sunnuntai 10. huhtikuun 2016

Uskalla hymyillä! (& lukijakilpailu)

*yhteistyössä Indiedays ja Oral-B

HEIPPAHEI!

Muistatte varmaan viime vuoden lopulla postaukseni ja pohdintani kauniista hymystä ja terveistä hampaista. Silloin esittelin teille tuon kannettavan suuhygienistini, jonka kanssa meillä onkin tällä hetkellä jo vahva side. Päivittäin ollaan pari kertaa tekemisissä. Indiedaysin ja Oral-B:n yhteistyökampanjan myötä pääsen jälleen syventämään pohdintojani hymyn ja hyvin hoidettujen hampaiden osalta.Oral-B (1)Oral-B (2)

Palataan ajassa ensin hieman taaksepäin. Huomasin ala-asteella rautahampaiden puhjetessa, että minulla on armottoman pieni suu noille järkälemäisille hampaille. Hampaat kasvoivat ihan vinksinvonksin. Petyin hurjasti, sillä kunnallisen kautta en päässyt oikomishoitoon. Elettiin aikaa, että isäkin oli juuri ryhtynyt yrittäjäksi ja ylimääräistä rahaa ei ollut. Pelastavina enkeleinä toimivat mummu ja pappa, jotka lupasivat kustantaa oikomishoitoni. Neljä hammasta poistettiin ja lisäksi leikattiin pois vielä puhkeamattomat viisaudenhampaat. Siitä alkoi parin kolmen vuoden oikomisrumba. Välillä tirskauttelin itkua rautojen kiristyksen jälkeen ja olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin koko projektin osalta. Hymyillä en todellakaan suostunut suu auki, sillä koin, että tuo metallinen hökötys eli raudat suussani oli niin kovin ruma.

P4070768

Muistan vieläkin sen onnenpäivän, kun sain raudat pois. Olin seiskaluokalla ja parhaillaan TET-jaksolla päiväkodissa. Hammaslääkäristä suoraan päiväkotiin mennessäni en voinut muuta kuin hymyillä. Omat hampaat olivat kauniisti rivissä. Hymyilin nukuttaessani lapsia, hymyilin lasten kiukutellessa, hymyilin ihan koko päivän. Mutta suu auki en osannut hymyillä, sillä olin niin tottunut pitämään suun kiinni hymyillessäni, kiitos rautojen.

Vaihto-oppilasvuoteni yksi kohokohtia oli se, että opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Näkemään itseni niiden teini-iän ongelmien takana kauniina. Opin hymyilemään suu auki. Uskaltauduin hymyilemään tilanteessa kun tilanteessa. Hymystä oli apua myös valtameren tuolla puolen silloinkin, kun en ihan ymmärtänyt mitä toinen sanoi. Hymy oli ensi alkuun minun ja uusien ystävieni yhteinen kieli. Onneksi vuoden aikana opin sitten englanninkielenkin sujuvasti. Tosin käytin sitä yhdessä tuon kansainvälisen hymykielen kanssa 🙂

Oral-B

Tuossa taannoin sain kommentin, että miksi en koskaan hymyile suu auki. Niin, se herätti minut. Kuitenkin minulla on tuo kaunis hammasrivistö, niin miksen tekisi niin? Vuosien saatossa olen huomannut, että hampaani eivät ole enää niin valkoiset kuin silloin 17-vuotiaana. Kynnys hymyillä suu auki oli isontunut. Hoidan hampaani hyvin, joten uskon, että ulkoiset ärsykkeet, kuten kahvi, virvoitusjuomat, mustikat ja satunnaiset punaviinilasit ovat saaneet aikaan tummentumista hampaissani. Tänä päivänä katsoessani sitä ala-asteikäistä Mariaa, en olisi kokenut hampaiden oikomista niin kriitilliseksi. Enemmän annan painoarvoa sille, että hampaiden puhtaudesta pidetään huolta ja se on pelkästään plussaa, jos ilman mitään suurempia operaatioita saa valkoisen hymyn. Nyt mä olen taas uskaltautunut hymyilemään suu  auki. Hieman se vielä vaatii totuttelua, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa! 🙂 Hymy tuo itsevarmuutta ja niin kuin tuolla taannoisessa ystävällisyys-postauksessa kerroinkin, niin hymyilen pitkin päivää. Niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Monesti hymy auttaa selviämään myös vähän kenkuimmista tilanteista. Kunhan vain uskaltaa hymyillä!

