”Eletään helteistä heinäkuuta vuonna 1994. Kanadassa juuri saamani ajokortti polttelee taskussa. Vielä pitää malttaa hetki, tuumaa isäni. Valkoinen Nissan Micra odottaa jasmiinipuun alla ajajaansa. Ei sillä, pikkuisen siinä kotipihassa olen jo testaillut, miten kytkinjalka toimii. 10 metriä eteen, 10 metriä taakse. Toimiihan se, aluksi pomppuisasti, mutta pikkuhiljaa tasaisemmin. Radiossa Billy Ray Cyrus laulaa kaihoisasti särkyneestä sydämestä, itselläkin osa sydämestä on jäänyt rapakon toiselle puolen. Puunaan ja pesen tuota Lumikkiani ja otan tuntumaa autoon, kunnes vihdosta viimein saan ajoluvan myös Suomessa. Siitä lähtien olemme olleet erottamattomat; minä ja mun auto.”

Autot ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta yksi on pysynyt. Nimittäin se rakkaus autolla ajamiseen. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana olen alkanut miettimään, että millaisen maapallon me noille lapsillemme jätämme. Miettinyt, miten minä omilla pienillä valinnoillani voin taata sen, että heillä riittää puhdasta ilmaa hengitettäväksi. Metsiä, joissa samoilla. Puhdasta ruokaa, jota syödä. Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kaupalliseen yhteistyöhön Nissanin kanssa testaamaan sähköautoilua heidän Nissan LEAFin kanssa, tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen.
Mitä tulee autoiluun, olen aikamoinen konkari. Kilometrejä on kertynyt parissakymmenessä vuodessa lukemattomia. Monia autoja olen ajanut ja kaikkien autojen kanssa tullut hienosti toimeen. Autolla ajaminen ja musiikin kuunteleminen on yksi rentoutumiskeinoistani. Enkä nyt tarkoita välttämättä kaupunkiajoa, vaan ajoa viljapeltojen viilettäessä ohi. Auringon painuessa hiljaa mailleen. Mitä tulee sähköautoiluun, niin olen vielä aivan noviisi. Tai vielä viikko sitten olin aivan noviisi. Tämän lyhyen koeajon perusteella voin jo todeta, että pelkäänpä, ettei paluuta entiseen ole. Sydämeni sykkii sähköautoilun puolesta.

”Istun tammikuisena pakkasaamuna aamuruuhkassa. Liikennevalot taitavat olla ihan tahallaan hitaalla. Juuri kun olisi kova kiire töihin. Yritän nähdä pakokaasupilven läpi, koska valo vaihtuu vihreäksi. Kurkussa tuntuu ilkeältä ja silmiä kirveltää. Silloin se ensimmäistä kertaa käy mielessäni; onko tässä mitään järkeä? Meillä kun on vain tämä yksi maapallo. Tuntuu hivenen julmalta, että kohtelemme sitä näin.  Minne nämä kaikki pakokaasut menevät? Luultavammin meidän kodin ikkunoihin ja tuuletusräppänöistä sisään. Sen verran mustaa jälkeä jää siivousrättiin. Valon vaihtuessa painan kaasua, dieselmoottori hurahtaa ja katson peruutuspeilistä, kun auton takaosasta lemahtaa samanlainen pakokaasupilvi kuin kanssa-autoilijoidenkin autoista. Tunnen syyllisyyden piston rinnassani.”

Se, missä bensiinillä tai dieselillä käyvä auto päästää jatkuvasti pakokaasupäästöjä, ei tuosta uudesta ystävästäni Nissan LEAFista pääse ajon aikana lainkaan päästöjä. Tämä ajatus lämmittää mieltä. Hyvän mielen autoilua, todellakin. Tiesittekö, että Norjassa joka kuudes auto on sähköauto? Suomessa sähköautoja on liikenteessä noin 1000. Aika hurja ero. Uskon ja luotan, että Suomessakin jossain vaiheessa saadaan sähköautojen osuus nousuun. Se tosin ehkä edellyttää ensinnäkin ihmisten ajatusmaailman hienosäätöä sekä tukia valtiolta. Norjassa tuetaan niin sähköauton ostoa vapautuksilla tietyistä veroista kuin sähköauton lataustakin. Ilmaisia latauspisteitä löytyy varsinkin suuremmista kaupungeista. Ja hei, mikä parasta; sähköautot saavat Norjassa käyttää bussikaistoja! Tuossa olisi jo itsellenikin kannustinta. Sen verran monesti tulee istuttua ruuhka-aikaan autojonossa ja mietittyä, että olisipa taksikuski, joka hurauttaa ohi oikeaa kaistaa 🙂

Kuten kerroin, niin olin todellinen noviisi sähköautoilun suhteen ennen kuin istuin alas Nissanin asiantuntevan tiimin kanssa. Tuon puolentoistatunnin aikana sain niin paljon tietoa ja sen myötä luottamusta siihen, että sähköautoilu on se tulevaisuuden juttu. Eikä vain tulevaisuuden, vaan jo tämän päivän juttu. Myönnän, että ennen kun sain tietoa sähköautoilusta, minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja. Enkä varmasti ole ainoa. Muutenhan sähköautokanta Suomessa olisi jo lähtenyt räjähtävään nousuun.

