MORO!
Mä oon Toby. Te kyllä jo varmaan tunnettekin mut, kun toi äippä on mun kuvia laittanut tänne sekä kaikenmaailman sosiaaliseen mediaan. Mistä pitää sanoa, että kyllä teillä ihmisillä on ihan ihmeelliset mediat. Mun sosiaalinen media on tossa meidän kotikadulla. Meidän ja kulmatalon välissä. Eikä tartte poseerata päästäkseen sinne. Mä vaan olen ja laitan tassua toisen eteen. Nostan jalkaa ja nautin ulkoilmasta. Aika kinginä mua tuolla huudseilla pidetään, ilman mitää meedioita. No olkoon. Mä olen halunnut sanoa muutaman sanan jo pitkään, mutta kun mulle ei ole annettu puheenvuoroa. Täytin sunnuntaina kuusi kuukautta, joten olen jo aika iso poitsu. Vaikka noi muut mua hauvavauvaks välillä sanookin. Sit mä rehvastelen ja vähän murahdan ja näytän mistä koira pissii. Ei tartte niiden vauvotella enää 🙂
Jos pidetään tää ihan meidän välisenä juttuna, niin vähän mä kyllä iltaisin ja aamuisin leikin sellaista hauvavauvaa. Tykkään olla sylissä ja sit mua rapsutetaan. Jos ei ne heti huomaa alkaa rapsuttaan, niin mä kellahdan selälleni ketarat kohti kattoa. Päästän pienen merkkiäänen, niin kyllä ne yleensä siinä vaiheessa huomaa mut. Välillä mä leikin nukkuvaa, että ne jatkais sitä rapsuttamista. Yöllä välillä koitan kepillä keväistä ja nousen äiskän ja iskän sänkyä vasten. Inahdan ja katon herääkö ne. Usein ne unissaan nostaa mut sinne sänkyyn. Mä parkkeeraan ensin jalkopäähän, mutta taidan möyriä unissani sen verran, että muutaman kerran aamulla silmät avattuani oon huomannut olevani äiskän kanssa pää samalla tyynyllä. Sit mä teen pienen kepposen ja annan oikein märän suukon. Yleensä siinä vaiheessa äiskä hätkähtää ja silmät rävähtää auki. Mä nauran vaan partaani. Sit kun olen saanut muun perheen hereille jatkaisin ilomielin unia. Mutta harvemmin mun annetaan. Täytyy lähteä ulos, syödä aamupalaa ja harjata. Harjata, harjata, harjata. Sitten muhun harjauksen yhteydessä usein ruiskutetaan sellaista hajuvettä. Äiti sanoo, että se on jotain turkkiin jätettävää hoitoainetta, mutta se tuoksuu ihan tytöille. Mä kaipaan siihen vähän miehistä tuoksua. Sitäpaitsi, mä olen sitä mieltä, että takut toisivat vähän katu-uskottavuutta. Muut ei taida olla samaa mieltä.
Mä kyllä tykkään, kun mua harjataan. Mä tykkään olla myös suihkussakin. Laitan silmät kiinni ja nautin, kun saan hierontaa. Mistä mä en tykkää on se musta kamala hurinalaite, josta tulee lämmintä ilmaa. Juoksen sitä aina pakoon, minkä kintuistani pääsen. Tänään viimeks annoin sen kuulla kunniansa. Haukuin oikein isojen poikien haukuntaa ja se iso musta lakkas hurisemasta. Äiti kaappas mut syliin ja sanoi, ettei oo mitään hätää. Niin me sitten lopetettiin mun turkinkuivaus kesken. No, hyvinhän se loppuun tuossa takkatulen ääressäkin kuivui.
