Kun noin viikon seurustelun tai deittailun jälkeen löydät itsesi äitienpäivänä äitienpäivälounaalta, johon on kutsuttu tuon uuden tuttavuutesi koko lähisuku. Kun siitä suoraan olet valmis viemään hänet myös omien vanhempiesi luokse.

Kun tuosta muutaman päivän kuluttua otat omasta kodistasi mukaan varmuuden varalta ne tärkeimmät tavarat laukkuusi, sillä et juurikaan enää vietä aikaa omassa kodissasi.

Kun hän ei edes huomaa vaivihkaa kylppäriinsä ilmestynyttä hammasharjaasi ja uutta mukitelinettä. Saatikka salaa toisen pelireissun aikana minimuuttokuorman mukana tuomaasi bonsaipuuta ikkunalaudalla. Kirjahyllyyn ilmestyneitä tuikkukippoja tai torkkupeittoa sohvalla. (Tästä on tullut jo ihan legenda meillä, jolle nauretaan. Kantsii katsoa leffa ”How to lose a guy in 10 days” :D)

Kun hurmaat hänet makaronilaatikolla ja ihmettelet, itkeekö hän ilosta vai miksi silmäkulmasta valuu kyyneleet. Kunnes tajuat, että se on tuskanhikeä otsalta, joka valuu alaspäin. Maistat itse ruokaa ja toteat valkopippuria lorahtaneen ehkä ruokalusikallisen sen puolikkaan teelusikallisen sijaan. Silti hän ottaa santsilautasen.

Kun ikävöit toista niin, että menet toisen lähdettyä poikien kanssa Lappiin kalastamaan hakemaan hänen hajullaan täytetyn kulahtaneen Bauerin collegepaidan hänen kotootaan. Silläkin uhalla, että talonvahtina toimii hänen siskonsa puolisonsa kanssa hieman ehkä ihmetellen toimintaasi. He, jotka juuri viikko aiemmin olit ensimmäistä kertaa tavannut äitienpäivälounaalla.

Kun palaat takaisin omaan kotiisi ja laitat tuon ihanan kulahtaneen ja pehmeän paidan toimittamaan tyynyliinan virkaa. Käännät tyynyn puolta aina sen mukaan, kumpi puoli tuoksuu enemmän häneltä.

Kun keität elämäsi ensimmäisen kerran mehumaijalla mehuja, desinfioit pullot ja askartelet niihin kauniit etiketit. Täytät pullot ja ilahdutat niillä hänen lisäkseen hänen lähisukuaan.

Kun joudut menemään suihkuun pyykkipoika nenässä, sillä saunan on vallannut jääkiekkotreenihaisulikamat, jotka haisevat niin paljon, että joudut käyttämään ekstrahajustettuja shampoita, ettei haju tartu hiuksiisi. Rakkaudesta sokeana sinua ei tämäkään juuri haittaa.

Kun huomaat vuoden seurustelun jälkeen istuvasi pankissa kirjoittamassa hermeettistä asuntolainapaperia alle. Yhteisvastuullisesti hänen kanssaan.

Naimisissa pankin kanssa ja naimisissa toistemme kanssa. Eikä loppua näy, paitsi ehkä tuohon pankkilainaan jollain aikavälillä. Otin riskin ja kannoin silloin reilu 16 vuotta sitten salaa bonsaipuun mukanani. Mikäli emmit, niin älä emmi enää. Tee sinäkin se jo tänään ♥ Elämässä on otettava riskejä ja yksi suurimmista riskeistä on rakastua. 

Yritin etsiä kuvia tuolta meidän alkutaipaleelta, mutta näemmä kameraa ei ole pidetty juuri kädessä ennen lasten syntymää. Eipä tuolloin kännyköissäkään ollut moista ominaisuutta 🙂

IHANAA PERJANTAITA &
VIIKONLOPPUA!

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Piti laittamani teille tänään asiaa lapsista ja sokerista, mutta koska ajatukset ovat täysin tuossa nukutusaineen rippeitä pois vällyjen välissä nukkuvassa karvakorvassa, ihmisen parhaassa ystävässä, niin kirjoitellaan tähän väliin Tobyn sekalaisia kuulumisia. Kun niitä aina silloin tällöin kyselette ♥ Toby tulisi kyllä itsekin niitä kertomaan, mutta tosiaan tällä hetkellä on niin kanttuvei hammaskiven poistamisen jälkeen, että hänestä ei nyt ole siihen tällä kertaa.

Lyhyestä virsi kaunis; Tobylle kuuluu oikein hyvää. Tobysta on kasvanut jo iso poika ja monet pentumaiset papatukset ovat tiessään. Toki on vielä ihan höppänä pikkuinen ja monesta innostuva, mutta tuntuu, että siinä missä vielä puoli vuotta takaperin korvat olivat aina välillä koristeina, ovat ne nyt sitä varten, että niillä kuunnellaan.

