keskiviikko 15. huhtikuun 2020

Kun hetkessä elämisen merkitys korostuu

HEIPPATIRALLAA!

Eiliseen mielikuvamatkailuun liittyen tuli mieleeni mielikuvamatkailun positiivinen vaikutus läsnäoloon. Ja läsnäoloa jos mitä tarvitaan hetkessä elämiseen. Nyt kun meille on suotu tuon erään nimeltä mainitsemattoman, mutta kutsumattoman vieraan myötä mahdollisuus elää hetkessä ja repiä se ilo irti ihan pienimmistäkin asioista, niin miksei me sitä tehtäisi.

Nyt jos koskaan on hyvä aika elää täysillä hetkessä. Se vaatii toki oman mielen kouluttamista. On luonnollista, että ajatukset lähtevät harhailemaan. Luomaan ehkä kauhuskenaarioitakin tässä tilanteessa. Mieli lähtee rakentamaan pelastautumissuunnitelmaa pahimman varalle. Se on se evoluutiossamme meille suotu negatiivinen vinouma, joka tämän selittää. Ilman sitä esi-isämme eivät olisi selvinneet elämästä. Sen takia se on meillä niin vahvana.

Mitäs jos ne Etelä-Europaan lukemat kiirivät tänne meidän aiempana pitämään lintukotoon? No mitäs, jos epämiellyttävien ajatusten sijaan keskittyisitkin miellyttäviin asioihin ja siihen, mikä on just tässä hetkessä hyvin. Itse huomaan monesti päivän aikana miettiväni, että mikähän tämän päivän sairastuneiden saldo on. Ja jos en ajatuksiani ohjaisi tietoisesti takaisin nykyhetkeen, tutkailisin varmastikin maailmanlaajuisia sairaustilastoja päivän putkeen. Siinä kun istun perheen kanssa iltapalapannarilla ruokapöydän äärellä on kuitenkin hedelmällisempää olla läsnä.

Nauttia siitä hetkestä, joka on käsillä. Niistä mansikan molluskoista, joita lapset syytää hillostaan mun lautaselle (eivät tykkää hillossa mansikanmolluskoista). Yatzy-nopista, jotka oikeasti ei tottele mua lainkaan. Tosin tuossa yatzyssakin olen todennut sen, että jos keskityn noppien pyörittämiseen, on parempi sauma saada toivoamansa lukemat. Jos olen ajatuksissani ja räiskin noppia menemään tuon taivaallista enempää ajattelematta on tuloksena usein viiva.

Suurelle osalle meistä on suotu nyt mahdollisuus hypätä pois siitä oravanpyörästä. Kiireestä, joka on meidän nykyihmisten kirous. Kun maailma myllertää ulkopuolella mä huomaan ainakin turvautuvani siihen tuttuun peruskallioon. Siihen, johon turvautuminen auttaa minua elämään arvojeni mukaista elämää. Perhe, rakkaus, kiitollisuus. Huomaan aistien olevan enemmän avoinna. Tällä hetkellä pystyn elämään hetkessä vielä syvemmin kuin aiemmin. Varsinkin, jos nuo kolme tärkeintä arvoani ovat läsnä.

Ehkä se osaltaan johtuu siitä, että se oravanpyörä pyörii tällä hetkellä omalla kohdallani tavanomaista vilkkaampana. Vielä tuo vilkkaus on vaikuttanut itseeni positiivisesti. Saanut tekemään töitä kuin viimeistä päivää ja välillä kirjaimellisesti kaatumaan sänkyyn työpäivän jälkeen. Onnellisena. Kiitollisena. Niinä päivinä, kun olen kotona perheen kanssa on vastaavasti ollut lupa hengähtää.  Silloin tulee elettyä hetkessä vahvemmin. Eli oli miten oli, kiirettä tai ei, niin maailma on saanut meidät hetkittäin toivottavasti pysähtymään. Hieman rujolla ja erittäin raskaalla tavalla sen kyllä teki.

