Ah, saatiinhan ne kunnon rapsakat kelit, joita peräänkuulutin. Ensi yönä pitäisi pakkasen mennä 20 paremmalle puolelle, mikä toki tietää sitä, että aamuinen hiihtolenkki taitaa siirtyä iltaan.
Täällä ollaan jo ihan sekaisin päivistä. Tosin tänään oli pakko avata reskontraohjelma ja päästä hetkeksi kartalle, että missä mennään. Ei sillä, sen jälkeen laskeuduin ihan vaivattomasti taas ”päiväni murmelina” -päivään. Päivän ehdottomasti yksi parhaimpia hetkiä on illalla se, kun saa monot pois jalasta ja pääsee tähän mökin sohvalle istumaan. Kuuman kahvi- tai kaakaokupin kanssa.
Vuoden viimeisen perjantain kunniaksi paistoin meille tänään pikkupitsoja. Pitsoihin tuli pippurituorejuustoa, poroa, viinirypälettä, sinihomejuustoa ja puolukkaa. Paiston jälkeen vielä bbq-kastiketta ja rucolaa. Tuc-keksit kuorrutin smetanalla, mädillä, punasipulilla ja tillillä. Lapsille toimi parhaiten perinteinen kinkku-ananaspitsa ja sekin tortillapitsana.
Pitsapohjan teen senkin mutu-tuntumalla. Miten muuten tuntuu, että mun elämässä toimii tuo mutu-tuntuma monella eri osa-alueella parhaiten? Leivonnassa, ruoanlaitossa, vapaapäivien kulussa yms 😀 Vaikka rakastankin rutiineja ja niiden tuomaa turvallisuutta, niin mutu- ja ex tempore – elämä ovat silti ne mun tapani elää. Elää ja tehdä just niin kuin hyvältä tuntuu.
Loppuilta kuluu uuden kirjan parissa ja ehkä aletaan katsomaan taas Boschia. Tälle joululomalle katsottiin jo Gåsmammanin kolmas ja neljäs kausi, joten nyt siirrytään Boschin uusiin kausiin. Ei olla ihan kartalla, mistä kaudesta jatketaan, mutta eiköhän se selviä. Näillä mennään siihen asti, kunnes päästään taas hurmaavan Mr. Reddingtonin ja Blacklistin pariin. Kausi kun jatkuu uusin jaksoin vasta maaliskuulla.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
HEIPPAHEI!
Palataan taas jouluisiin ruokamuistoihin kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa. Viimeksi juteltiin joulun makeimmista muistoista ja enemmänkin siitä, millaisia makeita herkkuja meidän joulupöydästä löytyi silloin kun olin lapsi. Mulle tärkeintä joulussa on juurikin perinteet; niin ne lapsuudenkodista mukanani saamat sekä uudet perinteet, joita perheeni kanssa luomme. Varsinkin juhlapyhinä, joista joulu on itselleni se rakkain muistojen vaalimiseen.
Tänään tulin kertomaan teille, millaisia ruokia meidän joulupöydästä löytyy. Peilaten jälleen osin muistoihin, sillä jouluiset ruokamuistot ovat silkkaa kultaa. Aika on kullannut myös muistoja, sillä silloin pikkutyttönä en voinut käsittää, miten joku voi valmistaa jouluna kalaa. Syytän osaltaan sitä lipeäkalan tuoksua, joka mummulassa oli ennen joulua. Papalla oli tapana valmistaa turskasta lipeäkala itse ja voi jösses, että tuo tuoksu oli sellainen, että ei se ainakaan ruokahalua herättänyt.
Siitäkin huolimatta etten pitänyt lainkaan tuosta pitkällisestä kalan liotuksesta aiheutuneesta hajuhaitasta, oli lipeäkalakeitto jo lapsena yksi suosikkijouluruoistani. Muistan, että Kissanmaan mummulassa sitä syötiin alkuruoaksi jouluaattona. Päälle tujautettiin reilusti maustepippuria. Jossain vaiheessa lipeäkalakeiton valmistaminen siirtyi äidilleni ja huokaisin helpotuksesta, kun äiti ei alkanut liottamaan kalaa itse alusta asti, vaan osti lipeäkalan valmiina.
