MOIKKAMOI!
Hei jee, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko 🙂 Olen tainnut joskus vuosia sitten tehdä samantyylisen postauksen, mutta pakko jälleen ihastella ääneen luontoa. Lauantaina kuljin kameran kanssa ”sillä silmällä” mökillä ja pysähtelin tämän tästä. Kun katsoo laajalla kulmalla maisemaa se on kaunis. Silmä näkee seesteisen näyn. Kun tsuumaa katsettaan näkee sen kaiken yksittäisen kauneuden siellä seesteisen näyn takana. Miten luonnossa kaikki muodot, värit ja tuoksut ovat niin harmoniassa keskenään?
Vihreät eivät riitele keskenään eikä lämpimät sävyt kylmien kanssa. Näyttäisi kun se suopursun kukkaan juuri istunut mehiläinen olisi mätsätty olemaan siinä aina. Luonto on kaikessa kauneudessaan vallan trendikäs. Aina aallonharjalla. Vai mitä mieltä olette puolukan kukkien nuppujen liukuvärjätystä lookista? Alla olevan valkokukkaisen (mikähän mahtaa olla) kasvin liilan ja mustansävyistä kukkaosiossa? Kuusen vihreydestä, jossa vuoden trendiväri sointuu kauniisti muihin vihreisiin?
Me ihmiset olemme myös luonnon luomia. Miksemme mekin voisi olla harmoniassa keskenämme ja mikä tärkeintä, harmoniassa itse itsemme kanssa? Kunnioittaisimme toisiamme kuin nuo muutkin luontokappaleet. Nojautuisimme toisiimme vaikeina hetkinä niin kuin mustikkavarpu puolukkavarpuun. Kasvaisimme ylväänä yksin, elämästä kuitenkin yhdessä nauttien. Osaisimme sateen jälkeen nauttia siitä, että aurinko pilkistää pilven takaa. Eilen iltalenkillä koiran kanssa ollessani ja samalla kaatosateesta nauttien jäin kuuntelemaan erään orapihlaja-aidan takaa lasten iloisen äänekästä lallatusta. Vilaukselta näin keltaiset sadetakit pomppivan trampoliinilla. Sieltä kuului sateen ylistysloitsuja. Väkisinkin hymyilin sisäisesti ja mietin, että niin sitä pitää. Tätä asennetta lisää!
Luonnon omia, jotka puhkeavat kukkaan sateella. Nuo pomppivat pellavapäät tuolla trampalla.
Tosin tänään on taas todettava, että voi kauniit luonnon omat, minkä teettekään! En muista toista vuotta, että mulla olisi ollut allergiat näin voimakkaana. Noin parin viikon välein menee yksi päivä aivastellessa ja vesinuhasta kärsien. Silmät valuen. Liekö eläinpöly ja remppapöly saaneet myös siitepölyn sietämiseni nolliin. Tai sitten tämä vähän hektinen elämänvaihe on laittanut immuniteetin nollille. Pitäisi syödä allergialääkkeitä joka päivä, mutta yleensä hoksaan sellaisen ottaa vasta silloin kun allergia on jo päällä. Mutta eihän se enää siinä vaiheessa auta. Tänään on yksi noista päivistä. Pari viime päivää tuossa mummulassa pölyjen keskellä taisi tehdä tehtävänsä. Puolikkaan nessupaketin jälkeen nesduukkeli näyttää siltä, että ei hyvä heilu sen lupaamani meikkauspostauksen kanssa tällä viikolla 😀
Mutta hei, me saadaan mies tänään kotiin reissusta ♥ Nyt hätsynpikainen pintapuolinen siivous (kuka täällä sotkee?) ja sitten illan ruokapolitiikka kuntoon.
ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,
Minäkin usein ihmettelen miten paras värimaailma ja kaunein kauneus löytyy luonnosta. . Uskon että Luojamme on luonut tämän kaiken kauneuden, luonnon, ihmiset ja eläimet ja ne pienen pienet ihmeelliset yksityiskohdat, joita ihminen pysty käsittämään. Tässä asiassa en usko sattumaan. Ihanaa iltaa teille kun koko perhe on taas koossa 🙂
Moikka Marita
ja juuri näin 🙂 Elämä on ihmeellinen ♥
Kiitos, sinne ihanaa torstai-iltaa! ♥♥♥
Siis onko sullakin nyt allergiaoireita? Mulla on pari päivää ollu silmät ihan tulessa ja eilisiltana ihmettelin miksi – kun ulkona satoi kaatamalla vettäkin… Mulla tämä kevät ja kesä on by so far ollut ehkä helpoin ikinä, mitä tulee allergiaoireisiin. En ymmärrä mistä kuun asennosta tuokin voi olla kiinni?
