maanantai 27. toukokuun 2019

Katse vuoden päähän

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN IHANAT!

Ja hei hyvä Suomi! Vitsit, miten makea voitto. Tänään väsyttää, neljän tunnin yöunet eivät oikein ole mun juttu 😉 Vika kouluviikko lähti käyntiin koululaisilla ja kyllä, he ovat kesälomansa ansainneet. Tietyllä tapaahan tuo on lomaa meille vanhemmillekin. Ainakin itse koen niin. Kun saan jättää lapset kotiin nukkumaan töihin lähtiessäni. Vaikka nuo meidän lapset niin isoja jo ovatkin, että hoitelevat omat aamutoimensa, niin kyllä sitä silti joutuu muutaman kerran alakerrasta yläkertaan huhuilemaan herätyksiä.

Lauantaina perustimme uuden kukkapenkin terassin päätyyn ja siinä mietin noita pikkuisia kasvien alkuja. Sitä, että kuinkahan ne mahtavat siitä vuodessa kasvaa. Ajatukset ovat olleet viime aikoina ensi kesässä. Vaikka vahvasti tästä hetkestä nautin ja elän hetkessä, niin silti koen että ensi kesä on meidän elämässä (kuten muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien) iso virstanpylväs. Ja se, että saamme pitää esikoisen rippijuhlat täällä samassa talossa, jossa hänet aikoinaan kastettiin, on suuren suuri kunnia ja etuoikeus.

Sen takia juhlista tulee isot. Ja juhlavat. Kuitenkaan juhlan perimmäistä syytä unohtamatta. Päivän vietämme ystävien ja sukulaisten kesken. Meillä on mun puolelta tosi pieni suku. Mutta alustavasti mietimme, että kutsumme juhliin myös sellaisia sukulaisiani, joita ei olla nähty pitkään aikaan. Sellaisia, jotka ovat tässä talossa vuosien varrella kuitenkin useasti vierailleet.

Esikoisen ristiäisiin äitini oli panostanut ihan täysillä. Itsehän en koliikinhuuruisten öiden takia juurikaan muista omaa panostani 😉 Äiti oli tilannut pitopalvelun ja kukat, ostanut kristallikynttiläjalan kastepöydälle ja painattanut oikein kutsukortit. Minun ja veljeni perheen lapset ovat kaikki kastettu samassa mekossa, äidin omasta häämekostaan tekemässä kastemekossa. Tuota tuskin enää saa isonnettua niin, että se näille rippilapsille menisi. Ainakaan mekkomuodossa sille yhdelle kaksilahkeiselle hurmurikummipojalle.

Päivän ruokailut on jo osin mietittynä, pitopalvelu myös alustavasti varattu. Esikoisen kengät odottavat ostamista, mutta ne on jo katottu valmiiksi. Kyllä, tuleva riparilainen on iskenyt silmänsä yksiin beigeihin Ted Bakerin korkkareihin ja pohdin tuossa, että voisihan nuo nyt jo ostaa. Että ehtisi harjoittelemaan korkkareilla kävelyä vuoden verran 😀

Ei haittaisi, vaikka tuona päivänä sataisi. Toki aurinkoa on tilattu, mutta kaikki otetaan vastaan. Suomen luonto on kaunis myös sadekelillä. Ikään kuin timantein vuorattu.

Rakastan järjestää juhlia. Harmillisesti viime vuosina sellaisia ei ole juuri ollut. Iloisia juhlia tai ylipäätään juhlaksi kutsuttavia tilaisuuksia. Onneksi ensi kesästä starttaa kunnon juhlaputki; neljän tyttöserkuksen rippijuhlat vuoden välein. Ja sen jälkeen sitten (toivottavasti) neljät ylppärijuhlat neljän vuoden välein. Ja kun ne on hoidettu, niin aloitetaan juhlistamiset hurmurikummipojan rippijuhlien merkeissä alusta. Elämän kiertokulku on välillä vähän konstikas. Se alkaa ja loppuu. Mutta siinä välissä vahvasti jatkuu.

Itselleni rippikoulu oli käänteentekevä. Muistan, että sen jälkeen kaverit ja kavereiden kanssa oleminen veivät mennessään. Niin paljon, että kahdeksan vuoden hevostalleilla asuminen stoppasi kuin seinään. Sinne jäi ratsastussaappaat, kypärä, harjat ja suat samaan kaappiin. Niin kiire oli kavereiden kanssa, että en ehtinyt edes kaappiani tyhjentää. Uusi elämänvaihe, ehkä meilläkin on sitten sellainen edessä? Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa – pitää pikkuinen pikkuisena 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 12. toukokuun 2019

Voi kuinka toivonkaan ♥

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni yhtä hyvä äiti kuin minun äitini oli minulle. Vaikkei äitiä enää ole täällä, niin silti kaikki se 41 vuoden aikana saama äidin rakkaus kantaa. Se on maailman suurin onni. Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsiani kohtaan yhtä epäitsekäs kuin minun äitini oli minulle. Antoi minun toteuttaa elämääni sitä suuntaa kohden, missä nyt olen. Missä olen onnellisimmillani.

