torstai 15. lokakuun 2015

Niitä unohdettuja hetkiä

IMG_3845IMG_4706IMG_0949IMG_0045IMG_4707HIPSHEI!

Täällä on vietetty vähän erilainen syyslomapäivän aamu. Miesseurassa 😉 Veljen vaimo vei tyttönelikon uimahalliin ja me suunnattiin pikkuisen hurmurikummipojan, 1 v 7 kk, kanssa rattailla pitkälle lenkille. Voi, miten paljon sitä tuli muistetuja vanhoja. Olinkin jo unohtanut…

…kuinka ihanalta tuntuu työntää rattaissa lasta.
…miten sitä ylämäessä puuskuttaa rattaita työntäessään.
…kuinka keinussa kiikkuvan lapsen kikatus on ilo korvalle.
…kuinka kärsimätön keinussa oleva lapsi voi olla…”öhöh” -lisää vauhtia. Vaikka sitä vauhtia olisi jo vaikka muille jakaa 🙂
…miten kiipeilytelineiltä valuvia vesipisaroita voisi osoitella ja tuijotella tuntikausia
…ja edelliseen liittyen; kuinka ne kaikki yksinkertaisimmat jutut ovat kuitenkin niitä parhaita.
…kuinka lapsen hiekkaiset lapaset on vaikea puhdistaa.
…miten kivalta tuntuu, kun toinen ottaa kädestä kiinni ja lähtee viemään puiston toiseen päähän.
…kuinka kaikki puistossa olevat jutut unohtuu, kun ohi ajaa traktori.
…kuinka paljon sitä pitikään itselle pukea päälle, ettei jäädy puistoon.
…että olisi aina hyvä olla mukana kihvelit ja kahvelit, sillä puistoissa ei niitä ole valmiina.
…kuinka hyvin puistoäidit löytävät juttelemista keskenään.
…miltä tuntuu kun huomaa lapsen nukahtaneen rattaisiin. Suu kääntyi tyytyväiseen hymyyn.

Hetkeksi sain palautettua mieleeni senkin tunteen, kun puistosta tultiin kotiin, syötiin ja kun sai kantaa väsyneen lapsen päikkäreille. Se hetken huokaisu, kun tiesi, että saa juoda kupposen kahvia rauhassa ennen kuin sama rumba alkaa alusta. Ulos, iltaruoka, ulos, iltapala, nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama juttu alkaa alusta. Hereille anivarhain, aamupala, ulos, lounas, päikkärit. Itse olin aikoinaan reilun kolme vuotta kotona (yhden syksyn tein siinä välissä osittaista työaikaa), joten hiekkalaatikon reunoja tuli kulutettua. Seurakunnan muskarit ja avoimet kerhot tulivat tutuksi. Oli päiviä, että äitienergiaa oli vaikka muille jakaa. Oli päiviä, että olisi voinut vain itkeä väsymystä.

Niin ihania ovat nuo taaperot ja tuo taaperoaika. Välillä mentiin tosin väsymyksestä sumussa. Silloin sitä ajatteli, että voi kun nämä kasvaisi. Joka toinen päivä taas mietti, että älkää vaan kasvako. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo aika on ollut elämäni parasta aikaa, mutta samalla aikaa myös raskainta. Mies reissasi tuohon aikaan vielä ihan hirmuisesti ulkomailla ja pääosin pyöritin arkea yksin. Onneksi oli ja on tukiverkosto lähellä. Kukaan meistä äiti-ihmisistä tuskin on sellainen yliäiti-ihminen, että jokainen hetki olisi auvoisan kultareunainen. Mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Nyt kun nuo taaperot ovat jo pian esiteinejä, sitä alkaa miettimään kuinka paljon aikaa enemmän sitä tuli vietettyä yhdessä heidän ollessaan taaperoita. Unien aikaan oltiin erossa, muuten pääosin yhdessä. Ei ihme, että tuo lasten kasvaminen ottaa meille vanhemmille koville. On koulu, kaverit ja harrastukset. Enää ei olla niin riippuvaisia äidistä ja isistä. Osataan jo tulla toimeen hetken aikaa omillaan. Itse kärsin aika ajoin eroahdistuksesta, vaikka tiedostankin, että luonnollistahan tämä vain on. Tälle illalle sovittiin lasten kanssa treffit. Laatuaikaa parin tunnin ajan. Taidetaan leipoa pullaa ja pelata pelejä. Laitetaan puhelimet äänettömälle ja katsellaan vauvakuvia. Muistellaan, nauretaan ja veikkaanpa, että joku meistä voi olla tippa linssissä.

