sunnuntai 13. toukokuun 2018

Matkavalmisteluja ja turvallisemmin auringossa

*kaupallinen yhteistyö: Life

SULOISTA ÄITIENPÄIVÄN ILTAA!

Vaikka otsikosta voisi ehkä tehdä sellaisen johtopäätöksen, että olemme lähdössä matkalle, niin se ei pidä paikkansa 🙂 Vaan Lifen brändilähettilään ominaisuuksissa tulin kertomaan teille meidän matkavalmisteluista ja niistä ehdottoman tärkeistä matkalle mukaan otettavista tuotteista. Sekä myös siitä, miten nauttia auringosta turvallisemmin ja luonnonmukaisemmin. Nyt kun olemme saaneet nauttia auringosta koko äitienpäiväviikonlopun, niin aihe on mielestäni erittäin ajankohtainen. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa.

Tuossa ennen talvilomareissuamme kävin Lielahden Life-myymälässä juttelemassa alan ammattilaisen Maaritin kanssa siitä, miten meidän koko perheen kannattaa valmistautua ulkomaanmatkaan. Miten tukea terveellistä auringonottoa luonnollisemmin ja miten helpottaa oman vatsansa sopeutumista ulkomaan bakteerikantaan.

Kuten tiedämme, niin Suomessa aurinko armas ei paista niin anteliaasti, että siitä riittäisi turvaamaan d-vitamiinin saantiamme koko vuodeksi. Tuntuu, että välillä se ei paista turvaamaan edes sitä jaksamista arjessa. Sen takia olen suunnattoman kiitollinen, että meillä on silloin tällöin keskellä Suomen pimeintä vuoden aikaa mahdollisuus käydä tankkaamassa aurinkoenergiaa ja d-vitamiinia ulkomailla. Rakastan tunnetta, kun aurinko hellii hipiääni. Rakastan sitä lämpöä ja leppoisuutta, joka aurinkoisilla ilmoilla vallitsee. Varsinkin täällä Suomessa. Kun saan tuntea puhtaan luonnon tuoksun ja kuulla lokkien kirkuvan. Mutta paukkupakkasten aikaan rakastan myös sitä samaa aurinkoa, joka meillä paistaa, mutta lämpimämpänä versiona 🙂

Aurinkoloman alla sitä on muodostunut tiettyjä rutiineja, joiden myötä valmistautua tulevaan reissuun. Kroppaa tulee hoidettua myös reissussa erityisesti, mutta olen huomannut, että aurinkoloman alla tehdyt toimenpiteet valmistavat ihon vastaanottamaan auringon helliä säteitä. Aikalailla kauneudenhoidon rutiineissa tulee tätä nykyä käytettyä öljyjä, lähinnä arganöljyä. Lifen Arganöljyyn olen aivan koukuttunut. Se sopii hoitamaan niin hiuksia, ihoa kuin kynsiäkin.

☀ vartalon ihon kuorinta; kookosöljy + käytetyt kahvinpurut ovat tässä avainasemassa. Sekaisin kipossa ja käsin levitys koko kroppaan. Siinä saa samalla pienimuotoisen vartalohieronnankin.

☀ vartalon ihon kosteutus; varsinkin kuivat kohdat eli kyynerpäät, kantapäät ja polvet, mutta myös koko kropan käyn läpi huolella kuorimisen jälkeen. Rasvaukseenkin käytän varsinkin talviaikaan luomukookosöljyä tai arganöljyä.

☀ hiusnaamio talven kuivattamille hiuksille arganöljyn ja hoitoaineen sekoituksesta. Pyyhe päähän turbaaniksi ja saunan lauteille vartiksi odottelemaan. Öljyn sisältämät omega-6-rasvahappot hoitavat ja suojaavat hiuksia. Toisin kuin silikonia sisältävät tuotteet, jotka tekevät vain kalvon pintaan, Life Arganöljy läpäisee pinnan ja vaikuttaa syvällä hiuksissa. Ja vaikutus on silminnähtävissä heti hoidon jälkeen.

☀ noin viikko ennen aurinkolomaa alan syömään Life Aurinko Plus -beetakaroteniinivalmistetta tabletin päivässä ja jo kahdella ulkomaanreissulla olen saanut nauttia auringosta ilman ilkeää aurinkoihottumaa. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini, sinkki ja C-vitamiini edistävät ihon kunnon pysymistä normaalina. Uskon, että se on osaltaan tuon beetakaroteenin ansiota, mutta myös luonnonmukaisimpien aurinkosuojavoiteiden ansiota, että kurjaakin kurjempi aurinkoihottuma on jättänyt minut rauhaan.

☀ ennen reissua tulee myös tarkistettua, että matkakapsakeista löytyy tarvittavat vitamiinit ja tarvittavat lääkkeet. Aika usein pakkaan vitamiinit pikkuiseen pussukaan mukaan ja jätän niiden tilaa vievät pakkaukset kotiin. Vaikken ihan koko repertuaaria vitamiineista usein mukana reissuilla kannakaan, niin maitohappobakteerit ovat vakioreissukavereita. Se on ihan sama minnepäin suuntaa, lähelle tai kauas, niin bakteerikanta on erilainen. Life Probiootin maitohappobakteerikannat ovat tutkitusti mahahappoja ja sappisuoloja kestäviä kantoja, jotka pystyvät kulkeutumaan suolistoon ja elämään siellä. Näin jälkikäteen hävettää hieman myöntää, mutta oli aika, että luulin että probiooteille on tarvetta vain antibioottikuurin tai ulkomaanreissun aikana. Nykyään syön maitohappobakteereja päivittäin eikä vatsani juuri enää vaivaa.

