maanantai 05. joulukuun 2016

Kaupungilla

MOIKKAMOI,

ja terkkuja täältä pikkujoulujen jälkimainingeista. Enkä siis tarkoita, että itselläni olisi tuo dagen efter tullut päivän myöhässä, vaan eilen illalla alkaneiden esikoisen pikkujoulujen jälkimainingeissa vietellään maanantaiaamua. Riisipuurosta yksi onnekas löysi eilen mantelin ja piparit tuli paistettua sekä koristeltua. Yöllä katsoivat leffaa ainakin vielä puoli kahden maissa (!), kun viimeisen kerran ääniin havahduin. Silti aamu alkoi jo kasin jälkeen. Nyt on kisailtu yksi Uno-turnaus ja parhaimmillaan kisaillaan Alias-mestaruudesta. Pian heitän yökyläläiset kotiin, hengähdämme hieman ja sitten puolen päivän jälkeen saamme miehen siskon pari prinsessaa meille hoitoon. Hieman vain jänskättää, että onkohan tuo kuopus tartuttanut kuinka monta tuolla taudillaan. Vaikka oli jo lauantain ja sunnuntaipäivän terve, niin viime yönä nousi taas kova kuume. Pitkästä aikaa pitää tänään käydä lääkärillä, sillä alkoi valittamaan tuossa aamuyöstä myös korvaansa…

tampere-1-of-16 tampere-3-of-16 tampere-4-of-16 tampere-5-of-16Sairauskertomuksista tähän kauniiseen kotikaupunkiimme. Tampereseen, joka on niin kovin kaunis talviloistossaan. Kuvat ovat viime viikolta, tällä hetkellä näky ei enää ole yhtä luminen. Kiitos viime yön vesisateiden. Viime viikolla yhtenä iltana lapsien ollessa Pikku Kakkosen pokestopilla me kiersimme pienen lenkin miehen ja Tobyn kanssa. Hieman oli jälkimmäinen varuillaan Hämeenkadun hälinässä, mutta muuten selvisi hienosti. Mietittiin siinä kulkiessamme, että osaisikohan sitä asua keskustassa. Itse asuin ihan keskustassa nelisen vuotta opiskeluaikoina. Kauniissa Ruuskasen talossa Koskipuistossa, 17 neliön yksiössä. Hämeenkatunäkymin. Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun kulmassa kaksiossa, jossa oli ihanan leveät ikkunalaudat. Sinne ostin elämäni ensimmäiset sohvat. Myrkynvihreää alcantara-jäljitelmää 🙂 Siitä muutin Ronganpuistoon, Makuunin yläkertaan. Makuunin myyjien kanssa moikkailtiin ihan kaupungillakin, sen verran vakkariasiakas olin. Yleensä kello näytti viittä vaille 23 illalla, kun juoksin portaat alas pyjamahousuissani Makuuniin salmiakkipääkallohimoissani. tampere-6-of-16 tampere-7-of-16 tampere-9-of-16 IDtampere-10-of-16Mutta pystyisinkö vielä asumaan ihan keskustassa? Kyllä, mutta en tässä elämänvaiheessa. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa muutamme miehen ja Tobiaksen kanssa keskustaan. Pyynikintori olisi oiva paikka asumiselle. Lyhyt matka lenkkipoluille ja kävelymatka kaupunkiin. Lisäksi se olisi oikealla puolella Tammerkoskea 😀 Jotenkin ajatus siitä, että pääsee kävellen joka paikkaan houkuttelee. Mutta toisaalta myös tämä lähiön rauha tuntuu hyvältä. Eikä meiltä nyt tällä hetkelläkään niin pitkää matkaa keskustaan ole, vain kuutisen kilometriä. tampere-12-of-16 tampere-13-of-16 tampere-14-of-16 tampere-15-of-16 tampere-1-of-1tampere-16-of-16

Nyt yökyläläiset kotiin, kauppakassien hakeminen ja sitten lounasta. Ajattelin pitkästä aikaa panostaa huomisen juhlapäivän kattaukseen ja tehdä kattauksen jo tänään. Illan julkista asuntonäyttöä varten ihan kiva stailaus 🙂 Hei, piti vinkata tuo kaunis Joulutori! Jos teillä on asiaa Tampereelle/keskustaan, niin käykäähän ihmeessä Keskustorilla. Niin kaunista jälleen!