Ah, miten ärsyttääkin välillä olla tällainen herkkis 🙂 Herkistelin muuten teidän kommenteillekin eilisiltaiseen postaukseen. Kiitos niistä ihanat, palaan illalla ajan kanssa vastailemaan ♥ Nyt vuorossa taas vähän maalitelan viuhutusta. Perästä kuuluu 😉

AURINKOISIA AJATUKSIA SINNE,

alle


keskiviikko 14. lokakuun 2015

Liian lempeä työnantaja?

MOIKKAMOI!

Vitsit, en itse ole lainkaan kahden postauksen per päivä kannalla (sillä eihän kukaan niitä ehdi lukea), mutta nyt oli vain pakko tulla päivittämään blogi toistamiseen tänään. Koska oli asiaa. Painavaa sellaista 😉 Aamulehden toimittaja soitti veljelleni maanantaina, että sopisiko tulla tekemään juttua yritysten paikallisesta sopimisesta. No tottakai meille tuo sopi ja eilen toimittajan ja kuvaajan kanssa rupateltiin mukava tovi. Huomennahan, torstaina, saamme kuulla hallituksen mietteitä paikallisen sopimisen uudistuksista hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotan!

IMG_6334No sen kummemmin politiikkaan kajoamatta täytyy sanoa, että meillä tuo paikallinen sopiminen on ollut käytössä koko yrityksen elinkaaren ajan. Siihen ovat sitoutuneet niin työntekijät kuin työantajaosapuolikin. Näin jälkimmäiseen kuuluvana pidän tärkeänä sitä, että yrityksillä on myös mahdollisuuksia tilanteensa ja tarpeidensa mukaan sopia esimerkiksi lomarahojen ottamisesta vapaina. Meillä on ollut periaate, että kaikki ne, ketkä haluavat lomarahat vapaana ottaa ovat siihen oikeutettuja. Pääasia, että hommat saadaan tehtyä. Lisäksi peräänkuulutan joustavuutta työnantajaosapuolen puolelta muutenkin. Toki hiljaisina aikoina kukin osakkeenomistaja miettii sitä, miten saada tulosta viivan alle. Lomauttaminen, sehän on yleensä se helpoin vaihtoehto. Ja irtisanomiseen verrattuna kuitenkin lempeä vaihtoehto. Mutta mites tuo työhyvinvointi jatkuvan lomautusuhan alla? Toki ymmärrän, että ihan viimeinen oljenkorsi ennen konkurssiin joutumista voisi olla lomautus. Yrityksiä tähän maahan tarvitaan. Mutta sitä ennen tulisi kokeilla kaikki muut keinot pitää yrityksen pää veden pinnan yläpuolella.

Ehkä yksi fiksuimmista strategisista päätöksistämme on ollut se, että lomautuksiin ei lähdetä. Jos on tarvetta ollut hiljaisina aikoina lomautuksille, niin se olemme me osakkeenomistajat, jotka olemme olleet palkattomilla. Uskomme vakaasti, että se on pidemmän päälle haitallista työhyvinvoinnin kannalta olla syksyisin hiljaisina aikoina lomauttamassa henkilökuntaa. Meillä on pieni organisaatio; 12 henkilöä, joten eipä tuosta juuri ole ketä lomauttaakaan. Lisäksi meillä on ihan älyttömän hyvä yhteishenki ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Lomauttamiset ja edes lomauttamisuhka voisivat helposti murentaa tuon kunnioituksen. Aina sitä kuitenkin uskoo, että hiljaisten aikojen jälkeen tulee taas kiire. Vielä kertaakaan tuo usko ei ole horjunut. Vaikka tässä nyt kirjoitankin työnantaja- ja työntekijäpuolesta, niin päivittäisessä työelämässä sitä ei näy. Jokainen ihmisenä on samalla viivalla. Ja kaikki ovat tarvittaessa valmiita joustamaan. Kiitollinen saa olla!
IMG_6390

