Kun noin viikon seurustelun tai deittailun jälkeen löydät itsesi äitienpäivänä äitienpäivälounaalta, johon on kutsuttu tuon uuden tuttavuutesi koko lähisuku. Kun siitä suoraan olet valmis viemään hänet myös omien vanhempiesi luokse.
Kun tuosta muutaman päivän kuluttua otat omasta kodistasi mukaan varmuuden varalta ne tärkeimmät tavarat laukkuusi, sillä et juurikaan enää vietä aikaa omassa kodissasi.
Kun hän ei edes huomaa vaivihkaa kylppäriinsä ilmestynyttä hammasharjaasi ja uutta mukitelinettä. Saatikka salaa toisen pelireissun aikana minimuuttokuorman mukana tuomaasi bonsaipuuta ikkunalaudalla. Kirjahyllyyn ilmestyneitä tuikkukippoja tai torkkupeittoa sohvalla. (Tästä on tullut jo ihan legenda meillä, jolle nauretaan. Kantsii katsoa leffa ”How to lose a guy in 10 days” :D)
Kun hurmaat hänet makaronilaatikolla ja ihmettelet, itkeekö hän ilosta vai miksi silmäkulmasta valuu kyyneleet. Kunnes tajuat, että se on tuskanhikeä otsalta, joka valuu alaspäin. Maistat itse ruokaa ja toteat valkopippuria lorahtaneen ehkä ruokalusikallisen sen puolikkaan teelusikallisen sijaan. Silti hän ottaa santsilautasen.
Kun ikävöit toista niin, että menet toisen lähdettyä poikien kanssa Lappiin kalastamaan hakemaan hänen hajullaan täytetyn kulahtaneen Bauerin collegepaidan hänen kotootaan. Silläkin uhalla, että talonvahtina toimii hänen siskonsa puolisonsa kanssa hieman ehkä ihmetellen toimintaasi. He, jotka juuri viikko aiemmin olit ensimmäistä kertaa tavannut äitienpäivälounaalla.
Kun palaat takaisin omaan kotiisi ja laitat tuon ihanan kulahtaneen ja pehmeän paidan toimittamaan tyynyliinan virkaa. Käännät tyynyn puolta aina sen mukaan, kumpi puoli tuoksuu enemmän häneltä.
Kun keität elämäsi ensimmäisen kerran mehumaijalla mehuja, desinfioit pullot ja askartelet niihin kauniit etiketit. Täytät pullot ja ilahdutat niillä hänen lisäkseen hänen lähisukuaan.
Kun joudut menemään suihkuun pyykkipoika nenässä, sillä saunan on vallannut jääkiekkotreenihaisulikamat, jotka haisevat niin paljon, että joudut käyttämään ekstrahajustettuja shampoita, ettei haju tartu hiuksiisi. Rakkaudesta sokeana sinua ei tämäkään juuri haittaa.
Kun huomaat vuoden seurustelun jälkeen istuvasi pankissa kirjoittamassa hermeettistä asuntolainapaperia alle. Yhteisvastuullisesti hänen kanssaan.
Naimisissa pankin kanssa ja naimisissa toistemme kanssa. Eikä loppua näy, paitsi ehkä tuohon pankkilainaan jollain aikavälillä. Otin riskin ja kannoin silloin reilu 16 vuotta sitten salaa bonsaipuun mukanani. Mikäli emmit, niin älä emmi enää. Tee sinäkin se jo tänään ♥ Elämässä on otettava riskejä ja yksi suurimmista riskeistä on rakastua.
Yritin etsiä kuvia tuolta meidän alkutaipaleelta, mutta näemmä kameraa ei ole pidetty juuri kädessä ennen lasten syntymää. Eipä tuolloin kännyköissäkään ollut moista ominaisuutta 🙂
IHANAA PERJANTAITA &
VIIKONLOPPUA!
Ette ole kyllä muuttuneet kumpikaan pätkääkään noista päivistä:)Hiukset vaan lyhentyneet.
Voi kiitos Sanna ♥
Tämä kommenttisi piristi perjantain (pitsaähkymorkkiksen jäkeen ;D)!