MAANANTAITERKUIN,

alle


sunnuntai 04. joulukuun 2016

2. adventtisunnuntai

sunnuntai-1-of-5sunnuntai-4-of-5 sunnuntai-2-of-5IDsunnuntai-5-of-5 sunnuntai-3-of-5
MOIMOI,

minulla on ilo ilmoittaa, että I’m alive ;D Jep, onni ja autuus oli se, että aamulla herätessäni ei jyskyttänyt päässä eikä väsymyskään vaivaa. Se, että on iän myötä tullut fiksummaksi ei ole lainkaan huonompi juttu. Hyvä niin, sillä meillä esikoinen pitää tänään neljälle ystävälleen ex tempore -pikkujoulut. Yön yli sellaiset. Leipovat pipareita, syövät riisipuuroa, katselevat leffaa takkahuoneen lattialla siskonpedissä. Aika kiva ajatus! Bileet tosin alkavat vasta seiskan jälkeen, sillä meillä on taas yksityisnäyttö. Huomen illalla on julkinen näyttö. Joten siivoilla saa vähän joka välissä 🙂 Kovin onnellisia ollaan kuitenkin (vaikka siivoiluista vähän purnaankin) siitä, että kiinnostuneita asunnonostajia riittää!

Käytiin aamulla kaupoilla hakemassa tarvikkeita pikkujouluja varten ja Prismasta eräs greigen värinen pörröinen lampaantalja huusi nimeäni. Nyt se koristaa olohuoneemme toista sohvaa ja kylläpäs tuli kertaheitosta kodikkaampi fiilis. Talja on aito ja mielestäni alle 50,00 euron hinta (ja tuosta vielä asiakasomistajapäiväale 15%) ei maata kaada. Ainakaan, kun vertaa ruokatilassamme olevaan taljaan, josta muistaakseni tuli pulitettua kolminkertainen summa. Auts.

Viime sunnuntaina huomasin, että tänä vuonna jäi adventtikynttelikkö kokonaan tekemättä. Sen sijaan meillä kyllä poltetaan kahta kynttilää tuossa olohuoneen pöydällä. Hei, kyselitte taannoin postauksessa, että näinköhän ne hyasintit selviävät ilman vettä, pelkän juuripaakun avulla. Hienosti meni alku, mutta auettuaan kuivuivat samantien kasaan. Eli vaikka I’m alive & kicking, niin hyasintit korjasin pois tuon komean joulutähden tieltä. Olenko se vain minä, mutta tuntuuko teistäkin, että hyasinttejä ei juuri vielä marketeissa näy? Aiempina vuosina niitä sai jo tosi hyvin marketeistakin ja pikkuisista ruokakaupoista tähän aikaan vuotta. Nyt olen ne muutamat käynyt ostamassa kukkakaupasta.

Piti tänään kertomani ihan muista jutuista, mutta koska tiedän, että sielläkin metsästetään täydellisiä lampaantaljoja, niin ajattelin tulla vinkkaamaan tuosta kaunokaisesta 🙂 Nyt takaisin luutun varteen!

SULOISTA SUNNUNTAITA,

alle

PS. tamperelaisille vinkkinä hohtogolf – ihan mielettömän kivaa ajanvietettä! Puutarhakadulla siinä entisen Batclubin/LA Garagen tiloissa 🙂


lauantai 03. joulukuun 2016

Niin ne ajat muuttuu…

MOIMOI,

pikaiset lauantaiterkut täältä ex-sairastuvalta! Mikälie kuumepiikki, mutta pikkuinen on jälleen elämänsä kunnossa. Helpottaa huimasti itseänikin, sillä jotenkin voisi tulla huono omatunto lähteä juhlimaan pikkujouluja, kun tietää, että toinen on täällä kipuisena. Vaikka tuo maailman paras isi osaakin kipuista lasta hoitaa varmasti vähintään yhtä hyvin kuin minä 🙂 Se on kuulkaas jännä juttu, miten ajat muuttuvat. Se missä aiemmin pikkujoulukausi oli buukattu jokaista viikonloppua myöten, on vaihtunut nyt vain yksiin pikkujouluihin. Ja hyvä niin, ei sitä jaksaisikaan monia pikkareita.pikkujoulut-2-of-4pikkujoulut-1-of-4 Se, missä aiemmin hankki pikkujouluihin jotain vartaloa myötäilevää yläosaa on vaihtunut mukavuudenhaluisuuteen. Silleen, että on ihana istua ilman että ihistää. Silleen, että saa nauttia ruoasta rauhassa ilman pelkoa pömpöttävästä vatsasta. Se, missä aiemmin kengissä arvosti mahdollisimman korkeita korkoja on vaihtunut kenkiin, joilla jaksaa kävellä ilman, että tarvitsee pitää ketään käsikynkästä. Ilman pelkoa, että liukastuu. Se, missä aiemmin pikkujouluista tultiin kotiin aamuyöllä on nyt vaihtunut ajatukseen, että ollapa omassa sängyssä ennen puolta yötä. Jo ihan taksijonojenkin takia sekä sen seuraavan päivän. Se, missä aiemmin pikkujoulujen jälkeen seuraava päivä valkeni pahimmillaan vasta klo 17.00 paremmalla puolella on vaihtunut nyt suloisen sunnuntaiaamun odotukseen ilman jyskyttävää pääkipua.pikkujoulut-4-of-4 pikkujoulut-3-of-4

