HEI IHANAT!
Ja terkkusia täältä kehä kolmoselta. Varsin kaunista ja talvista on täällä etelässä, toivottavasti kotonakin riittää lunta. Kulunut viikonloppu on ollut ihan älyttömän antoisa. Eilen päivällä inspiroiduttiin hyvässä seurassa blogitapahtumassa ja iltatilaisuuteen mentiin hieman jänskättäen. Olin saanut viikolla tiedon, että blogini oli sijoittunut kolmen parhaan joukkoon Lifie-sarjassa. Oikeastaan tuon tiedon sulatteleminen vei aika paljon aikaa ja täytyy myöntää, että pari onnenkyyneltäkin tuli pyyhittyä silmäkulmasta. Miksi juuri minun blogini? Miten se eroaa noista muista ammattitaidolla tehdyistä blogeista? Blogini, jossa ei juuri ole sitä punaista lankaa ja joka on vuosien saatossa kasvanut harrastuksesta työkseni. Elämäntyökseni.
Suurin KIITOS kuuluu teille, rakkaille lukijoille siellä ruudun toisella puolella, jotka äänestitte blogiani. Kiitoskiitoskiitoskiitos ♥♥♥ Voiton tuossa Lifien lukijaäänestyssarjassa vei supersuloinen Iina I’m a human, not a sandwich -blogista. Se oliko blogini ykkönen, kakkonen vai kolmonen on itselleni ihan sama. Vaikka aluksi mietin, että ihan sama vaikkei sijoitusta tulisikaan, niin näin jälkikäteen asiaa hieman prosessoituani täytyy sanoa, että kyllä tuntuu hyvältä. Tiedättekö, että nyt se konkretisoitui myös itselleni, että mä tiedän olevani oikeilla jäljillä tämän blogini kanssa. Se tuntuu ihan älyttömän hyvälle! Tieto siitä, että ei tarvitse olla kohupostauksia tai kannanottoja ja silti pärjää blogimarkkinoilla. Ihan omana itsenäni. Tajuttoman hieno juttu!
Viikonloppu kului miehen kanssa laatuaikaa viettäen. Tutustuin myös uusiin ihaniin ihmisiin ja söin aivan älyttömän hyvää ruokaa. Ikävöin lapsia ja Tobya enemmän kuin laki sallii ja pakahduin onnesta herätessäni tuon komistuksen vierestä. Sain sukkahousuihini kaksi silmäpakoa, jotka paikkasin onnistuneesti kynsilakalla ja vedin hieman överiksi poskipunat. Join muutaman lasin kuplivaa ja otin aamulla päänsärkyyn särkylääkkeen. Tämän elämänkin suhteen tunnen olevani oikeilla jäljillä, sillä jokaisesta hetkestä osasin nauttia. Jopa siitä orastavasta päänsärystä.
Hei, tuli mieleeni sellainen juttu teidän joidenkin kommenttien pohjalta, jossa kyselitte mm. meidän ulkomailla asumisjuttuja sun muita, että voisin tehdä jonkinlaisen Q&A-postauksen. Eli jos teillä on jotain kysymyksiä blogistani, minusta, elämästä yleensä niin nyt saa kysyä. Shoot me! Tajusin totta tosiaan, että blogiini voi olla hankala hypätä kesken kaiken mukaan, sillä jutut yleensä jatkuvat siihen mihin ovat jääneet 🙂
SUPERSULOISTA SUNNUNTAITA,
PS. ja juu, on siellä kameran muistikortilla muitakin kuvia kuin tuo vessaselfie miehen kanssa 😀 Laitetaan niitä blogiin sitten viikolla. Lupailin tänään remppapostausta ja maaliarvonnan voittajia, katsotaan illemmalla raaskinko avata konetta sylinkipeiden lasten kanssa. Jos en, niin huomenna sitten.
Jouluista tai ei, mutta hirmuisen hyvää löytyy meiltä tämän illan perjantaifiilistelyruokalistalta 🙂 Karpalo-briesuupaloja, piparia & sinihomejuustoa kera viikunahillon, grissineitä tuorejuustodipillä ja granaattiomenailmakuivattukinkkusalaattia (tuntuuko teistäkin, että tämä päivä on täynnä näitä mahdottoman pitkiä yhdyssanoja ?!?). Lasi punaviiniä ja monta lasia vettä. Sillain, ettei huomenna Bloggers’ Inspiration Dayssa ja illan gaalatilaisuudessa olisi kauheita silmäpusseja 😉 Toisaalta, ajattelin sonnustautua kera silmälasien päivätilaisuuteen, niin mahdolliset pussukatkaan eivät pomppaa niin esiin. 
Mikä ruoka-aine teille tulee mieleen, jos pitäisi yhdistää siihen omenasiideri? Kyllä, possu se täälläkin tuli ensimmäisenä mieleen. Yleensä possupataa tulee syötyä omenahillon kera, mutta nyt päätin kokeilla, miten laadukas omenasiideri sopii ruoanvalmistukseen. Se antoi possupadalle makeutta, makua ja sopivassa suhteessa hapokkuutta. Possun kaverina uuniin päässeet kasvikset hymyilivät kilpaa päästessään siiderikylpyyn 🙂 Pataruoat mielletään helposti sunnuntairuoaksi, koska usein puhutaan myös pitkään hauduttamisesta. Tämänkertainen versioni pataruoasta oli kaikkea muuta kuin suuritöinen ja pitkäkestoinen. Possupata valmistui alle tunnissa ja toimi meillä perjantai-illan ruokana. Mies yllättyi iloisesti kotiin tullessaan, kun oli ruoka valmiina ennen kuin hän jatkoi iltamenoonsa.
Tämän postauksen kuvat on otettu päivänä, jolloin ei ollut ihan näin pimiää. Päivänä, jolloin muutin sohvat taas l-asentoon. Arvatkaas minkä takia? Jep, että se joulukuusi mahtuu paremmin. Kuten kerroinkin, niin suuntaamme pohjoiseen vasta joulupäivänä. Lasten ehdoilla mennään ja lapset haluavat olla jouluaaton kotona. Pidetään sitten oikein kunnon sukujoulu täällä meillä. Toin mökiltä mukanani sunnuntaina jo pienen kuusenoksan. Yllättävästi se toi jo joulumieltä. Kuten myös se seikka, että pastellinväriset tyynyt sohvilta joutuivat hetkeksi säilöön. Kaivetaan ne taas esiin tammikuulla, kun aletaan menemään kohti kevättä. 
Mutta se mikä on tänään tuonut ihan älyttömän paljon joulumieltä on yksi pieni puhelinsoitto. Huomasin Tampereen ostetaan/myydään/annetaan/vaihdetaan palstalla ilmoituksen, jossa etsittiin koko kodin irtaimistoa äidille ja kahdelle lapselle. Empimättä laitoin viestiä, että meiltä liikenee keittiötavaraa, leluja, lasten huonekaluja ja vaikka mitä. Olemmekin miettineet, että minne nuo kaikki tavarat mummulasta saisimme sijoitettua. Perjantaina eräs elämän lähtökuopista pakon edessä ponnistava nuori äiti tulee pienten lastensa kanssa mummulaan kylään. Katsomaan, olisiko siellä jotain tavaraa, joka auttaisi elämänsyrjään kiinni. Olen niin onnellinen. Onnellinen, että saan auttaa. Onnellinen, että kaikella on tarkoituksensa. Että asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Niistä pienistä merkeistä. Meidän oli tarkoitus viedä nuo tavarat Pelastusarmeijalle, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Tänään puhelinsoiton jälkeen tajusin, että näin se äitikin olisi tehnyt. Antanut tavarat, joita ei tarvitse, niitä kipeästi tarvitseville. 
