tiistai 16. syyskuun 2014

Luomenpoisto kasvoista -kokemuksia?

Moimoi!
Piti kuulkaas tekemäni videopostaus meiltä kotoa (kiitos postaustoiveesta :), mutta koska meillä on ihan kamalan sotkuista (kuka täällä sotkee?), niin tehdään se video sitten joku toinen päivä. Nyt luvassa postausaihe, josta mun on pitänyt jo pari kuukautta kirjoittaa. No, parempi nyt kuin ei milloinkaan. Tulin kyselemään teiltä arvon ihanaiset lukijat, että onko teillä kokemuksia kasvoista poistettavista luomista? Kysehän ei ole elämästä ja kuolemasta, mutta koska mulla on geeneissä (+ peruja kovasta auringonotosta aikoinaan) runsasluomisuus, niin pakko näistä osasta on taas päästä eroon. Ja kaikkihan me tiedetään, että luomien kanssa tulee olla tarkkana. Selästä mulla on poistettu useita luomia ja käsivarttakin koristaa iso arpi, jossa ala-asteella leikattuun syntymämerkkiluomeen ommeltiin kahdeksan tikkiä. Mun ihotyyppi on sellaista, että se venyy arpien kohdalta (muodostaa arpikudosta), joten kasvoihin en uskalla tikkejä ottaa.
Huomasin tuossa kesälomalla, että silmän alla oleva luomi on alkanut kasvamaan. Se lähti pisamasta liikkeelle viitisen vuotta sitten ja nyt se on halkasijaltaan ehkä pari kolme milliä. Muodoltaan laakea, mutta hieman myös koholla. Sen haluan pois, ennen kuin kasvaa lisää. Lisäksi mulla ilmestyi ala-asteaikona nenän sivuun tuollainen ihonvärinen luomi, joka on itse asiassa häirinnyt mua enemmän kuin mitkään muut luomet tähän asti. Kuvakulma ratkaisee, välillä se näkyy välillä ei. Joskus sen kuvista häivytän pois. Leuassa on yksi luomi, joka on yhtäkkiä muuttunut koholuomeksi, joten ennen kuin sekään siitä kasvaa, olisi hyvä poistaa se.
00IMG_1298 00IMG_1306
Olen tutkaillut netistä vaihtoehtoja ja tuntuu, että laser- tai rf-teknologia olisi kasvoille paras vaihtoehto. Aika hintavia nuo tosin ovat. Pääkaupunkiseudulla luomenpoisto on jopa kolme kertaa edullisempaa tuolla rf-menetelmällä kuin täällä Tampereella. Joten harkinnassa on tehdä päiväreissu Helsinkiin. Mutta tällä hetkellä arvelluttaa muutama juttu. Jääkö ko. menetelmillä poistetuista luomista silti arvet (tosin voiko tilanne olla pahempi jälkeenpäin kuin luomen kanssa)? Ja kannattaako nuo kolme luomea poistaa kaikki kerrallansa?
Ja sitten taas; pinnallisten asioidenhan kanssa tässä painitaan, mutta asioiden, jotka tämän hetken pinnallisuudessaan voivat joku päivä olla jotain muuta. Tarkkailkaahan luomianne!
Aurinkoa tiistai-iltaanne,
toivottelee
alle

maanantai 15. syyskuun 2014

Uuniomenat kaurasydämellä

0IMG_3494 0IMG_3495 0IMG_35040IMG_3501 0IMG_3503 0IMG_3506 0IMG_3516

…an apple a day, keeps the doctor away 😀

Hipshei ihanat!

Tosin näistä ompunpompoista en olisi ihan varma tuon sanonnan suhteen 😉 Viime viikolla tien toisella puolen mummulassa jotain naistenlehteä lukiessani näin ohjeen näille kaurasydänompuille. En muista lehteä, enkä liioin ohjettakaan. Sovelsin siis tuota vanhaa kauraomenapaistoksen ohjettani viime viikolla ja kuin ollakkaan saimme vieraille tarjoiltua ihan kelpo omenia kera kahvin. Viime viikolla tosin käytin oman pihan ylikypsyneitä valkeita kuulaita. Nyt kävin omppuvarkaissa tien toisella puolella. Nämä kiinteät, hapokkaammat omenat sopivat tähän projektiin just eikä melkein.