Yllä oleva kuva on tämän päivän Aamulehdestä. Vasemmalla veljeni ja oikealla Ari. Ari on muuten se meidän runonikkari, joka kirjoitti sen mun 40-vuotisrunonkin 🙂 Arin kanssa ollaan oltu jo edellisessä työpaikassa työkavereita ja nyt jatketaan. Mun mielestä tuo kuva kertoo kaiken. Ilon kautta. Se on meidän motto tuolla päivätyössä. Se on mun mottoni myös tämän rakkaan sivutyönikin suhteen.

Niin, voiko työnantaja olla liian lempeä? Onko se väärin antaa työntekijöille pari kolme palkallista lomapäivää jouluna, jotta he saavat viettää aikaa perheidensä kanssa? Onko se väärin käskeä kipeä työntekijä kotiin lepäämään, vaikka hommat kaatuu omaan niskaan? Onko se väärin lähteä aina silloin tällöin tuulettumaan koko porukan voimin niin, että yhdessä päätetään mitä tehdään ja minne mennään? Onko se väärin, jos halutaan viettää koko ilta yhdessä ja kasvattaa yhteishenkeä vielä entisestään? Ei ole, on vastaukseni kaikkiin. Henkilöstö on se yrityksen tärkein voimavara.

Henkilöstöasiat ovat pääasiassa kontollani, vaikka enemmän keskitynkin talousjuttuihin ja päivittäisen tilausrumban pyörittämiseen. Olen ollut myös ulkopuolisilla töissä ja tiedän, miten jossain työpaikoissa johtoporrasta pelätään ja haukutaan selän takana. Uskon, että osaltaan tuo johtoporras on saanut tämän itse aikaan. Saanut omilla toimillaan rakennettua kuilun itsensä ja muiden välille. Ei näin. Kukaan meistä ei ole alempiarvoinen kuin toinen. Toki tiukan paikan tullen meilläkin hierarkia toimii ja tiedämme, kuka sanoo sen viimeisen sanan. Mutta ihan turha sitä on tuoda esiin ja korostaa päivittäisessä toiminnassa.

Nyt on pakko lopettaa, vaikka juttua tulisi aiheen tiimoilta vaikka kuinka. Vähän erilaista juttua ruoka- ja sisustusaiheiden väliin. Ilo on olla lifestyle-bloggaaja, tuo kun sallii aiheiden käsittelyn laidasta laitaan 🙂 Onko siellä muita lempeitä työnantajia? Täten haastan kaikki työnantajat katsomaan hieman omaa toimintaansa ja miettimään sitä, että olisiko kuitenkin mahdollista lisätä sitä kilpailukykyä panostamalla ensin yrityksen sisäisesti henkilöstön hyvinvointiin. Sen sijaan, että leikkaisi palkkoja tai vahtisi silmä kovana kellokorttikoneen vieressä mahdollisia myöhästyjiä. Hei, kiitos ihan hurjan paljon viesteistänne ja sähköposteistanne artikkelin tiimoilta. Ne ovat vahvistaneet käsitystäni, että oikeilla linjoilla ollaan rakentamassa tätä yhteiskuntaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Askel kerrallaan. Inhimillisesti.

Ilon kautta, tässäkin asiassa 

allePS. ihan selvennyksenä; ei tämä yrittäminen aina ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta raskaasti tappiolliset alkuvuodet on nyt saatu kunnialla kuitattua. Kiitos tuon upean työtiimin 🙂


keskiviikko 14. lokakuun 2015

Superterveellinen aamiainen to go!

IMG_6361IMG_6358IMG_6347 IMG_6353IMG_6373 IMG_6355
HEI HUOMENTA!