Kivaa viikonloppua sinne teille ♥ (tai siis sulle tehokasta työviikonloppua)
Kiitos!
Ihana kirjoitus Maria! Voin yhtyä sinuun, rakkaus on! Olin kuusitoista kun Rakastuin mieheeni, lapset kaksi ensimmäistä saatiin kun olin vaan 21 ja 24! Meidän iltatähti saatiin kun täytin 33! Ja elämä vaan paranee päiväpäivältä! Saman lasten isän kanssa ollaan lomalla ja hetki skumppalasin kanssa hotellihuoneessa ja menoksi sitten! Ihanaa viikonloppua teidän koko perhelle!
Halauksin, seijasa!
Heipsan Seija
ja kiitos ♥
Teillä on pitkä historia yhdessä, se on hatunnoston paikka 🙂 Me miehen kanssa otettiin rakkaudessa tahoillamme vähän lunta tupaan ennen kuin tapasimme ja ehkä pelkäsimme alussa rakastua. Onneksi annettiin rakkaudelle mahdollisuus 🙂
Oih, ihanaa lomaa teille – nauttikaa ♥♥♥
Meillähän -tai siis minulla-rakkaus ei syttynyt hetkessä, mutta kun 1½ vuoden päästä tiet kohtasivat jälleen, se oli sillä selvä. Viikon päästä asuimme yhdessä. Siitä vajaan kolmen vuoden päästä itkin ilosta alttarilla – en olisi halunnut olla missään muualla, kenenkään muun kanssa. Ja vieläkin kuudentoista vuoden jälkeen tunne on sama, vuodet ovat vain tiiviimmin hitsanneet meidät yhteen.
Moikka Tuuli!
Hei ihana tarina teilläkin ♥
Kyllä sen tietää, kun se kohdalle sattuu 🙂 Ja te näytättekin kyllä niin ihanilta ja onnellisilta yhdessä ♥
Kivaa alkanutta viikkoa!
Moikka ja kiitos taas , ihanasta postauksesta <3 Tiiätkö kun kirjoitin viimeksi sun postaukseen toista ei voi omistaa. Nii jotain tapahtu, ihmettelin monesti miksi yksi mies halusi seuraan mun instgramia , en tuntenut tai tietänyt hänestä mitään niin en hyväksänyt häntä seuraajaksi. No keskiviikkona olin tuossa meidän prismalla ja miesääni sanoo mun takaa et täällähän sää, vaikee on sua kiinni saada 🙂 Juu no meni hetki et mitä sää puhut ja kuka oot kunnes paljastui et tää on ihan se mies joka mun insta tillille ois halunnut. Juttu oikeestaan lähti heti käyntiin ja se et noin voi käydä ? Sanoin mun ystävälle tänään et , just kirjoitin mun traumoista ja siinä se seisoo, tää on jotain feikkiä ei näin voi käydä kun elokuvissa. No kaikki vielä alussa , mut tuntuu hyvältä ja turvalliselta , tosin kuin muitten kanssa ja niin sain eilen sellaisen ja sellaisia suudelmia jotta mahan pohjasta otti 🙂
Moi Sanna
ja hei kiitos sinulle ♥
Ja ei voi olla totta!!! Niin ihanaa – siis miten on mahdollista!! Tuo on kuin suoraan elokuvista 🙂
Ihanaa, toivotan tsemppiä ja onnea matkaan ♥
PS. ja vatsanpohjasta ottava suudelma kuulostaa myös hyvälle 🙂
❤️ Oi, mikä tarina teillä. Vakka on kyllä kantensa valinnut ❤️Postaus osuu mun mielen maisemaan sikäli, että viime päivinä olen kuunnellut Cheekin Syypää sun hymyyn repeatilla ja vitsit se osuu ja uppoaa. Edelleen yhdeksän aviovuoden ja 17 yhdessäolo vuoden jälkeen SE tunne. Oon laulanut miehelleni aamulla keittiössä voisiks mä olla se sulle, se tunne, syypää sun hymyyn. Rakkaus ❤️
Heippa PM
ja kiitos kaunis ♥
Meillä on hyvä olla yhdessä 🙂
Hei just tuo on tärkeää – että se toinen on syypää sun hymyyn vielä vuosien jälkeenkin ♥
Ihanaa alkanutta viikkoa!