Oli kyse sitten kaupunki- tai rantalomasta niin melkein aina ne meillä ovat sijoittuneet sellaisiin aikoihin tai sellaisiin kohteisiin, joissa aurinkosuojakertoimelle on käyttöä. Nykyään pyrin käyttämään Suomessakin päivävoidetta, joka sisältää aurinkosuojakertoimen. Iän myötä musta on tullut erittäin varovainen auringon suhteen. Harmittaa ihan vietävästi näin jälkikäteen ne ihon grillaukset Rodoksen kuuman auringon alla teini-ikäisenä, kun tärkeintä koko aurinkolomassa oli se, kenellä on näkyvimmät rusketusrajat. Tuntuu, että silloin ainakaan meidän perheessä sana ihosyöpä ei kuulunut valikoimiin.

Tuo sana tuli valitettavaksi tutuksi joulun alla 2011. Kuin salama kirkkaalta taivaalta äidin selkään ilmestynyt luomi osoittautui melanoomaksi. Seuraavana päivänä löysin itseni ihotautilääkärin vastaanotolta kartoittamassa omien luomieni tilaa. Selkääni sain tikkejä 11, kun kaikki vähänkin epäilyttävät luomet poistettiin. Suhteeni auringonottoon muuttui yhdessä päivässä. Suhteeni omien lapsieni auringonottoon muuttui myös samalla hetkellä. Uskonpa, ettei auringonoton kanssakaan voi olla liian varovainen. Ainakin niissä kohteissa, joissa uv-indeksi hipoo maksimia.

Hieman ristiriitaista on siis se, että rakastan auringon tuomaa lämpöä ihollani, vaikka samalla tunnen pientä pelkoa ja kunnioitustakin tuota keltaista möllykkää kohtaan. Onneksi on olemassa tuotteita, joilla suojautua auringossa. Onneksi on olemassa järkeä päässä, joka kertoo olemaan varjossa ne päivän kuumimmat tunnit.

Nyt kun olen siirtynyt ihonhoitotuotteissani luonnonkosmetiikkaan olen kuin vaivihkaa siirtynyt myös auringonsuojatuotteissa luonnonmukaisempiin tuotteisiin. Tätä nykyä tulee käytettyä liki ainoastaan suojakerrointa 50 enkä voi näin jälkikäteen käsittää, kuinka joskus olen voinut makoilla päiväntasaajan tuntumassa suojakertoimen kanssa, jonka numerot näyttävät yksinumeroisia lukuja!

Sen lisäksi, että olen saanut helposti auringosta aurinkoihottumaa on kasvojeni iho poikkeuksetta aina reagoinut aurinkorasvoihin pienen mannaryyninäpyn kera. Luonnonmukaisten auringonsuojavoiteiden kanssa tätä ilmiötä ei ole enää tapahtunut! Algamariksen Aurinkovoide on turvallinen valinta koko perheelle; se on 100 % luonnollisten mineraaliaurinkosuoja-aineiden, 100 % luomutuotettujen kasviöljyjen ja patentoidun Alga-gorria yhdisteen ansiosta luonnollinen ja laadukas vaihtoehto kemiallisille aurinkosuojatuotteille. Käy myös hienosti tuoksuyliherkille kasvojen ja dekolteen alueelle! Itse olen huomannut, että vaikka käyttämäni tuotteet ovat vedenkestäviä, niin silti niitä tulee lisättyä mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

Suihkutettava Aloedermal Solar -auringonsuojavoide on hypoallergeeninen, joten se sopii loistavasti myös tuolle meidän atoopikolle. Tykkäsin tuotteessa myös siitä, että ollakseen luonnonmukainen auringonsuojatuote se levittyi helposti jättämättä kalkkilaivan kapteeni näkyä. Joissain käyttämässäni luonnonmukaisissa aurikosuojatuotteissa on ollut vähän hankaluuksia levitettävyyden kanssa sekä sen, että iho on jäänyt aivan valkoiseksi. Aloedermal Solar tai Algamariksen -auringonsuojatuotteissa tykkään nimenomaan niiden käytettävyydestä!

Vaikkei ihoni tätä nykyä juuri ala auringossa punoittamaankaan, niin silti rakastan helliä ihoa auringossa oleilun jälkeen ihanan viilentävällä Life Aloe Vera -geeliä. Aloe Veraa olen nauttinut sisäisesti, mutta havaittuani geelin loistotuotteeksi, tutkin  sen ominaisuuksia hieman tarkemmin:

”Aloe Vera sisältää noin 200 aktiivista ainesosaa, 18 aminohappoa ja mm. polysakkarideista koostuvia lima-aineita, jotka suojaavat ihoa. Noin 3 % geelistä on saponiineja, joilla on lievä puhdistava vaikutus. Osa kasvisaineista vaikuttaa supistavasti.