Näin meidän kesken, musta tuntuu että toi mun perhe on vähän…miten mä sen sanoisin nätisti, omalaatuinen. Nimittäin meillä kasvaa olohuoneessa metsä. Joo-o, sellainen iso vihreä puu, jollaisia mä näen kun ollaan ulkona. Mutta siihen puuhun ei saa koskea. Eikä varsinkaan nostaa jalkaa. Siinä puussa killuu jotain ihmeellisiä palloja ja niilläkään ei saa leikkiä. Varsin tylsää sanon mä. Joskus aina tahallani kieritän mun leluni sen puun alle, että pääsen tutustumaan puuhun paremmin. Sieltä pois tullessani ajattelen, että kukaan ei huomannut mitään. Kunnes ne näkee mut. Mulla roikkuu sen puun piikkejä parrasta. Busted, ne sanoo! 😀 Sit mä en ymmärrä sitäkään, että siellä puun juurella on iso vesiastia, mutta mä en saa juoda siitä vettä. Välillä nää ihmistyypit ja niiden tekemiset ei vaan mee mun kaaliin 😉
Mun lempparipuuhaa on vessapaperirullan varastaminen veskistä. Tänään viimeksi joku oli jättänyt oven auki. Nyt mä levittelin sen aarteeni taas tuonne olkkarin nukkamatolle. Sain tällä kertaa vessapaperin revittyä kyllä tosi hienosti niin pieniksi paloiksi, että äiti konttas siellä lattialla varmaan vartin niitä keräten. Mähän luulin, että se oli joku leikki ja hyökin paperinpalasiin aina, kun ne oli joutua ison ihmisen kouraan. Lopulta mut nostettiin vähäksi aikaa takkahuoneeseen, josta mä lasioven takaa katsoin, kun mun vaivalla repimät paperit nosteltiin matosta. Päivisin mä leikin vessapaperin lisäksi possulla. Possu on mun ihan suokkari. Se vinkuu ja sit kun sitä puree oikein kovin sen sisältä alkaa tulemaan valkoista hattaraa. Se ei kuulemma ole syötävää. Senpä takia jo kolme mun rakasta possua on joutanut roskikseen.
Mä en tiedä kuinka isoksi mun pitää kasvaa, että alan saamaan samaa ruokaa kuin muu perhe. Ne yrittää syöttää mulle tollasia kuivia nappuloita. Yöks. Mä alan aina lakkoon ja sitten äiti heltyy ja laittaa sekaan jauhelihaa, raejuustoa, kalaa tai mitä milloinkin. Mä olen tainnut saada sen vähän pikkurillini ympärille. Napitan nappisilmilläni kuin mikäkin adonis ja kääntelen päätäni puolelta toiselle. Äippä sanoi muuttuvansa joksikin sulaksi vahaksi kun mä teen niin.
Haluaisitteko te tietää musta tarkemmat speksit? Ookoo, tässä niitä:
Nimi: Toby (Mirapark Ilveskosken Zero)
Syntymäpäivä: 18.6.2016
Rotu: Coton de Tulear
Lempinimet: voih, nää on niin noloja; Topsukka, Tobias, Tobymaisteri, Hauvavauva jne.
Lempiruoka: mandariini (isän kanssa puoliks syötynä), nakki, jauheliha, luut (varsinkin ne kengät)
Lempitekeminen: nukkuminen, leikkiminen, iltahepulointi, äitin rintsikoiden varastaminen kuivaustelineeltä, autolla ajelu
Inhokkitekeminen: tassujen kuivaus, turkin kuivaus, takkujen poisottaminen
Muuten mä olen kyllä tosi lepposa kaveri ja rakastan mun perhettä ylikaiken. Siihen kuuluu äiti, iskä ja kaks siskoa. Toisella niistä on kuulemma murrosikä. Niin ku mullakin. Räyh 😀 Mut hei, nyt täytyy mennä – gotta go! Mä menin juomaan salaa sen puun alla olevasta vesiastiasta ja nyt mun parrassa on jotain pihkaa?!? Joutuu kuulemma taas pesulle. Huoh!
-TOBY
PS. ai niin, yks tosi nolo juttu, jota ei saa kertoa kellekään; mä joudun välillä ulkoillessa pitään sellaista noloa haalaria. En oo nähnyt kellään muulla sellaista! Häpeän aina silmät päästäni ja luimistelen, jos tulee koirakamuja vastaan. Muutenhan mä heitän niille yläfemmat tosta vaan, mutta en saletisti silloin, kun mulla on se haalari päällä.
