MOIKKAMOI MAANANTAIHIN IHANAT!
Ja hei hyvä Suomi! Vitsit, miten makea voitto. Tänään väsyttää, neljän tunnin yöunet eivät oikein ole mun juttu 😉 Vika kouluviikko lähti käyntiin koululaisilla ja kyllä, he ovat kesälomansa ansainneet. Tietyllä tapaahan tuo on lomaa meille vanhemmillekin. Ainakin itse koen niin. Kun saan jättää lapset kotiin nukkumaan töihin lähtiessäni. Vaikka nuo meidän lapset niin isoja jo ovatkin, että hoitelevat omat aamutoimensa, niin kyllä sitä silti joutuu muutaman kerran alakerrasta yläkertaan huhuilemaan herätyksiä.
Lauantaina perustimme uuden kukkapenkin terassin päätyyn ja siinä mietin noita pikkuisia kasvien alkuja. Sitä, että kuinkahan ne mahtavat siitä vuodessa kasvaa. Ajatukset ovat olleet viime aikoina ensi kesässä. Vaikka vahvasti tästä hetkestä nautin ja elän hetkessä, niin silti koen että ensi kesä on meidän elämässä (kuten muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien) iso virstanpylväs. Ja se, että saamme pitää esikoisen rippijuhlat täällä samassa talossa, jossa hänet aikoinaan kastettiin, on suuren suuri kunnia ja etuoikeus.
Sen takia juhlista tulee isot. Ja juhlavat. Kuitenkaan juhlan perimmäistä syytä unohtamatta. Päivän vietämme ystävien ja sukulaisten kesken. Meillä on mun puolelta tosi pieni suku. Mutta alustavasti mietimme, että kutsumme juhliin myös sellaisia sukulaisiani, joita ei olla nähty pitkään aikaan. Sellaisia, jotka ovat tässä talossa vuosien varrella kuitenkin useasti vierailleet.
Esikoisen ristiäisiin äitini oli panostanut ihan täysillä. Itsehän en koliikinhuuruisten öiden takia juurikaan muista omaa panostani 😉 Äiti oli tilannut pitopalvelun ja kukat, ostanut kristallikynttiläjalan kastepöydälle ja painattanut oikein kutsukortit. Minun ja veljeni perheen lapset ovat kaikki kastettu samassa mekossa, äidin omasta häämekostaan tekemässä kastemekossa. Tuota tuskin enää saa isonnettua niin, että se näille rippilapsille menisi. Ainakaan mekkomuodossa sille yhdelle kaksilahkeiselle hurmurikummipojalle.
Päivän ruokailut on jo osin mietittynä, pitopalvelu myös alustavasti varattu. Esikoisen kengät odottavat ostamista, mutta ne on jo katottu valmiiksi. Kyllä, tuleva riparilainen on iskenyt silmänsä yksiin beigeihin Ted Bakerin korkkareihin ja pohdin tuossa, että voisihan nuo nyt jo ostaa. Että ehtisi harjoittelemaan korkkareilla kävelyä vuoden verran 😀
Ei haittaisi, vaikka tuona päivänä sataisi. Toki aurinkoa on tilattu, mutta kaikki otetaan vastaan. Suomen luonto on kaunis myös sadekelillä. Ikään kuin timantein vuorattu.
Rakastan järjestää juhlia. Harmillisesti viime vuosina sellaisia ei ole juuri ollut. Iloisia juhlia tai ylipäätään juhlaksi kutsuttavia tilaisuuksia. Onneksi ensi kesästä starttaa kunnon juhlaputki; neljän tyttöserkuksen rippijuhlat vuoden välein. Ja sen jälkeen sitten (toivottavasti) neljät ylppärijuhlat neljän vuoden välein. Ja kun ne on hoidettu, niin aloitetaan juhlistamiset hurmurikummipojan rippijuhlien merkeissä alusta. Elämän kiertokulku on välillä vähän konstikas. Se alkaa ja loppuu. Mutta siinä välissä vahvasti jatkuu.
Itselleni rippikoulu oli käänteentekevä. Muistan, että sen jälkeen kaverit ja kavereiden kanssa oleminen veivät mennessään. Niin paljon, että kahdeksan vuoden hevostalleilla asuminen stoppasi kuin seinään. Sinne jäi ratsastussaappaat, kypärä, harjat ja suat samaan kaappiin. Niin kiire oli kavereiden kanssa, että en ehtinyt edes kaappiani tyhjentää. Uusi elämänvaihe, ehkä meilläkin on sitten sellainen edessä? Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa – pitää pikkuinen pikkuisena ♥
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,