Meillä lapset menivät eilen yllättäen naapuriin serkuilleen yökylään, joten oli ihan tavattoman outo herätä hiljaisessa kodissa. Mieskin lähti juuri töihin, joten otetaan kaikki ilo irti tästä omasta ajasta. Heh, tietokone auki ja eilen käsittelemäni kuvat blogiin. Postauksen tekeminen kaikessa rauhassa. Kukin meistä rentoutuu tavallaan 🙂 Tämä on se mun rakas rentoutumiskeinoni. Kera aamukahvikupin nro 2. Viikko takaperin esittelyssä oli nopea ja helppo, töihin mukaanotettava lounassalaattijoten jatketaan samaa linjaa. Tällä kertaa esittelyssä aamiainen, jonka voi tehdä jälleen edellisenä iltana jääkaappin. Tai suotavaa olisikin se jo sinne tehdä, sillä nuo chia-siemenet vaativat turpoamisaikaa. Joinain päivinä on kiva herätä vähän myöhemmin ja nauttia aamupala vasta töissä. Siihen tarkoitukseen tämä aamiainen to go on ihan omiaan. Niin monta vuotta, kun mäkin söin aamuisin sitä maustamatonta jugurttia mustikoilla ja cashewpähkinöillä, ja mietin kun en lainkaan kyllästy ko. aamupalaan. No nyt tuli pienimuotoinen stoppi. Tällä hetkellä syödään rahkaa mehukeitolla tai sitten tätä kuvissa näkyvää herkkua. Eikä mitä tahansa herkkua vaan superterveellistä sellaista.

KANELINEN MUSTIKKACHIA-VANUKAS

3 dl mantelimaitoa
4 rkl chia-siemeniä
2 tl vaahterasiirappia
2 tl Urtekramin luomumaapähkinävoita
puolikas banaani muusattuna

2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
mustikoita

-sekoita ainekset keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli (tai minimissään pari tuntia)
-herkuttele hyvällä omalla tunnolla!

*******************************

Sitten vielä maustan esimerkiksi kiivillä, viikunalla ja lisämustikoilla. Joinain päivinä tuosta jää yli välipalallekin. Maapähkinävoi ei ihan täysin liukene mantelimaitoon, joten se jää sattumiksi. Sellaisiksi hyvänmakuisiksi sattumiksi, joita metsästellä lusikalla 🙂 Jos seuraavaksi lähtisi rentoutumaan  tuon pyykkikasan äärelle (miten muuten tuntuu, että meillä on koko ajan pyykkiä viikattavana? :D). Tai sitten ihan vain kirjan pariin hetkeksi. Ehtiihän sitä pyykit viikata myöhemminkin! Eilen jouduin pikaisesti käymään töissä, mutta tälle päivälle ei ole vielä mitään suunnitelmia. Los luksusta. Tosin esikoinen kysyi multa yksi päivä, että voidaanko siivota keittiön kaapit. Sitä inspiraatiota ja esikoista kotiin odotellessa tartun kirjaan, laitan takkaan tulen ja nautin hiljaisuudesta 🙂

KIVAA KESKIVIIKKOA,

alle

PS. olen muuten kokonaan taas unohtanut tuorepuurot, nuo helpot ja herkulliset mukaan otettavat aamupalat.


tiistai 13. lokakuun 2015

Eteisen muutos

IMG_6313IMG_6301IMG_6307IMG_6297 IMG_6299IMG_6314

 

MOIKKAMOI!

Kun maalausinspis iskee, niin silloin on toimittava. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa näin, sillä yksikään näistä mun ex-temporemaalauksista ei ole vielä mennyt hutiin. Paitsi ehkä aikoinaan opiskelija-asunnossa se tipunkeltainen keittiö 😉 No mutta hei, eilen oli vaihtoehtona joko a) pyykkisulkeiset tai vihdosta viimein b) eteisen seinän maalaaminen. Siitä lähtien, kun maalasin kevät talvella tuon ruokatilan syvän tummanharmaaksi olen odottanut inspiraatiota eteisen seinän suhteen.