Muuten jouluruokapöytä edusti perinteitä; meidän äiti oli mestari tekemään laatikoita. Varsinkin imelletty perunalaatikko oli oma suosikkini. Vaikkei porkkanalaatikkoa kukaan juuri syönytkään, niin sitäkin löytyi pöydästä joka joulu. Aatonaattona meillä laitettiin kinkku uuniin ja yöllä maisteltiin ensimmäiset kinkkumaistiaiset. Rosolli sai seurakseen vaaleanpunaisen kermavaahdon ja palapaistin liha oli joka kerta yhtä mureaa.
Lipeäkalakeiton lisäksi kaloista tarjolla oli graavilohta ja uunissa tehtyjä silakoita. Olen yrittänyt etsiä noiden silakkarullien reseptiä, mutta en ole sitä vielä löytänyt. Totuuden nimissä en edes osaisi itse reseptiä kehitellä, sillä en muista kertaakaan maistaneeni moisia silakkarullia 🙂 Yksi jouluruokapöydästä löytyvä tarjottava oli yli muiden. Nimittäin erilaiset mädit, smetana ja sipuli. En muista kuinka vanha olin, kun aloin syömään mäti-smetana-sipuliseosta jouluna, mutta se kuuluu edelleen jouluihin rakkaimpana ruokana.
Huomaan jälleen tämänkin suhteen kulkevani äitini jalanjäljissä. Niin kuin hänelle, niin myös minulle yksi joulun tähtihetkiä on ne joulunpyhien myöhäisillat, kun saa hakea lautaselle jääkaapista smetanaa, mätiä ja sipulia. Kruunata koko komeus tillillä. Nautiskella telkkarin äärellä jouluohjelmia katsellen. Joululahjaksi saatu yöpuku päällä ja pörrösukat jalassa. Kenties pikkuisen kuplivaa lasissa.
K-ruoka-sivustolta löysin reseptin, jossa upgreidataan tuo rakastamani mäti-smetana-sipuliseos katkaravuilla ja saaristolaisleivällä. Alkuperäinen resepti löytyy täältä, mutta koska rakastan smetanaa, korvasin ranskankerman smetanalla. Toast skagenit purkissa pääsevät meidän tämän joulun alkuruoiksi. Vastaavasti alkuruoan virkaa aiemmin toimittanut lipeäkalakeitto taitaa päästä joulupäivän lounaaksi.
Joulun perinteisiin kuuluu myös se, että joulukattaukseen pääsee astioista rakkaimmat. Kuvissa olevat toast skagenit tarjoilin äidin ja isän häälahjaksi saamista jälkiruokakipoista.
-sulata katkaravut, valuta ne hyvin ja hienonna veitsellä. Kuori ja hienonna sipuli.
-sekoita smetana, tilli, sitruunanmehu ja -kuori, osa mädistä sekä pippuri kulhossa. Lisää katkaravut ja sipuli.
-leikkaa leipäviipaleet isohkoiksi muruiksi tai pieniksi kuutioiksi.
-lado leipämuruja ja katkarapuseosta kerroksittain pieniin annospurkkeihin.
-koristele mädillä ja tillillä
-anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia tai yön yli
Alkuperäisen reseptin ranskankerma ja majoneesi varmasti jämäköittävät seosta. Jääkaapissa ollessaan tuosta smetanaseoksesta valui vähän nestettä tarjoilukipon pohjalle. Mutta hei, se ei ollut lainkaan huono asia, sillä leivänpalaset pehmenivät just sopivasti.
No mitä muuta mun lapsuuteni jouluruokapöytään kuului? Se, että sen äärellä istuttiin pitkään ja hartaasti. Niin pitkään, että kärsimättömimmät (eli veljeni ja minä) saimme nousta pöydästä ennen muita. Tämä sama kaava toistuu tänäkin päivänä; itse rakastan istua jouluruokapöydässä pitkän kaavan mukaan. Lapset sen aikaa, kun ovat syöneet 🙂
”Mikä sinulle joulussa on tärkeintä?” kysyy K-Supermarket. Niin kuin K-Supermarketille, niin myös mulle joulussa ruoka näyttelee suurta osaa. Sen takia meidänkin joulupöydästä löytyy ne perinteiset laatikot ja kinkku. Sen lisäksi tänäkin vuonna pöydästä löytyy muutamia raikkaita salaatteja sekä kaloista ainakin jääkellarin lohi ja rosepippuri graavisiika. Voi joulu, voisitko jo tulla! ♥
Kuten olette kenties huomanneet, niin mä tunnen paljon. Olen hyvin tunteellinen. Fiilistelen nykyhetkeä, mutta elän myös muistoista. Teen sitä ympäri vuoden, mutta näin joulun aikaan se nousee ihan uusiin sfääreihin. Jostain takavasemmalta mieleeni palasi muisto reilun parinkymmenen vuoden takaa.