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni murrosiän myllerryksissä yhtä tiukka äiti kuin minun äitini oli minulle. Säilyttää auktoriteetin niin, että tiukan paikan tullen äitin sana on se, mitä totellaan. Vaikken sitä vielä itsekään tuossa iässä tajunnut, mutta nyt tajuan; äiti on aina oikeassa ja haluaa aina lastensa parasta.

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni yhtä hyvä ystävä kuin minun äitini oli minulle. Niin, että lapset soittelisivat minulle sen kymmenen kertaa tunnissa niin kuin itse aikuisiällä soittelin omalle äidilleni. Niin, että lapset soittaisivat minulle ja pyytäisivät apua, kun sitä tarvitsevat. Hetkeäkään miettimättä, että voivatko niin tehdä.

Voi kuinka toivonkaan, että osaisin antaa lapsilleni yhtä paljon rakkautta kuin minun äitini antoi minulle. Että osaisin kipeidenkin vaiheiden aikana olla tukena. Tarvittaessa osoittaa rakkauttani antamalla tilaa. Antamalla tilaa hengittää ja elää omaa elämäänsä.

Voi kuinka toivonkaan, että saisin tuntea äidin rakkautta vielä vuosikymmeniä. Se on ehdottomasti elämäni suurin etuoikeus ja kunnia. Asia, jonka arvoa ei edes osaa kuvitella ennen kuin sen saa. Tänä päivänä ajatukseni ovat kaikissa maailman äideissä. Mutta kuten aiempinakin äitienpäivinä, niin varsinkin heissä, ketkä äidiksi niin kovasti haluavat, mutta jotka eivät äitiyttä ole syystä tai toisesta saaneet kokea ♥

IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ 


keskiviikko 08. toukokuun 2019

Järkipuhetta minulta minulle

”Emme voi missään nimessä ottaa reissua kesäkuulle, kun olemme lähdössä reissuun heinäkuussakin.”
Jos sinulla on mahdollisuus jatkaa viime vuonna alkanutta perinnettä tyttöjen reissusta, niin miksi et sitä tekisi. Äiti-tytärlaatuaika on niin tärkeää. Mieti muistoja tytöille. Muistoja itsellesi.

”Mitä muutkin ajattelevat?”
Mistä lähtien olet miettinyt, mitä muut ajattelevat. Koska et halua olla välinpitämätön. Haluat olla vastuullisempi vanhempi, vastuullisempi kuluttaja ja vastuullisempi ympäristön suhteen. Mutta toimit arjessa muuten niin vastuullisesti, että välillä on vara höllätä.

”Todennäköisesti en tule kestämään eroa Tobysta.”
Kyllähän sinä kestät ja mieti, perheen miehille (sille karvaiselle ja vähemmän karvaiselle) laatuaikaa keskenään viikko! Eikös olisikin mahtavaa?

”Siellä on kyllä kesäkuussa jo varmastikin liian kuuma. Mummukin pyörtyi aikoinaan juuri Kreetalla Agios Nikolaoksen reissullaan, kun oli niin kuuma.”
Täh?! Sinä rakastat aurinkoa ja rakastat lämpöä. Go for it girl!

”Hei laitankin summan säästöön, saamme tuolla summalla jo rempattua mökkikeittiön. Tai laittaa pihaa.”
Mikä vika teidän mökkikeittiössä on? Sehän on ihana tuollaisenaan. Mieti, kummasta on pidempiaikaista hyötyä ja nautintoa. Ei, en tarkoita vaan sulle vaan noille ihanille lapsille. Pihan istutukset on nyt valmiit, joten nyt vaan nautitte niistä. Mikäli pysyvät hengissä.

”Eihän siitä nyt mitään tule, jos meidän lapsetkin oppivat koko ajan reissaamaan!”
Höpöhöpö, mieti asia niin, että jos kerta siihen on mahdollisuus, niin miksikäs ei. Ympäristöhaitat? Kompensoitte lennot, jatkatte kasvisruokapäivillä ja pyöräilette kauppaan. Pienillä teoilla on pitkässä mittakaavassa iso merkitys. Lapsilla ei välttämättä ole aikuisina mahdollisuus nähdä maailmaa, niin miksi ette näyttäisi sitä nyt. Sitäpaitsi Kreikassa eivät ole vielä olleetkaan. Ja kohtahan nuo muuttavat pois kotoa eikä enää halua reissata sun kanssasi.