Joten jos et sä ole tähän asti arvostanut arkea, maanantai-illan makaronilaatikon suloista suutuntumaa tai sitä keskiviikon tuomaa kepeyttä lähestyvästä viikonlopusta, niin olisiko nyt aika sille? Mä huomasin tuossa yksi päivä, että viime viikkoina koira on saanut enemmän rapsutuksia ja pitkiä lenkkejä, mies saanut enemmän haleja ja lapset saaneet nauravan (mutta edelleen nolon) äidin. Jotain on tapahtunut, enkä tiedä mikä se on. Ehkä se on ollut tietynlainen herätys. Pieni ääni sisällä, joka on sanonut, että nyt on sen aika. Nauti niistä asioista, jotka on hyvin

Miten sitten elää hetkessä? Mä uskon, että se, mikä toimii jollekin, ei välttämättä toimi kaikille. Joten kerron teille, mikä mulla toimii ja jos ne keinot nauttia hetkessä toimii teillä, niin ihanaa! 🙂 Niin paljon kuin joogaa ylistetään, niin se ei välttämättä toimi kaikilla. Minulla se toimii ja suunnattoman kiitollinen olen siitä. Toinen, joka mulla auttaa on aistien avaaminen esimerkiksi luonnon helmassa. Kaikesta kauneudesta ja monimuotoisuudesta nauttiminen. Myös hengitysharjoitukset auttaa. Eikä ne tarvitse olla mitenkään pitkiä. Ihan jo muutama syvä, mutta tietoinen hengittäminen auttaa. Oli keino mikä hyvänsä, niin hetkessä elämisen jaloa taitoa täytyy vaalia ja harjoittaa, jotta siitä pääsee täysillä nauttimaan. Ei se ole joku sellainen ihme voima, joka hups vaan tulee takavasemmalta. Vaan aika usein sen saavuttaakseen meidän on täytynyt tehdä oikeita asioita sen eteen.

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 14. huhtikuun 2020

Kiinnittäkää turvavyönne ♥

HEI IHANAT!

Kuinka siellä on arki lähtenyt pääsiäisen jälkeen käyntiin? Toivottavasti hyvin

Olen tainnut jokusen kerran mainitakin, että käyn aina silloin tällöin mielikuvamatkalla. Viime aikoina mahdollisuus käydä mielikuvamatkalla on ollut kultaakin kalliimpi. Käyn usein mielikuvamatkoilla ilman konkreettisia kuvia, mutta mikään ei ole ihanampaa kuin katsella muiden matkakuvia (esim. IG feedistä) ja fiilistellä. Ekologista ja edullista, tällä hetkellä pakon sanelemaakin, matkailua.

Yllä noin 60 kuvan verran tunnelmia maailman turuilta ja toreilta vuosien varrelta. Balin kautta johdatin teidät Singaporeen. Aistitteko Balilla sen henkevyyden, joka saarella on läsnä? Kuulitteko meren pauhun? Hikositteko Singaporen auringon alla kosteusprosentin ollessa tapissa? Sieltä jatkoimme New Yorkin ja Bostonin kautta iki-ihanaan Gloucesterin kalastajakylään Massachusettsissa. Josta jatkoimme Thaimaan paratiisisaarille snorklaamaan. Tunsitteko lämmön kasvoillanne, meriveden hiuksissanne ja hiekan varpaissanne? Hyvä 🙂

Seuraavaksi vuorossa oli USA:n länsirannikkoa, Malibua, Beverly Hillsiä, Venice Beachia ja Hermosa Beachia. Kipeytyikö teilläkin posket hymyilemisestä, käheytykö kurkku small talkista? Kuulitteko sen kepeän puheensorinan ja skeittilaudan äänet?

Sitten päästiinkin itselleni rakkaimpaan eli Suomen kauniiseen Lappiin. Narskuiko lumi jalkojenne alla, tunsitteko kevätauringon lämmön? Jos saisin valita ihan minkä paikan vaan, minne nyt matkustaisin niin se olisi tuo niin rakas Pyhä.

Pyhältä lähdettiin vallan toiseen ääripäähän nimittäin Dubaihin. Blingblingiä ja häikäiseviä autoja. Jotka eivät toivottavasti sokeuttaneet silmiänne siltä tosiasialta, mikä tuolla alla piilee. Kuvien takana tapahtuu niin paljon muutakin.