Ei mennyt aikaakaan kun eteinen oli teipattu ja sudilla vedetty rajaukset. Kaksi maalikerrosta ja avot. Rakkautta ensi silmäyksellä. Mä fanitan tuota puhdistuksenkestävää täyshimmeää sisustusmaalia. Sanovat mitä sanovat, mutta kyllä himmeät ovat enemmän mun mieleeni. Yleensähän eteisiin on suositeltu puolihimmeää remppamaalia, joka kestää paremmin pesua. Mutta nyt on onneksi markkinoille tullut myös puhdistuksenkestäviä himmeitä ja täyshimmeitä maaleja. Maalasin muuten aikoinani tuolla meidän sisustusmaalilla liitutauluseinän eikä ollut moksiskaan jatkuvasta pesusta!

Aina olen miettinyt, että mitähän se veli tarkoittaa, kun sanoo ettei maitokaupasta kannata ostaa halvinta telasettiä. Tähän asti olen säästynyt huonoilta teloilta, mutta nyt oli työtä tuon eilen ostamani telan kanssa. Halppiskaupasta 3,90 euroa maksanut telasetti todisti sen, että älkäämme säästelkö jatkossa työvälineissä 🙂 No ihan tosi hyvä tuosta tuli, mutta telalta olisin toivonut parempia toimintaominaisuuksia.

Suutarin lapsi kun olen, niin vähän jänskätti aamulla päivännäössä lopputulema. Kun illan hämärässä ja pimeinä tunteina maalaa ilman remppavaloja on aina riski, että jostain kohtaa kuultaa pohja läpi. Nyt sain huokaista helpotuksesta. Tosin kattoa jouduin yhdestä kohtaa paikkaamaan tänä aamuna valkoisella maalilla, kun vähän tela lipesi eilen.

Kodin tummentaminenhan alkoi silloin reilu vuosi sitten meidän makuuhuoneesta (nykyään esikoisen huone), jatkuen ennen joulua takkahuoneeseen ja kevättalvella ruokatilaan. Makkarin seinä on sävyä NCS S 6500-N ja nämä muut samasta lastusta sävyä NCS S 8500-N. Liki musta, mutta ei ihan. Mitäs seuraavaksi tummennetaan? Vähän tekisi mieleni nykyistä makuuhuonetta tai olohuonetta tummentaa, mutta tuo 3,7 metrin huonekorkeus ei näin korkeanpaikankammoisena houkuttele 🙂

Mitä mieltä olette muutoksesta? Kuten todettua, niin itse maalari on tyytyväinen. Meillä kun tämä koti on vähän tällainen hallimainen, niin tummilla seinillä saa kotoisuutta ja kontrastia. Ja hei, taidanpa mallata tuohon eteisen lipaston päälle pikapuoliin mummulla hoidossa ollutta huonekuusta. Veikkaan, että jouluvalotkin passaavat tuohon tummaan seinään oikein hyvin. Nyt lounaspuuhiin, palataan taas!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle

PS. en tiedä huomaatteko te kuvien laadussa eroa aiempiin, mutta täällä kuulkaas kärsitään aikamoisista vieroitusoireista; pikku-Olympukseni kun on edelleen huollossa ja tuon vanhan Canonin kanssa ei olla vielä päästy samalle aaltopituudelle…

EDIT: jos tekin haaveilette tummemmista seinistä tai ihan vain mistä tahansa maalausjutuista, niin pysykäähän kuulolla; Koti kuntoon jouluksi -arvontaa huikeine maalipalkintoineen luvassa vielä lokakuulla!


maanantai 12. lokakuun 2015

Toivepostaus: Lapset ja ruoanlaitto

IMG_6172IMG_6130 IMG_6133 IMG_6144 IMG_6149 IMG_6152 IMG_6158 IMG_6169IMG_6173

HEISSULIVEI VAAN!