Life Aloe Vera -geeliin käytettävät kasvit viljellään Meksikossa luomuvalvonnan alaisuudessa (Aloecorp ja ÖKO). Aloe-kasviryhmä käsittää satoja lajeja ja monet niistä ovat villeinä uhanalaisia. Ympäristösyistä tuore aloemehu kuivataan Meksikossa hellävaraisesti ja jauhe kuljetetaan Eurooppaan tehtaalle, missä siihen lisätään kuivatessa poistunut vesimäärä. Geeli ei sisällä parabeenejä eikä mineraaliöljyjä.” / Lifen kotisivut

Aloe Vera -geeli kuulostaa liki liian täydelliseltä ollakseen todellinen, mutta voin reilun vuoden käyttökokemuksella sanoa, että tämä on yksi monikäyttöisimistä tuotteista. Se ei toimi vain rauhoittavasti rantapäivien jälkeen, vaan myös esimerksi sheivauksen jälkeen kutiaviin sääriin se tuo helpotusta samantien. Hyttysten pistojen kutina rauhoittuu myös huomattavasti geelin levittämisen jälkeen.

Aurinkorasvojen lisäksi auringossa selviytymisvinkkini (ei ollut tarkoitukseni kuulostaa siltä, kuin se auringossa oleminen olisi taistelua, jossa pitää henkensä pitimiksi selvityä ;)) ovat hyvinkin maanläheisiä:

☀ muista tankata nesteitä pitkin päivää! Itse tykkään hörppiä jääkylmää vettä, mutta myös vihermehuja, joista saa kivasti energiaakin. Kuvissa vilahtavalla Dubain lomallamme saatoimme kuitata lounaan vihermehuilla, sillä harvoin runsaan aamiaisen jälkeen oli lounasaikaan vielä nälkä.

☀muista suojata pää! Itse pidin aiemmin lippistä tai hattua auringossa. Nykyään, jos makoilen rannalla tai uima-altailla makoilen pääosin aurinkovarjon alla. Uimaan mennessäni heitän usein lippiksen päähän.

☀ muista myös suojata silmät uv-valolta! Itse olen älyttömän huono pitämään aurinkolaseja, tai olin. Nyt olen tsempannut tässäkin asiassa.

☀ jäätelö silloin tällöin auringossa nautittuna ei ole pahitteeksi 🙂 Vaikka arjessa sitä tulee noudatettua terveellistä ruokavaliota, niin lomalla saa antaa itsensä myös herkutella, mikäli herkkuhammasta kolottaa!

Niin auringonotossa kuin elämässä yleensä noudatan sitä hyväksi todettua sääntöä eli kohtuudella kaikkea. Enää en saa tehtyjä asioita tekemättömiksi ja nuoruudessa auringon kärventämää ihoani palautumaan täysin, mutta uskon ja toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä. Iho on suurin elimemme, joten sen hyvinvointi on yksi kauneudenhoitoni tärkeimmistä kulmakivistä. Loppuun vielä pari muistutusta:

Life haluaa tarjota myös teille ihanille lukijoille mahdollisuuden hyvinvointiin. Sen kunniaksi saatte tämän vuoden ajan alennusta 20%koodilla atmarias Lifen verkkokaupassa tai kivijalkaliikkeissä tehdyistä normaalihintaisista Lifen oman tuotesarjan tuotteista

 Lifen liikkeissä ja verkossa alkaa huomenna maanantaina Hintadieetti –tarjouskampanja, joka on voimassa perjantaihin 20.5. asti. Tarjouksia löytyy laidasta laitaan ja muun muassa Aloe Verat ja Arganöljy ovat koko viikon tarjouksessa ja Life Aurinko Plus torstaista perjantaihin alennushinnalla! 

AURINKOISTA ILTAA TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 25. huhtikuun 2018

10 x onnellisen aamun avaimet

🍓 Tarpeeksi ajoissa herättämään laitettu kello ja se, että pomppasin heti ylös, kun se kello soitti. Sen harvan kerran kun olen torkuttanut, olen noussut sängystä tuplasti väsyneempänä kuin niinä kertoina, kun en torkuta.

🍓 Ruokapöydän tuolilla odottavat villasukat, jotka vedin heti ensimmäisenä jalkaan.

🍓 Luonto esittää -jakso, jonka myötä ihastelin vartin verran rusakkojen leikkiä ruokatilan ikkunasta eilen aamulla. Tänä aamuna ihastelin hetken aikaa lintuja, jotka nokkiva tuota varsin mutaista takapihaamme. Yleensä ikkunasta näkyy myös kulmakunnan koirat, ne aamuvirkuimmat sellaiset 🙂

🍓 Aamukahvi, jonka sekaan mittasin yhden mitallisen pehmeää hasselpähkinänmakuista kahvijauhetta. Suihkusta tullessani keskikerroksesta leijaili tuoksu, johon törmää usein ulkomailla kahviloissa.

🍓 Tuoreet mansikat ja pensasmustikat. Kauniisti lasimaljasta tarjoiltuna. Ah kesää ja tuoreita kotimaisia marjoja odotellessa!

🍓 Energiasmoothie, joka ei jättänyt taaskaan kylmäksi vaan teki niin hyvää. Jo ihan ajatuksenkin tasolla; luomukookosvettä, puolikas banaani, ruokalusikallinen Puhdistamon energiasmoothiejauhetta ja ruokalusikallinen Organic Healthin luomukurkumamehua*. Viimeisen vuoden aikana olen tykästynyt kurkumaan toden teolla. Mausteena sitä olen käyttänyt kultaiseen maitoon ja nyt viime ajat olen juonut kurkumamehushotin aamuisin. Tänä aamuna shotti jäi väliin, mutta smoothie kätki shotin sisäänsä.

🍓 Uuden shampoon ja hoitoaineen käyttöönottaminen. Hiusten tuoksu suihkun jälkeen.

🍓 Uninen tuoksu lastenhuoneissa ja peiton alta ulos karanneet pikkuvarpaat. Unesta lämmin poski ja levollinen ilme. Rakastan edelleen herättää lapset aamuisin. Toivottavasti eivät vielä pitkään aikaan halua herätä omaan herätyskelloon!