Kampanjan myötä sain käyttööni Oral-B 3D White Luxe -hammastahnat. Näistä tuo Oral-B Perfection on hammastahna, joka poistaa hampaiden pinnalta tehokkaasti ajan saatossa kertynyttä tummentumaa. Se lisäksi hidastaa uusien tummentumien muodostumista. Oral-B 3D White Luxe Whitening Accelerator -tahnaa käytetään hampaiden pesun jälkeen valkaisemaan hampaita. Kolmessa päivässä luvattiin jo muutosta ja sellainen kyllä olikin jo hieman havaittavissa. Jatkan kokeilua ja palaan hymyilemään teille vielä testitulosten kera 🙂

Oral-B1Oral-B4

Ja sitten siihen lukijakilpailuun!

Kommentoi tätä postausta kertomalla mikä on sinun hymysi salaisuus?
Onko se esimerkiksi itsevarmuus
vai ne hohtavan valkoiset hampaat?

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan Oral-B PRO White 7000 SmartSeries-hammasharjapaketti eli tuo samanlainen kannettava suuhygienisti, joka minulla on käytössä päivittäin. Tutustu kannettavaan suuhygienistiin täällä. Kilpailu loppuu 30.4. ja täältä löydätte kilpailun säännöt. Onnea lukijakilpailuun!

SULOISIN SUNNUNTAITERKKUSIN,

alle


lauantai 09. huhtikuun 2016

Himpun verran hempeyttä

Koti 6 (1)Koti 1 (2)Koti 4 (2) Koti 5 (2) Koti 3 (2) Koti 2 (2)

MOIKKAMOI!

Koska tuota Kärpät-Tappara peliä ei pysty yksinkertaisesti katsomaan, niin tehdäänpäs tähän väliin blogipostaus. Vietettiin tänään Emilia-kaunokaisen superkiva päivä Kevätmessuilla ja nyt on kyllä naurettu vuosikymmeniä lisää ikään. Kevätmessut saivat myös sen puutarhapeukalon kutittamaan. Niin, en tiennyt että mulla edes sellaista olisi, mutta tuo puutarhuriystäväni ja huikeat kukkaistutukset messuilla saivat mut vakuuttuneeksi, että sellainen olisi ainakin kiva olla olemassa. Tänä vuonna aion jatkaa viime kesänä aloittamaani ”puutarhaharrastusta”. Ollakin, että en ihan osannut kaikkia istutuksia suojata talvelta ja pupuilta. Talven jäljiltä saldona yksi syöty runkoruusu ja yksi maan nielaisema pionin taimi 😉

Kevättä on siis rinnassa ja odotan jo sitä, että pääsen takapihalle puuhastelemaan istutusten kanssa. Kevättä on myös meidän sisustuksessakin. Suorastaan hempeiden värien muodossa. Ainakin himpun verran. Aiemmin viikolla ostin tuon vaaleanvihreän tyynyn ja tänään messuilta lähti mukaan tuo Svaneforsin kauniin lila tyyny. Nyt siellä varmasti pudistellaan päitä, kun tiedetään allekirjoittaneen ja värien suhteen. Jotenkin uumoilen, että nämä hempeät kyllä menevät tämän kevään ja kesän. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Kevätmessujen antia sitten myöhemmin blogissa! Kameran muistikortille tallentui hirmuisesti kauniita keväisiä kuvia, joten pitää ensin tehdä pientä karsintaa! 🙂

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,

alle


perjantai 08. huhtikuun 2016

Fredagsmys, finally!