Ihana postaus, ootte kyllä tosi symppiksiä <3 Ja ihana kun ootte olleet jo noin kauan yhdessä eikä loppua näy <3 Kun nykypäivänä tuntuu olevan melkein trendi erota heti ekojen vastoinkäymisten aikana 🙁
Mäkin oon ollut mieheni kans jo aika pitkään yhdessä, koko aikuisuuteni: 18vee olin kun alettiin seurustella (mies 20vee). Mä nyt 31 ja mies kohta 33. Meillä 2,5vee ja 6kk ikäiset lapset. Paljon on kaikenlaisia vaiheita ollut meidän(kin) suhteessa, mutta yhdessä tässä porskutellaan eteenpäin 😀
Te ootte ihanan rakastuneen oloiset kyllä <3 Saisko postausta, miten teidän suhde on muuttunut lasten myötä tai muutenkin? Millaista oli silloin, kun lapset oli ihan pieniä? Tai onko ees muuttunut ? Isojen Elämänmuutosten (Sun vanhempien poismeno jne) myötä.
Mä niin ihailen, miten ihanasti jaksat aina huomioida miestäsi <3, ite oon vähän laiskistunut sen asian suhteen nyt. :/ Hyvää syksyä sulle ja perheellesi! <3
Moikku Anna
ja kiitti ♥
Teillä on myös pitkä suhde takana – hatunnosto sille ♥
Hei kiitos paljon postaustoiveista! Nämä kuulostivat kaikki siltä, että ihan varmasti toteutan ne 🙂
No mutta katsos, en mäkään silloin jaksanut hirmuisesti huomioida tuota miestä, kun lapset oli niin pieniä kuin teillä. Nyt kun lapset on isompia niin itsellänikin riittää energiaa myös miehen huomioimiseen 😀
Kiitos ja ihanaa syksyä teillekin ♥
Ihania olette ja lapsukaisetki niin pikkusia tuossa kuvassa <3
Aivan mahtavaa, että vieläkin on SE tunne!!
Meilläkin yhteisiä vuosia reippaasti yli 20 ja monenlaisia vaiheita ollaan käyty läpi, mutta tarpeeksi kun toista rakastaa, niin yhdessä on pysytty ja kasvettu ihmisinä. Hyvä niin, tästä jatketaan eespäin yhdessä 🙂
Moikku Sari!
Kiitos ja hei sanos muuta, näihin kuviin tulee palattua – lasten takia ♥
Ihan kuin se olisi ollut vasta eilen, kun kuvia oteltiin 🙂
Sehän se onkin parasta, kasvaa toisen kanssa yhdessä ♥
Hei kivaa alkanutta viikkoa sinne pohjoisiin!
Vaitan kylla etta se positiivinen asenteesi mista olet puhunut on tassa kohden isompi tekija kuin se etta miehesi olisi jotenkin juuri sinulle juuri se oikea.;)
En vaita etteiko han olisi kaikinpuolin hyva ja etta olisistte hitsautuneet kumppaneiksi vuosien varrella mutta en jotenkin osaa kuvitella tata blogin Mariaa (tietenkaan teita kumpaakaan oikeasti tuntematta), joka kirjoittaisi vahemman positiivisen kuvauksen parisuhteestaan. En siis epaile tuntemuksiasi ollenkaan.
Pikemminkin tarkoitan, etta en koe sinua onnekkaaksi parisuhteesi takia. Koen, etta olet onnekas positiivisuutesi takia, joka nakyy kaikessa mita teet ja miten elat.
Moikka Fina
ja hei, totta kyllä tuokin! 🙂
Se on suurimmalta osin tämän positiivisen elämänasenteen ansiota, että itse asiassa kaikki elämän osa-alueet tuntuu mielekkäältä (no ei ihan kaikki aina, mutta suurimmaksi osaksi).
Mutta kyllä tuo mieskin on minulle juuri se oikea 😉
Ihanaa viikonloppua ♥