🍓 Silitetty, pehmeä ja puhtaalle tuoksuva kauluspaita. Valmiiksi katsotut työvaatteet.

🍓 Koiran kanssa tehty pikainen aamulenkki, jonka aikana sai tuoksutella sateen jättämää keväistä tuoksua!

Olenkin kertonut, että olen ehdottomasti aamuihminen. Jokainen aamu on uuden alku ♥  Mahdollisuus kääntää kurssia, jos tarvetta siihen on. Mahdollisuus jatkaa sillä tutulla ja turvallisella. Let’s make the best out of it!

IHANAISTA KESKIVIIKKOA,

*kurkumamehu saatu Lifestä


maanantai 23. huhtikuun 2018

Sisäinen rauha

ID Se ei ole ollut aina itsestäänselvyys. Olen jopa luullut, että kaltaiseni duracell-pupu ei ole kykeneväinen siihen. Tietyllä tapaa aliarvioinut itseni sen suhteen. Ajatellut, että antaa muiden siihen keskittyä, mutta itse jätän väliin. Todistellut itselleni, että en mä sitä kaipaa. Vaikka se keinoin millä tahansa on jo vuosia yrittänyt hivuttautua elämääni. Huomannut, että tarvitsen sitä kipeästi maailman menossa, jossa mieli yrittää juosta ajatusten rinnalla. Välillä kirittäjänä.

Nyt kun olen päästänyt sen elämääni, huomaan eläväni elämääni tasapainoisemmin. Valppaammin, aistit avoinna elämälle. Tietäen, että mitä tahansa tapahtuu, niin siitä selvitään. Sen jälkeen, kun olen löytänyt sisäisen rauhan, tuntuu että olen löytänyt keinot selviytyä niistä ajoista, kun kalenteri pursuaa yli äyräiden. Niistä ajoista, kun aiemmin olisi tehnyt mieli painaa pause -nappia ja huutaa kovaan ääneen time out. Pause -nappia olen opetellut painamaan. Henkisesti. Sisäisesti. Ilman että maailma lakkaa pyörimästä.

Se pause -nappi voi olla pohjaan painettuna vain hetken aikaa. Tai sitten pidemmän aikaa. Just sen aikaa, mitä tarvitsen tilanteen nollaamiseen. En ole lukenut alan kirjallisuutta muutamaa teosta lukuunottamatta, mutta kuin varkain olen oivaltanut ne keinot, joilla löytää omat sisäiset voimavarat ja sen sisäisen rauhan, jonka avulla selvitä tilanteesta kuin tilanteesta.

Opetellut ne keinot paeta hetkeksi ympäröivää maailmaa ihmisjoukon keskellä. Tiedostanut ja hakeutunut sellaisiin tilanteisiin kotona, joissa pystyn lataamaan akkuja. Välillä pikalatauksella, mutta joskun pidemmän kaavan mukaan. Vuosien varrella olen opetellut tuntemaan itseäni pala palalta, jotta pystyn jo ennalta välttämään ne tilanteet, mitkä nostavat verenpainetta. Joskus jälkikäteen huomaan hymyileväni ja tajunneeni, että sen mun sisäisen rauhan ansiosta selvitin aiemmin katastrofilta tuntuneen tilanteen niin, että henkisyyteni säilyi ilman suurempia kolhuja.

Mulla meni oikeasti vuosia, ainakin pari vuosikymmentä ennen kuin tajusin, että mun on pakko tällaisena tuulispäänä osata myös rauhoittua. Kroppa ei kestä sitä, että on koko ajan kymmenen rautaa tulessa. Kroppa ei kestä näinä päivinä välttämättä niitä keinoja, joilla nollasin pään aiemmin. Joiden avulla etsin sisäistä rauhaa ja sitä kuuluisaa zen -olotilaa. Silloin mitä kiireisempi olin, niin sitä hikisemmän juoksulenkin kävin vetämässä. Nyt tiedän, milloin on juoksulenkin aika. Myös sen, milloin on parempi jättää juoksulenkki väliin.

Pahimmassa tapauksessa kaiken kiireen keskellä kropan vieminen ääriolosuhteisiin kovilla sykkeillä tuntuu tänä päivänä sotivan nykyistä ”lempeästi” -mottoani vastaan. En silti ala soimaamaan itseäni siitä, että joskus noin olen tehnyt. Se on auttanut silloin. Silloin en ollut löytänyt muita keinoja päästä sisäisesti balanssiin.

Jos joku kysyisi multa, että miten sen sisäisen rauhan sitten löytää niin vastaisin klassisesti että hengittämällä. Aiheeseen sen syvemmälle menemättä oli aika, että meidän perheessä aloitettiin ja lopetettiin päivä rauhoittavaa naisen ääntä kuuntelemalla. Ääntä, joka muistutti hengittämään. Hengittämään sisään, hengittämään ulos. Jotenkin tuon ajan jälkeen olen ottanut tavaksi hengittää. Sen normaalihengityksen lisäksi. Ottanut taukoja päivän keskelle, jolloin keskityn hengittämiseen. Ihan vain hetkeksi. Edes yhden sisään- ja uloshengityksen ajaksi.

Mulla on todettu vauvana synnynnäinen lihasjäykkyys, minkä takia lihasten rentouttaminen on todella hankalaa. Hengitysharjoitusten avulla tuntuu, että nyt vihdoin tällä iällä se viulun kielen kireä kroppa alkaa antaa periksi. Se alkaa pehmenemään, kuten sen naisenkin mieli, joka siellä kropan syövereissä asuu.