Fredagsmys 9 Fredagsmys 3 Fredagsmys 4 Fredagsmys 5Fredagsmys 6 Fredagsmys 7 Fredagsmys 8 Fredagsmys 1 Fredagsmys 10Fredagsmys 2 Fredagsmys 11HELLUREI

huhhahhei ja sitä rataa! Perjantai-ilta on täällä eikä yhtään liian aikaisin 🙂 On ollut jälleen sellainen sarjassamme tapahtumarikas viikko. Ei mitään ihmeempiä, mutta pientä säätöä. Alkuviikosta hätyyteltiin poltinkorjaajaa mummulaan ja eilen viemärin avausporukkaa. Ihan tässä aloin miettimään, että onko tuo haaveilemamme vanha omakotitalo sittenkään se meidän juttu 😀 Tälle viikolle on päivätöiden lisäksi mahtunut myös puhe- ja toimintaterapiaa sekä lääkärikäyntiä. Ja täytyy sanoa, että kyllä riistää sydäntä sivusta seurata, kun aiemmin niin omatoiminen ja joka paikkaan autolla huristanut äiskä joutuu turvautumaan muiden apuun. Ajokortti lähti pois sairauden myötä ja se on ollut äidille jotenkin tosi kova paikka. Onhan siinä meille lapsillekin hieman lisää ohjelmaa, kun kuskailemme toista sinne sun tänne. Mutta ajattelen asian niin, että olen suunnattoman onnekas ja kiitollinen, että mulla on se äiti jota kuskailla 

Joten palatakseni aiheeseen; tämä perjantai-ilta tuli hyvään väliin. Viikonlopulle on lisäksi kivaa tekemistä, joten aivot nollautuu ihan varmasti. Huomenna suuntaamme Emilian kanssa aamusta Helsinkiin Kevätmessuille Kiramin kutsumina. Jos bongaatte meidät, niin tulkaahan nykäisemään hihasta 🙂 Sunnuntaina mennään jälleen tuijottelemaan mökkijärven jäätilannetta. Josko se siitä tuijotuksen voimasta antaisi periksi. Sitten jossain välissä on pakko päästä golfpalloja lyömään. Kärpänen on puraissut ja kovaa. Aikoinaan pelasin ihan urakalla, mutta lopetin ko. harrastuksen tuon rakkaan mieheni tavatessani. Hän kun ei pelannut silloin. Nyt lapset alkaa olla siinä iässä, että ehkä pystyvät olemaan keskenään hetken aikaa, joten jospa mäkin saisin jälleen jatkettua tuota joskus niin rakasta harrastusta.

Perjantai-illan kunniaksi meillä kuunnellaan George Michaelia ja tarjoillaan helppoa herkkua. Kylmäsavulohipiirakkaa, salaattia ja lasi kylmää viiniä (viinipullo saatu näytteenä). Muistelin, että joskus olen tämän tyylisen piirakan täälläkin jakanut ja oikeassa olin. Reilu vuosi sitten jakamani kanasalaattipiirakka noudattelee samaa kaavaa, nyt vain oikaisin hieman. Lisäksi salaatti oli eri astiassa 🙂

KYLMÄSAVULOHIPIIRAKKA

Pohja
5 lehtitaikinalevyä
– kaulitse levyjä leivinpaperin päällä hieman, jotta ne kiinnittyy toisiinsa
– voitele kananmunalla
– pistele haarukalla reikiä taikinaan ja paista 225 asteessa n 10 minuuttia

Täyte
1 prk Yrttitarha tuorejuustoa
1 prk creme fraichea 
1 pkt siivutettua kylmäsavulohta 
tuoretta tilliä
sitruunaa
– sekoita tuorejuusto ja ranskankerma, lisää tuoretta tilliä
– levitä jäähtyneen pohjan päälle, pienistele päälle lohi, tilli ja koristele sitruunaviipaleilla

************************************

Nyt jalat kohti taivasta ja hyvä kirja käteen! Myöhemmin ehkä leffaa, mutta veikkaanpa, että meillä ollaan unessa jo leffan alkuteksteissä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKONLOPPUA,alle


torstai 07. huhtikuun 2016

Ex tempore -otsis

Otsis1Otsis2 Otsis 1MOIMOI!