Ja tarkasti kuunnellaankin. Osaa jo hienosti lukea äänensävyistä, mikä on meininki. Ulkoillessa on rauhoittunut hurjan paljon siitä, mitä oli vielä keväällä. Silloin kun aristeltiin kaikkia pyöriä, rekkoja, vastaan käveleviä ihmisiä ja koiria. Varsinkin toisia uroksia. Pitkän työn tuloksena ollaan päästy pisteeseen, että osataan kulkea löysässä hihnassa lastenrattaiden ja ihmisten ohi. Varmasti pyörienkin ohi, mutta varmuuden varalta sitä tulee otettua silloin vierelle kävelemään. Muiden koirien kohtaamisen kanssa koulutus on vielä kesken. Tutut koirat eivät aiheuta ongelmia, mutta varsinkin isot ja tummat koirat ovat Tobyn mielestä pelottavia. Vuosi sitten kesällä eräs tuttavuutta tehnyt koira pääsi näykkäsemään Tobya, niin siitä jäi pieni kammo.

Mutta koirien ohitustilanteissakin on jo välillä erittäin hyviä päiviä ja saattaa olla lenkkejä, että ei haukahda kellekään. Koiran kohdatessa on oppinut ottamaan jo kaukaa samantien katsekontaktin minuun ikään kuin hakeakseen hyväksyntää sille, että tilanne on äippäihmisellä hallinnassa. Välillä nätteihin ohituksiin tarvitaan nameja, mutta on niistä selvitty ilmankin. Kapeilla jalkakäytävillä toisen koiran vastaan tullessa ei osaa vielä olla rentona ja saattaa alkaa örisemään. Riippuen vähän millä koolla, värillä ja millaisin signaalein tuo vastaan tuleva koira on varustettu 🙂 Yleensä olen oppinut tunnistamaan kenelle örisee, niin tiedän ennakoida ja tarvittaessa vaikka sitten ottaa kiertoreitin ja olla aiheuttamatta toiselle turhaa stressiä.

Rakastin Tobyn pitkää turkkia ja turkkirotuna tuota Coton de Tulearia itse pidän edelleen. Silti, heinäkuun helteiden ja järvessä kahlailujen myötä turkki alkoi olemaan aika huonossa kunnossa. Kun ei sitä ehtinyt joka välissä kuivaamaan suoraksi, se takkuuntui. Eräänä kauniina iltana otin sakset käteen ja leikkasin turkin alas. Häntään ja päähän jätin pitkän karvan. Tuntui, että koirasta katosi puolet kiloista tuon operaation myötä. Koira ei ollut moksiskaan lyhyestä turkista, mutta itselläni on ollut aikamoinen sopeutuminen. Tällä hetkellä turkkia kasvatellaan takaisin…hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta, jos aiemmin viikossa meni noin viisi tuntia turkinhoitoon, niin nyt on jäänyt kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa.

Ystäväni vuosien takaa kysyi, voisinko kertoa, miten meillä sujuu arki syksyisin koiran kanssa (onnea sinne jo etukäteen omasta pienestä hauvavauvasta ♥ ). Miten pidämme kodin siistinä rapatassun jäljiltä? Tähän tekisi mieleni sanoa, että aina ulkoilun jälkeen käymme suihkuttelemassa jalat ja vatsan alueen, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Jokaisen sadekelillä tehdyn ulkoilun jälkeen toki kuivaamme jalat hyvin pyyhkeeseen, mutta vain niiden kaikista rapaisimpien kelien aikaan tulemme sisään suihkun kautta. Jos ihmettelette, miksi meille on yhtäkkiä ilmestynyt viltit suojaamaan sohvia, niin se johtuu siitä, että emme todellakaan yritä suojata sohvia lialta, vaan lähinnä peittää vilteillä likaa, mikä ei pesuissa ole enää pois lähtenyt. Tottahan se on, että kyllä koiran myötä joutuu siivoamaan enemmän kuin aiemmin. Mutta se on taas yksi niistä asioista, joihin on tottunut. Pieni haitta siihen nähden, kuinka paljon tuo pikkuinen karvakorva tuo elämäämme.

Turkin lyhentämisen myötä Tobysta on tullut vielä enemmän kainalokaveri. Joka yö nukkuu ihan jommassa kummassa kiinni; jos herään yöllä ja tunnen, että ei ole minun vieressäni, niin on luultavammin mennyt ihan miehen iholle kiinni. Tähän vieressä nukkumiseen on jo niin tottunut, että usein herää siihen tunteeseen, että ”jotain puuttuu” 😀

Seurakoira isolla ässällä, kaikessa mukana touhuttava touhutoope ja maailman rakkain. Sitähän tuo ihmisen paras ystävä on ♥ Mutta kuulkaa, nyt tuolta vällykasan keskeltä kuuluu vienoa itkua. Pikkuinen taitaa heräillä, joten nyt täytyy mennä. Palataanhan taas! 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. hirmuisen usein saan muuten kyselyitä Tobyn rusehtavista suupielistä (joskus jopa joku on sanonut, että pitäiskö koiran suupielet pestä :D); se johtunee ruokavaliosta, mutta tällä hetkellä ruokavaliota ei voi muuttaa, että testaisimme mikä tuon punertavuuden aiheuttaa. Tobylla on käytössä virtsakiteitä ehkäisevä ruokanappula.