…jos sitä olisi aina vain kaikkea kivaa kerrottavaa, pelkkää posia ja aurinkoa päivästä toiseen.
…jos Instagram-tilini olisi kaikessa vaaleudessaan ja eteerisyydessään harmoninen kokonaisuus.
…jos joka aamu herätessään katsoisi peilistä ja voisi olla tyytyväinen ulkonäköönsä.
…jos ne silmäpussit ja mustat silmänaluset katoaisivat loppuelämäksi.
…jos vatsa olisi timmi ja vieno sixpack nauttisi auringonkosketuksesta.
…jos jaksaisi aina kärsivällisesti vastailla lasten miljoona kertaa peräkkäin esittämiin kysymyksiin.
…jos joka ilta jaksaisi panostaa kauniilla yöasulla.
…jos jääkaappi olisi pullollaan antioksidantteja ja terveellisiä ruokia.
…jos suihkun kaakelisaumat hohtaisivat aina puhtauttaan.
…jos voisi joka päivä juoda kuplivaa.
…jos nauretut naurut eivät näkyisi silmän ulkonurkassa.
…jos maailman murheet eivät olisi uurteina silmien välissä.
…jos auton takapenkki ei olisi kuin räjähdyksen jäljiltä parittomine sormikkaineen ja patongin muruineen.
…jos työpöytä olisi puhdas ja post it-lapuille kirjoitettu things to do -lista ei pääsisi pitenemään.
…jos olisi itse rauhallisuus eikä koskaan sähläisi tai unohtaisi asioita.
Olishan se, sitä en kiellä. Mutta se ei olisi elämää. Elämä on just ihanaa sen takia, että kaiken ei pidä olla tiptop. Kaikki ei voi olla aina hyvin ja niin kovin ihanaa. Välillä on väsyneempiä ja surullisia jaksoja ja sitten taas niitä energisiä ja iloisia jaksoja. En ajatellut yöuniani menettää hitusen ruosteisten suihkun kaakelisaumojen takia tai niiden eletystä elämästä kertovien ryppyjen takia. Kyllä mä ihailen itsekin sellaisia Instagram-tilejä, joista huokuu kauneus, vaaleus ja harmonisuus. Itse siihen en pysty, värikäs elämä saa näkyä somessakin. Siellä saa myös näkyä se hassutteleva luonteeni. Aina ei tarvitse olla korrekti ja vakava. Ei edes 40 vuotta täytettyään. Saa mokata ja saa nauraa itselleen. Pitää osata nauraa itselleen. Olen löytänyt ekaa kertaa elämässäni itseltäni silmäpussit ja mustat silmänaluset. Mutta ajattelen asian niin, että joskus vuosien päästä katson kuvia ja totean, että hei – olipas raskasta aikaa, mutta me selvittiin!
Terkkuja täältä mökiltä, tänään on ollut hiukkasen taas raskas päivä. Lopetettiin yhdessä tuumin äidin nesteytys. Suonet alkavat olla kaputt. Puhutaan päivistä ja luopumisen tuska on aikamoinen. Mutta sekin on elämää. Kertaalleen ollaan jo sanottu heipat, mutta meille annettiin lisäaikaa. Tässä vaiheessa voisi ajatella itsekkäästi ja pitkittää elämää. Joka ei ole elämisen arvoista. Mutta teimme epäitsekkään päätöksen…olishan se kiva, jos ei tällaisia päätöksia tarvitsisi tehdä. Kuitenkin tunnen, että elämä ei ole meidän käsissämme. Täällä on käsikirjoitus, johon emme pysty vaikuttamaan. Sen takia tietyt asiat on hyväksyttävä. Vaikka ne vaikeita ovatkin. Tänään ollaan vietetty aikaa perheen kanssa, romanttisesti miehen kanssa syöty mansikoita ja kippistelty kuplivalla. Seuraavaksi vuorossa koko perheen Trivial Pursuit -peli. Olishan se kiva, jos tietäisi kaikesta kaiken. Tosin siinä se elämän ihanuus piileekin, kaikkea ei voi tietää ja hallita. Seuraavasta päivästä ei tiedä. Voi vaan mennä virran mukana ja elää elämänsä niin, että pystyy seisomaan tekojensa ja sanojensa takana. Elää elämänsä niin, että ei tarvitse katua tekemättömiä juttuja. Suomeksi sanottuna; elää hetkessä, kokea ja nähdä. Muistetaanhan se, jooko? ♥
LAUANTAI-ILTATERKUIN,
PS. Olishan se kiva, jos muistaisi kaikki asiat kerralla eikä aina tarvitsisi laittaa näitä PS-juttuja. Mutta piti vielä kysäistä teiltä, kun tälläinen Snapchat-rookie olen, että onko teillä vinkata kivoja Snäppitilejä? Omansakin saa vinkata. Kiitos jo etukäteen 🙂
…pitkästä aikaa perjantaimyyssejä!
HEISSULIVEI,