Sillälailla 😉 Mä taidan olla kyllä oikein jokaisen kampaajan painajainen. Terkkuja sinne vain Kristalle! Juuri viime viikolla kampaamon tuolissa istuessani pohdin ääneen, että olen harkinnut otsiksen leikkaamista. Mutta mä ja otsis. Kyllä te tiedätte, pian se kasvaa ylipitkäksi ja sitten sitä kasvatellaan pois. Yritetään pinneilla saada pois silmiltä.

Sateinen iltapäivä ja yhtäkkinen iltapäivän inspiraatio. Sekä sakset. Minä ja takkahuoneen veskin peili. Nipsnaps ja lapset huudahtivat, että ”Äiti, mitä sä olet mennyt tekemään?” …”…mutta hei, sä näytät jotenkin vähän nuoremmalta!” Aamen ja olin tyytyväinen lopputulokseen itsekin. Tosin tässä nyt sitten taas otti takapakkia se meikäläisen tasapitkän polkan kasvatusprojekti. Mutta ehtiihän ne hiushaaveetkin muuttua matkan varrella, ennen kuin tuo hius ehtii kasvamaan. Voihan naiseus, jälleen kerran 😀 Otsis on tuttu ja turvallinen, mutta aiemmin sen pitäminen kaatui aina rasvoittumiseen. Otsa rasvoittui ja sitä myötä hiuksetkin rasvoittuivat. Katsotaas miten nyt käy. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä. Ja kyllä tuo vaalea värikin edesauttaa sitä, ettei hius rasvoitu niin hyvin.

Mä huomaan olevani aika ajoin kovinkin impulsiivinen ihminen. Sellainen ex tempore -ihminen. Tehdään eikä meinata, you know. Mutta ehkä se on ihan hyvä heittäytyä tässä elämässä. Elettyä päivää ei saa koskaan takaisin, joten parempi tehdä niin kuin sydän sanoo. Tai peili. Nyt sieltä peilistä katsoo onneksi tyytyväinen ex tempore-ihminen. Tilannehan voisi olla toisinkin päin ja täällä oltaisiin hätäkädessä soiteltu jo kiireaikoja kampaajalta 😉

OIKEIN TUNNELMALLISTA TORSTAI-ILTAA,
NAUTITAANHAN SATEENROPINASTA ♥

alle


keskiviikko 06. huhtikuun 2016

Kiire on priorisoinnin puutetta vai onko?

Some 1Some 2Some 3
MOROTSUIKKELIS!

Justiinsa näin väitän mä, mitä mieltä te olette; onko kiire priorisoinnin puutteesta johtuva tila? Mitä enemmän mä tänään olen asiaa ajatellut, niin tähän tulokseen olen tullut. Omalla kohdallani. Sitä on viime vuodet laittanut kiireen ruuhkavuosien piikkiin. Ruuhkavuodet, siis mitkä? No ne kun lapset on pieniä ja aikuiset luo uraa. Se pitää paikkansa, mutta toisaalta taas sekin fakta pitää paikkansa, että yleensä lasten aloittaessaan koulun he tulevat myös omatoimisemmaksi. Eivät tarvitse ihan niin paljon meidän vanhempien apua syömiseen, pukemiseen sun muihin arkipäivän toimiin. Tosin sitten alkaa harrastukset sun muut, joten kiirettä pitää.

