MOIKKAMOI!
Terkkusia saaresta 🙂 Ei täällä niin paljon onneksi tuule kuin mitä säätiedotukset lupailivat. Ja miltä kaupungissa näytti. Tänään on ollut eräänlaisen aikakauden loppu; tehtiin loppukaupat kodistamme. Me ollaan siis tavallaan kodittomia – tai no, onhan meillä koti siinä tien toisella puolella, mutta nyt asutaan muiden nurkissa niin kauan, että tuo koti valmistuu. Toivottavasti pian!
Huomaan, että turnauskestävyys remontin suhteen vaihtelee päivittäin. Siinä missä eilen tuli tehtyä monta juttua uudessa kodissa, en ole tänään käynyt siellä kuin pyörähtämässä. Tekemistä olisi, mutta niin kauan, kun tavaroita tulee vain pyöriteltyä huoneesta toiseen ilman lopullista paikkaa, koko homma tuntuu jokseenkin turhauttavalta. 
Onni on, että meidän uudet kodin omistajat ovat niin joustavia. Sen lisäksi, että ovat ihan huipputyyppejä. Just sellaisia, kenelle mielellään kotinsa myy. Kenet mieluusti naapurikseen ottaa. Meillä on maailman kivoin naapurusto (voin olla tosin puolueellinen näin sanomaan ;). Uuden kodin vieressä toisessa naapurissa asuu ihana ystäväperhe, kummilapsemme perhe, lapsemme kummit, lasten ystävät. Toisella puolella taas pikkuveljeni lapsuudenkaveri ihanan perheensä kanssa.
Niin idyllinen kuin tuo meidän naapurusto onkin, niin eilen siihen tuli särö. Olin tulossa koiran kanssa iltalenkiltä kohti kotia, kun hälytysajoneuvot kurvasivat tuohon rantaamme. Katsoin puhelimesta, että kyseessä oli veden varaan joutuneen henkilön pelastaminen. Esikoinen oli juuri ystävänsä kanssa kertonut uintiaikeistaan. Mikä siinä onkaan, että sydän hyppää aina kurkkuun, kun kuulee puupaa-auton menevän kohti omaa kotiaan.
Hetken päästä helikopteri alkoi kiertämään kehää meidän edessä rannassa. Vieläkään tuota veden varaan vesijetin kyydistä joutunutta ei ole löydetty. Tänään on ollut möykky itsellänikin kurkussa tapauksen takia. Eikä vähiten sen vuoksi, että voin vain kuvitella tuon nuorukaisen omaisten suuren surun ja tuskan. Epätietoisuuden. Elämä saattaa muuttua ihan silmänräpäyksessä. Epäreilulla tavalla. Jälleen kerran muistutus siitä hetkessä elämisen jalosta taidosta. 
Siinä missä me ollaan onnellisesti kodittomia, on tuon nuoren miehen vanhemmat tavallaan myös kodittomia. Kun kodista ja perhepiiristä viedään yksi rakas pois, niin sitä on hetken aikaa aivan tuuliajolla. Koditon. Sillä kodin tekee ne ihmiset siellä kodissa. Ei ne kauniit sohvatyynyt tai kallis taide seinillä.
Mutta nyt hymy huulille ja kohti viikonloppua. Vesi on ollut aina ollut mulle elementti, joka hieman pelottaa ja jota osaa kunnioittaa. Senpä takia ajattelin tämän viikonlopun valvoa silmä tarkkana tytsyjä, jotka kuulemma viettävät viikonlopun vedessä 🙂 Tietty aikakausi päättyi tänään, mutta pian päästään alkamaan uusi aikakausi. Rakentamalla koti talosta, joka on viimeisen vuoden kaipaillut asukkejaan. Jo oli aikakin ♥
IHANAA PERJANTAI-ILTAA,
MOIMOI!