”…jos meillä on siihen mahdollisuus, niin miksikäs ei?”
Juuri näin, oikein ajateltu. Hyvä sinä!

Kuten näette, struggle is real. Ei ole oikein, että olen tartuttanut matkustusgeenit lapsilleni. Ei ole oikein, että edes vihjasin suorista lennoista Tampereelta Kreetan lämpöön. Eikä sekään ole oikein, että jätin erään matkatoimiston sivut auki läppärilleni. Olisi ihanaa, että joku sanoisi nyt, että ette mene. Mutta toisaalta, enkö saisi nauttia työni tuloksista. Kompensoida myös tytöille hieman niitä pitkiä iltoja, kun olen istunut tietokoneen äärellä. Ruokailuhetkiä, kun ruokaan ei ole saanut koskea, ennen kuin olen kuvannut sen. Antaa palkkiota ja tunnustusta hyvin tehdystä koulutyöstä. Siitä, kun toimivat aina kuvausassarinani niinä kertoina, kun en jaksa ottaa kameran jalustaa esille.

Onneksi mies tulee ensi yönä reissusta, niin saadaan järjen ääni tähän touhuun 😀 Eilen illalla siskonpedissä läppäri edessä maatessamme meinasin jo ostaa matkat. Viime hetkellä suljin läppärin kannen ja päätin, että nukutaan vielä yön yli. Tänä aamuna heräsin levottomana. Ei himskatti, miksi mulle on periytynyt iskältä nämä matkageenit? 

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. kaverin puolesta kyselen; onko kokemuksia Kreetan Plataniaksesta?


keskiviikko 01. toukokuun 2019

Mökkikauden avaustunnelmia ♥

HEIPSAN IHANAT

ja oikein ihanaa vappupäivää ja samalla toukokuun ekaa! Sateista sellaista, ainakin täällä Tampereen suunnalla. Mutta hei, tekee niin hyvää luonnolle ja toivotaan, että siitepölyallergiatkin hieman helpottavat sateen ansiosta.

Eilen kurvasimme mökkirantaan auto täyteen umpattuna. Mökkitiellä iski ekan kerran epäilys, että mitäs, jos ne jäät ovat pakkautuneet pahasti rantaan niin, että emme saa edes venettä laskettua. Kuitenkin sitä jäätä siinä määrin vielä venerannan lahdella oli edellisenä päivänä ollut.

Venerantaan päästyämme huomasimme, että kaikki jäät olivat sulaneet. Mikä onni! Laskimme veneen, purimme autolastillisen tykötarpeita sinne ja soudimme saareen. Sitä aina jännittää oven avatessaan, että onko hiiriarmeija tehnyt tuhojaan. Onko piipun kautta tullut sisään epätoivottuja lintu- tai oravavieraita (unohdimme peittää piiput syksyllä). Kurkistin sisään ruokatilasta ja käännyin katsomaan takanani jännittäviä lapsia.

Kaikki hyvin. Hymyni ulottui korviin. Papanan papanaa ei näkynyt ja mökki oli oikein hyvin talvehtinut. Napsautin jääkaapin kylmenemään ja kannoimme elintarvikkeet keittiöön. Lakana- ja vaatekassit vaatehuoneisiin. Mies lähti samantien laittamaan vesipumppuja kiinni. En ymmärrä, miten meillä voi olla niin hyvä säkä, mutta pumput lähtivät kertalaakista pumppaamaan vettä. Joinain vuosina noidenkin kanssa on tapeltu tovi jos toinenkin. Vaihdettu suodattimia järven päässä olevaan letkuihin tai koputeltu takaiskuventtiileitä.

Tällä välin imuroin ja pyyhin pölyt. Vaihdoin sänkyihin lakanat ja sijasin ne kauniisti. Täytimme jääkaapin ja laitoin lapsille ensi hätään ruokaa. Uunikin toimi, mikä oli sekin positiivista. Kannoimme miehen kanssa tsiljoona kiloa painavan perämoottorin veneeseen. Joka ikinen kerta mietimme, että miten sen saamme nostettua kiinni veneen takaosaan. Mutta joka ikinen kerta keksimme keinon. Moottoriin vaihdoimme onneksi akun viime keväänä, joten sekin lähti kertapainalluksesta käyntiin.