En mä muista aikoinaan, että mun äiskä ja iskä olisivat kiireestä valittaneet. Vaikkakin toinen yrittäjänä teki töitä 24/7 ja toinen työskenteli toisaalla, mutta yrittäjäasenteella. Mä päästän helposti suustani lauseen ”Katotaan, jos ehtii.”. On olevinaan niin kova kiire. Viime kuukausien aikana mä olen kehittänyt lievän angstin tuota kiire-sanaa kohtaan. Koska, olen tullut tulokseen että itse luon itselleni sitä kiirettä. Ja arvatkaas, mikä on pahin kiireen luoja? No se, kun pitää koko ajan olla katsomassa puhelinta. Se vie ihan tuhottomasti aikaa, keskeyttää kotitöitä ja saa aivot täyttymään tietotulvasta. Mä mietin tuossa, että onneksi facee ja instaa ei ollut lasten ollessa ihan vauvoja. Sillä silloin ei olis ehtinyt juoda edes sitä kylmää kahvikupillistakaan 🙂

Tänään aamulla käytiin äipän kanssa puheterapiassa ja sen jälkeen tultiin kotiin ennen sairaalassa käyntiä. Mulla oli aikaa 45 minuuttia ja päätin, että kokeilen kuinka paljon saan aikaan, mikäli en katso puhelinta ko. aikana. Kyllä se insta, face ja snäppi pärjää hetken ilman mua. Ja huolestuttavaa on, jos mä en pärjää 45 minuuttia ilman niitä 😀 45 minuutin aikana mä:

-keitin kupin kahvia
-vein eilen viikkaamani pyykit kaappeihin
-vein tytsyjen peitot ja tyynyt meidän makkarista heidän makkareihinsa (nukkuivat mun vieressä viime yön :))
-petasin
-keräsin ylimääräiset vaatteet yms. lattioilta pois
-siivosin eteisen lipaston päällisen roinasta (että mua ärsyttää, kun siihen kertyy tavaraa…)
-vastasin kolmeen työsähköpostiin
-otin muutamat kuvat yhtä tulevaa postausta varten
-käsittelin ne
-tsekkasin netistä, että mitkä äidin reseptit kaipaavat uusimista
-lähetin videoterkut sielunsiskoille
-join rauhassa kupin kahvia ja selasin lehtiä
-tuijottelin ulos keittiön ikkunasta ja mietin, että kevät on kyllä ihana vuodenaika!
-menin viisi minuuttia etuajassa hakemaan äiskää lääkärikäynnille.

Ihan oikeesti, kiire my a**. Pardon my French 😉 Mutta mä huomaan ainakin, että tuo kännykkä on se, joka lisää mun kiirettä. Eli kyse on vain ja ainoastaan asioiden priorisoinnista. Siitä, että olen unohtanut tuon priorisoinnin jalon taidon. Ei sillä, kännykkä helpottaa arkipäivää ihan hirmuisesti enkä pidä sen käyttöä lainkaan huonona asiana. Mutta vähentää sen käyttöä kyllä ajattelin. Viimeistään saaressa tulee taas pidettyä hieman somelomaa.

Niin, että kun nyt rehellisesti myöntää, niin kyllä mä voisin toimia toisin välttääkseni sen kiireen tunteen. Sen tunteen, kun esimerkiksi kotityöt kasaantuu. Priorisoida ja nauttia siitä, että ei ole kiire minnekään. Jännä juttu on kuitenkin se, että vaikka välillä olen hirmuisen kiireinen, niin silti olen oppinut nauttimaan siitä kiireestä. Jollain kieroutuneella tavalla. Silti sitä osaa elää hetkessä ja kaiken kiireen hetkellä iloita pilviverhon läpi pilkistävästä auringosta ja lintujen viserryksestä. Mitens on, onko siellä muita kiireisiä…sellaisia muka-kiireisiä? 😀

Ai pojat, on muuten ilo silmälle kirjoitella tätä postausta keittiön saarekkeen äärellä ja samalla todistaa, kun esikoinen kaverinsa kanssa siivoaa meidän keittiön laatikoita. Seuraavaksi menevät kuulemma siivoamaan vessoja. Onkohan tässä taka-ajatuksia? ;D

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle