TERVEPÄ TERVE IHANAT
ja huikean kivaa perjantai-iltapäivää! Antaa ulkona olla vaikka kuinka harmaata, mutta sen sanon että kevät on kuulkaa tulossa. Lumet sulaa silmissä ja sumutinpullosade tekee luonnolle hyvää. Olkoon tämä harmaus se lievä ylämäki, mistä eilen puhuttiin. Sellainen pikkuinen pumpsi, josta oppii nauttimaan, kun olosuhteet ovat kohdillaan. Esimerkiksi se, että tänään on perjantai saa harmauden näyttäytymään ihan mukiinmenevältä jutulta. Harmaimmankin päivän pelastaa, mikäs muukaan kuin rakkaus.
Olen tässä parin päivän ajan miettinyt, että onko ehdotonta rakkautta olemassa? Pyyteetöntä ja yksinkertaista rakkautta, joka sitoo niin kovin yhteen, että sitä tulee osaltaan hengitettyä samaa ilmaakin? Ikuisena romantikkona (mutta myös realistina) tullut tulokseen, että tottakai on. Varsinkin vanhempien ja lasten välillä, mutta väitän, että me olemme tuo elämäni rakkauden kanssa siinä onnellisessa asemassa, jossa rakkautemme on ehdotonta. Aina puhutaan sitä, että molempien osapuolien tulisi seistä omilla jaloillaan ja olla yksilöitä. Me tehdään paljon asioita erikseen eikä todellakaan kyhnätä koko aikaa kylki kyljessä, mutta osaltaan sen voimalla, että tiedämme että vaikka emme ole koko ajan fyysisesti läsnä, olemme molemmat osa sitä symbioosia, jota ehdottomaksi rakkaudeksi kutsutaan. Yksilöitä kyllä, mutta ilman toista vajavaisia sellaisia. Ihmisiä, jotka saavat toisen läsnäollessa olla myös tarvittaessa heikkoja. Näyttää ne huonoimmat puolensa ja silti luottaa, että toinen rakastaa.
Meidän parisuhteen yksi suurin salaisuus on se, että molemmat antavat suhteeseen yhtä paljon eivätkä tee kauniita tekoja vastapalvelusta odottaen. Tuota ohjenuoraa pyrin elämässä muutenkin noudattamaan; kohtelemalla ihmisiä hyvin ilman vaatimusta siitä, että minulle tehdään samoin. Pyyteettömästä rakkaudesta kielii ihan ne elämän pienet asiat. Kuten kaalisoppalounas ihmiselle, joka tuli kotiin työkiireiltään syömään. Se, että hän söi sitä kaalisoppaa, vaikkei se ihan lemppariruokaa olekaan. Arvostuksesta kaalisopan keittäjän vaivannäköä kohtaan.
Tässä vaiheessa suhdetta, kun ollaan koettu ne kuuluisat ylä- ja alamäet, nähty elämän brutaalisuus sekä koettu elämän hienoimpia hetkiä yhdessä, on yksinkertainen rakkaus sitä kaikista parasta rakkautta. Sen tuoma turvallisuuden tunne ja se, että molemmat saadaan kasvaa yhdessä omina itsenämme. Kuten ollaan monet kerrat teidän kanssa juteltu, niin se arki on elämän ehdotonta eliittiä. Arjen jakaminen tärkeän ihmisen kanssa sitä eliitin kultareunaa. Kun parisuhde on päässyt siihen ihanaan pisteeseen, että se arkipäiväistyy niin että voidaan puhua ilmiöstä positiivisena, on päästy lähelle jo sitä ihanaa tilaa, jossa rakkaus on ehdotonta ja pyyteetöntä.
Vaikka rakkaus onkin ehdotonta, niin yleensä se olen mä, joka voi leikkimielisesti heittää jonkun ehdon; ”Kulta, ethän aja tota kuumaa lomapartaa loman jälkeen? Jos et aja, niin saat kesällä golfata ihan niin paljon kuin haluat!” Ihan kuin ei muuten saisi 😉 Arvatkaas vain lähtikö se parta loman jälkeen…
Nyt kohti perjantai-illan ihanuutta. Niin hyvää kuin tuo kaalikeitto olikin, niin ensi kerralla täytyy muistaa, että sitä ei sovi valmistaa silloin kun on vieraita tulossa.
Täytyypi laittaa parit tuoksukynttilät palamaan!
RAKKAUTTA ♥
HEIPPAHEI
Ai että, mikä paikka! Tiedostan, että se on basaareineen kaikkineen rakennettu pelkästään turisteille, mutta silti annoin haaveiden lentää. Mietin paikallisia nähdessäni, että millaistakohan heidän kotonaan on. Olisi ihana päästä vierailemaan jonkun paikallisen kodissa. Tämä haave ei pidä paikkaansa vain täällä Dubaissa, vaan aika monella reissulla olen huomannut haaveilevani tästä.
Paikallisia taksikuskeja tykkään myös haastatella. Taksikuski kertoi meille Dubaissa asuvan reilun kolme miljoonaa ihmistä, mutta autoja on kuulemma nelinkertaisesti tuo määrä. Sanoin tänään miehelle altailla, että toisaalta kaipaan niitä ryhmämatkojen tuomia etuja tai lähinnä sitä, että lentokenttäkuljetuksen aikana opas kertoo maan historiasta ja kulttuurista 😀 Mutta sen olisin voinut itsekin selvittää ennen tänne tulemista. Niin monta avointa kysymystä on mielessäni. Niin paljon tiedonjanoa. Tänä iltana ajattelin romaanin sijaan nettailla ja selvittää mm. sen, että miksi osa miehistä kulkee valkoisissa kaapuissa ja miksi niitä päähineitä sanotaan. Paljonko maksaa Maserati ja minkälainen tämä arabikulttuuri pohjimmiltaan on. Mistä saa tuota taivaallista leipää, jota eilisessä fattoush -salaatissani oli. 
HELLUREI IHANAT!
