MOIKKAMOI IHANAISET, NAURAVAISET!
Tiedättekö sen ihmistyypin, jolla on asiat aina huonosti? Jokin on aina vialla ja sanot mitä tahansa niin aina sanot jotain väärää? Ihmistyyppi, jonka negatiivinen kehä on imaista muutkin mukaansa ellei pyristele kovasti vastaan. Ja yleensä tällä tyypillä on kuitenkin asiat ihan hyvin. On vaan periaatteen puolesta negatiivinen ja vastaan kaikkea. Vastarannankiiski.
Tiedättekö sen tyypin, joka on omasta mielestään aina oikeassa? Besserwisser-tyyppi. Latelee faktojaan ja sitten naurahtaa suu lievässä virneessä ikään kuin aliarvioidessaan sen, mitä juuri olet sanonut. Huomaat pian, että hän ei reaktiostaan huolimatta juurikaan kuuntele mitä sanot. Ei katso silmiin ja pälyilee ympärilleen. Pahimmassa tapauksessa alkaa räpläämään kännykkäänsä. Et saa sanomaasi perille. Tyyppi on liukas kuin saippua.
Tiedättekö sen tyypin, joka on ihan yliystävällinen? Hymyilee liian leveää hymyä ja nauraa aivan liian äänekkäästi. Mutta katseesta huomaat, että sisällä viiltää kauna tai kateus. Tämä on se tyyppi, joka puukottaa sinua selkään, sillä hetkellä kun käännät selkäsi. Tyyppi, joka on valmis tekemään mitä vaan hyötyäkseen sinusta. Ehkä kuvottavin ihmistyyppi mitä tiedän.
Tiedättekö sen tyypin, joka sanoo, että soitellaan mutta josta ei koskaan kuulu mitään? Jonka perään itse saat sitten puolen vuoden päästä soittaa tai laittaa tekstaria. Että olis kiva taas nähdä. Joka kahvikupposen äärellä tuntuu taas siltä maailman ihanimmalta ystävältä. Kunnes taas kuluu puoli vuotta tai yli hiljaiseloa. Ystävyyssuhde, jossa sinä olet se alullepaneva voima.
Tiedättekö sellaisen ärsyttävän ja välillä vähäsen ehkä tyhmänkin äitityypin, joka vain sanelee sääntöjä ja määräyksiä? Pomottajaäiti, kuulemma. Joka pakottaa pakkasella laittamaan ulkohousut jalkaan kouluun lähtiessä ja katsoo, että pipo peittää korvat. Hän, joka ei anna tuhlata koko säästöpossun sisältöä BabyLipsehin ja EOS:in huulivoiteisiin. Joka irtokarkkihyllyllä asioidessa tulee kesken kaiken kurkkaamaan lasten karkkipussiin, että joko riittää.
Mitenkään ketään kategorisoimatta, kuulun ainakin tuohon viimeiseen ryhmään. Satunnaisesti valitettavasti ehkä tahattomasti ohikiiltävien hetkien ajan myös noihin muihinkin. Meillä pienempi haaveili Emotionin edessä seistessämme ostavansa ehkä seitsemän Baby Lipsiä ja kolme EOSia. Ehkä kulmakynänkin (!). Hiusväriä ja poskipunaa. Johon tuhahdin, että et todellakaan. Toinen katsoi ylös viattomasti ja sanoi: ”Äiti, älä tuu droppaa mun tunnelmaa. Mä vain haaveilin.” Jep, äitinä rohkaisen lapsia haaveiluun. Haaveilu on ihanaa. Ja nyt menin murskaamaan toisen haaveet. Tyhmä äiti 😉 Niin, että jos yritettäisiin olla droppaamatta tunnelmaa. Niin meillä kaikilla olisi mukavampi olla, eikö?
Mutta yksi, mikä ei todellakaan droppaa tunnelmaa on tämä täydellinen marraskuu. Ilma on kuin tammikuussa konsanaan, auton mittari näytti -10 astetta, arska paistoi silmiin ja sivulaseissa oli kuurankukkia. Sain tuossa ajellessani myös täydellisen fredagsmys-tarjottavaidean, mutta taidan säästää sen huomen illalle, kun saamme rakkaan ystäväperheen kylään. Blogissa sitten lördagsmysejä perjantaimyyssien sijaan. Muuten isänpäiväviikonloppu kuluu huomenna haudalla käydessä ja sunnuntaina maailman parhainta appiukkoa onnitellen. Ja toki myös tuota maailman parasta lapsiemme isukkia tulee jotenkin huomioitua ♥
Ihanaista viikonloppua!
AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,
Tykkään valmistella tarjottavia jo hieman etukäteen ja tässäkin tapauksessa olin tehnyt taivaallisen 
Lisäksi 
New Yorkissa aamiais/brunssipöydästämme taisi löytyä joka aamu muffinssia. Joten olihan sitä pakko löytyä myös omasta NYC-henkisestä brunssistanikin. 
Eilen kävin ostamassa etupihalle kanervia ja virittelin lyhdyn. Ostin myös kotiin ensimmäisen joulukukkasen. Ollakin, että tuo joulutähteä erehdyttävästi muistuttava kukka oli kaupassa syystähden nimellä 😉 Jotenkin se ja valkoinen valo, joka ikkunasta virtaa tekevät makuuhuoneesta varsin jouluisen sävyisen. Sellaisen joulukuun pakkaspäivän sävyttämän. Toby pääsi pitkästä aikaa sängyllemme kuvausten ajaksi. Siitä lähtien, kun tuli erään lääkärin kanssa puheeksi punkit, Toby ei ole nukkunut sängyssämme. Miten te muut koiranomistajat, annatteko koiran nukkua sängyssä? Se jäi itselleni vielä hieman epäselväksi, että onko noita punkkeja talvella. Tosin kurjaahan se olisi nyt taas totuttaa toinen meidän sänkyyn ja sitten keväällä punkkikauden alettua takaisin omaan sänkyynsä. 