Kävimme kunniakierroksella saaren ympäri ja huomasimme, että kaikkien muiden mökit olivat vielä tyhjillään. Me taidamme olla saaren innokkaimmat mökkeilijät, aika usein saamme olla aivan omalla porukalla 🙂

Risua on tippunut talven aikana puista kamalan paljon. Viikonlopulle siis luvassa risupuhdetta. Kevään ekat löylyt mökkisaunassa houkuttelivat ihan koko perheen saunomaan. Jopa sen karvaisen kaverin. Esikoinen meni ennen saunaa heittämään talviturkin. Itse tuppaan kastamaan talviturkin vasta heinä-elokuussa, jos silloinkaan 😉

Monesti mietin, että mikä tuossa mökissä on se, mikä saa kaipaamaan sitä. Ikävöimään paikkaa talven pimeinä iltoina. Eilen illalla klo 22.17 sen tajusin; istuimme keittiön pöydän äärellä aloittelemassa kesän ekaa räväytysturnausta. Puhelimet olivat jossain käden ulottumattomissa ja suupielissä kimmelsi sokerikiteet vappumunkeista. Posket saunan jäljiltä punoittaen ja hiukset vielä märkinä. Koira jaloissa nukkuen. Noihin pieniin neliöihin mahtuu niin paljon rakkautta. Jotenkin sitä haluaa kynsin hampain pitää kiinni perheen yhteisestä ajasta. Tuolla saaressa se on kovin helppoa 

IHANAA VAPPUPÄIVÄN ILTAA,

 


sunnuntai 28. huhtikuun 2019

Ikävä on tavallaan ihana tunne!

MOIKKAMOI IHANAT!

Mites siellä on viikonloppu sujunut? Oletteko nauttineet näistä ihanista kevätpäivistä? Onneksi on kuulkaa nuo lapset, jotka saavat vähän järkeä tämän hurahtaneen gardenistan pääkoppaan. Muistuttavat klo 16.37, että en ole syönyt lounasta (lasten lounas toki tuli hoidettua – kävivät ystäviensä kanssa kaupungissa ja napostelivat samalla huikopalaa). Ja johan tuo oli aika alkaa valmistamaan iltaruokaakin. Kesän ykkösherkku tulee olemaan tänä kesänä pasta primavera, kauden kasvisten sävyttämänä. Niin hyvää. Laitan reseptiä ensi viikolla tulemaan.

Ensi yönä saadaan vihdosta viimein mieskin kotiin neljän yön reissusta. Levänneenä, I hope. Tosin seitsemän golfkierrosta 3,5 päivään voi käydä kyllä voimille ;D  Onneksi on viikolla yksi arkivapaa, jolloin sitten lepuuttaa. Olen touhunnut näinä päivinä paljon, mutta aina välillä istuessani alas olen tuntenut pientä ikävää. Iltaisin skipannut kokonaan sohvan ja iltaohjelmat. Mennyt suoraan sänkyyn ja kuunnellut äänikirjaa. Kun mies on pois, en vaan osaa viettää iltojani tuolla kellarissa telkkaria katsoen. Joku puuttuu. Ihan kuin osa musta olisi amputoitu. Ja hei, olisi suuri rikos alkaa katsomaan meidän parisuhdesarjojen, the Blacklistin ja Wistingin uusimpia jaksoja ilman häntä.

Pari kertaa olen taas näiden päivien aikana miettinyt, kuinka onnellinen sitä olenkaan. En vain sen puolesta, että olen löytänyt elämäni rakkauden, vaan myös sen puolesta, että mulla on kotona toinen, joka kantaa arjessa vastuun. Aikuiskontakti, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Juttelukaveri. Ihminen, kenen kanssa viettää ilomielin aikaa. Näiden neljän päivän aikana olen kyllä saanut ihan samperin paljon aikaan. Trampoliini on koottu, on vedetty yhdet kaveriyökyläsynttärit. Siivottu ja saatu etupihan iso istutusallas vehreäksi. Tehty lisää istutuksia ja taas lisää istutuksia. Tänään viimeisenä tein istutusaltaan tuohon ulko-oven viereen.

Niin, että ei tässä touhuillessa ihan hirmuisesti ole ikävä ehtinyt iskemään. Mutta sillain sopivasti. Ikävä on toisaalta kovin terve tunne, tykkään mä. Se kertoo, että välittää siitä toisesta. Kaipaa häntä. Tässä tapauksessa voisin jopa väittää ikävän olevan ihana tunne. Verrattuna siihen ikävään, jota kokee heitä kohtaan, joita ei koskaan enää näe. Tässä ikävässä on toivoa. Tietää, että ikävä helpottaa ensi yönä klo 01.00.

Tässä vaiheessa viikonloppua olisi hyvä rauhoittua tulevaan viikkoon. Mutta ehei, lapset haluavat mökkirantaan ajelulle tsekkaamaan mökkijärven jäätilanteen. Näinköhän on, että se ei ole vieläkään sula…stay tuned IG Storyn puolella. Päivittelen jäätilannetta sinne! Ja hei, peukut pystyyn, eiks ni! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,