HEIPPAHEI IHANAT!
Käsi ylös kuka on tottunut sairastamaan lomat? Kenellä nousee kuume, kun hektinen työjakso on ohi ja kroppa rentoutuu? Kuka ei malta levätä pienessä flunssassa, vaan tarvitsee siihen yli 38 asteen kuumeen? Kenellä kroppa laittaa kampoihin, kun alkaa pienen liikuntatauon jälkeen liikkumaan (aivan liian paljon ja liian nopeaa)? Täällä huidotaan molemmat kädet ylhäällä. Mulla on parin viikon ajan ollut kurkku kipeä ja Tallinnan reissun jälkeen olin aivan varma, että tulen kunnolla kipeäksi. No en onneksi tullut. Jatkoin suhteellisen kiireistä elämää deadlineineen (pois lukien sen yhden vapaapäivän viime viikolla 🙂 ja juoksin, minkä kintuista pääsi.
Tässä sitä nyt ollaan. Kipeänä. Ei sitten mitään järkeä. Voisi kuvitella, että tähän ikään mennessä olisi jo oppinut tunnistamaan nuo merkit, jotka kertovat siitä, että on aika hiljentää tahtia. Lihassärky, tajuton väsymys, kurkkukipu. Meillä on kyllä ollut yksi jos toinen tässä lähipiirissä flunssan kourissa ja jälleen kerran olen hehkuttanut MSM-jauheen voimaa, sillä uskon että se on syy siihen, että olen todella harvoin kipeä. Mutta niinhän sitä aina; kun ääneen sanoo, että meillä ei olekaan sairastettu pitkään aikaan, niin johan nousee kaikilla kuume tai tulee george käymään 😉
Eilen lenkillä tunsin jo, että ei kenkä nouse samaan tahtiin. Päätin, että pidän pienen juoksutauon. Iltapäivästä hain tytöt seurakunnan ip:stä ja kiinnitin huomion esikoisen helottaviin poskiin. Kuumetta oli ja suoraan meni sänkyyn lepäämään. Illalla ihmettelin miehelle, että ei vitsit, kun on puhki. Ei jaksanut oikein pysyä pystyssä ja hengittäminen otti koville. Päätin mitata omankin kuumeen ja niinhän sitä oli ihan reippaasti näin aikuisen mittapuulla. Mutta hei, kurkkukipu katosi kuumeen nousun myötä. Tässä ei ole päätä eikä häntää, sillä tiedostin tämän tulevan jo viikko takaperin, mutta en hiljentänyt tahtia. Muuta kuin sen yhden vapaapäivän ajaksi. Onneksi kroppa laittaa kampohin ajoissa ja vaikka ikä ei ole tuonut viisautta täysin asian suhteen, niin vähän sitä kuitenkin on oppinut lukemaan noita merkkejä. Muistan katsokaas kerran ignooranneeni noita merkkejä ihan täysin ja ajatelleeni, että kyllä se siitä menee ajan kanssa ohi. Kävin töissä ja urheilin (kuumeessa en urheilisi!), vaikka väsymys oli ihan ultimaattista. Töissä oli tilanne, että olin ainoa työntekijä jäljellä toimiston puolella, alasajamassa entistä yritystämme. Joten pois töistä ei vain yksinkertaisesti pystynyt olemaan. Kunnes tuli seinä vastaan; makasin sitten kolme viikkoa keuhkokuumepotilaana ja olin pari kuukautta urheilematta. Tuo opetti aika paljon, mutta ei näemmä tarpeeksi. Kipeänä on todellakin syytä levätä ihan oman parantumisen takia ja lisäksi sen takia, ettei sairastuta muuta työporukkaa!
Viime aikoina on ollut liian paljon kaikkea, eikä kuitenkaan kuumetta tai muuta, minkä takia töistä olisin jäänyt pois. Töissä on ollut töitä, jotka ovat vaatineet ajattelua myös vapaa-aikana (jopa yöaikaan) ja lisäksi on ollut pari isoa blogijuttua. On ollut Tallinnan reissua ja suhaamista sinne sun tänne. Ihania juttuja kaikki tyynni, mutta nyt taas muistin, että välillä pitää antaa itselleen aikaa levätä. Te muut duracell-ihmiset siellä ruudun toisella puolella taidatte tietää, että helpommin sanottu kuin tehty…
Mutta tämä päivä nyt ainakin sairastellaan esikoisen kanssa. Pikkuisella ei enää kuumetta olekaan, vain nuhaa. Voipi olla, että huomenna on jo koulukunnossa. Enkun kokeisiin treenaillaan vähän ja muuten pötkötellään meidän sängyssä. Itsellä aamulämpöä oli vielä jonkin verran, mutta olo on jo tuhat kertaa parempi pitkien yöunien ansiosta. Vielä kun pääsisi tästä huonosta omatunnosta eroon. Mä olen todellakin maailman huonoin sairastaja enkä osaa olla pois töistä hyvällä omatunnolla. Ihan sairasta, kirjaimellisesti 😀
Pitäkäähän huolta itsestänne ♥
KESKIVIIKKOTERKUIN,
