lauantai 21. syyskuun 2019

Kuinka usein…

0

HEI HUOMENTA

täältä mökiltä! Takassa rätisee tuli ja ikkunasta näkyy kaunis suomalainen syysmaisema. Ei voi kuulkaa valittaa. Luonto ja luonnosta nauttiminen näyttelee suuren suurta osaa elämässäni. Saan voimaa ihan vain luontoa tuijotellessani. Parhaimmillani siellä kulkiessani.

Rakas ja ihana ystäväni Karoliina (ikävä, koska nähdään?) kirjoitteli blogissaan viikko takaperin siitä, että kuinka usein tekee tiettyjä asioita. Näitä on ollut kiva lukea blogeista, joten päätin minäkin pitkästä aikaa tarttua haasteeseen. 

Vaihdat lakanat. Mikään ei voita puhtaisiin lakanoihin pujahtamista. Silti tämä on asia, jota haluaisin tehdä useammin. Parin kolmen viikon välein tulee vaihdettua lakanat, mutta olisi ihana vaihtaa vaikka viikoittain. Tähän toimenpiteeseen liittyy sellainen pieni kompastuskivi, että olen hurjan tehokas ottamaan lakanat pesuun. Sitten illalla nukkumaan mennessä kiroan sitä, että en taaskaan ollut laittanut puhtaita lakanoita samantien. Puoliväsyneenä uusien lakanoiden laittaminen on jotenkin tosi työlästä.
Vaihdat pyyhkeet. Keittiön pyyhkeet varmaan päivittäin. Musta tuntuu, että lapset kasvavat, mutta keittiöpyyhkeiden sotkuisuus lisääntyy. Yleensä keittiöpyyhkeistä pystyn tulkitsemaan, mitä on syöty koulun jälkeen välipalaksi 😉 Yläkerran veskin pyyhe vaihtuu liki päivittäin, keskiveskin pari kertaa viikossa. Älkää nyt pyörtykö, mutta tuon alakerran (mancaven) veskin pyyhe vaihtuu ehkä kerran puoleen vuoteen. Syystä, että tuolla vessassa käydään ehkä kerran kuussa 😀
Peset hiukset. Ehkä viisi kertaa viikossa. Joka hikitreenin jälkeen on pakko. Silloin, kun olin curly girl -metodilla sain pitkitettyä hiustenpesua niin, että pesin kaksi kertaa viikossa.
Soitat isälle/äidille. Tänä päivänä en enää soita, mutta jos eläisivät, niin soittaisin edelleen yhtä useasti kuin silloin kun elivät. Äiskän kanssa juteltiin noin 10 kertaa päivässä puhelimessa 😀 Iskänkin kanssa ehkä kerran päivässä. Se oli ehkä vaikeinta vanhempien kuoleman jälkeen, kun ei yhtäkkiä voinutkaan soittaa. Mulla oli oikeesti tapana raportoida meidän äidille ihan kaikesta. Mitenköhän se jaksoi mua, kun koko ajan soittelin? 😉
Näet vanhempiasi. Ks. edellinen kohta. Asuttiin tien toisella puolella ja nähtiin päivittäin. Monta kertaa. Jos oli päivä, ettei nähty niin oli kyllä outoa. Mun vanhemmat eivät olleet sitä sorttia, että olisivat tulleet meille koputtelemaan. Mutta mä kyllä olin se rasittava (?) lapsi, joka astui koputtamatta sisään monta kertaa päivässä. Lösähti sohvalle, otti uusimmat sisustuslehdet viereen ja nautti, kun kahvi kannettiin kuumana käteen.
Käyt leffassa. Ehkä kerran vuodessa, mutta just miehen kanssa puhuttiin, että pitäisi taas mennä!
Föönaat hiukset. Tällä hetkellä taas ehkä liian usein. Mulla on sellainen hiuslaatu, että se kikkurustuu ja pörhöstyy yksin kuivaessaan. Sen takia se CG-metodi oli mun hiuksille hyvä. Tykkäsivät kovin. Föönaan hiukset ehkä kolme kertaa viikossa.
Putsaat lattiakaivot. Miehen hommia 😉 Tosin tässä uudessa kodissa ei ole vissiin tuota hommaa vielä kertaakaan tehnyt. Pitääkin muistutella.
Käyt metsässä. Pyrin käymään metsässä monta kertaa viikossa. Jos en ihan Pyynikin metsiin asti lähde, niin sitten ihan tuohon meidän lähimetsään. Rakastan metsää. Meillä on Orivedellä metsää ja siellä kävimme joskus alan asiantuntijan kanssa metsänrajat läpi. Tuolloin päätin, että menen sinne samoilemaan joku päivä. Ihanaa jäkälä-kallio-mänty-maisemaa, jylhiä kuusia ja metsän tuoksuja. Tuosta päätöksestäni on nyt kuusi vuotta aikaa enkä vielä ole Orivedelle asti ennättänyt…
Käyt suihkussa. Joka päivä, usein kahdesti. Suihkun kestoa olen viime vuosina lyhentänyt ja pärjään pikasuihkuilla. Mä en osaa mennä nukkumaan, ellen ole käynyt suihkussa/saunassa ja suihkussa.
Sanot läheisille, että rakastat heitä. Joka päivä jollain tavalla. Perhe whatsup -ryhmässä tulee muruille muistuteltua asiasta, vaikka mieluummin näytän sen teoilla.
Sanot miehellesi rakastavasi tätä. Jollain tavalla hänellekin sanon sen joka päivä ♥ 
Tarkistat kuivakaapin sisällön. Viikottain tulee tehtyä inventaario ennen ruokakauppaostoksien suorittamista. Mulla on paha tapa hamstrata kuivakaappeihin tarvikkeita. Mieleen tulee Oriveden mummuni, jolla oli säilykkeitä vuodeksi eteenpäin siltä varalta, jos jompikumpi naapurivaltioista hyökkää.
Luuttuat lattiat. Aivan liian harvoin. Meillä käy siivooja kerran kuussa ja he pesevät lattiat. Keittiössä tosin tulee pyyhittyä lattiaa aina, kun tarvetta on.
Peset vessan. Mä olen vähän sellainen veskinpesijä, että saatan pestä peiliä ja lavuaaria monta kertaa viikossa. Mutta wc-istuimen pesen parin viikon välein.
Puhdistat liesituulettimen. Vanhassa kodissa puhdistin sen kerran vuoteen. Mutta hyvä Karo, kun muistutit, täytyisi putsata uudessakin (onko uusi, jos muutosta on kaksi vuotta ? 😉 kodissa.
Syöt noutoruokaa. Kerran pari kuussa, yleensä siipiä. Mä rakastan siipiä tai lähinnä sitä hot-kastiketta. Sitä on saatava aina tasaisin väliajoin.
Valehtelet. En tykkää valehdella enkä juuri valehtelekaan. Tai jos valehtelen ne ovat sellaisia valkoisia valheita. Esimerkiksi lapsille, jos viestittävä voinko tulla hakemaan koulusta saatan laittaa viestin, että olen aloittelmassa juuri puhelinpalaveria (kävely tekee hyvää ;).
Riitelet suhteessa. Me ollaan ehkä sillä tavalla epänormaaleja, että ei riidellä. Silti rakastetaan kovin. Jotenkin tää yhteiselo sujuu niin mutkattomasti, että ei riidellä tai edes kinastella.
Sheivaat. Liki joka päivä. