sunnuntai 15. marraskuun 2015

Olohuonetta ja mietteitä joulukoristeluista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEI HUOMENTA IHANAT!

Me heräilemme täällä mökillä pikku hiljaa suloiseen sunnuntaihin ja valmistaudumme laittamaan heti tuota pikaa mökin talviteloille. Hyvillä mielin. Saara-lukija pyysi tuossa taannoin pitkästä aikaa olohuonekuvia. Heh, eipä tuolla ole mitään vähään aikaan tapahtunut…ellei ota kanervan nro 2 pystyyn kuolemista huomioon 😉 Jotenkin olkkarin nykyinen järjestys miellyttää silmää. Se on tarpeeksi avoin ja siinä olisi kyllä hienosti tilaa joulukuuselle…mutta koska emme ole tulevaa joulua kotona, niin tuskin joulukuusta ostamme.

Viime vuonna meillä oli tässä vaiheessa jo jotenkin jouluisempaa. Oli sypressit ja peurat esillä. Sekä ensimmäinen amaryllis ostettu. Ehkä se tästä taas pikku hiljaa. Perjantaina ostin ekat hyasintit, mutta niitä ei ole vielä sen kummemmin laitettu esille. Toivottavasti ovat vielä elossa, kun mökiltä kotiudutaan. Hyasintin tuoksu on se, joka tekee joulun ja joulun odotuksen!

Tänä vuonna siis lähdemme taas sinne pohjoiseen viettämään joulua, joten olenkin tässä vähän miettinyt kodin joulukoristelua. Koska lähdemme jo hyvissä ajoin ennen joulua, niin veikkaanpa että kotia ei tänä vuonna niinkään koristella jouluun. (vaikka mieleni tekisi ostaa sellainen jenkkityylinen iso valosarjalla varustettu porovaljakko talon katolle naapurien kauhuksi :D) Ehkä ostetaan muutama joulukukka ja laitellaan valoja. Lappiin sitten otan taas joulupalloarsenaalin mukaan. Äsh, pitää jälleen hioa se strategia, jolla saan nuo salakuljetettua autoon. Auto kun tuppaa olemaan aina tupaten täynnä. Pieni, teemaan sopiva joulukuusi pitää myös mökkiin jostain saada. Ja sitä nyt ei ainakaan täältä asti raahata mukanamme. Joulupalloissa on jo tuolle miehelle kerrakseen 😉

Joko siellä on joulukoristelut mietittyinä? Hei, nyt hommiin, jotta päästään valoisaan aikaan kotiin!

SULOISTA SUNNUNTAITA YSTÄVÄT,

alle


lauantai 14. marraskuun 2015

Pray for Paris

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Tässä auton takapenkillä istun pienen pandahaalariin pukeutuneen kullannupun vieressä ja kuuntelen, kun toinen laulaa heleällä äänellä tiutau tilhiä Samalla väistämättä tulee mietittyä, että millaisen maapallon me noille pikkuisille jätämme? Sellaisen, jossa saa koko ajan pelätä vai sellaisen, jossa on sijaa aidolle viattomuudelle ja hyväntahtoisuudelle?”

Aamuinen facebook-päivitykseni. Ei ymmärrä, eikä ehkä kuulukaan ymmärtää. Pelolle ei kannata antaa sijaa, toivolle kylläkin. Sanattomaksi vetää. Piti laittamani kauniita sisustuskuvia tälle päivälle, mutta jotenkin se olisi tuntunut niin pinnalliselta. Jatketaan huomenna taas niillä tavallisilla jutuilla. Tänään nautitaan mökkisaunasta, oman perheen läsnäolosta ja talviunille vaipuvasta saaresta.

alle


perjantai 13. marraskuun 2015

Omnomnom! (fredagsmys)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

NO MOIKKAMOI IHANAT!

Perjantai ♥ Vähän erilainen perjantai, sillä olin puolipäivää vapaalla. Tai oikeastaan päätin ottaa loppujen lopuksi koko päivän palkattomaksi, vaikka siellä töissä muutaman tunnin kävin. Sillä tuostakin ajasta tunti oli tehokasta työntekoa ja loput tuskastelua; aloin aamukahvitunnilla siirtämään käsittelemiäni kuvia Aperturesta iPhotoon ja tuossa hässäkässä molemmat ohjelmat kaatuivat. Eivät suostuneet aukeamaan, kun joku tiedosto oli muka kadonnut. Huh, no veljen avustuksella sain iPhoton auki, mutta kappas vaan…kaikki kuvat olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Meillä oli töissä paikalla kaksi omppuexperttiä ja molemmat joutuivat nostamaan kädet ylös parin tunnin uurastamisen jälkeen. Kaikki marraskuun kuvat olivat long gone. Lokakuun lopussa siirsin kaikki kuvat pilveen ja tästä lähtien teen sen joka päivä. 

Eipä tuossa mitään, sillä onneksi nuo tärkeät yhteistyöpostauskuvat olivat vielä muistikortilla. Ei muuta kuin häntä koipien välissä kotiin ja parin tunnin päästä kuvat oli taas käsitelty ja maailmassa rauha. Olen tainnut joskus mainitakin, että inhoan tietokoneita. Tänään se mun tietokoneinho nousi potenssiin sata 😉 Mihin kaikkialle te tallentelette kuvia? Mulla on edelleen se ulkoinen kovalevy hommaamatta…

No mutta, illan teemaan. Perjantaimyysseihin. Ollakin, että tilanne oli iltapäivällä hetken vähän kaoottinen, niin lopulta sytyttelin kynttilät, keitin kahvit ja istuin alas. Huokaisin ja totesin, että elämä on 😀 Pikkuhiljaa se perjantaitunnelma alkoi hiipiä. Mies palautui kotiin ja lapset olivat kavereillaan leikkimässä. Tämän illan ruokailut meillä hoidettiin vähän same same, but different -meiningillä. Jotakuinkin vuosi sitten tein näemmä samantyylistä puffed pizzaa 🙂 Helppoa, kun ei tarvitse kohotella pitsapohjaa.

PUFFED PIZZA

1 iso lehtitaikitaikinalevy

-sulata ja kaulitse vähän isommaksi

yrttituorejuustoa
vihreää pestoa
paistettua lohta
tomaattia
mozzarellaa
basilicaa
rucolaa

– levitä lehtitaikinalevyn päälle tuorejuusto ja pesto (jätä reunoilta noin 1,5 ilman täytettä)
– lisää lohi, puolitetut tomaatit ja mozzarella
– paista 225 asteessa 25 minuuttia
– anna jäähtyä hieman ja lisää päälle basilicaa ja rucolaa

***************************************

Ja kas vain, saatiin eilen iltainen uunilohen loppu hyötykäyttöön! Tuntuuko muuten teistäkin, että kuvat kaipaavat pikkuisen punaista? 😉 No niin mustakin, mutta tänään on tälläinen alkoholiton perjantai. Josko huomenna sitten kippistelisi möksällä vuoden viimeisen mökkiviikonlopun kunniaksi… Ajattelin tuossa jättää muuten tietokoneen kotiin, mitäs siitä sanotte? Postaukseton lauantai. Jaiks, koska viimeksi. Voipi tulla vierotusoireita. Mutta katsotaan nyt, voihan sitä olla jotain ajastettavaa tulossa 🙂

IHANAA PERJANTAI-ILTAA & VIIKONLOPPUA!

alle

PS. kiitos ihanat kommenteistanne eiliseen postaukseen, palaan niihin kyllä. Nyt hakemaan pikkuista ystävältä kotiin ja sitten kohti sohvannurkkaa!


torstai 12. marraskuun 2015

Elämän nälkä

HEIPPAHEI IHANAT!

Ei ollut eilisellä lenkillä merkkejä lumesta, mutta hei tänä aamuna oli; no ei nyt varsinaisesti lumesta, mutta tie oli inasen jäässä. Getting there 😉 Mä olen kuulkaas alkanut fanittamaan Pave Maijasta. Nuo biisien sanoitukset on kyllä niin parhaita. Ne koskettaa. Ne antaa voimaa. Viimeisen viikon sisään olen kuullut kolme uutista, jossa jotenkin minuun liittyvä henkilö on juuri menettänyt läheisensä. Yrittänyt siinä antaa vähän vertaistukea. Ymmärtäen kuitenkin, että jokainen suree surunsa itse eikä ”aika auttaa” -sanonta tuo lohtua vielä alkusurun aikaisessa vaiheessa. Olen sivunnut täällä blogissa surua ja sitä, että kuinka pahalta välillä tuntuu elää ikävän kanssa. Kuinka pahalta tuntuu, kun joku läheinen viedään liian aikaisin pois. Mutta myös sitä, että kun on antanut surulle ja ikävälle tilaa, on hyvä nousta. Jatkaa taas elämää. Elämän nälkä. Sitä pitää olla, jotta pääsee taas kiinni rytmiin. Pitää olla halua elää ja nauttia elämästä. Niiden reunaehtojen mukaan, jotka on. Kukaan tuskin meistä elää elämäänsä jatkuvasti auvoisassa kuplassa. Ilman minkäänlaisia pohjakosketuksia.

”Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niin kuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee
elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
elämän nälkä
eteenpäin rohkaisee”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Kun olin maahan lyöty eikä kukaan
voinut yli syvän virran mua kantaa
elämä välissä taivaan ja maan
elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
se täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä …”

Liki kahdessa vuodessa suru on hävinnyt. Ikävä tuskin häviää milloinkaan. Eikä sen mun mielestä tarvitsekaan hävitä. Jostain saa kuitenkin voimaa ja uutta perspektiiviä elämään. Sitä ymmärtää sen, kuinka kiitollinen saa olla niistä ihmisistä, jotka ovat vielä läsnä. Sitä on oppinut nauttimaan elämästä aistit avoinna. Arvostamaan jokaista aamua, kun pääsee ylös sängystä. Jokaista aamua, kun huomaa että on saanut nukkua yönsä ilman puhelinsoittoa sairaalasta. Jossain vaiheessa pelkäsi nukahtaa. Mitä jos. Nyt osaa jo nukkua koko yönsä putkeen. Musta tuntuu, että meihin ihmisiin on rakennettu jonkinlainen koneisto, joka tyrkkäsee meidät liikenteeseen vaikeina hetkinä. Tai sitten se on vain se suunnaton halu elää täysillä. Tämän tekstin myötä haluan rutistaa teistä jokaista, joille tämä päivä, eilinen tai huominen on vaikea. Ette ole yksin 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näine välillä vähän syvällisinekin ajatuksineni. Pää pilvissä ja jalat visusti maassa. Yltiöpositiivisena ja kuitenkin sisimmissään hirmuisen herkkänä. Ikävöiden, mutta iloisesti eteenpäin porskuttaen.

SUPERSULOISTA TORSTAITA,

alle


keskiviikko 11. marraskuun 2015

Voi, kuinka kaipaankaan…

0IMG_12680IMG_1399 0IMG_13030IMG_1393 0IMG_1387 0IMG_13820IMG_1265

…sitä tunnetta, kun lumi narskuu kengän pohjan alla.
…pakkasen kylmettämiä sormia rukkasissa.
…pakkasen tuoksua.
…lumitöiden tekoa.
…lumikiteitä, jotka leijailevat hiljaa alas taivaalta.
…sitä tunnetta, kun pakkasilmalla tulee ulkoa sisälle ja alkaa sulamaan 🙂
…lasten kiljahduksia pulkkamäessä.
…pöllyävää lunta tiellä.
…sitä, että nastat eivät ropise asfalttiin.
…ensimmäisen jäälyhdyn kauneutta.
…lumimyrksyjä, kun saa kaivautua syvemmälle shaalin sisään.

Ei vitsit, harvoin olen näin kärsimätön kuin nyt. Mä haluan lunta. Ja mitä nopeampaa sen parempi 😀 Kyllä se vaan niin on, että me suomalaiset olemme tottuneet lumisiin talviin. Kyllä, mun mittapuulla marraskuu on jo talvea. Muistan lapsuudesta sen, että joka ikisenä talvena oli lunta. Paljon lunta. Joka joulu pääsi heti testaamaan uusia suksia/luistimia/pulkkaa. Nyt on hyvä kun edes uskaltaa ostaa mitään talviurheiluvälineitä joululahjaksi.

Ääh ja puuh, onko siellä muita lumentulon suhteen kärsimättömiä? Vai onko siellä teitä onnellisia, jotka asuvat niin pohjoisessa, että nauttivat tällä hetkellä lumisesta maisemasta? Tai olisi kiva kuulla, onko siellä ruudun puolella ihmisiä, jotka inhoavat lunta? Heh, meillä töissä ei katsokaas yhtään innostuttu mun talvihehkutuksista. Vähän nolottaa myöntää, mutta arvatkaas mitä mä olen tänään tehnyt? Katsonut tiehallinnon kelikameroista ja laskettelukeskuksien web-kameroista lumitilannetta. Kovin kaukana on lumiraja. Ei auta kuin toivoa pikaisesti lunta tänne etelämpäänkin. Jossain vaiheessa katsoin, että ensi viikolle tännekin lupailtiin lunta. Mutta ei näemmä enää. Sitten taas sitä yrittää miettiä positiivisesti ja elää hetkessä. Nauttia tästä pimeydestä ja tihkusateesta. No jos ei muuta, niin ainakin siellä on hapekas lenkkikeli.  #positivethinking

Jep, muistuttakaahan mua sitten helmikuussa, kun kiroan lumitöitä, että sitä sain mitä tilasin 😉

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,

alle