Vilkkaan Dubain jälkeen lähdimme rentoutumaan Santhiya Koh Yao Yaille. Nautitteko hiljaisuudesta kuten minäkin? Kuulitteko sen vaimean pitkähäntäveneen ääneen jostain? Maistoitteko kielenkannassanne sitruunaruohon raikkauden? Saitteko hymyynne vastahymyn?

Sitten palattiin takaisin Eurooppaan. Mietittekö Toscanan kukkuloita katsoessanne sitä, mitä tuonne tänä päivänä kuuluu? Millainen hätä ja suru monilla ihmisillä on. Mä tunsin silmät sulkiessani kuitenkin toivon pilkahduksen. Pian he istuvat jälleen ison perheensä kanssa oliivipuun alla. Nauru ja ilo täyttää ilman enemmän kuin koskaan ennen.

Kun saavuimme Redondo Beachille Kaliforniaan, kuulitteko lokkien kirkunan? Tuoksutitteko tuoreen kalan? Saiko Las Vegasin värivalot aikaan pakottavan tarpeen sulkea hetkeksi silmänne? Aloitteko tapailemaan Sheryl Crowta Santa Monican laituria katsellessanne? Tunsitteko laskevan auringon mukanaan tuoman viileyden sukeltaessanne Atlantin tyrskyihin?

Mielikuvamatkailu on pieni, mutta tehokas tapa panostaa hyvinvointiin. Se ei tarkoita, että sulkisi elämässä vallitsevilta olosuhteilta silmänsä. Tai pakenisi jotain. Vaan sen avulla pääsee hetkeksi antamaan aivojensa levätä. Palautumaan. Arvatkaas minne mun tämän päiväiset mielikuvamatkat ovat suuntautuneet? No sinne mökkisaareen. Minnekäpä muualle. Kesken kiireisen työpäivän kävin laiturilla istumassa lempeässä kesäillassa – teki hyvää

IHANAA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 13. huhtikuun 2020

Tyttöni mun

HEISSUN!

Nyt meillä on kuulkaa virallisesti kaksi teini-ikäistä. 13 vuotta sitten tänä aamuna meistä kolmesta tuli neljä. Muistan vuosia myöhemmin kirjoittaneeni esikoulua varten täyttämääni lomakkeeseen kysymyksen ”Miten kuvailisit lastasi?” vastauksen: Hän on päiviemme paiste, arkemme aurinko. Aina hyvällä päällä. Ja sitä nuo molemmat tytöt todentotta ovatkin – päiviemme paisteita. Tämä pienempi on varustettu aivan älyttömän hyvällä tilannehuumorilla. On ollut jo siitä lähtien, kun oppi puhumaan, sutkautellut sellaisia asioita suustaan, että välillä sitä on vanhempana miettinyt naurun keskellä, että sanoiko tuo lapsi todellakin suustaan nuo sanat?!  Ei mene päivääkään, ettei suu kääntyisi hymyyn toisen höpöttelyiden johdosta. Tilannetaju, se on kohdillaan.

Loistava huumorintaju yhdistettynä äänettömään ja rauhalliseen levollisuuteen on aika hyvä yhdistelmä. Tarvittaessa reipas ja sosiaalinen, mutta myös hiljaisuudesta ja omista oloistaan nauttiva. Lojaali ystävä, huolehtiva maailmankansalainen. Joka laittaa välillä äitinsäkin ruotuun: ”Äiti, miksei meillä taaskaan ole kestokassia mukana täällä kaupassa, mieti mitä muovin kulutusta!” ”Et ota nyt sitä muovikassia, me saadaan nää kannettua sylissä!” ”Äiti, voitaisko ostaa soijarouhetta jauhelihan sijaan?”

Tämä nuori neiti on myös yllättänyt viime aikoina sillä, että kertaakaan ei ole edes kysynyt, voisiko olla ystäviensä kanssa. On briiffannut mulle uutisia maailmalta niinä päivinä, kun en ole itse ehtinyt uutisiin syventymään. Sanonut, että nyt ei turhaa hötkyillä, sillä vielä tulee aika, että saa olla kavereidensa kanssa. Kuuliainen, kiltti ja sääntöjä noudattava, sellainen hän on kyllä muutenkin.

