MOIKKAMOI!
Ja hei tuo otsikko kuuluu sit laulaa kasarihengessä Huey Lewis & the Newsin ”I’m so happy to be stuck with you” -biisin kertsin nuoteilla ;D Vitsit, mikä korvamato mulla on soinut ihan koko päivän. Te nuoremmat blogini lukijat ette varmaan tiedä lainkaan, mistä puhun, mutta guuglettakaa tuo biisi. Takuuvarma korvamato. Jos sellaista etsitte.
Tuossa yksi päivä mulle tuli ilmoitus fb:ssa, että mut on merkitty kuvaan. Hetken piti hieraista silmiäni. Olenko mä joskus ollut noin blondi? Se oli meidän ala-asteen luokkakokouskuva vuodelta -99. Aloin muistelemaan, että totta tosiaan, noihin aikoihin olin blondi. Blondi blondi enkä sellainen blondi kuin viime vuosina. Alunperin eilen kampaajalla piti vähän napsaista pituutta ja raidottaa tyveä. Kunnes löysin itseni selailemassa blondivuosieni kuvia. Loppujen lopuksi pituuksista lähti sellaiset kolmisen senttiä. Ja hiukset vaalenivat monta astetta.
Ja tässä sitä nyt ollaan; blondiblondina. Halusin, että tyvi saa jäädä tummaksi. Sitä ei tarvinnut värjätä, mutta pituudet koki muutoksen. Lähtötilanne oli varsinkin niskassa ja päälisosan raidoissa niin tumma, että keltaisuudelta ei voitu välttyä. Vaalennettiin kuitenkin niin miedosti, ettei hius mennyt lainkaan purukumimaiseksi. Nyt kotona jatkan hopeashampoolla ja -hoitsikalla, niin eiköhän se tuo keltaisuuskin tuosta vähene. Tosin tuntuu, että se jo väheni yhden pesunkin ansiosta. Lisäksi se porottava kesäaurinko, joka pian tänne pohjolaan jostain yllättäen saapuu, tulee tekemään osansa. 
Kyllä, I am happy to be blonde again. Mitenkään omaa itseäni dissaamatta, niin voin todeta ulkoisen habituksen kuvastavan nykyisellä hiusten värillä todellista minääni paremmin. Tiedän olevani fiksu, mutta kyllä mulla on kuulkaas välillä niitä blondihetkiä. Ne ovat elämän suola. Eikä vain itselleni vaan myös tuolle rakkaalle aviomiehelleni. Elämä on aika ihanaa, kun osaa nauraa itselleen. Kun osaa päästää sammakoita suustaan oikealla hetkellä. Kun osaa olla päästämättä niitä suustaan oikealla hetkellä. Jälkimmäistä taitoa vielä kyllä opettelen. Mutta hei, I’m blonde..what’s your excuse? 😉
Nyt lounastaukoa ja veroilmoitusten täyttöä. Ugh. Justhan se oli kun noita täyteltiin. Iltapäivälle ohjelmistokoulutusta ja illalla juoksukoulua.
Elämä on kaikessa täyteläisyydessään just hyvä näin.
TIISTAITERKUIN,
Varsin talvisesta säästä huolimatta olen vakuuttunut, että kyllä se kesä sieltä tulee. Olo on odottava ja toiveikas! Viikonloppuna mökin kesähuoneessa oli varsin kesäinen tunnelma. Tai ainakin lämmittävä aurinko antoi lupauksen kesästä, jos ei muuta. Varma kesän merkki meillä on ensimmäinen leivottu pavlova. Pidempään mukana olleet lukijat taitavatkin muistaa, että kolmisen vuotta sitten menin sekaisin pavlovan laskuissa siinä kohtaa, kun sitä oli tullut tehtyä 17 kertaa. Yhden kesän aikana. Jep, pari vuotta meni vähän vähemmillä pavlovilla, mutta nyt pavlova taas maistuu. Täytteitä varioimalla saa vaihtelua. Milloin päälle pääsee kermavaahto, mustikat ja valkosuklaaraaste, milloin rahkakermavaahtoa ja marjoja. Vaahtoutuva vaniljakastike, bastogne-keksit ja mansikat. Jouluaikaan pavlovaan menee hienosti luumukermavaahto, karpalot ja kinuskikastike.
Jos tämän koejakson tiivistäisi yhdellä sanalla niin se sana olisi miellyttävä. Mikä LEAFista tekee miellyttävän? Ihan ensinnäkin se, että se on todella hiljainen. Äänetön kumppani, jonka suusta et kuule murinaa, kun laulaa hoilotat epävireessä ajaessasi. Kun käynnistät auton napista, niin et huomaa auton olevan käynnissä. Muuta kuin palavista valoista kojelaudan näytössä. Siinä vaiheessa havaitset auton olevan käynnissä, kun peruuttaessasi pois kotipihasta kuuluu vaimea piippaus peruutuksen merkiksi. Liikennevaloista kaasutettaessa miellyttävyys näkyy hiljaisuuden lisäksi kiihtyvyytenä. Voi kuinka monta autoa me olemme yhdessä jättäneet taaksemme liikennevaloissa. Tiedän, että osa meistä suomalaisista on vielä skeptisiä ja varautuneita sähköautoiluun. Eivät ehkä usko, että sähköauto on kykeneväinen siihen kaikkeen mihin perinteiset autot. Ja ilokseni voin kertoa teille, että LEAF on kykeneväinen vielä enempään. Se on kykeneväinen antamaan ajonautinnon, jollaista saa hakea.
Koska sää oli kaikkea muuta kuin mansikkaisen kesäinen, niin kurvasimme suoraan läpi kauniin Pispalan Pyynikille. Parkkeerasimme LEAFin ja kävelimme näkötorniin munkeille. Vaikka sää oli hyytävän viileä, niin silti löysimme merkkejä keväästä, joita hetken ihastelimme. Otimme muutamat kuvat ja ajelimme hissukseen kotia kohti. Siinä samalla näytin tytöille Finlaysonin trikoon vanhan tehdasrakennuksen ja näytin paikan, missä teini-iässä rymyttiin koulujen loppumisen kunniaksi. Esikoinen istui repsikan paikalla ja napsi kuvia. Meillä oli ihan tosi kiva viimeinen ajelu tyttöjen kanssa. Taidetaan muutenkin olla sellaisia fiilisautoilijoita. Musiikki raikaa ja maisemien vaihtuessa kommentoimme näkemäämme.
Palatakseni tuohon LEAFin miellyttävyyteen. Yksi osa sitä on tuo kaiken kattava NissanConnect EV-telematiikkajärjestelmä, josta kerroinkin jo 
Tähän vajaan kuukauden testijaksoon ajoin noin tuhat kilometriä. Kaupunkiajoa pääasiassa, pois lukien auton haku- ja palautusreissut sekä 
