HEIPPA IHANAT! ♥

Täällä ruudun takana istuu jälleen se Maria, joka katsoo elämää läpi ruusunpunaisten lasien. Jonka sormet tulevat tuota pikaa näppäilemään jonkun mielestä ehkä hieman liian siirappista tekstiä, mutta siitäkin huolimatta ajattelin antaa sormilleni vallan näpytellä sen, mitä pääni sisällä tällä hetkellä ajattelen. Usein sitä haaveillaan siitä omasta ajasta, kun päästään vähän tuulettumaan. Eikä siinä mitään, pienet reissut ja ihan yhden illan tuulettumistauotkin tekevät poikaa, mutta kyllä se on tuo rakas perhe, joka on syypää mun hymyyn. Mietin reissun päällä, että kuinka ihana tunne on kaivata jotain. Ikävöidä. Juosta junasta taksiin, jotta pääsisi nopeammin kotiin. Rutistaa kotijoukot isoon halaukseen ja päästää pieni onnenkyynel. Yksillä drinksuilla käydessämme mietin, että olisiko musta vielä tähän. Jos olisi sinkku ja pitäisi olla sillä silmällä liikkeellä. Ei musta kuulkaa olisi. Tunsin ihan suunnatonta onnentunnetta tuolla keskellä hälyistä baaria, kun mietin, että saan rauhassa juoda sen caipiroskani, jutella rakkaiden ystävien kanssa ja samalla kaivata kotiin rakkaiden luokse. Enkä sano sitä, että kaikki sinkut juoksisivat tuolla etsimässä sitä oikeaa. Myös yksin voi olla onnellinen.

Itse olen perheihminen henkeen ja vereen. Tämä tappavan turvallinen kotiarki on se, joka on unelmieni täyttymys. Henkilökohtainen lottovoitto. Se kun saan käristää nakkisoosit hellalla lasten tehdessä keittiön saarekkeen päällä läksyjä. Kun saan tulla lenkiltä kotiin ja löytää takkahuoneen sohvalta isoimman rakkauspakkauksen röhnöttämästä ja pelaamasta Lara Croftia. Ylipäätään jo se, että kotiin tullessa täällä on valot, tutut tuoksut ja tutut ihmiset sekä karvanaama vastassa. En mä oikeasti tiedä, onko mitään arvokkaampaa? Eihän sitä rahassa voi toki mitata, mutta sydän sanoo, että olen osunut kultasuoneen. Edelleen tunnen itseni ihan käsittämättömän naiiviksi ajatellessani, että miksi joku haluaisi rikkoa perheensä. Ja satuttaa sitä myötä rakkaimpansa. Hajottaa siinä samalla myös itsensä. Tai miksi joku ei tekisi työtä sen eteen, että niillä maailman tärkeimmillä olisi hyvä olla?

Enkä todellakaan halua syyllistää niitä, ketkä valitsevat toisin. Kaikki kunnia heille valitsemalleen tielle, mutta kuten todettu aiemminkin, niin meillä aikuisilla on joskus hieman itsekkäät intressit. Ennen kuin se menojalka alkaa kunnolla vipattamaan, niin olisi kyllä syytä miettiä pidemmän päälle tulevaisuutta. Ei hetken huumaa vaan sitä, että mikä on tiettyjen tekojen vaikutus rakkaimpaansa tai lapsiin. Vaikka lapset eivät saa olla syy jatkaa liittoa, niin kyllä se on niin, että lapset ovat mielestäni yksi painavin syy, minkä takia sitä aikuisten parisuhdetta tulee vaalia niin, että se liitto ei joudu koetukselle. Ja hoitaa asiat niin, että lasten on hyvä ja turvallinen olla. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä meillä mennään lapset edellä. Enkä edes hetkeäkään häpeä sitä myöntää. Olkoon jonkun mielestä ihan väärä suhtautumistapa asioihin, mutta näin on. Rakastan tuota aviomiestäni juuri senkin takia, että tiedän hänen olevan kanssani aivan samaa mieltä. Meitä yhdistää yhteiset arvot. Sitoutuminen perheeseen ja usko siihen, että 40 vuoden päästä voimme kiikkustuolissa käsi kädessä keinuessamme olla hyvillä mielin ja ajatella, että we made it!

