Thursday in pics
…sumuinen kaunis kotikaupunkini ja kaunis sielunsiskoni ♥
Moro, näin tamperelaisittain 🙂
Oi, mikä ihana päivä meillä oli tuon sielunsiskoni Valleryn kanssa. Uusia lukijoita kehottaisin kääntymään jälleen tämän postauksen pariin, jossa pohjustus meidän ystävyydellemme. Elämä on ihmeellinen! Oletteko muuten huomanneet, että tuollain kun käy kaupungilla ulkomaalaisen/toispaikkakuntalaisen kanssa, niin tulee katsottua sitä omaa kotikaupunkiakin ihan eri silmin? Aloitimme päivän Amurin Helmestä. Suosittelen todellakin tuota kahvilaa kaikille. Ihan parasta aamiaista sekä lisäksi tajuttoman hyvää kahvia. Kuvailimme hetken aikaa Satakunnankatua, minkä jälkeen siirryimme autolla alarantaan. Olinkin jo unohtanut kuinka kaunis tuo Kehräsaari pikkuisine putiikkeineen on. Tammerkoskessa virtasi kuohuva vesi ja näytti, että se olisi ollut korkeammalla kuin aiemmin. Joka kerta jaksan ihastella noita rakkauslukkoja 🙂
Shoppailun päätteeksi suuntasimme malesialaiseen ravintolaan Tammelan torin laidalle. Voi taivas! Se aamuisessa postauksessa lupaamani ”kohtuus kaikessa” -sanonta ei ihan täyttynyt, mutta hällä väliä…poljetaan illalla taas vähän kovempia intervalleja tuolla kuntopyörällä 😀 Niiiin hyvää ruokaa, että oksat pois. Jopa tuo intialaista syntyperää oleva Malesiassa syntynyt ystäväni on sitä mieltä, että ruoka maistui ihan kotiruoalle. Suosittelen teille kaikille tamperelaisille sekä toki tänne eksyville ulkopaikkakuntalaisillekin. Lounasaikaan tuo pienen pieni ravintola on täynnä, joten varautukaa jonottamaan hetki. Kyllä täytyy sanoa, että aika rientää, kun on hauskaa. Tammelan torilla vähän kierrettyämme olikin jo aika lähteä hakemaan lapsia (kumpikin tahoillaan) koulusta. Ensi viikon treffit on jo sovittuna ja silloin onkin luvassa taas ihan muuta! Lupasin viedä Valleryn patikoimaan Mustavuoreen…täytynee ottaa energiapatukoita ja vettä mukaan. Tuo on nääs ihan killeri tuo nousu. Mutta tekee niin hyvää 🙂
Nyt ompompompot uuniin ja vaniljakastike vaahdoksi – meille tulee iltasella vieraita.
Se lupaamani ”Mies sisustaa” -postaus taitaa siirtyä ensi viikkoon, sillä mieheni ei ole työkiireiden vuoksi ehtinyt juurikaan sisustaa 🙂 Katsotaan, josko illalla ehtisi tuota postausta työstää, kun tytöt ovat menneet nukkumaan.
Ja hei, kiitos kaunis kommenteistanne tuohon aamupostaukseen, palaan niihin myöhemmin!
PS. muistattehan päivittää tämän uuden osoitteeni lukulistoillenne; katsoin tuossa tilastoja ja aika paljon tänne tullaan vielä tuon vanhan osoitteen kautta. Kiitos murut! 🙂
Salilla kuultua // Pohdintaa urheilemisesta
Heippahei ja hyvää huomenta!
Huomaattekos, mun postaukset ovat jälleen kovin aamupainotteisia; ehkä se johtuu tosiaan siitä, että olen sellainen aamunvirkku. Sitäpaitsi iltapäivät ja illat ovat täynnä jos jonninlaista säätöä 😀 Kaiken lisäksi mä olen iltaisin tätä nykyä ihan töttöröö. Johtunee aikaisista aamuista. En valita, tämä rytmi sopii tällaiselle uraäiti-kotiäitisekoitusihmiselle loistavasti. Eilen se tapahtui; reilun viikon flunssan jälkeen uskaltauduin salille. Tai oikeastaan musta tuntuu, että jos on urheilusta yli kolmen päivän tauko niin mä laiskistun. Lähtemisen kynnys on aivan megalomaaninen. Mutta annas olla, sitten kun lähtee juoksemaan tai salille niin kroppa ja mieli kiittää kotiin tullessaan. Tuon kun aina muistaisi.