Uuniomenat kaurasydämellä

4 kiinteää omenaa
50 gr voita
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl fariinisokeria
kanelia

– pese omenat ja poista siemenkota
– sulata voi kattilassa ja sekoita siihen kaurahiutaleet, fariinisokeri ja kaneli
– täytä omenan keskusta kauravoiseoksella
– paista 225 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia

Tarjoile vaniljakastikkeen kera!

*********************************************

Jos teillä on hyviä vinkkejä, mitä tehdä omenasta, niin mielelläni otan vastaan. Mummulan yhdeksän omppupuuta notkuu omenia ja omenat joutaa kovaa vauhtia kaatopaikalle, ellei niille keksi tekemistä. Mehustamoon emme tänä vuonna niitä jaksa viedä. Vaikka tuo omenamehu niin taivaallista onkin!

Ei kait sitten tähän hätään muuta kuin oikein iloista alkanutta viikkoa, nautitaanhan näistä kuulaista syyspäivistä 🙂

Muksaa maanantaita (edelleen) toivotteleva,

alle

PS. Tuossa aiemmin päivällä julistin Koti kuntoon syksyksi -arvonnan alkaneeksi, käykäähän osallistumassa.


maanantai 15. syyskuun 2014

Koti kuntoon syksyksi -arvonta

* tämä postaus on yhteistyöpostaus ja toteutettu yhteistyössä Coloria Oy:n kanssa

Heippahei,

ja iloista alkanutta maanantaita! Kaksi viikkoa tuli täyteen täällä Indiedaysin puolella ja ihanaa, kuinka paljon teitä kävijöitä onkin tullut lisää! Ihan superia, todella kiitollinen ja onnellinen olen, että te vanhat lukijat seurasitte mukana ja että niin moni uusi lukija on tänne löytänyt. Kiitoksena teille ajattelin järjestää jälleen aiempina kertoina erittäin paljon suosiota saaneen maaliarvonnan. Miltäs kuulostaa? 🙂 Kodin ilmettä on niin helppo muutella maalaamalla; itsekin siihen taas viime aikoina olen jäänyt koukkuun. Viimeisin projektini oli tuo makuuhuone. Makuuhuoneen muutoksesta löytyy kuvia täältä.  Seuraava projekti on tuo takkahuone; greige seinänväri alkoi jo vähän kyllästytää ja jotain haluaisin myös tuon punaisen tiiliseinän pintaan sutaista. Mutta että onko se maalia vai tasoitepintaa, niin sitä pitää pohtia. Lisäksi nuo punertavaa puuta olevat akaasiahuonekalut tulevat kokemaan muutoksen. Ei ehkä kuitenkaan mustaksi vaan ruskeaksi ilman punaisuutta.

10641201_592488594207459_3101668517444049165_n

Uusin lempilapsemme, Coloria Öljyvaha, lanseerataan viikolla 39 ja se löytyy hyvin varustelluista maalikaupoista. Itse ajattelin tuolla käsitellä vielä tämän syksyn aikana mökkisaunan lauteet ja seinät ja jos intoa riittää niin myös saunamökin lattian. Tuote on, kuten kaikki tuotteemme, vesiohenteinen. Sen lisäksi tämä on myrkytön ja liki täysin hajuton.

ARVONTAAN OSALLISTUMINEN: kommentoimalla tähän postaukseen olet mukana arvonnassa.  Arvontapalkintoa tavoittelee tällä kertaa kolme kommentin jättänyttä. Kolme onnekasta saa valita tuotteistamme 10 litraa maalia, myös tuotteita yhdistellen. Halutessanne sävytämme tuotteet valitsemiinne sävyihin. Tuotteemme ovat sävytettävissä Suomen maalimarkkinoilla olevien sävykarttojen mukaan. Kaiken lisäksi voittajat saavat tuon arvontapalkinnon kotiovelleen toimitettuna.

ARVONTA-AIKA alkaa nyt ja loppuu su 21.9.2014 klo 23.59.