Hups, meinasi lähteä vähän laukalle alkuperäisestä aiheesta 🙂 Olen tämän(kin) suhteen kukkahattutäti. Summa summarum, olen ollut yhtä hymyä nyt monta päivää putkeen; ensin ihanien ystävien seurassa ja nyt kotiin tullessa kiitos noiden maailman kultaisimpien. Vaikka elämässä onkin viime vuosina ollut takapakkeja ja aivan liian paljon menetyksiä, niin silti olen elämälle niin suunnattoman paljosta kiitollinen. Kiitollinen siitä, että se on antanut mahdollisuuden oppia arvostamaan tiettyjä asioita vielä korkeammalle. Kiitollinen siitä, että mulla on lähellä ihmisiä, jotka ovat syypäitä mun hymyyn. Joiden seurassa on myös ihan ookoo, vaikkei se hymy koko ajan suupieliä koristakaan. En oikeastaan edes tiedä, kuinka olisin viime vuosista selvinnyt ilman tuota rakasta perhettäni.

Mutta nyt jatkan tämä ärsyttävä hymy huulillani töitä. Taidan laittaa taustalle vielä pyykinpesukoneen hurraamaan. Äänistä ehkä rauhoittavimman lasten kikatuksen jälkeen 🙂 Toivottavasti sullakin on siellä joku, joka on syypää sun hymyyn ♥

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

…kuvatulvaa kerrakseen!

MOIKKAMOI MURUT!

Musta tuntuu, että vuosi toisensa jälkeen rakastun syksyyn. Aina vain syvemmin. Vaikka olen loppukesän lapsia, niin syksyssä on sitä jotain. Ruskan värit, kuulaat aamut, sumu, seesteisyys, aurinko, villapaidat, villasukat ja ihan kaikki! Saari oli kaunis syksyisessä asussaan. Yksi pieni valkoinen viipeltäjä näkyi varvikossa. Oli muuten Toby jälleen onnensa kukkuloilla möksällä. Sai kulkea vapaasti ja veikkaanpa, että se oli tuo koko päivän ulkoilu, mikä takasi liki 12 tunnin unet. Koirulille, me muut emme ihan malttaneet mennä niin aikaisin nukkumaan. Eilinen ilta tuntui niin älyttömän pitkältä. Jääkiekkoa ja tietokilpailua telkkarista. Sisällä oli hyvä olla, sillä ulkona oli pilkkopimeää.

Lihaksissa tuntuu hyötyliikunnan anti. Kaksi isoa kuusta, jotka kaatuivat viime syksyn myrskyissä, ovat nyt jatkojalostettu klapeiksi. Tai ainakin aloitettu. Puupöllien raijaaminen metsästä saunan taakse meni liikunnasta. Veikkaanpa, että saamme puita pariksi vuodeksi. Klapikonetta pitää laulattaa vielä monena viikonloppuna. Ehkä olen entisessä elämässäni ollut metsuri, sillä alun kankeuden jälkeen aloin jälleen tykätä puusavottahommista 🙂 Saunan löylytkin tuntuivat jotenkin astetta lempeämmiltä ja kosteammilta. Pikkuinen koiruus nautti saunan lämmöstä myös. Välillä juoksi rantaan juomaan vettä ja kaivamaan hiekkaa. Rakas komistukseni grillasi lohta ja mä pyöräytin pitkästä aikaa kunnon sisäfilepihvit pannulla. Lasten pyynnöstä oli myös uuniperunaa ja tytöt kera ystävänsä tekivät lisukkeeksi salaatin. Lapset nauttivat olostaan silmin nähden. Oli kauneusseslonkileikkejä ja my day -kuvauksia. Korttipelimatseja ja sipsin rouskutusta. Kikatusta ja paljun pärskintää.

En tiedä, voiko ihminen olla onnellisempi kuin tällaisen viikonlopun jäljiltä? Onnellisuushormonit hyrräävät sfääreissä ja niiden voimin on illan vieraita varten uunissa kinkkupiirakka. Sen jälkeen uuniin pääsevät punaposkiset omenat. Syksy ♥

SULOISTA SUNNUNTAITA,

PS. kiitos kaunis ihanat kommenteistanne, mitä jätätte – palaan vastaamaan edellisten postausten kommentteihin iltasella, kunhan ensin on vähän vaihdettu kuulumisia maailman parhaimman anopin ja appiukon kanssa!