Tuossa pari viikkoa sitten salilla ollessani kuuntelin (siinä sivussa kun ihastelin) kahden nuoren tytön juttuja ja toimintaa. Heillä oli niin paljon energiaa ja niin tuli oma nuoruus mieleen noista jutuista. Ja sit sen hiffasin: mun treenaustavoitteet ovat muuttuneet tuosta ajasta valovuosien päähän. Tytöt laskivat aina toistensa toistoja ja jossain välissä toinen sanoi vieressä huhkivalle: ”Hei c’mon, sä et haluu näyttää norsulta…jaksaa jaksaa!” Siis missään nimessä tyttö ei ollut lähelläkään norsua, mielestäni jopa painoindeksi oli alarajoilla. Mutta kyllä mä muistan, että joskus muinoin sitä treenasi pääasiassa sen takia, että näytti hyvältä. Ja en sitä kiellä ettenkö osaksi treenaisi nytkin sen takia, että inhoan tunnetta, kun housun vyötärö kiristää.
Ei kuulkaas, nyt on viime vuosien aikana tullut aivan uudet intressit kehiin treenauksen suhteen. Ollakin, että mulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, niin nuorempana sitä välitti enemmän siitä, että miltä muiden silmissä näyttää. Ai hei, multa pääsi muuten just valkoinen valhe, mä olen sittenkin ehkä kerran ollut hieman ”pulskahko”: Kanadan vuoden jälkeen tulin kotiin ja Jussi-pappa kysyi mökillä keittiön pöydän ääressä, että kuules Maria, saitko sä sieltä sikotaudin tullessas? 😀 Jep, oli tullut vähän poskia. Tosin silloin painoin saman kuin nyt, mutta lähtöpaino maailmalle lähtiessäni oli 47 kg. Tällä hetkellä ei juurikaan tule käytyä vaa’alla. Liikunnan hyödyt mitataan muissa yksiköissä kuin kilogrammoissa.
Liikunnan tuoma hyvä olo. Se on se ykkösprioriteetti, jonka takia urheilen. Se endorfiinitankkaus ja olo kunnon juoksulenkin jälkeen. Siihen jää koukkuun. Mä haikailen sinne parin vuoden taakse, kun juoksin sen 40-50 kilometriä viikossa. Tunne siitä, kun lentää eteenpäin. Mä en yleensä ole kunnianhimoinen. Liikunnan ja varsinkin tuon juoksun suhteen olen tai olin nyt ainakin. Itsensä haastaminen on yksi tärkeä motivaattori. Mulla jäi vuosi sitten kesken itseni haastaminen aiheesta; pystynkö juoksemaan kotiin töistä 9,7 kilometriä alle 45 minuutin. Juoksin sen 49 minuuttiin ja sitten tuli jotain, joka sai juoksuinnon taantumaan. Ehkä juoksin liikaa. Toki olen sen jälkeen juossut paljonkin, mutta pitkää lenkkiä/aikaa vastaan en juurikaan. Olen hölkkäillyt. No, tässä on petrattavaa lähitulevaisuudessa. Liikunnan tuomaan hyvään oloon lisäisin vielä sen, että kun liikkuu niin on paljon energisempi ja mä huomaan ainakin ihan parin päivän tauossa sen, että musta (joo, voitteko kuvitella? 🙂 tulee vähän kiukkuinen. Saatan jopa hyppiä seinälle. Tulee jotenkin sellainen plääh olo, kun ei liiku. Myös yöunet maistuu paremmille, kun on vähän rääkännyt kroppaa.
Ruokailut ja liikunta kulkevat käsi kädessä. Kun on liikunnat kondiksessa niin sitä tulee automaattisesti syötyä terveellisemmin. Ainakin mun kohdalla pätee tämä. Tehokkaan salin/juoksulenkin jälkeen ei tee yhtään mieli roskaruokaa. Toisin kuin silloin kun ei liiku. Jo on ajatukset pizzoissa ja bigmaceissa. Tuo noidankehä liikkumattomuuden ja ”huonosti” syönnin kanssa aiheuttaa todella helposti väsyneen ja nuupahtaneen olon. Tarvitsen liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota vuosi vuodelta enemmän. Nuorempana sitä söi miten sattui ja liikkui miten sattui. Silti riitti energiaa vaikka mihin! Tällä hetkellä roskaruoat kostautuu saman tien. Paino alkaa hiipimään ylös päin salakavalasti, jos ei pidä huolta siitä, että vastaavasti liikkuu sen edestä, mitä syö.
