MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Meillä aloitettiin viikko juhlavissa merkeissä. Vaikka lapset olisivatkin saaneet nukkua vähän pidempään, niin 15-vuotissynttärisankari halusi, että syödään koko perheen kesken aamupala ennen kuin lähden töihin. Kuuden jälkeen aloin kattamaan pöytää koreaksi, nostin siihen eilen iltana sulamaan otetun kakun (synttärisankari ei halunnut itse leivottua…hmph), laitoin kukkia maljakkoon ja kukkaservetit lautasille. Croissantteja ja riisipiirakoita tarjolle. Sankarin toiveena oli myös ananasta ja vesimelonia aamupalaksi, joten sellaisia viipaloin myös.

15 vuotta sitten tänä aamuna heräsin sairaalassa vähän tuskissani. Tai en usko, että olin yöllä edes nukkunut. Tuskasta huolimatta olo oli juhlava; olin maannut sairaalassa edeltävät kolme viikkoa pakkolevossa ilman telkkaria, turhia vierailuita, kirjoja tai mitään muuta ärsykettä, mikä voisi nostaa verenpainetta. Raskausmyrkytyksen takia synnytystä oli yritetty käynnistää tuo kolme viikkoa. Aina kolme päivää käynnistystä ja yksi päivää taukoa. Aloin olemaan jo aika puhki, kunnes synnytystä edeltävänä päivänä sain luvan käydä kävellen neljännestä kerroksesta alhaalla jätskiannoksella. Vanilja- ja suklaapallo lakritsikastikkeella maistui taivaalliselle. Kävelin miehen kanssa ripeästi rappuset takaisin ylös ja hei se tuotti tulosta – aamuyöllä alkoi sellaiset supistukset, jollaisia olin odottanut.

Aamukierroksella ihana osaston lääkäri taputti supistuksen välissä mua olalle ja kiitti siitä, että olin jaksanut olla niin mahdottoman positiivinen. Toivotti hyvää matkaa kohti synnytyssalia. Ja hei, antoi luvan kävellä sinne!

Raskausmyrkytys oli vaikuttanut vauvaankin niin, että sydänäänet heikkenivät. Seuraavalla ulos tai hätäsektioon, kuulin. Yhtäkkiä huone oli täynnä jos jonkinlaista lääkäriä ja hoitajaa. Tässä kohtaa mulla on katkos muistissa, mutta seuraavan kerran muistan ihmetelleeni missä on a) vauvani ja b) mieheni. Hoitaja vakuutteli, että molemmat ovat tallessa. Matalin pistein syntynyt vauva on virkoamassa isi vierellään. Vaivuin takaisin jonkin asteiseen horkkaan. Jälkeenpäin kuulin, että kroppa oli reagoinut välittömästi synnytyksen jälkeen ja palauttanut itsekseen verenpaineen normaaliksi.

Tuo pieni ja kaunis vauva pääsi osastolle kanssani päiväksi, kunnes joutui vastasyntyneiden teholle pienoisten komplikaatioiden vuoksi. Vaikka sisimmässäni tiesin vauvan selviävän, niin kotiutuminen tyhjän kaukalon kanssa oli jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Viikon päästä pääsimme onneksi kotiin perheenä. Ja hei, tänä päivänä tuo 15 vuotta sitten 44 cm pieni murunen on jo reilusti äitiään pidempi. Sitkeä kuin sissi ja rakas kuin mikä ♥

Nuori nainen, jonka tiedän jo nyt selviävän, tuli elämässä vastaan mitä tahansa. Missäpäin maailmaa tahansa. Vastuuntuntoinen ja tunnollinen. Sellainen, jonka sanaan voi luottaa. Meidän perheen moraalinvartija. Jonka kanssa lautapelejä pelatessa ei kannata edes yrittää huijata (ei sillä, että olisin edes yrittänyt 😉 Maailmankansalainen, joka on  välillä enemmän perillä ajankohtaisista ja polttavista asioista kuin vanhempansa. Aktiivinen uutisten seuraaja. Ihmisten seuraaja. Tältä supertyypiltä ei jää mikään huomioimatta. Musta tuntuu, että hänellä on silmät selässäkin.

Harkitseva ja herkkä. Hieman joskus itsepäinenkin, mutta omat puolensa pitävä. Monien kaveri, valittujen sydänystävä. Muista huolehtiva ja empaattinen.

Siinä missä ekat kolme kuukautta huudettiin yöt sylitysten, nukkuu hän nykyään yönsä erittäin hyvin 😉 Teini-iän myötä napanuora on venynyt,  niin kuin sen kuulukin, mutta silti läheisyys on pysynyt. 15 vuotta sitten tänään minusta tuli äiti – enkä päivääkään vaihtaisi pois ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,