Se on jännä juttu, että aina ikääntymistä dissataan ja pidetään jotekin negatiivisena asiana. Itse koen, jälleen tänäkin vuonna, elämäni elämän parasta aikaa. Enkä vähiten sen takia, että olen vihdoin siinä pisteessä, että voin sanoa tuntevani sen Marian, joka tämänkin postauksen kuvissa vilahtelee 

”Silence isn’t empty – it’s full of answers.”

RAUHALLISTA MAANANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 15. huhtikuun 2018

Terveellinen ruokavalio osana kokonaishyvinvointia & arvonta

*Kaupallinen yhteistyö: Life

HEIPPAHEI IHANAT

ja sangen suloista sunnuntai-iltaa! Täällä on juhlat juhlittu ja nyt on aika oikaista sohvalle. Yhdet polttarit ja kolmet synttärit yhdelle viikonlopulle on jotain, mitä en ole ennen kokenut. Jotain, minkä takia ruokavalioni kokee taas ihan varmasti pienen korjausliikkeen huomen aamusta lähtien. Lifen brändilähettilään ominaisuudessa tulin kertomaan teille terveellisistä elämäntavoista ja niiden vaikutuksesta kokonaishyvinvointiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa.

Terveelliset elämäntavat käsittävät pyhän kolminaisuuden osa-alueet eli liikunnan, levon ja ravinnon. Liikuntaan ja sitä tukeviin luonnonmukaisiin tuotteisiin tulen palaamaan vielä myöhemmin tänä vuonna ja levon merkityksestäkin tulen juttelemaan tuonnempana. Tänään keskitytään osa-alueeseen, joka ainakin itselläni on se haastavin näistä. Tai on ollut aiemmin haastavin, nimittäin terveellinen, monipuolinen ja oikean määrän energiaa sisältävä ruokavalio. Edelleen painin joidenkin haasteiden kanssa terveellisen ruokavalion suhteen, joita ajattelin tässä postauksessani vähän avata teille.

Vasta muutamien vuosien sisään olen oivaltanut sen, että itseni näännyttäminen liian niukalla ravinnolla saa aikaan vain yleisen hyvinvointini huononemisen. Oli aikoja, että pidin täällä blogissakin kirjaa bikinikuntoon pääsemisestäni. Siitä, että kuinka saada 105 päivässä pois senttejä vyötäröltä ja reisistä. Tuohon aikaan juoksin lähemmäs 50 kilometriä viikossa ja loppujen lopuksi kävi niin, että taisin ajaa itseni vähän piippuun. Lepopäiviä en pitänyt juuri lainkaan ja suurin syy yleiseen jaksamattomuuteeni oli se, että sain aivan liian vähän energiaa liikunnan kuluttamiin kaloreihin nähden. Näin jälkikäteen tuon ajan kuvia katsellessani en voi kuin ihmetellä, että mistä niitä senttejä ajattelin nipistää.

Onneksi oppia ikä kaikki. Tällä hetkellä liikun ja syön terveellisesti ihan vain sen oman hyvän olon takia. En sen takia, että kenties jossain nurkan takana odottaa bikiniloma. Vaikka se on myönnettävä, että viihdyn bikineissä siellä altaan reunalla huomattavasti paremmin, kun olo on jäntevä ja lihaksikas. Itsetuntokysymyksiä nämä myös luonnollisesti ovat!

Sain jälleen piipahtaa ihanan ja ammattitaitoisen Maaritin luona Lielahden Life-myymälässä keskustelemassa terveellisemmästä ruokavaliosta ja siitä, että miten tukisin luonnonmukaisten tuotteiden avulla kokonaishyvinvointiani mahdollisimman hyvin.

Huomaan, että vaikka syönkin arjessa pääsääntöisesti terveellisesti, niin silti minulla on edelleen haasteita terveellisen ruokavalion ylläpitämisessä:

LIIAN PITKÄT RUOKAVÄLIT, LIIAN ISOT ANNOKSET JA NÄLKÄÄN NAPOSTELU

Kyllähän te tiedätte, ruuhkavuodet ja mahdoton kiire. Ei muka ehtisi työpäivien aikana syömään. Joskus oli niitä aamuja, että skippasin kokonaan aamupalan tai kuittasin sen parilla kupillisella kahvia. Parin viime vuoden aikana kokemani herätyksen ansiosta en jätä ikinä aamupalaa väliin. Sillä se kostautuu heti naposteluna pitkin päivää ja äärettömänä makeanhimona. Olen opetellut syömään aamupalan. Alkujaan en tuntenut nälän tunnetta herätessäni, mutta nykyään aamupalat sujahtavat suuhun tuosta vain. Aika usein syön puuroa aamupalaksi. Kaurapuuro itsessään ei täytä kovin pitkäksi aikaa, joten laitan siihen nokareen Lifen Luomu Kookosöljyä. Lisäksi mustikoita tai muita marjoja tai hedelmiä. Viikonloppusin teemme pannukakut, jotka kruunaamme kaurajugurtilla, marjoilla, kookoslastuilla sekä lorauksella hunajaa.