Omaa aikaa itselle. Liikuin paljon ennen lapsia, mutta lasten syntymän jälkeen siinä kului noin kolme vuotta, etten juurikaan tehnyt mitään satunnaisia bodypumppeja ja sauvakävelylenkkejä lukuunottamatta. Toki, jos synnytyksistä olisi jäänyt merkittävästi ylipainoa, niin uskon että olisin liikkunut enemmänkin. Mulla on sellainen korvien välissä oleva ”bugi”, että en viihdy kropassani, jos paino menee tietyn lukeman yli. No mutta kuitenkin, tuolloin kun lapset olivat 1 v ja 3 v aloin liikkumaan enemmän ihan senkin takia, että tiesin tuolloin saavani omaa aikaa. Aikaa, jolloin kukaan ei kysy mitään, ei pyydä vettä, ei pyydä pyyhkimään. Ja ihan vielä tänäkin päivänä nautin urheilemisesta yksin. Siitä kun saa viilettää menemään napit korvilla musiikkia kuunnellen. Vaikka muuten olenkin yltiösosiaalinen ihminen, niin lenkille en ihan heti muita huoli kaverikseni 🙂
Terveyshyödyt. Sehän on kaikille selviö, kuinka paljon liikunta ehkäisee varsinkin tiettyjä sairauksia. Itse kun olen läheltä nähnyt kuinka ykköstyypin diabetes tappaa hitaasti ja salakavalasti, niin teen kaikkeni ehkäistäkseni muun muassa tuota nykyistä kansansairautta kakkostyypin diabetestä. Ykköstyypin diabeteksen puhkeamiseen ei liikunnat sun muut auta, mutta kovasti uskon, että me suomalaiset kärsimme tuosta uudesta kansansairaudesta sen takia, että emme pidä tarpeeksi huolta itsestämme. Ei tosin pidä yleistää; kyllähän tuo tauti itsestään huolta pitäviinkin saattaa tulla. Mutta jos jotain vain pystyn tekemään sen eteen, että saan elää pitkän elämän terveenä, niin sen kyllä teen. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni kunnossa, että pystyn reissaamaan ja ehkä virittelemään sen unohdiksissa olleen golfharrastuksen uudelleen. Tarkoituksena olisi myös jaksaa touhuta hamassa tulevaisuudessa lastenlasten kanssa. Ilman, että mummu joutuu äheltämään itsensä lattialta ylös leikkien jälkeen. Näin on!
Näiden vuosien aikana olen oppinut sen, että tämä on elämäntapani. En usko mihinkään hetkittäisin laihiksiin vaan perustavaa laatua olevaan muutokseen niin ruokavaliossa kuin liikunnassakin. Ja hei, kertaakaan en ole kärsinyt terveellisestä ruoasta. Kroppa huutaa päivisin salaattia, mutta jos sattuu, että se huutaakin kebabia, niin toki sellainenkin menee tähän elämäntapaan. Perjantai-illasta lauantai-iltoihin saa herkutella. Mutta kohtuus kaikessa. Ja sitten kun huomaa, että parilla hassulla karkilla saa tyydytettyä sen makeanhimon, niin ei juuri edes tee mieli Makuunin karkkipussillista. Tätä nykyä mä herkuttelen enemmänkin suolaisilla herkuilla kuin karkeilla. Hyvällä ruoalla perjantai-iltaisin yhden viinilasin kera. Tuo alkoholin käyttökin on muuten muuttunut; tänä päivänä kun avataan viinipullo, niin siitä riittää kolmelle illalle. Myönnän, musta on tullut kalkkis 😀
Olisi kiva kuulla, mikä teitä liikuttaa? Mikä saa laittamaan tossua toisen eteen pimeiden syyskelien saapuessa?
Oih, noi kuulaat syyskelit onkin muuten ihan parhaita lenkkeilyilmoja. Ja miettikääs sitä tunnetta, kun ensilumi narskuu lenkkarin pohjassa. Kyllä mun nyt täytyy pitää yllä tätä elämäntapaa. Tuossa yllä toimi itsellenikin taas muistutuksena sen hyödyt. Toivottavasti niistä oli hyötyä teillekin 🙂 Mulla on muuten työn alla postaus yhden päivän terveellisistä ruokailuista ravintoarvoineen kaikkineen, joten katsotaan saisinko sitä jo ensi viikolla eetteriin.