Me ihmiset olemme myös luonnon luomia. Miksemme mekin voisi olla harmoniassa keskenämme ja mikä tärkeintä, harmoniassa itse itsemme kanssa? Kunnioittaisimme toisiamme kuin nuo muutkin luontokappaleet. Nojautuisimme toisiimme vaikeina hetkinä niin kuin mustikkavarpu puolukkavarpuun. Kasvaisimme ylväänä yksin, elämästä kuitenkin yhdessä nauttien. Osaisimme sateen jälkeen nauttia siitä, että aurinko pilkistää pilven takaa. Eilen iltalenkillä koiran kanssa ollessani ja samalla kaatosateesta nauttien jäin kuuntelemaan erään orapihlaja-aidan takaa lasten iloisen äänekästä lallatusta. Vilaukselta näin keltaiset sadetakit pomppivan trampoliinilla. Sieltä kuului sateen ylistysloitsuja. Väkisinkin hymyilin sisäisesti ja mietin, että niin sitä pitää. Tätä asennetta lisää!
Tosin tänään on taas todettava, että voi kauniit luonnon omat, minkä teettekään! En muista toista vuotta, että mulla olisi ollut allergiat näin voimakkaana. Noin parin viikon välein menee yksi päivä aivastellessa ja vesinuhasta kärsien. Silmät valuen. Liekö eläinpöly ja remppapöly saaneet myös siitepölyn sietämiseni nolliin. Tai sitten tämä vähän hektinen elämänvaihe on laittanut immuniteetin nollille. Pitäisi syödä allergialääkkeitä joka päivä, mutta yleensä hoksaan sellaisen ottaa vasta silloin kun allergia on jo päällä. Mutta eihän se enää siinä vaiheessa auta. Tänään on yksi noista päivistä. Pari viime päivää tuossa mummulassa pölyjen keskellä taisi tehdä tehtävänsä. Puolikkaan nessupaketin jälkeen nesduukkeli näyttää siltä, että ei hyvä heilu sen lupaamani meikkauspostauksen kanssa tällä viikolla 😀
Hei muistattehan te nauttia muuten tästä kesästä? Suomen ihanasta suvesta. Vaikkei sitä aurinkoa ja hellettä ihan joka päivälle riitäkään (better days are coming my friend…), niin onhan tää nyt ihmisen parasta aikaa. Sateenropina on ehkä ihanin ääni, minkä tiedän. Varsin rauhoittava. Kesällä kivointa on se, että elämä alkaa vasta tällain illalla. Itse olen armoton illan torkku yleensä, mutta kesäisin musta tulee illan virkku. Kello lähentelee usein yhtä yöllä, kun maltan lopettaa päivän askareet. Aika ohuilla yöunilla mennään, mutta ehtiihän sitä nukkumaan sitten syksyn pimeilläkin 🙂
Mutta pieniäkös nämä. Ilon aiheitakin on ollut monia. Saatiin veljen vaimon kanssa siivottua mummulan olkkarin tavarakaaosta. Mutta ennen kuin kellarikerrokseksen yksi varastohuone on valmis, emme saa olohuonetta tyhjättyä. Iloa on tuottanut myös se, että sain vihdosta viimein itseäni niskasta kiinni siivoamisen suhteen. Siis täällä nykyisessä kodissa. Siivotussa kodissa on kyllä kieltämättä kevyempi hengittää. Iloa tuotti myös uudelleen löytämäni kikherneet. Elän taas sitä vaihetta elämässä, että tungen niitä joka paikkaan. Tänään salaattiin. Iloa on tuottanut myös tuo pieni rakas koiramme, joka on ollut aivan iholla koko päivän.
Tämä erikoislaatuinen maanantai viharakkaussuhteineen on ollut myös tulevaisuuden suunnittelua täynnä. Vatsanpohjassa on ollut tänään sellainen pieni kutkuttava tunne siitä, että syksyllä koittaa uusi arki ja pääsen tuonne rakkaaseen maalitehtaaseemme töihin. Uusi koulutuskin jännittää jo hieman. Uudet ihmiset ja verkostoituminen. Se, että pitäisi taas taitaa small talkin salat. Eikä minkä tahansa small talkin vaan sellaisten yhteiskunnallisten ja talousasioiden puhumisen salat. Viimeisen vuoden aikana en ole katsonut juuri pörssikursseja tai lukenut aamulehden talousosiota. Alan julkaisuista puhumattakaan. Se on toisaalta tehnyt ihan hyvää, sillä näkymät eivät ole ehkä olleet positiiviset.