PicMonkey Collage

Lisätietoa Coloria Oy:n tuotteista löydät kotisivuilta www.coloria.fi. Käyhän myös klikkaamassa itsesi Colorian Facebook-tykkääjäksi täällä, niin pysyt ajan tasalla uusimmista maaliuutisista. Ja hei, tuolla Facebookin puolellakin on aikas mehevä arvonta meneillään 🙂 Muistattehan, että jos tarvitsette maalausneuvontaa, niin voitte aina soittaa meille tehtaalle p. 010-289 9500 tai laittaa sähköpostia joko minulle: maria.nurmi@coloria.fi tai myynti@coloria.fi. Ja toki voitte täällä blogissa kommenttiboksin puolellakin kysäistä, jos joku maalaukseen liittyvä juttu askarruttaa. Konsultoin sitten tarvittaessa tuotekehityskemistiä tai maalien teknisistä ominaisuuksista minua enemmän tietäviä työkavereitani 🙂

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

Maanantaisin maaliterkuin,

alle

 


sunnuntai 14. syyskuun 2014

Rapurallaatunnelmissa

0IMG_3359 0IMG_3362 0IMG_3388 0IMG_34060IMG_3409 0IMG_33900IMG_34110IMG_3414 0IMG_3448 0IMG_3450 0IMG_3456 0IMG_3478 0IMG_3484 0IMG_3487 0IMG_3489…sorry kuvaoverload, mutta nämä ovat niitä ”Dear mökkipäiväkirja”-postauksia myös itseäni varten 🙂

Hellureissan!

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että lämmin kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. Siellä oli hyviä vinkkejä ja keskustelua postauksen aiheesta sekä sain erilaista näkökulmaa asioihin. Myös varmuuden siitä, että tässä ollaan sittenkin oikeilla jäljillä suorittamassa tätä tärkeää roolia äitinä ja vanhempana. Kiitos ihanaiset! Luen kommentit vielä ajan kanssa läpi myöhemmin tänään ja paneudun vastauksiin. Tätä se bloggaamisen suola on; vuorovaikutusta teidän lukijoiden kanssa.

Kuvakollaasi tässä postauksessa on eiliseltä; tämän vuoden toisista rapujuhlistamme. Molemmat tämän vuoden rapujuhlat on vietetty oman perheen kesken. Ehkä ensi vuonna taas on aikuisten bileet vuorossa. Eilen sää onneksi suosi, sillä meillä oli toimittaja Ilona Pietiläinen ja valokuvaaja Hanne Manelius tekemässä lehtijuttua. Ja voi pojat, että meillä oli hauskaa! Aika kului kuin siivillä 🙂 Ihan turhaa jännitin etukäteen, taitava toimittaja ja valokuvaaja sai meidät valokuvattavienkin olon tuntumaan kotoisalta. Eikä ne samat tutut nurkatkaan mökillä enää tuntunut niin nähdyiltä.

Illansuussa polkaistiin juhlat käyntiin. Nippa nappa tarkeni tuossa kesähuoneessa. Vaikka päivä oli varsin lämmin, niin auringon painuttua vastarannan taa tuli kylymä! Me aikuiset istuttiin tuossa pidempäänkin iltaan ja tuhottiin häälahjaksi (8 vuotta sitten) saamamme kupliva pullo. Mä en oikein ole kossusnapsien ystävä, joten niitä ei tällä(kään) kertaa ollut tarjolla. Alkupaloiksi tein meille tuollaisia savuporopalttoonappeja. Alun perin oli tarkoitus tehdä bataattisosekeittoa, tällä ohjeella, mutta sitä oli iltasella niin naatti, ettei jaksanut. Hei, klikatkaahan noista aiemmista (vuoden 2010-2013) postauksista muuten kuvat isommiksi…niiden tuominen tänne uuteen blogiosoitteeseen on vielä vähän kesken :).

Nyt perinteisten sunnuntaipuuhien pariin! Siivousta, pyykkäystä ja sitä rataa, tiedättehän 😉 Ensi viikolla onkin joka päivä ohjelmaa täynnä, mutta vain torstaina ja perjantaina töitä. Bistrokeittiöhaaveetkin saavat tuulta siipiensä alle, mutta siitä lisää tuonnempana.

Suloisin sunnuntaiterkuin,

Allekirjoitus

 


lauantai 13. syyskuun 2014

Lastenkasvatuspohdintaa

Heissan,

viime viikolla kävimme keskustelua ystävieni kanssa facebookin puolella siitä, että kuuluuko aikuisten viihdyttää lapsia ja kuuluvatko pettymykset normaaliarkeen. Mun vastaukset näihin on ei ja kyllä. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun tämä ihana rakas lapseni soitti koulusta: ”Äiti, voitko tulla hakemaan mut autolla?” Minä: ”En, nyt on hyvä ilma, joten kävele reippaasti. Odotan sinua kotona.” Tähän toinen löi luurin korvaani (mä näen punaista, kun joku lyö luurin korvaan). Soitin pikkuiselle ja sanoin tulevani kävellen vastaan. Tässä välissä sain tekstarin: ”Mäen tyykääsusta.” Tapasimme noin koulumatkan puolivälissä, mutta toinen nakkeli niskojaan ja näin ilmeestä, että jokin oli vialla. Mykkäkoulua jatkui kotiin asti ja huoneeseensa sujahti alta aikayksikön. Siellä teki rauhassa läksyt ja kun oli saanut ne tehtyä, alkoi huhuilemaan välipalaa. Lopulta pyyteli anteeksi ja tirautti pari kyyneltä. Otin syliin ja selitin, miksi äiti ei tullut autolla vastaan. Kysyin myös, miksi ei ollut halunnut kävellä. Vastauksena oli, että ei jaksanut. Ei tuo koulumatka nyt niin pitkä ole, etteikö sitä jaksaisi kävellä. Mulla on periaate, että niin kauan kuin on näitä nättejä syyskelejä, niin kouluun kävellään (vanhempi pyöräilee).

0IMG_3249

Tämän meidän tekstarivaihdon ystävieni kanssa jaettuani päädyimme keskustelemaan aiheesta, onko lasten hyvä oppia pettymyksiä kotona. No mielipiteeni on, että tottakai. Jos kotona silotellaan ja annetaan kaikki periksi, niin millaisia nuo pilttiposket ovat teini-iässä tai nuorina aikuisina? Spoilt brats, I guess. Myönnän, että paljon teen lasteni eteen ja annan aivan liian usein periksi. Välttääkseni konflikteja. Varsinkin kiireessä. Mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että kun lapset ovat jo näinkin isoja (ja silti niin pieniä), niin kyllä esimerkiksi ulkovaatteet osataan jo ripustaa naulakkoon (sen eteisen lattian sijaan), astiat viedä ruokailun jälkeen huuhdeltuna astianpesukoneeseen (sen sijaan, että ne jäisivät ruokapöytään) ja likaiset vaatteet likapyykkikasaan (oman huoneen lattian sijaan, josta nuo mytyt olen tähän asti noukkinut). Mutta mitä olen tuolta ystäviltäni kuullut, niin ei se oppi taida mennä ihan heti perille vanhemmillakaan lapsilla 😀

Olen vahvasti sitä mieltä, että perinteinen ”rajat ovat rakkautta” -sanonta pitää paikkansa. Ainakin meidän esikoisella, joka on kovin herkkä luonne ja varsinkin vauvana vaativa, nuo rajat ja toisaalta rutiinit ovat tuoneet turvallisuutta. Pienikin muutos elämässä vaikuttaa tuohon pieneen sieluun kovin voimakkaasti. Otamme paljon yhteen, sillä hän on voimakas luonne. Tiettyyn rajaan asti pinna venyy, mutta on joitain asioita, joista en anna periksi. Arkea on helpottanut se, että nuo yhteiset pelisäännöt on tiedossa ja että niistä ei lipsuta. Jokainen lapsi käsittelee pettymyksiä erilailla. Välillä sitä tuntuu, että miten sitä kuulkaas oikein osaa hoitaa tämän äiti-duunin kunnialla läpi? Imetys opetettiin synnytyksen jälkeen, mutta kukaan ei ole kertonut, miten toimia silloin, kun lapsi ei ole enää vauva. Aika paljon vaiston varassa ja terveellä maalaisjärjellä tässä mennään. Jotain on varmasti tehty oikeinkin, sillä saan olla ylpeä näistä meidän pikkuisista. Tuntea suurta iloa ja rakkautta.  Jos jostain olen perin ylpeä niin siitä, että meillä ei ole kertaakaan saatu kiukkuja kaupan karkkihyllyn edessä 🙂 Kerran tosin Prisman leluosastolla pienempi veti x-asentoon maahan, kun en suostunut ostamaan 40 euron nukkea. Annoin olla hetken ja yllättävän nopsaa toinen tajusi, että ei niitä nukkeja noin vain osteta. Luulisin, että vuosien saatossa lastemme pettymyksien hallinta on kehittynyt. Eikä noita pettymyksiä nyt onneksi ihan joka päivä ole. Yleisimmin pettymys tulee siitä, kun jompikumpi vanhempi kieltää tai pyytää lasta tekemään jotain, mitä lapsi ei halua. Mutta se on vain elämää; joka päivä ei syödä jätskiä ja hampaat pestään aamuin illoin. Nukkumaanmenoaika on aikaisin koulupäivinä, viikonloppuisin saadaan valvoa. Tietyt asiat ovat vain sellaisia, joista ei neuvotella. Vastaavasti taas jotkut asiat neuvottelunvaraisia. Myös lapsilla.