”Kävelemme alas parkkihalliin ja näen uuden ystäväni. Tässä se nyt on, sinun autosi kuukauden ajan. Ensimmäinen ajatukseni on, että wau, sehän oikeasti näyttää ihan autolta. Istun alas autoon ja esteetikko minussa myhäilee. Onpas kertakaikkisen tyylikäs! Jos ulkoasu miellytti silmää, niin sisältä Nissan LEAF vasta namu onkin. Malttamattomana odotan, että saan lähtöluvan. Niin, voit laittaa pakin päälle, auto on nyt käynnissä. Tässä vaiheessa katson epäuskoisena repsikan paikalle. Ihanko totta ja mitään ääntä ei kuulu? Pehmeästi rullaamme pois parkkihallista päivän valoon. Sähköauto on kuin ihan tavallinen auto, ilman päästöjä. Huomaan heti, että se on hurjan paljon miellyttävämpi ajaa. Hiljaisuus on rauhoittavaa. Siinä missä aiemmin olen arastellut Kehä I:n ruuhkia en tuon uuden ystäväni kanssa edes huomaa niitä. Moottoritiellä huomaan kesärajoitusten sallivan jopa 120 km/h vauhdin. Testaan rekkaa ohittaessani, miten uusi menopeli suoriutuu. Enkä jää jalkoihin. Päinvastoin. Matka kohti Tamperetta taittuu nopeasti musiikkia kuunnellen ja ajamisesta nauttien. Bosen kaiuttimet toistavat ääntä kuin konserttisalissa konsanaan. Energiatehokkaasti. ”

Toimintasäde Nissan LEAFissäni on jopa 250 kilometriä optimaalisissa olosuhteissa. Moottoritiellä en malta ajaa kuitenkaan kaasujalkaa säästellen, vaan ajan rajoitusten mukaan. Hämeenlinnassa pysähdyn pikalatauspaikalle, vaikka kojelaudan näytön mukaan autollani pääsisin vielä melkein 50 kilometriä. Kytken uuden ystäväni lataukseen ja käyn hakemassa kupin kahvia. Pieni tauko ajomatkan varrella tekee hyvää. Vajaan puolen tunnin päästä tuo 30 kWh:n akku on latautunut melkein täyteen ja jatkan matkaani. Ehdin kotiin juuri sopivasti viedäkseni tytön kaverinsa kanssa salibandytreeneihin.

Meillähän tuosta sähköautosta on lasten kavereiden piirissä tullut nähtävyys 🙂 Tämän viikon aikana esikoinen on tuonut ystäviään kylään ja kysellyt, että voidaanko mennä ajelulle. Ja niin me ollaan menty. Luukutettu samalla lasten suosikkimusiikkia Spotifysta ja nautittu elämästä. Itsekseni olen miettinyt, että onpa ihana iskostaa tuohon uuteen sukupolveenkin sähköautoilun ihanuus. Ehkä kuuden vuoden päästä, kun he ajavat autokoulussa ajokorttinsa on siellä jo käytössä sähköautot.

Uusi ystäväni latautuu mukavasti tarvittaessa yön aikana autokatoksessamme. Meillä on käytössä yösähkö, joten akun lataamiseen täyteen menee vajaa neljä euroa. Se tekee autoilun hinnaksi noin pari euroa sadalle kilometrille. Ei lainkaan paha, ainakaan minun mielestäni. Verrattuna siihen noin kahdeksan euron hintaan sadalla kilometrillä, mitä autot normaalisti vievät. Arkioloissa ajan kaupunkiajoa noin 20 – 30 kilometriä päivässä. Eli autoa ei tarvitse ladata usein. Kerta viikkoonkin riittää, kun ajaa taloudellisesti. Taloudellista ajoani voi seurata kojelaudan näytöstä. Minusta on näiden päivien aikana tullut ihan hifistelijä; tarkkailen eco-merkkivaloja. Yritän kerätä mahdollisimman monta puusymbolia kojelaudan näyttöön, jotka kielivät akkua säästävästä ajosta. Vaikkei välttämättä tarvetta akun virran säästämiselle olisikaan; pikalatauspisteitä löytyy täältä meidänkin kulmilta jo monia.

Voi, voisin jatkaa aiheesta vaikka kuinka paljon. Kuten huomaatte, niin olen aivan hurahtanut sähköautoiluun. Tulen seuraavan kuukauden aikana palaamaan vielä Nissan LEAFin ominaisuuksiin tarkemmin. Kerron myös miten sujuu pitkän matkan reissu Emilian luokse. Kaiken kaikkiaan olen ottanut missiokseni välittää teille sähköautoilun ilosanomaa sekä poistaa ennakkoluuloja mitä sähköautoiluun tulee. Mikäli teilläkin tuli yhtäkkinen palo testata Nissan LEAF sähköautoa, niin täältä voitte varata ajan koeajoon. Suosittelen, ette tule katumaan! Pienenä varoituksen sanana; sähköautoiluun jää koukkuun 🙂 Mukavana plussana miellyttävälle ajokokemukselle on päästöttömyys ja kustannustehokkuus. Ihan vain muutamia mainitakseni.

PIRTEIN PERJANTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ NISSAN