Monta kertaa olen täällä blogissakin todennut, että meidän elämä on helpottanut lasten kasvamisen myötä. Tuntenut tuosta tunnustuksesta ehkä joskus hieman syyllisyyttäkin. Koska kaiken järjen mukaan elämä teinareiden kanssa ei pitäisi olla helppoa ja auvoisaa. Koliikinhuuruisten öiden ja kaksivuotiaiden uhman jälkeen meillä on päästy helpolla. Toki jokaiseen kasvuvaiheeseen kuuluu sellaisia asioita, että välillä vanhempana on joutunut laskemaan kymmeneen. Siinä lasten kasvaessa tämä on ollut huikea kasvuprojekti myös itselle. Pinna on nykyään tsiljoona kilometriä pitkä ja hermot kuin viilipytyllä. Parasta mitä minä voin teinien eteen tehdä on tukea ja ymmärtää. Asettaa rajat ja olla läsnä. Mutta ennen kaikkea rakastaa, ehdoitta.

Päivänsankarin toiveesta aamupalapöydässä oli tarjolla mangojuustokakkua, croissantteja, vadelmia, manchego-juustoa (hänen suurinta herkkuaan!) ja viinirypäleitä. Pitkästä aikaa myös appelsiinimehuakin. Meillä alkaa tästä jokakeväinen juhlaputki, sillä parin viikon päästä on esikoisen synttärit ja siitä viikon päästä miehen synttärit. Sitten saadaankin juhlia jo äitienpäivää. Tänä vuonna nämä kaikki tullee juhlittua oman perheen parissa, mutta ensi vuonna järkätään isot bileet – kun siihen on kerta mahdollisuus

IHANAA 2.PÄÄSIÄISPÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 12. huhtikuun 2020

All in -salaatti

MOIKKAMOI!

Mä olen ollut aina sellainen ääripäiden ihminen. Kaikki tai ei mitään ihminen. Viime vuosina olen opetellut olemaan myös jotain tuolta väliltä. Mutta kun on kyse ruokaisista salaateista, niin se on kuulkaa edelleen all in. Käytiin miehen kanssa tuolla varsin hapekkaassa ulkoilmassa tekemässä aamupalan jälkeen raskas treeni ja siinä portaita loskassa ylös juostessani mietin, että niin paljon kuin rakastankin pääsiäisenä syödä, niin jossain tulee raja. Kroppa ja sielu alkoi huutamaan salaatteja. Muistelin mitä kotijääkaapin uumenista löytyy ja ajatus all in-salaatista sai siivet.

Päiväsaunan jälkeen oli ihana istua pitkän kaavan mukaan ruokapöydän ääreen. Fiilistellä takkatulen lämmössä tätä varsin marraskuiseksi äitynyttä keliä. Salaatin lisäksi paistettiin patonkia ja toinen lapsista sanoi, että Phillyn kanssa tuo maistui ihan Kalifornialle. Sitä se teki, jos sen niin kuvitteli tekevän. Mun täytyy myöntää, että mä olen viime aikoina kaivannut Malibun rantaan. Vesirajaan kävelemään ja surffareita katsomaan. Oranssia auringonlaskua ihastelemaan. Tämä poikkeustilanne viimeistään on laittanut miettimään, kuinka kultaakin kalliimpia muistot ovat. Niiden avulla voi tuntea auringon ihollaan silloinkin, kun sitä eniten kaipaa.

All in -salaatti

romainesalaattia pienisteltynä
pieni parsakaali pienisteltynä
kirsikkatomaatteja puolitettuna
pieni punasipuli pienisteltynä
savulohta
broccolinia (+sitruunamehua, öljyä, mustapippuria)
halloumijuustoa
vadelmia
avokado-sitruunaöljyä
balsamicoa
herneenversoa
keitettyjä kananmunia

-sekoita salaatti, parsakaali, tomaatit ja punasipulit – ripsottele päälle avokado-sitruunaöljyä
-paista halloumi rapeaksi ja sen jälkeen paista broccolinit öljyssä (mausta ne sitruunamehulla ja pippurilla)
-asettele ne lohen ja vadelmien kanssa salaattipedille
-puolita keitetyt kananmunat
-koristele herneenversoilla ja lorauta päälle balsamicoa