Elämä on valintoja, niin liikunnan kuin ruokailujenkin suhteen. Tänään lähden etsimään niitä terveellisiä vaihtoehtoja tuolta malesialaisen ravintolan buffasta ihanan Valleryn kanssa. Ja hei, jos valinnat meneekin vikaan, niin ei sekään maailmanloppu ole. Pidempää lenkkiä kehiin vain. Ainakin olen saanut sielunhoitoa sielunsiskoltani 😉
Torstaiterkkusin,
Sumuinen aamu saaressa
Huomenta ihanat!
Toivottavasti teidän aamu ei ole valjennut ”sumussa” vaan iloisin mielin kohti keskiviikkoa -asenteella. Täällä Pirkanmaalla itse asiassa oli töihin ajaessani ihan hirmuinen sumu. Tekee astetta vaarallisemmaksi kulkemisen tuolla teilläkin, kun riskiohituksia näkee liian usein. Nyt töissä pari kiireellistä juttua pois alta ja sitten pitkästä aikaa aamusali. Kroppa huutaa lihasten osalta rääkkiä, mutta mieli on laiskistunut. Ehkä se siitä, kun sinne salille asti pääsee 🙂
Tallennetaas taas tänne meidän virtuaaliseen mökkikirjaan sunnuntaisen syyskuun aamun tunnelmia. Meillähän ei itse asiassa ole mökkikirjaa ja hyvä niin, mun mielestä tämä blogi saa sellaisena toimia (pitäisi vain saada ne vanhat, blogisiirrossa vioittuneet kuvat ennalleen). Eilen aamulla silmät avattuamme heräsimme ihan tajuttoman upean usvan keskellä. Tuo pikkuruinen mökkikylämme oli kuin aavekaupunki konsanaan; hämähäkin seitit varvuissa ja puissa erottautuivat edukseen ja vastarantaa ei näkynyt. Kameran kanssa yökkärissä tuolla hilluessani kuulin kyllä jostain moottoriveneen äänen ja jostain kaukaa ohitse lipuikin kalastajavene. Kuinka nuo uskalsivat tuolla mennä näkemättä eteensä, mökkijärvi kun on kuuluisa salakavalista karikoistaan! Nimimerkillä. kokemusta on 🙂 Tunnin kuluessa koko sumupilvi oli kaikonnut ja aurinko alkoi paistaa varsin kesäisesti:
Järvi oli aivan tyyni ja kalat hyppelivät. Tuo järven pinta on muuten laskenut non 20 senttiä keväästä. Pian päästään kävellen saareen 😉 Viikonloppuna vähän järjesteltiin tulevia lehtikuvauksia varten mökillä ja jälleen kerran totesin sen ääneen; mitä sitä turhaa liikaa stressaamaan. Tämä on meidän mökkimme ja se kuvataan sellaisenaan. Ihan turhaa alkaa stailaamaan mökkiä muuksi kuin mitä se on. Eilen käytiin vielä tekemässä viimeiset silaukset möksällä. Instagramissa ja Facebookissa näkyikin rapurallaahuonetta ja kausivaloja seinillä. Olemassaolevilla tekstiileillä ja luonnonantimilla pääsi jo aikas pitkälle. Nyt vain odotellaan lauantaita ja kuvaajia.
Hei sellainen kysymys vielä liittyen blogini sivujen käytettävyyteen; latautuvatko kuvat teillä hitaasti? Onko sivusto liian raskas? Eilen muokkasin hieman pariin edelliseen postaukseen noita kuvia, sillä mua ärsytti ihan hirmuisesti, kun ne eivät olleet tarkkoja. Mutta menivätkö nuo kuvat nyt liian isoksi? Vai onko ongelma vain mun pienessä ja tehottomassa kotikoneessani…sekä näköjään täynnä olevassa työkoneessa? 🙂 Kuvia on verrattain paljon, koska rakastan valokuvia, mutta jos sivut käyvät liian hitaalla, niin sitten täytyy pienentää kuvia ronskilla kädellä. EDIT: pienensin kuvat, sillä edes veljeni Omppu-kone ei niitä avannut. Toivottavasti laatu ei hirmuisesti kärsinyt 🙂
Niin, nyt ne parit työjutut alta ja sitten sinne salille. Hophop!