Yleensä en ole laittanut pannukakkuihin chiansiemeniä, mutta nyt kun olen monesta eri lähteestä lukenut chiasiemenien terveysvaikutuksista, niin voisin kokeilla korvata seuraavan kerran pannareiden kananmunan vaikka chiansiemenillä. Life Chiasiemenet ovat luomuviljeltyjä ja peräisin Etelä-Amerikasta ja Meksikosta. Chiasiementen kanssa on hyvä muistaa, että niitä ei tulisi nauttia enempää kuin 15 g vuorokaudessa eli noin 1,5 ruokalusikallista. Lisäksi ne on hyvä turvottaa vedessä tai jossain muussa nesteessä ennen käyttöä. Ne ovat todellisia superfoodeja, joilla on tutkittu olevan monia hyviä ominaisuuksia; ne sisältävät paljon kuituja, antioksidantteja, proteiineja sekä Omega 3 -rasvahappoja.

Kiireisinä aikoina turvaudun yön yli tehtäviin tuorepuuroihin tai chiasiemenpuuroon. Chiasiemenpuuro valmistuu myös tarvittaessa vartissa. Just siinä ajassa, että ehtii itse käymään suihkussa ja kuivaamaan hiukset

MUSTIKKAINEN CHIAPUURO

1,5 rkl Life Chiasiemeniä
1 dl sokeritonta mantelimaitoa
0,5 kaurajugurttia
kourallinen mustikoita
ripaus luomukookossokeria

-sekoita aineet keskenään ja laita jääkaappiin turpoamaan
-surauta sekaisin sauvasekottimella (ei pakollista) ja koristele esimerkiksi vadelmilla ja kookoslastuilla

Chiapuurot ovat helposti varioitavissa. Joskus laitan siihen banaanin (tällöin ei tarvitse muuta makeutusta), kanelia ja kardemummaa. Maku on ihanan korvapuustimainen! Aamupalan syön kotona, mutta silti töissä yhdeksän kahvilla syön yleensä mandariinin tai omenan. Tai mikäli on vielä nälkä niin maustamatonta kasvispohjaistajugurttia, pähkinöitä ja mustikoita. Lounaan pyrin nauttimaan klo 11.30, sillä jos se venähtää, niin olotila on aika nuutunut. Toimistolla ollessani pyrin syömään kevyen lounaan. Ruokaisaa salaattia tai keittoa.

Kevyt lounas vaatii iltapäivälle myös välipalan. Tämän aika usein laistan, mutta pyrin skarppaamaan jatkossa. Muuten väli lounaan ja iltaruoan jälkeen venyy aivan liian pitkäksi. Silloin iltaruoalla tulee syötyä aivan liikaa, mikä ilmenee jaksamattomuutena loppuillan. Raakapatukoita olen joskus kuljettanut mukanani ja nyt Maarit kertoi, että Lifellä on omia proteiinipatukoita. Tuo Life Sitruunajuustokakku -proteiinipatukka on niin hyvää, että se maistuu kahvin kanssa loistavasti. Suklaan ystäville löytyy myös Life Suklaa -proteiinipatukka. Niissä ei ole käytetty keinotekoisia makeutusaineita, mutta sokeria vältteleville ne eivät välttämättä sovi.

Niinä päivinä, kun muistan syödä töissä välipalan jaksan hienosti odottaa iltaruokaa. Jos en ole syönyt välipalaa, niin heti kotiin päästyäni huomaan napostelevani jotain. Teen leivän siinä samalla, kun valmistan iltaruokaa tai popsin pähkinöitä. Iltapalaa en ole tottunut syömään, paitsi niinä iltoina, kun olen käynyt urheilemassa. Tähän tarvitsee kyllä ehkä tehdä muutos. Syödä noin tunti ennen nukkumaan menoa vaikka banaani tai ruisleipä.

Hävettää vähän myöntää, mutta en ole ikinä ennen juonut palautusjuomia. Vaikka miehen kanssa seurustellessamme alkuaikoina keittiön kaapit olivat täynnä jos jonkinlaisia puteleita ja sheikkereitä. Nyt Maarit nakkasi minulle mukaan Life Sport Nutrition Whey Vanilla -heraproteiinijauheen. Olin ennakkoluuloinen ja ajattelin sen maistuvan sellaiselle jauhoiselle. Mutta ehei, se oli itse asiassa todella hyvää. Juoksulenkin jälkeen olen usein todella nälkäinen enkä jaksa odottaa kunnon ruokaa. Tulee taas helposti puputettua sitä leipää. Tuon palautusjuoman olen juonut nyt kolme kertaa juoksulenkin jälkeen ja tuntuu, että nälkä lähtee ja pysyy loitolla. Kerran olen sekoittanut jauheen kookosveteen, mutta kaksi kertaa mantelimaitoon. Se menee mantelimaitoon pelkälläänkin, mutta tuo viimeksi tekemäni palautussmoothie oli niin hyvää, että siinä täytyy pysyä jatkossa! 

VANILJAINEN PALAUTUSSMOOTHIE

1 dl Life Sport Nutrition Whey Vanilla -heraproteiinijauhetta
1 tl Life MSM + Flexilett -jauhetta
3 dl mantelimaitoa
puolikas banaani
kourallinen jäisiä mansikoita

-surauta aineet sekaisin blenderissä tai sauvasekoittimella ja nauti!

