, jonne mielellään mennä. Kotona ihmisiä, jotka välittävät. Ystäviä, jotka ovat ystäviä myös näinä vaikeina aikoina, vaikkeivat fyysisesti läsnä olekaan. Joku, joka huolehtii hänen perustarpeistaan eli monipuolisesta ravinnosta, tarpeeksi pitkistä unista ja siitä, että päiviin sisältyy myös aktiivista tekemistä. Rakkautta.

…kun sain IG:ssä kiitosviestejä yhteen laittamaani tsemppikuvaan – hei, me ollaan kaikki samassa veneessä. Jos koette että mä tsemppaan teitä, niin te vasta mua tsemppaattekin kaikissa näissä mun kanavissani. Kiitos ♥

…kun yhtäkkiä äiskä ja iskä onkin tosi kivoja ja niitten kanssa on ihan jees olla kotona neljän seinän sisällä. Ne on jopa niin kivoja, että niille leipoo mielellään suklaahippukeksejä ja syö niitä kylmän maidon kanssa. Koko perheen ollessa samaan aikaan keittiössä. Jos jotain tämä tilanne on opettanut niin sen, että ihmissuhteet ja rakkaus rules eikä ole lähimmäisen rakkauden voittanutta.

…kun juoksulenkillä näin skroden iskän pitävän just ehkä vuosikasta meritähteään sylissä ja kertovan lammen jään päällä tepastelevista sorsista. Sillain lässyttäen, niin kuin tuollaisille meritähdille tuppaa itsekin puhumaan. Kuinka ne elämän perusasiat ovat niitä, jotka kantavat näinä aikoina. Sorsat ja tuo tuttuakin tutumpi lampi, jossa omien lasten kanssa kärrylenkillä aikoinaan katsottiin sorsia.

…kun törmäsin jossain uutisen kommenteissa pelkkiin arvosteluihin ja syyttelyihin mitä tulee Suomen hallituksen toimiin. Kyllä se on kuulkaa sellainen tilanne, että ihan varmasti ovat parhaansa tehneet ja en näe kenenkään hyötyvän siitä, että tässä tilanteessa syytellään ketään. Takavasemmalta on ollut aina hyvä huudella, mutta mieluummin rakentavasti kannustaen eteenpäin, eikö? Ja sen huomioiminen, että vastuu on meillä ihan joka ikisellä.

…kun nuo meidän tappelupukarit (kyllä, välillä sisarusrakkaus on meilläkin kaukana ;)) ovat olleet tappelematta tämän viikon. Ollakin, että ovat viettäneet 24/7  samojen seinien sisällä. Viettävät aikaa yhdessä pelaten ja kikattaen. Se tuntuu ihan tosi hyvältä.

Tunneskaala on viime aikoina mennyt vuoristorataa muutenkin. Mutta se on ihan normaalia. On täysin normaalia kokea stressiä tuntemattomasta tilanteesta.  Tänään (osaltaan kiitos 3,5 tunnin yöunien…) on ollut taas sellainen päivä, että huhhuh. Lupasin työkavereille, että huomenna töissä on se Maria, johon ovat tottuneet. Illan toimintasuunnitelmana on mennä neljän jälkeen töistä kotiin, heittää villasukat jalkaan, kömpiä sohvalle pikapäikkäreille ja aikaisin vielä yöunille. Kyllä se tästä  ♥

TOIVEIKASTA TORSTAITA TOIVOTELLEN,