Arvatkaas, mikä mulla oli maanantaiaamun eka ajatus? No mehupaasto. Viikonloppuna kun ei päässyt flunssaisena liikkumaan ja ruokailutkin oli vähän niin ja näin, niin tuntuu, että kroppa kaipaisi kunnon puhdistautumista. Sitten bongasin Jannin blogista vielä aamusella mehupaastoaatokset ja päätin sellaiselle ryhtyä. Enää ei puutu kuin mehulinko. Aika olennainen osa mehupaastoa 😀 Joten mehupaasto alkaa heti, kun saan nettailtua vähän noita mehulinkoja ja sellaisen ostettua. Jos on suosituksia hyvästä ja edullisesta mehulingosta, niin saa vinkata. Yksi syy tähän tukkeutuneeseen oloon on se, että viikonloppuna tuli syötyä riisiä ja perunaa. Vähän ehkä liikaakin. Just niitä aineksia, joita viikolla välttelen. Sen takia välttelen, että ne tekevät olon jotenkin turvonneeksi.

Aasinsiltana riisistä lasten kanssa kokkailuun. Meillä on tuo rakas esikoinen ollut mun ruoanlaittokamuna aina siitä lähtien, kun täytti 6 kk ja sai istuttaa syöttötuoliin. Siitä lähtien syöttötuoli on ollut keittiötason vieressä ja toinen tapittanut suurilla silmillään, kun äiti käristelee kastikkeita. Kapustat käteen ja Titi-nallemusaa taustalle. Sadepäivien pelastus tämä puuha. Siitä lähtien, kun on osannut seisoa tukevasti, on seissyt essu päällä jakkaralla ja tiskannut muoviastioita. Joo, kyllähän siitä sotkua tulee, kun lapset päästää valloilleen keittiössä, mutta ei se maailmaa kaada. Joten ottakaahan nuo pikkuiset pilttiposket mukaan askareihin.

Esikoinen on myös saanut tuon pikkuisemman innostumaan ruoanlaittamisesta ja kattamisesta. Mökillä usein saammekin istua valmiiseen aamiaispöytään. Sen verran meillä on luotu sääntöjä lasten ruoanlaitolle ja leivonnalle, että ilman jommankumman vanhemman kotonaoloa eivät saa käyttää hellaa tai uunia. Ettei vain satu mitään. Helposti kun innokkailta pikkukokeilta saattaa jäädä esim. levy päälle…

Ajattelin esitellä teille nyt ensimmäisen esikoisen kolmesta bravuurista; Keltaisen kanakastikkeen ja riisin. Keltaisen siksi, koska mummunkin kastike on keltaista. Lauantaina J linnottautui keittiöön ystävänsä kanssa laittamaan ruokaa. Ensin tekivät lounaaksi kanaa ja riisiä ja jälkkäriksi leipoivat kuppikakkuja. Jossain vaiheessa yritin heille painottaa, kuinka yhtä tärkeää kuin ruoanlaitto on se siisti keittiö. Että olisi koko ajan hyvä siivota siinä sivussa. Ei mennyt jakeluun ja keittiö oli kuin pomminjäljiltä. Elämä on 😉

Keltainen kanakastike
400-500 g broilerin fileepihvejä
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa
2/3 Koskenlaskija-juustoa
kurkumaa
kanamaustetta
ripaus suolaa

-leikkaa saksilla fileepihvit pienemmiksi
-paista öljytetyllä pannulla, kunnes melkein kypsiä
-lisää kerma ja mausteet
(tuo kanamauste sisältää kurkuman, mutta jotta kastikkeeseen saadaan sitä keltaisuutta,
niin esikoinen lisää vielä kurkumaa)
-anna porista miedolla lämmölllä n.10 minuuttia
-lisää pilkottu sulatejuusto ja anna sulaa kastikkeeseen

*********************************************

Tarjoile riisin kanssa. Huomaan muuten, että meillä on tuo lapsi tullut ruoanlaitossa äitiinsä; me ei juuri kuulkaas määriä mittailla, vaan riisitkin kaadetaan kattilaan mututuntumalla. Välillä onnistuu, välillä ei. Sehän se ruoanlaitossa kivointa onkin, soveltaminen ja uusien juttujen kokeileminen. Kynttilänvalon, hyvän fiiliksen ja taustamusiikin lisäksi. Näillä eväillä ruoanlaitto ei voi mennä pieleen!

MAINIOTA MAANANTAITA IHANAISET,

alle