MSM-jauhetta aloin taannoin käyttämään olkapääkipuun ja siihen se auttoikin loistavasti. Aiemmin otin MSM -jauheen aamulla veden kanssa, mutta nyt sain kokeiluun Life MSM + Flexilett -jauheen, joka sisältää myös kollageenin muodostumisessa elintärkeää C-vitamiinia sekä muita nivelien rustoja helliviä aineita. Sujautin sitä myös tuohon palautussmoothieen, missä se menikin hienosti alas. Pelkälleen kun tuo MSM -jauhe ei mielestäni maistu kovin hyvälle 🙂

MAKEANHIMON TALTUTTAMINEN

Vaikka rakastan olotilaani, kun välttelen valkoista sokeria, asuu minussa silti jossain tuolla syövereissä se pikkuinen sokerihiiri. Se, jota ruokin taannoin opiskeluaikoina aamuisin suklaatäytekekseillä, päivisin roskaruoalla ja iltaisin taas suklaatäytekekseillä. Se, joka istuu olkapäällä ja pyytää kärryttelemään ostoskärryjen kanssa karkkihyllyn ohi. Se, jolle onneksi melkein aina pystyn näyttämään, että selkäranka ei katkea 🙂 Syy, miksi välttelen valkoista sokeria on ihan yksinkertaisesti se, että huomaan olotilani olevan todella väsähtänyt sokeripiikkien jälkeen. Energiatasoni heilahtelevat verensokerin heilahdellessa ja tuntuu, että sitä on joko ylipirteä tai sitten aivan yliväsynyt.

Makeanhimo voi olla merkki kromin puutteesta. Senpä takia olen ottanut nyt käyttöön Life KrominKromi auttaa elimistöä säilyttämään tasaisen verensokeritason edistämällä makroravinteiden aineenvaihduntaa ja veren glukoositasojen pysymistä normaaleina. Silloin kun olen saanut liikuntapuolen kuntoon on yleensä oloni niin hyvä, että en juurikaan haaveile irtokarkeista. Muut sokerihöttötuotteethan jätän rauhaan, mutta irtokarkit ja jäätelö ovat ne pullonkaulani tässä terveyspainotteisessa ruokavaliossa.

Terveellinen elämäntapa ruokkii itse itseään; on helpompi syödä terveellisesti, kun liikkuu ja vastaavasti on helpompi lähteä lenkille, kun on hyvä ja energinen olo terveellisen ruokavalion takia.

TARPEEKSI MONIPUOLISESTI JA PUHTAASTI SYÖMINEN / VITAMIINIEN TURVAAMINEN

Uskon, että ihmisen hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Siitä, mitä suustamme sisään laitamme. Sisäinen hehku ansaitaan terveellisellä ruokavaliolla. Aina välillä haaveilen, että joku ammattilainen tarkastelisi parin viikon aikana ruokailujani. Että saanko tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita. Syönkö kenties välillä liian terveellisesti. Vai voiko niin edes tehdä? Omassa voinnissaan ja peilikuvassaan sen kyllä näkee, mikäli energiantarve on alittunut tai ylittynyt, joten siitä en olisi huolissani, että tuleeko painoa tai lähteekö sitä. Vuosien saatossa olen oppinut olemaan tyytyväinen kroppaani ja itseeni.

Puhtaasti syöminen, tuoreiden raaka-aineiden ja lähiruoan käyttäminen on asia, johon minun pitäisi myös vielä enemmän panostaa. Vaikkemme eineksiä nyt niin kovin paljoa syökään. Salaatteja pyrin syömään päivittäin, mutta Suomessa, jossa suuri osa vihanneksista on talvisin tuontitavaraa täytyy olla tarkkana, että ruokavaliosta saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit. Itse otan vitamiineja lisäksi purkista. Life MultiWoman monivitamiinissa vitamiinien ja kivennäisaineiden tukena on karpalo- ja parsakaaliuutteet sekä viinirypäleensiemenuute, jonka sisältämät antioksidantit ovat hyväksi esimerkiksi hiussuonten verenkierrolle. Jokainen monivitamiini sisältää 12 eri vitamiinia ja 8 kivennäisainetta, sekä kasviuutteita joiden luonnolliset tehoaineet mm. tukevat vitamiinien imeytymistä. Huom! Tämä valmiste ei sovellu jodiallergikoille, kilpirauhasen liikatoiminnasta kärsiville tai thyroxin-lääkityksen kanssa käytettynä.

Vaikka syömme kalaa kerran tai kaksi viikossa ja lisäksi syön pähkinöitä sekä avokadoja, niin purkista tulee otettua myös Omega 3 -rasvahappoja. Life Omega 3 70% on erittäin hyvin tiivistetty ja stabiili luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy. Raaka-aine on eettisesti ja ekologisesti puhtaalla tavalla tuotettu. Silloin vuosi sitten, kun aloin syömään Omega 3 -kapseleita huomasin ensimmäisenä muutoksen vartaloni ihossa ja hiuksissani. Rutikuivuus niistä alkoi pikkuhiljaa katoamaan. 

Monivitamiinin ja Omega 3 -rasvahappojen lisäksi päivittäin syön vatsaa helliviä maitohappobakteereita. Life Probiootit maitohappobakteerikannat ovat tutkitusti mahahappoja ja sappisuoloja kestäviä kantoja, jotka pystyvät kulkeutumaan suolistoon ja elämään siellä. Valmisteessa on seitsemän ihmisperäistä maitohappobakteerikantaa ja 5 miljardia bakteeria/kapseli. Kehon hyvinvoinnin keskus sijaitsee suolistossa, joten sen takia pidän erittäin tärkeänä syödä maitohappobakteereja päivittäin, ei vain ulkomaan matkojen tai antibioottikuurien aikana.