Niin ne ajat muuttuu. Mulla tulee tosi helposti sellainen koko päivän kestävä dagen efter. Joka sen yhden täysin hukille menneen päivän lisäksi kestää vielä vetopoisolona muutaman päivän. Senpä takia en edes muista, koska viimeksi on ollut krapula. Siis sellainen kankkunen, että päivä menee hukille. On oppinut arvostamaan seuraavaa aamua ja sitä ihanaa olotilaa, kun herää, avaa silmänsä ja huomaa että jes, I’m alive 😀

Jep, nyt viemään esikoista kaverisynttäreille, sitten hätsynpikainen juoksulenkki, kasvoihin vähän primeriä ja silmäkulmaan säihkettä. Smoky eyes -haaveet saavat taas jäädä. Mitä sitä turhaan tumpelona silmiään suttamaan. Onko siellä ruudun toisella puolen muitakin vanhaksi tulleita ikinuoria, jotka ovat todenneet, että niin ne ajat muuttuu? 😉

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle


perjantai 02. joulukuun 2016

Fredagsmys ✵

fredagsmys-2-of-12 fredagsmys-3-of-12 fredagsmys-4-of-12 fredagsmys-5-of-12 fredagsmys-6-of-12fredagsmys-12-of-12 fredagsmys-7-of-12 fredagsmys-8-of-12fredagsmys-1-of-12 fredagsmys-9-of-12 fredagsmys-10-of-12 fredagsmys-11-of-12
HEIPPAHEI

ja hyvää iltaa ihanat! Niin kuin aiemmassa postauksessa uumoilin tuon kovasti lapsia petiin kaatavan flunssan rantautumisesta meille, niin näinhän siinä sitten kävi. Iltapäivästä kävimme tyttöjen kanssa hieman ostoksilla ja kesken tuon reissun pienempi alkoi valittamaan kylmyyttä hampaat kalisten. Nukahti autoon kotimatkalla ja kotipihassa totesin poskea koittamalla, että kuume on kova. Ei muuta kuin yöppäri päälle, peitto ja tyyny takkahuoneen sohvalle ja siellä on ja pysyy. Reppana. Täytyy kyllä koputtaa puuta, sillä meillä on viime aikoina sairasteltu erittäin vähän.

Perjantai-iltaa sairastuvalla sulostuttaa pitkästä aikaa uuniperunat. Perushyvää ja myös perjantai-iltaan sopivaa. Miten niitä tuleekin tehtyä niin kovin harvoin? Mikään ei ole helpompaa ruokaa kuin nuo uuniin ja ulos -ruoat. Aika usein meillä syödään uuniperunoita (siis silloin harvoin kuin syödään) katkaraputäytteellä. Nyt teki mieli koklata paahdettua serranonkinkkua ja kevätsipulia täytteeseen. Vähän dijon-sinappia, hunajaa ja mustapippuria. Päälle persiljaa. Tuli oikein hyvä soosi!

PAAHDETTU SERRANONKINKKUTÄYTE UUNIPERUNALLE

3 dl ranskankermaa
6 siivua serranonkinkkua
1 rkl dijon sinappia
kevätsipulin varsia
loraus hunajaa
muutama kierto mustapippurimyllystä

-paahda kinkut rapsakaksi 200 asteisessa uunissa ja pienistele ne
-sekoita täytteen aineet ja mausta tarpeen mukaan lisää hunajalla ja mustapippurilla
-anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua

**********

Viereen ei sitä perinteistä, jokaperjantaista salaattia, vaan parsakaalitomaattisalaattia. Aika kevyt ja kiva tuon raskaan perunan rinnalla. Kastikkeeksi vinegrette (oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, sinappia ja sokeria). Lasiin loraus punaista. Elämä makaa loppujen lopuksi aikas kivasti tällä hetkellä. Vielä kun pikkuinen tuosta paranisi ja tauti jättäisi muun perheen rauhaan. Isimies saa huomenna jäädä pikkuisen kanssa sairastuvalle, sillä mä lähden tuulettumaan. Meillä on työpaikan pikkujoulut. Niin kiva päästä pitkästä aikaa työkavereiden kanssa turisemaan. Käydään vähän hohtogolfaamassa, syömässä jouluista ruokaa ja kuuntelemassa hyvää musiikkia. Tai noh, tuosta viimeisestä en olisi niinkään varma, sillä en ole koskaan kyseistä bändiä kuunnellut. Ehkä olisi aika avata Spotify. Josko sieltä Mokomaa akustisena löytyy 😀

TUNNELMALLISIN PERJANTAI-ILTATERKUIN,

alle


perjantai 02. joulukuun 2016

COPYCAT STARBUCKS GINGERBREAD LOAF

HEIPSULIVEI

ja iiiihanaa perjantaiaamupäivää! Täällä se on alkanut rauhallisesti, kaksi keskimmäistä lähti kouluun, pienin eli se karvakasa tuhisee jossain kerällä aamupäikkäreillään ja isoin lähti töihin. Tuntuu, että koulussa on tällä hetkellä kato. Yksi jos toinen on viikon kestävässä flunssassa. Tähän asti ollaan pysytty terveinä, mutta pienin valitti aamulla päätään, korviaan ja kurkkuaan. Saas nähdä miten käy, kouluun halusi mennä vaikka annoin mahdollisuuden jäädä myös kotiin. Hih, muistan omasta lapsuudestani sen, että sitä kuumemittaria tungettiin lamppuun, että olisi saanut viisarin kohoamaan. Kukaan ei silloin tarjonnut mahdollisuutta jäädä kotiin, jos mittari näytti normilukemia. Onneksi koululaisilla on neljän päivän loma edessä.starbucks-gingerbread-loaf-1-of-15 starbucks-gingerbread-loaf-2-of-15starbucks-gingerbread-loaf-7-of-15 starbucks-gingerbread-loaf-3-of-15

Niin, siis palatakseni siihen rauhalliseeen perjantaiaamupäivään. Sen kruunaa tällä hetkellä juuri sopivan kuuma kuppi kahvia ja pala aivan tajunnanräjäyttävän hyvää piparkakkuvuokaleipää. Starbucks Gingerbread Loaf ei käänny kauniisti suomenkielelle, mutta näin mä sen kääntäisin. Tämä on juurikin sopivan kosteaa, kiitos anopin tekemän omenahillon. Kuorrute antoi tälle eilen leipomalleni leivälle viimeisen silauksen. Alkuperäinen resepti löytyy täältä mutta tein siihen vähän hienosäätöä, lähinnä makeutuksen suhteen.

COPYCAT STARBUCKS GINGERBREAD LOAF

50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 dl omenahilloa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 tl muskottipähkinää
hasselpähkinärouhetta kuorrutuksen päälle

kuorrutus
200-300 g huoneenlämpöistä tuorejuustoa
2-2,5 dl tomusokeria

-vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi
-lisää vaniljasokeri, muna ja omenahillo
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivoivaahtoon
-kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti
-anna jäähtyä huolellisesti ennen kuorrutteen laittamista (kuorrutteen aineet vatkaan sekaisin)

starbucks-gingerbread-loaf-9-of-15 starbucks-gingerbread-loaf-11-of-15starbucks-gingerbread-loaf-10-of-15 starbucks-gingerbread-loaf-12-of-15 starbucks-gingerbread-loaf-13-of-15 IDstarbucks-gingerbread-loaf-15-of-15

Mutta kuten aika moni muukin herkku Amerikassa, niin myös tämä on sellaista tuhtia tavaraa. Puolikas pala kakkua riittää viemään makean himon. Hei, miten on jaksatteko illalla vielä fredagsmyspostausta, vai onko kaksi postausta päivälle liikaa? 🙂 Ei meillä mitään ihmeempiä ole, mutta sellaista hetkeksi unholaan unohdettua perjantai-illan herkkua. Katsotaan siis, josko palataan asiaan vielä illemmalla! Jos ei, niin myyssejä ainakin tuolla Snäpin ja Instan puolella.

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

alle