Moikkelis Marja,
juuh. Tuskasta, mutta eipä auta. Mulla raskauksien myötä siitepölyallergiat taannoin hävisi liki kokonaan, mutta nyt parin vuoden ajan on taas vaivannut.
Silmäoireita ei juuri ole, mutta toi aivastelu ja vesinuha on ihan järkkyä.
Just siitä kuun asennosta, uskon mä 😀
Hei ihania kesäpäiviä sinne ja terkkuja ♥♥♥
Voi,Maria olet käsittämättömän positiivisen elämän omaava ihminen,voi kun osaisin itsekin ajatella ja elää elämää juuri noin kiitollisena kaikesta, mitä olen elämältäni saanut,olen juuri menettänyt rakkaan äitini,mutta tiedän,että elämä jatkuu,Kiitos aivan huuippu kirjoituksistasi.
Voi Erja,
lämmin osanotto ♥
Elämä jatkuu. Meillä oli juuri äidin kuoleman vuosipäivä ennen juhannusta ja välillä sitä oikein pysähtyy miettimään, että onko tämä totta vai unta. Mutta elämä on niin suuri lahja, että nöyränä ja kiitollisena jatkaa eteenpäin.
Oikein paljon voimia sinne ja ilon pilkahduksia surun keskelle myös ♥
Tuo kukka, jota ihmettelit, kuuluu ruohokanukalle. Siihen tulee aikanaan hienot punaiset marjat, mutta kasvi on hurjan myrkyllinen! Eli ei marjaa suuhun!
Hei kiitos Päivi!
Nyt kun sanoit, niin kyllä – se on täynnä sellaista punaista marjaa. Pitääkin muuten pitää huoli, ettei koira niitä syö. Kiitos paljon 🙂
Ihania kesäpäiviä ♥
Ruohokanukkaa minäkin tulin huikkaamaan. Juhannuksena Hailuodon mökillä kerättiin poikien kanssa kasvioihin kukkia. Oulussa monet koulut vaalivat vielä kasvioperinnettä:). Tuttu kukka, Ruohokanukka sai myös nimen. Äitinä olen aivan täpinöissään näistä metsäretkistä ja kasvien keräilystä, kun tutunnäköisille kasveille löytyy nimet. Ihanaa kesäkuun loppua ja kohta alkavaa heinäkuuta! Sari
Moikka Sari
ja kiitos -tuo ruohokanukka on mulle ihan uusi laji 🙂
Ihanaa, että teillä siellä vaalitaan kasvioperinnettä. Mä itse asiassa löysin tuolta lapsuudenkodistani äidin vanhan puisen kasvion. En ole vielä avannut sitä ja katsonut, missä kunnossa kasvit ovat, mutta uskoisin, että hienosti ovat nämä 50 vuotta siellä säilyneet 🙂
Sinne myös ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä ♥
Niinpä juuri. Luonto on ihmeellinen. Siitä saa hurjasti voimaa, se ihmetyttää värikkyydellään ja vaihtuvuudellaan. Sama paikka näyttää aamulla ja illalla erilaiselta eri valossa. Pohjolan luonto on niin upeaa, mutta toisaalta niin tuttua, että emme aina huomaa katsoa maisemaa ihaillen. Avataan silmät kauneudelle ja katsotaan ihmisten ja luonnon kauniita puolia. Kiitos ihanista ajatuksistasi.
Kiitos sinulle ihanista ajatuksistasi ♥
Se on totta, että silmä tottuu tähän luonnon kauneuteen. Muistan aikoinaan vaihtarivuoden jälkeen Helsinkiin lentokoneen laskeuduttua liki purskahtaneeni itkuun, kun maisema näytti niin kauniilta. Sitä se on edelleen 🙂
Kauniita kesäpäiviä sinne ♥