Uutena vitamiinina otin käyttöön Life MagnesiuminMagnesiumia tarvitaan kehon jokaisessa solussa. Erityisen tärkeä rooli sillä on sydämessä, verisuonissa, hermostossa, lihaksissa ja luustossa sekä energia-aineenvaihdunnassa. Magnesium ja B6-vitamiini edistävät hermoston normaalia toimintaa ja auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Näin ruuhkavuosien aikaan sitä välillä tuntee itsensä väsyneeksi; monipuolinen ja vitamiinirikas ruokavalio sekä lisäravinteet ja -vitamiinit tulevat tarpeeseen!

Kohtuus kaikessa on hyvä pitää mielessä myös mitä tulee terveellisiin elämäntapoihin. Tarpeeksi unta, mutta ei liikaa. Tarpeeksi liikuntaa, mutta ei liikaa. Tarpeeksi ruokaa, mutta ei liikaa. Nimittäin ne ruoat, joita usein terveysruoaksi tituleerataan eivät liiallisina olekaan enää niin terveellisiä. Avokadoa ja pähkinöitä on hyvä sisällyttää ruokavalioon, mutta sen muistaen, että ei niitäkään kannata liikaa syödä. Suurta osaa kokonaishyvinvoinnistani näyttelee se, että mieli on virkeä. Että on hyvä olla. Sen takia en tuppaa soimaamaan itseäni, mikäli välillä joskus ruokavaliosta löytyy herkkuja. Lempeästi, tässäkin asiassa.

Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä tekoja oman kehosi hyvinvoinnissa? Millä Life:n valikoimista löytyvällä Life -tuotesarjan tuotteella haluaisit auttaa kehoasi voimaan hyvin?

Vastaamalla em. kysymyksiin tämän postauksen kommenttiosiossa voitte saada omaksenne kyseisen tuotteen 🙂 Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu tasan viikon päästä! Arvonnan säännöt löydätte täältä.

SUPERIHANAA SUNNUNTAI-ILTAA,

PS. ♥ Life haluaa tarjota myös teille ihanille lukijoille mahdollisuuden hyvinvointiin. Sen kunniaksi saatte tämän vuoden ajan alennusta 20%koodilla atmarias Lifen verkkokaupassa tai kivijalkaliikkeissä tehdyistä normaalihintaisista Lifen oman tuotesarjan tuotteista

PPS. ♥ Lifen liikkeissä ja verkossa on  ”Osta 3 maksa 2” –kampanja, alkaen huomisesta (voimassa 16.-22.4.). Kahden Lifen oman tuotesarjan tuotteen ostaja saa kolmannen (edullisimman) kaupanpäällisiksi.

 


keskiviikko 11. huhtikuun 2018

Ylihyvät sokerittomat muffinssit

ID

HEIPPAHEI!

Se on kuulkaas se balanssi, mikä pitää elämänsyrjässä kiinni. Mikä tekee elämästä juuri niin suloista. Se, että arjessa eletään terveellisen ruokavalion mukaan ja viikonloppuisin sallitaan hieman herkkuja. Se, että lepäillään yksi ilta sohvalla ja toisena juostaan koira kirittäjänä tiukka puolen tunnin juoksutreeni keskisykkeellä 172. Se, että eilen täällä blogissa vilahti kuvia syntisen hyvästä valkosuklaamustikkajuustokakusta, johon tuli valkosuklaata yllin kyllin ja tänään täällä herkutellaan sokerittomilla muffinsseilla, jotka eivät makunsa puolesta häviä lainkaan eiliselle makeuden huipentumalle.

Banaanileipä on yleensä se kohde, mihin tuppaan laittaa nuo ruskistuneet banaanit. Elleivät ne ole sitten menneet smoothien sekaan. Nyt mieleni teki banaanileipää, mutta koska jotenkin se leipä on niin nähty, niin päätin muokata hieman tuota reseptiäni ja tehdä vuokaleivän sijaan muffinsseja. Koska en ole ikinä mihinkään makeisiin juttuihin käyttänyt ruisjauhoja, niin päätin koklata niitä näihin banaanimuffinsseihin. Ja hei, hienosti toimi. Näistä tuli rakenteeltaan ja maultaan kyllä niin hyviä, että en olisi odottanut 🙂 Jäivät vahingossa (siis ne kaksi mitä jäi jäljelle) keittiön työtasolle yöksi ja edelleen olivat seuraavana päivänä erittäin mehukkaita ja hyviä.

SOKERITTOMAT BANAANIMUFFINSSIT

4 ylikypsää banaania (saa olla reilun kokoisia)
1 kananmuna
vajaa desi leivontaöljyä
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurarouhetta
1 dl kaurajauhoja
2 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita haarukalla muussatut banaanit, kananmuna ja leivontaöljy ja lisää ne kuivien aineiden sekaan
-kaada kuuteen isoon muffinssivuokaan ja paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia
-anna jäähtyä hieman

Kuten huomaatte, niin ohje ei sisällä myöskään valkoista jauhoa. Mä ostin taannoin putelin sellaista kaurapuuteria tai -jauhetta, jota tähän kokeilin. Toimi oikein hyvin! Mutta mielestäni kaurarouheen ja -jauhon voi tarvittaessa korvata vehnäjauholla. Kaurarouhe toi muffinsseihin kuitenkin kivasti rakennetta. Kuten toi nuo siemenetkin, mitä muffareiden päälle ripottelin!

Balanssia edustaa myös se, että nyt kahvitaukoni loppuu ja on aika siirtyä blogitöistä toisiin töihin. Joten ei muuta kuin ostolaskujen kirjaamiseen koneelle! 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,