Rakastava, läsnäoleva, turvallinen, luotettava, lämmin, rajat asettava, lapsen edun etusijalle laittava, kärsivällinen, huumorintajuinen, aina auttamassa, herkkä, vähän hassu, vitsikirjan aamiaiseksi nauttinut, rehellinen, äitiä ja lapsia kunnioittava. Ja hei, joskus myös ”vähän” nolo.

Tiedättekö, kun aina jossain törmää sanontaan, että me naiset etsimme puolisoksemme usein isämme kaltaista henkilöä. Sellaista, jonka näkisimme mahdollisesti tulevien lapsiemme isänä. Ulkomuodollisesti mun isäni ja mun lasteni isä eroaa toisistaan täysin. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin silti nuo ratkaisevat luonteenpiirteet osuvat kokolailla yksiin.

Olenkin tainnut kertoa teille, mikä löi naulan arkkuun aikoinaan mieheni kanssa tavatessamme. Se oli tuolla mun kaksion harmaalla sohvalla istuessani, kun mietin, että jösses – tuossa olisikin hyvä isä mun lapsille. Tietämättä edes tuolloin vielä onko meidän mahdollisuutta edes saada lapsia. Toki tuossa vaiheessa oli jo selvillä (pitäähän nää nyt ensitreffeillä selvittää), että myös toinen haluaa lapsia.

Muutenkin mä näen hyvin paljon samaa meidän lasten ja mieheni kuin mun ja mun isäni käytöksessä aikoinaan. Aika monessa asiassa, mutta varsinkin ex tempore -jutuissa. Me lähdettiin iskän kanssa ex tempore illalla kauppaan, jos herkkuhammasta kolotti. Nykyäänkin seuraan usein tilannetta, kun jo yöpuvut päällä olevat lapset vetävät päivävaatteet päälle ja kurvaavat isänsä kanssa kauppaan. Koska olivat nähneet mainoksen jostain uutuusjädestä, jota on just heti pakko saada.

Se, että on saanut isäkseen maailman parhaimman isän ja vielä lastensa isäksi maailman parhaimman iskän on jotain, minkä rinnalla lottovoittokaan ei tunnu miltään. Se, että mä olen tällainen kuin olen, johtuu suurimmalta osalta siitä, että sain viettää turvallisen lapsuuden, joka loi perustan koko loppuelämälle. Lapsuuden, jossa isänpäivänä sai viedä maailman parhaimmalle iskälle itse askarrellun kortin vuoteeseen ja kattaa aamiaispöytään iskän suosikkiherkkuja. Ihan samalla tavalla kuin meidänkin lapset tuppaavat näin isänpäivänä tekemään ❤️

IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ TOIVOTTAEN,

HEI HELLUREI

ja suloista sunnuntai-iltapäivää ♥ Täällä nautitaan päiväruoan jälkeisestä koomasta sohvalla. Mikä siinä onkaan, että perunamuusia ei osaa syödä sopivaa määrää, vaan aina tulee syötyä liikaa. Lisäksi tyttöjen tekemät broileripyörykät currykastikkeella olivat niin hyviä, että myönnän syöneeni yli nälkätilanteen. Nyt vähän lepoa ja illalla parin tunnin kropan liikuttelua. 

Sain jo viime talvena postaustoiveen, jonka kieltämättä ehdin unohtaa tässä välissä. Viime viikon lopulla sen muistin ja jotenkin tuli olo, että nyt on hyvä hetki se toteuttaa. Miten äitiys on muuttanut minua? Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli, että ei mitenkään. Kunnes tajusin, että onhan se muuttanut minua aivan älyttömän paljon. Mutta pelkästään positiiviseen suuntaan.

Ne olettamukset, jotka mulla oli äitiydestä ennen äidiksi tuloa romuttui molempien syntymän ja koliikin myötä. Silloin rutiinit ja tarkat nukkuma-ajat oli ne, jotka helpottivat. Sekä lasta että vanhempia. Mutta sen jälkeen, kun vauvat alkoivat nukkumaan paremmin, luovuttiin tarkoista ajoista. Elämästä tuli jotenkin vapaampaa. Hetken taistelin tuota vastaan, sillä olinhan ajatellut etukäteen, että äitinä pidän kiinni rytmistä, niin ruoka- kuin unirytmistäkin.

Ennen äitiyttä olin jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna liian perfektionisti. Suorittajakin osaltaan. Äitiys on saanut mun nutturan löystymään. Toki lasten ollessa leikki-iässä olin sillä tavalla perfektionisti, että siivosin lelut olkkarin lattialta tämän tästä ja pidin kodin siistinä. Mutta se oli osa sitä, että yksinkertaisesti viihdyin jo silloin siistissä kodissa. Lapsilla oli kyllä myös aina puhdasta päällä ja hiukset kammattuina, mutta sitäkään en kokenut suorittamiseksi, vaan ajattelin asian niin, että lasten on kivempi olla puhtaina.

Yhtäkkiä palaset on löytäneet kohdilleen ja arvot on muuttuneet siitä, mitä ne olivat aiemmin. Ja tämä on ihan sallittua ja luonnollista.  Ennen äitiyttä ajattelin, että musta tulee sellainen tiukkismutsi, joka pitää lapset herran huomassa 😀

Olen mä tiettyjen asioiden (kuten käytöstavat) suhteen edelleen tiukka, mutta muuten koen että äitiys on tuonut mulle sellaista rentoutta, josta en edes tiennyt ennen äidiksi tuloa. Mun mielestä hyvä esimerkki on se, että parikymppisenä eräs työkaverini sanoi mulle, että lyö päänsä vetoa, että musta tulee verotarkastaja. Kaiken piti olla niin viimeisen päälle prikulleen just eikä melki. Silloin ehkä otin hieman itseenikin tuosta työkaverin väitteestä, sillä pidin itseäni leppoisana. Äitiys on opettanut mulle sen, mitä on olla leppoisa ja rento. Miten elämä on siinä leikkimaton ympärillä eikä ole kiire nousta mihinkään.

Äitiys on opettanut mua elämään vielä enemmän hetkessä. Toki tälläkin hetkellä suunnittelen ja asetan tavoitteita, mutta ne eivät ole mulle vain päämäärä vaan enemmänkin nautin tästä matkasta. Ihan jokaisesta päivästä lasten kanssa. Jokaisesta nakellusta niskasta, tiuskaisusta ja hanakammin kiinni laitetusta ovesta. Äitiys on opettanut epäitsekkyyttä ja sen, miltä tuntuu kantaa huolta. Tuonut hurjan määrän vastuuta. Äitiys on herättänyt sen sisälläni olevan leijonaemon henkiin.

Kaiken kaikkiaan äitiys on tehnyt mulle hyvää. Vaikkei ihmisyyttäni määrittele äitiys, niin on se silti paras osa elämääni. Kaiken sen kannalta, mitä se on tuonut. Kuka sen minulle on suonut. Miten olen itse kasvanut ihmisenä äitiyden myötä ♥

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,