No hei, nyt sinne Kalifornian auringon alle töllöttimen välityksellä; kerroinkin eilen tuosta meidän aloittamastamme Graceland -sarjasta…katsottiin sitä eilisen aikana seitsemän jaksoa. Jep, tänään saadaan aloittaa uusi kausi 🙂 Katsotaan, josko tuo keli tuosta vähän paranee, niin muutaman iltakätköt mennään hakemaan. Päiväni murmelina -päivä nro 3 ja vielä yksi moinen jäljellä  – ihanaa!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,


lauantai 11. huhtikuun 2020

Menovinkki pääsiäisen pyhiksi

HEI HELLUREI

ja aurinkoista lankalauantaita! Niinhän se on, että kun ei odota liikoja, yllättyy poikkeuksetta. Mä nimittäin odotin ihan sysisurkeaa pääsiäiskeliä ja mitä vielä; ulkona paistaa aurinko ja on lämmin 🙂 Takapihalla ollessani heitin takinkin pois päältä. Nyt on kukkapenkit ja yrttimaa valmiita kasvattamaan uutta vihreää versoa. Yrttimaasta pukkaakin jo kovin minttua, sitruunamelissaa, ruohosipulia ja sitten jotain…no sellaista punertavaa salaattia. Oliskohan viime kesänä istuttamani maitokaupasta ostettu tammenlehtisalaatti äitynyt kasvamaan?

Niin kuin monen teidän kanssa viime kesänä puhuttiin, niin tuo minttu on kova leviämään. Se on vallannut melkein kokonaan yhden yrttilaatikon ja juuria löytyy joka paikasta. Tuoksu on huumaava!
Takapihailun lisäksi ollaan nautittu yhdessäolosta. On onni omistaa yhtä hölmö perhe kuin mitä itsekin on – saa olla rauhassa hölmö 😀 Eilen lähdettiin iltapäivästä pitkästä aikaa reippailemaan geokätköilyn merkeissä. Aloitettiin tuo harrastus silloin, kun lapset olivat 5- ja 7-vuotiaita. Mies kävi tyttöjen kanssa tuolloin paljonkin ”kätköilemässä”. Itse en ihan niin koskaan hurahtanut touhuun, mutta sen verran kuitenkin, että ulkomailla ollessammekin kävimme ajan kuluksemme etsiskelemässä kätköjä. Yksi mieleenpainuvimmista kätköistä oli Nyhavnissa. Kätkö kun pitää löytää silleen huomaamattomasti, ettei muut ihmiset kiinnitä siihen huomiota.

Eilen ajettiin auto Nokialle ja käytiin parin tunnin lenkki metsäpoluilla. Saaliiksi saatiin 11 kätköä, kipeät jalat ja kurniva vatsa. Heille myös litimärät sukat, ketkä eivät uskoneet meitä vanhempia ja laittaneet goretexejä jalkaan. Pääsiäisenä pitää mennä vielä takaisin tuonne; meillä jäi toiset mokomat 11 kätköä hakematta, kun kaikille tuli niin kova nälkä. Jos ette ole vielä geokätköilleet ja kaipaatte tekemistä pääsiäisen pyhiksi, niin suosittelen lataamaan tuon geocaching sovelluksen ja hurahtamaan koko touhuun. Tuolla, missä me kävimme (Nokialla Koukkujärven maisemissa) oli sen verran tyhjää, että olisimmekohan nähneet kahden tunnin aikana neljä muuta ihmistä.

Kuinkas siellä on pääsiäisen pyhät sujunut? Nyt jos koskaan on sallittua olla tekemättä mitään. Meillä on loppupäivän agendassa juurikin tuota. Pizzauuni viritellään jossain vaiheessa päälle ja paistetaan rapeapohjaiset pitsat. Muuten vain ollaan möllötetään. Aloitettiin miehen kanssa viikolla uusi sarja Viaplaysta; Graceland perustuu tosi tapahtumiin kertoen FBI & DEA:n henkilöistä, jotka asuvat SoCal -auringon alla kimppakämpässä nimeltä Graceland. Ekat kolme jaksoa tuntuivat siltä, että ei jaksa jatkaa, mutta nyt viidennen jakson jälkeen ollaan ihan koukussa. Sarjan juonenkäänteiden lisäksi pääsee nojatuolimatkailemaan mm. Malibuun ja Venice Beachille 🙂

LEPPOISIA PYHIÄ TOIVOTELLEN,