Mulla on ollut suuren suuri kunnia ja etuoikeus viettää yksi joulu keskellä Kanadan preeriaa. Siellä, missä ”middle of nowhere” sai konkreettisen merkityksen. Maaseudulla, jossa katuvaloja ei tunnettu. Jossa pakkanen paukkui kovin sinä jouluaattona. Saaden maiseman huurteiseksi. Tuona jouluna koin elämäni ensimmäisen rekiajelun. Pakkauduimme vilttien alle ja lähdimme reellä sukuloimaan kirkkaan tähtitaivaan alla. Kuin joululeffasta konsanaan. Kun laitan silmät kiinni, voin vieläkin kuulla reen jalasten äänen lunta vasten. Voin tuntea viiman kasvoillani. Niiltä osin, kun en ollut vuorautunut kaulahuivin alle.
Muistan hevosten samettisen pehmeät turvat. Höyryn, joka hengityksen mukana tuli ulos. Tulet, jotka sukulaiset olivat virittäneet ulos. Chestnuts roasting on an open fire. Sen tuoksun, joka paahdetuista kastanjoista levisi pihapiiriin. Katolisen joulumessun ja sen huikean hienon seimen, joka kirkkoon oli rakennettu.
Ehkä tuossa iässä, 17-vuotiaana, en osannut täysin arvostaa erilaista joulua, mutta hitsit vie, että näin jälkikäteen sitä arvostan. Tuon joulun jälkeen olen arvostanut myös astetta enemmän jouluja rakkaiden parissa. Joulu on mulle rakkauden juhla ja tuolloin päätin, että niin hieno kuin kokemus olikin, niin mikään mahti maailmassa ei erota mua tulevina jouluina mun omasta perheestä. Eikä ole erottanutkaan.
Tuon muiston myötä alkoi tekemään mieli roastattuja kastanjoita. Munatotia kaihoisten countrybiisien soidessa taustalla. Vaikkei meillä kastanjoita, munatotia tai avotulta tähän hätään ollutkaan, niin pitkästä aikaa tein kanelipaahdettuja pähkinöitä ja manteleita. Ah, koko koti tuoksuu joululle.
-vaahdota valkuainen ja lisää siihen kanelit, fariinisokeri ja suola
-lisää pähkinät ja sekoita hyvin
-levitä pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa välillä sekoittaen, kunnes ne ovat paahteisia (varo, ettei pala)
Oletteko te muistaneet nauttia joulun odotuksesta? Mun mielestä kaikki nämä tällaiset pienet jouluherkkujen tekemiset ovat oivia joulumielen nostattamisessa. Mutta täytyy sanoa, että myös tuo valkea lumipeite, joka viime yönä oli ilmestynyt vastoin kaikkia ennusteita nostaa joulumieltä vielä entisestään. En tiedä millä mittarilla mun joulumieltä mitataan, mutta olen tässä miettinyt, että koskahan se on tapissa, kun se vaan kasvaa ja kasvaa? 😀
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finnamylin ja Indieplacen kanssa.
MOIKKA PERJANTAIHIN!
Mun täytyy tunnustaa yksi juttu. Se vähän nolotti minua, kun asian tajusin parikymppisenä. Luulin aina sitä ennen, että helmipuuro, jota lapsena Oriveden mummulassa söin, oli mummun itsensä keksimä nimi tuolle suloiselle puurolle. Mummun nimi kun oli Helmi. Pikkutyttönä sitä hetken ajattelin, että mummu oli kyllä niin rempseä ja tietoinen itsestään, että tokihan nyt tuon puuronkin nimeäisi itsensä mukaan.
Yhtä kaikki, silloin maatalon pirtissä puuhellalla keitetty puuro kuului niin aamuihin kuin iltoihinkin. Pienet helmet tuntuivat ihanilta suussa. Täysmaitoon keitetty puuro ei seurakseen voinappia enempää kaivannut.
Nimi puuron takana valkeni itselleni vasta parikymppisenä. Muistan sen marraskuisen alkuillan, kun iskä soitti ja kertoi, että Oriveden pappa oli yllättäen lähtenyt taivaaseen. Oman suruni tuli vasta myöhemmin, mutta tuona iltana tunsin surua Oriveden mummun puolesta. Soitin mummulle ja puhelun lopuksi kysyin, että miten hän oikein sitä helmipuuroaan valmisti.