Kuusen koristelimme lauantai-iltana. Allekirjoittanut oli hieman kuumehuuruissa silloin ja eilen vähän asettelin palloja tasaisemmin. Pelkistetyltä kuusi näyttää vielä, mutta punaiset pallot odottavat ripustajaansa. En muista, että meillä näin komeaa kuusta koskaan aiemmin olisi ollutkaan. Ehkä olen itse hieman jäävi tätä toteamaan, sillä tänä vuonna kuusiraadin valitsijamiehistö oli kovin vähissä ;D Kuusi kuulemma tuoksuu ihan joululle. Sain veljeltä pari Duactia, joten ehkä tässä on vielä toivoa, että mäkin tuoksutan sen kuusen tuoksun. Joulukukat on kokolailla ostettu, tänä vuonna mennään parilla isolla ja näyttävällä valkoisella joulutähdellä. Amarylliksetkin aukenevat juuri jouluksi. Hyasinttien kanssa sama juttu. 
Olenkin tainnut teille kertoa, että mulla on ärsyttävä tapa (siis monia, mutta tässä yksi niistä). Tuijottelen autoillessa ja kävellessä ihmisten ikkunoista sisään. Mies aina tuhahtaakin, että lopeta! Kerron katsokaas myös vuolaasti ääneen havainnoistani. Tänä vuonna olen havainnut, että joulukuuset on koristeltu jo todella useassa kodissa. Mitä hemmettiä, meillä se on yleensä ollut 23.12. illalla, kun kuusi koristellaan. Lapsuudenkodistani muistan, että meillä koristeltiin kuusi vasta aattoaamuna. Sitä ennen oli suoraan sanottuna h*lvetti irti. Äiti pääsi aatonaattona töistä usein vasta neljän jälkeen, vaihtoi suitsaitsukkelaa jakkupuvun kotiasuun ja sitten se alkoi. Vimmaton puunaaminen. Matot ulos tuulettumaan, käskyjä sinne tänne 😀 Jossain välissä äippä kävi vielä ostamassa jouluruoatkin, valmisti laatikot ja laittoi kinkun uuniin. Kuitenkin aina jouluaattoaamuna alas keittiöön hipsiessäni huokaisin ihastuksesta. Koti oli kuin joulumaasta. Mattojen hapsut olivat vielä luotisuorassa ja nukkamatot ihanan pörröisiä. Edellisiltana sisään otettu kuusi oli sulanut ja oksat laskeutuneet. Kuusen alle oli jostain ilmestynyt paketteja vaikka muille jakaa. Ei ollut joulu eikä kaksi, kun iskä lähetettiin hakemaan kissojen ja koirien kanssa kuusenkynttilöitä. Yleensä niitä metsästettiin lähihuoltoasemilta, sillä kaupat eivät olleet jouluaattona auki. Lukuunottamatta ihan pikkuisia kauppoja. Yhtenä vuonna muistan äidin lähteneen iskän mukaan ostamaan kuusenkynttilöitä. Silloin me veljeni kanssa teimme pieniä reikiä kuusen alla oleviin paketteihin. Emme löytäneet väritöntä teippiä reikien paikkaukseen, joten päätimme käyttää maalarinteippiä ;D 
No mutta, palatakseni tähän kuusidilemmaan. Lapset ja mies ovat joka vuosi höntyilleet kuusenkoristelun kanssa ja aika monena vuonna meillä on kuusi otettukin sisään jo 21. tai 22. päivä. En ollut uskoa korviani, kun eilen illalla kuulin itseni sanovan ääneen, että voisi viikonloppuna koristella kuusen. Tulin siihen tulokseen, että jos lähdemme joulupäivänä pohjoiseen, niin olisi siitä kuusesta kiva nauttia sitä ennenkin. Tänään treffasimme veljen vaimon ja yhden työkaverin kanssa Lielahden Löytötavaratalon pihassa. Kuusimettällä. Sieltä muuten löytyi taas aivan mielettömän hienoja kuusia. Tämä taitaa olla jo viides tai kuudes vuosi, kun ostamme kuusen tuolta. Aiempina vuosina meillä on ollut hopeakuusi, mutta nyt muutamana vuotena ihan suomalainen kaunis taviskuusi. Olen tullut tulokseen, että nuo suomalaiset ns. metsäkuuset tuoksuvat eniten joululta. Tällä kertaa otin ilon irti korkeasta huonekorkeudesta ja veikkaanpa, että tuo meidän kuusi on korkein mikä meillä on ikinä ollut. 