Iloisin keskiviikkoterkuin,
Sifongissa ja frillassa viikonlopun viettoon
Moikkamoi!
Siis eihän siitä tunnu olevan kuin muutama hassu päivä, kun viimeksi täällä siunailin ajan kulua ja iloitsin tulevasta viikonlopusta. Huhheijakkaa tätä ajan menoa jälleen. Tiedättekö, kun joskus kalenteriin tulee merkintä juhlista, joista on ihan innoissaan, mutta sitten sillä h-hetkellä ei sitten voisi vähempää kiinnostaa kyseinen tilaisuus? Meillä on tänään sellainen meno. Miehen yhden ”harrastuksen” tai lähinnä erään järjestystoiminnan tiimoilta. Itse asiassa mä en tarkalleen ottaen edes tiedä, mitä varten tämä tilaisuus on, mutta juhlaillallisineen kaikkineen se vie koko tämän illan. Ja jatkuu huomen aamulla. Yöksi kyllä tullaan kotiin, vaikka kovin yritin miestä saada jäämään hotelliin kanssani yöksi. Heh. Mutta ymmärrän kyllä, että kun siellä hotelleissa saa tarpeeksi monta kertaa vuoden aikana yöpyä niin oma sänky rulettaa aina kuin vain voi. Eikä tuo kotimatka tällä kertaa ole kuin vajaa tunti.
No siis juu eli tilaisuudella ei ole pukukoodia ja tilaisuuden luonne ei ihan ole selvillä. Muut osallistujat ovat huomattavasti vanhempia ja kyse ei ole ainakaan mistään hulvattomasta bilettämisestä (itse asiassa, sellaiset juhlat mun kalenteriin sopisi just tänä viikonloppuna :D). Tällaisiin juhliin/tilaisuuksiin tykkään pukeutua varman päälle. Smart casual on ehkä se oikea termi. Mieluummin yli- kuin alipukeutunut. Musta värinä on aina varma valinta. Suorat housut, korkkarit ja musta sifonkinen frillatoppi timanginapilla pääsee tänään päälle. Btw, mustien asujen kuvaaminen on sitten haastavaa; jos haluaa yksityiskohdat näkyviin, kuvat pitää vaalentaa ihan hirmuisesti ja sitten taas vaatteet näyttävät ihan kulahtaneilta.
Jakun nappaan myös mukaan. Joko ihan perusmustalla mennään tai sitten alla olevalla frillajakulla, joka on lyhyempi malli ja kevyempi 3/4 -hihoineen. Mutta se on siinä ja siinä onko nuo tuplafrillat (jakussa+topissa) liikaa vai ei. Jakku on kiinni pidettäessä aikasta vartalonmyötäinen, mutta auki ollessaan ei taas oikein pääse oikeuksiinsa. Vaikka mä muuten en ole niin kovin naisellinen pukeutumisessani niin välillä nämä frillat, pitsit sun muut tuovat sitä kivaa lisää. Yleensä tight fit mustat suorat housut pääsevät tällaisiin tilaisuuksiin mun päälle, mutta tänään tuntuu siltä, että valitsen nuo vähän löysemmät ”puvun housut”.
Niin, ei kait siinä sitten pidä valittaa; mies on kuskina ja viikonloppu edessä.
Avoimin mielin mennään ja ihana päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihmettelemään maailman menoa 🙂
Mä nautin suunnattomasti uusiin ihmisiin tutustumisesta. Eikä edes haittaa vaikka ovat ihan eri ikäluokkaa (tai taustaa) kuin minä. Yhtenä elämän ehdottomana plussapuolena näen sen, että kun on laaja tuttavapiiri; sitä on katsokaas monta monituista tarinaa ja kokemusta rikkaampana.
Huomenna iltapäivästä sitten taas mökkirönttöset päälle ja suunta kohta mökkiä,
vikoja mökkiviikonloppuja viedään tänä syksynä ♥
Pirtsakkaa perjantaita
ja oikein aurinkoista viikonloppua!
PS. ja hei, kirjoittelin tätä postausta tässä töiden ohella aina sopivassa välissä ja tilanne on elänyt sen verran, että mies suostui harkitsemaan hotelliin yöksi jäämistä. Wuhuu! 🙂