Kävin kaupassa, tulin takaisin opiskelijayksiööni ja pikkuruisella hellalla valmistin elämäni ensimmäiset helmipuurot. Ja uskokaa tai älkää, niin vielä tänäkin päivänä ihmettelen, miten siinä onnistuin polttamatta maitoa pohjaan. Tuossa elämänvaiheessa kun en juurikaan keittiössä viettänyt aikaa 🙂 Siinä tiskipöytään nojatessani ja puuron tekeytymistä odotellessani tajusin, että mummu ei ollutkaan keksinyt tuolle puurolle nimeä, vaan se toden totta oli Helmi-perunasuurimoista keitetty. Tuosta illasta lähtien helmipuuro on saanut ihan uuden merkityksen.
Sitä meillä keitetään muutamia kertoja kuussa, vähintään. Joka kerta puuro tuo sellaista ihanaa nostalgista fiilistä. Lohtua, vaikkei lohtua juuri tuona hetkenä edes tarvitsisi. Muistot tuovat myös hymyn huulille; ehkä pieni osa minusta vielä haluaa uskoa, että Helmi-mummu kuitenkin tarjosi tuota puuroa osin sen nimen takia. Se olisi ollut ihan mummun tyylistä. Mummun, joka värjäsi vielä vajaa yhdeksänkymppisenä hiuksensa punertavan ruskeaksi ja joka oli niin kova sissi, että puski vaikka läpi harmaan kiven ♥
Helmipuuro valmistuu käden käänteessä ja näin joulun alla siitä saa pienellä vaivalla jouluisen version. Riisipuuron sijaan sitä kaipaa välillä vähän nopeampaa joulupuurovaihtoehtoa ja helmipuuro toimii joulupuurona aivan loistavasti! Itse ripsottelen valmiin puuron päälle usein kanelia tai piparkakkumaustetta, mutta niin vain puuro menee loistavasti luumukiisselinkin kanssa. Rakkauteni persimoneihin näkyy myös helmipuuron lisukkeissa. Jouluinen persimonkompotti sopii suloisen pehmeän helmipuuron kaveriksi tuoden siihen ripauksen kanelista makeutta aniksella höystettynä.
Aina joskus, kun olen blogissa helmipuuroa hehkuttanut, olen saanut kyselyitä, että miten saan sen onnistumaan. Tärkeintä on muistaa lisätä perunasuurimot kiehuvaan maitoon tai kasvimaitoon. Minä tykkään puurosta hieman jämäkämpänä, joten annan sen tekeytyä kannen alla keittämisen jälkeen viidestä kymmeneen minuuttiin. Mutta ihan jo pari minuuttia riittää tekeytymiseen, mikäli tykkää hieman juoksevammasta puurosta.
Jouluinen helmipuuro yhden helmipuurorakastajan reilu annos
-kiehauta maito kuumaksi
-ripottele kiehuvaan maitoon perunasuurimot
-anna kiehua hiljalleen koko ajan sekoittaen kahdeksan minuuttia
-mausta suolalla ja voilla
-anna tekeytä kannen alla vähintään kaksi minuuttia (riippuen kuinka paksusta puurosta tykkäät)
-tarjoile kanelin tai piparkakkumausteen sekä persimonkompotin kanssa
-pese ja pilko persimon
-sulata voi kattilassa ja lisää persimon ja pari ruokalusikallista vettä
-lisää myös mausteet ja anna porista, kunnes persimonkuutiot ovat pehmenneet
(lisää tarvittaessa vettä)
-tarjoile helmipuuron kanssa
Kotimaiset Helmi perunasuurimot on valmistettu ensiluokkaisesta perunatärkkelyksestä. Ne ovat gluteenittomia ja puuron lisäksi ne sopivat monenlaiseen leivontaan ja ruoanlaittoon. Finnamylin FB-sivuilta löytyy lisää reseptejä, joihin kannattaa tutustua! Itse ajattelin kokeilla seuraavaksi Helmi perunasuurimoita jouluiseen vanukkaaseen ja jatkojalostaa helmipuurosta luumun ja rahkan kanssa maistuvan herkun esimerkiksi jouluaaton jälkiruokapöytään.