0IMG_3251-tile

Sitten toinen asia; kuuluuko teidän mielestä aikuisten viihdyttää lapsia? No, itse sorruin siihen, että leikin ekat kaksi vuotta tuon esikoisen kanssa lattialla. Ja sen kuulkaas huomaa nyt. Kuopuksen kanssa ei sitten ehtinytkään siinä mittakaavassa lattialeikkeihin. ”Äiti, ei oo mitään tekemistä!” -lausahdus (sellaisella marisevalla äänensävyllä) on varmastikin monelle tuttu. Miten sitä osaisi opettaa lapsensa omaehtoiseen leikkimiseen? Mielikuvituksen käyttöön? Riippuen toki vireystilasta ja lapsen tahdosta, mutta kyllä meillä useimmiten keksitään leikit itsekseen. Ja arvatkaas, mikä on kaikista parasta? Tuolla mökillä, jossa ei ole lainkaan leluja, niin leikit syntyvät ihan tuosta vain. Kertaakaan en ole tuolla kuullut tuota eiolemitääntekemistä -lausahdusta. Joten onko se osaltaan se lelujen runsaus, joka saa tämän päättämättömyyden pintaan kotona? Ei tiedä, millä leikkisi, kun valinnanvaraa on niin paljon? Tuo 9-vuotias söpöliinini nyt ei juurikaan enää leiki, mutta värittelee kovin Top Model-kirjoja ja piirtelee. Leikkiähän nekin tavallaan ovat.  7-vuotias kaunokainen on vielä iässä, jossa Little Pet Shopit ja Barbiet ovat in. Mieluummin kannustan lapsiani keksimään jonkun leikin esim. kotileikin, mutta liian usein iPad ja Netflix vie voiton. Tässä täytyy tsempata ja pitää itsekin huoli, että leikin määrä on suurempi kuin tuo pelailu tai ohjelmien katselu iPadilla. Mä muistan tuohon aikaan itse nauttineeni eniten ulkoleikeistä; rakennettiin hevostalleja metsään, pelattiin pokee ja rokee tai mentiin pistettä. Illalla kaaduttiin sänkyyn ihan naattina raitisilmamyrkytyksestä. Pelataanko teillä päivisin iPadilla/puhelimilla? Mä veikkaan, että jos me vanhemmat emme puuttuisi tähän, niin hyvin saisivat päivän kulumaan pelatessaan 🙂 Ei hyvä!

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin saanko kysyä vielä yhtä neuvoa? Mikä neuvoksi ronkelin ruokailijan kanssa? Meillä tuo vanhempi on muuttunut vallan haastavaksi ruokien suhteen. Jostain kumman syystä punainen liha ei juurikaan uppoa (täytyykö lisätä jonkun vitamiinin/raudan syöntiä?) ja muutenkin ne ruoat, joita mielellään syö on laskettavissa kahden käden sormilla. Nyt on onneksi alkanut syömään salaattia. Aiemmin kurkku- ja porkkanatikut olivat kasviksista ne, jotka menivät alas. Tuo lihattomuus aiheuttaa tällä hetkellä kuitenkin eniten päänvaivaa; kala ja kana menee alas ok, mutta esim. jauheliharuoat on tällä hetkellä ihan nounou. Ei kai vegaaniksi nyt näin nuorella iällä voi ryhtyä? 😀

Tulipas paljon kyssäreitä. Kiitos jo etukäteen vastauksista <3 Ja oli miten oli, kaikessa uhmassa ja kiukkukohtauksien keskellä,  muistetaan rakastaa ja helliä noita pikkuisia. Kerran ne vaan pikkuisia on ja tuota aikaa ei saa takaisin. Hei, laitoin tämän postauksen ajastettuna. Me ollaan jo näillä näppäimillä saaressa.
Palataan huomenna asiaan; ehkä itsekin intoudun räpsimään muutaman kuvan, nyt kun mökki on kuvauskunnossa 😉

Leppoisaa lauantaita,

alle

PS. minkä ikäisille lapsille te annatte viikkorahaa ja mitä vastaan (huoneen siivous, roskien vienti tms.)?