Tuoko sinulle helmipuuro rakkaita muistoja lapsuudesta? Jos en väärin muista, niin voisin väittää, että meillä alakoulussakin syötiin välillä lounaaksi helmipuuroa. Puukoulussa, jonka lattiat narisivat. Makumuistot ovat siitä ihania, että niiden kautta pääsee elämään uudelleen niitä lapsuusmuistoja, joita ei välttämättä muuten tulisi muisteltua ♥
Maanantaina tämän viikon postaussuunnitelmaa hahmotellessani huomasin, että ei himputti – mulla on jäänyt julkaisematta kokonaan yksi postaus. Jonka olen kuvannut jo reilu kuukausi sitten. Onneksi kuvat ja resepti on ajankohtaisia vuoden ympäri 🙂
Ja hei onneksi muistin tämän postauksen, sillä tuosta tomaattikeitosta tuli niin hyvää, että olisi sääli jättää sen ohje jakamatta. Tämä on sarjassamme niitä ”älyttömän hyvää ja älyttömän nopeasti vähillä raaka-aineilla” -tyyppinen ratkaisu.
Elettiin jälleen yhtä sellaista kotitoimistopäivää, jolloin oli miljoona rautaa tulessa. Jolloin itselläni ei ollut mitään ajantajua kellosta. Mies soitti tulevansa lounaalle kotiin. ”Onko siellä mitään syötävää?”….johon mä vastasin, että kait tuolta kaapeista jotain löytyy. Nousin työtuolilta ja lähdin keittiöön tsekkaamaan tilanteen. Aivan toivoton tilanne, harvoin on jääkaappi niin tyhjä, mutta nyt oli. Edellispäivän tacojen jämistä oli jäänyt ranskankermaa ja nahistunutta korianteria, leipäosastoa edusti kuivahtanut rievän kannikka. Onneksi kuivamuonakaapista löytyy yleensä pari tomaattimurskapurkkia. Näistä aineista syntyi nopea ja suloisen tulinen tomaattikeitto.
-kiehauta tomaattimurskat, sekoita ne sauvasekoittimella soseeksi
-lisää vettä, kunnes keitto sopivan sakeaa
-mausta makealla chilikastikkeella, suolalla ja mustapippurilla
-tarjoile ranskankerman, balsamicon, tuoreen korianterin ja oliiviöljytyllä pannulla paistetun vaalean leivän kanssa
Mä rakastan yhdistelmää makea chilikastike ja ranskankerma. Oikeastaan rakastan ranskankermaa minkä vaan kanssa. Myös tuon balsamicon kanssa. Mutta myös pelkältään. Jos tarvitsisi mainita yksi tai kaksi pahettani, niin ranskankerma olisi ehkä toinen. Smetana taistelisi toisesta paikasta. Ah ja tästä tuli mieleen joulupaheideni ykkönen; mäti-smetana-punasipuliseos. Oi, tule jo joulu!
Nyt kahvitauolle. Ette ikinä arvaa, mitä ajattelin tehdä kahvinjuonnin lomassa? No katsoa Youtubesta koiran trimmausvideoita 😀 Ollaan nyt kasvatettu Tobyn turkkia, mutta ei tuosta takkusavotasta tule mitään. Kenenkään kannalta. Kun on pakko pitää takkeja ulkona, niin mulla menee tällä hetkellä noin tunti päivästä takkujen setvimiseen. Ehkä pitää antaa periksi ja leikata turkki. Siinä tälle illalle iltapuhdetta, saas nähdä miten käy. Raaskinko leikata vai en.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HIPSHEI, HELLUREI JA HELLÄT TUNTEET!
Helmipuuro valmistuu käden käänteessä ja näin joulun alla siitä saa pienellä vaivalla jouluisen version. Riisipuuron sijaan sitä kaipaa välillä vähän nopeampaa joulupuurovaihtoehtoa ja helmipuuro toimii joulupuurona aivan loistavasti! Itse ripsottelen valmiin puuron päälle usein kanelia tai piparkakkumaustetta, mutta niin vain puuro menee loistavasti luumukiisselinkin kanssa. Rakkauteni persimoneihin näkyy myös helmipuuron lisukkeissa. Jouluinen persimonkompotti sopii suloisen pehmeän helmipuuron kaveriksi tuoden siihen ripauksen kanelista makeutta aniksella höystettynä.
Kotimaiset Helmi perunasuurimot on valmistettu ensiluokkaisesta perunatärkkelyksestä. Ne ovat gluteenittomia ja puuron lisäksi ne sopivat monenlaiseen leivontaan ja ruoanlaittoon. 
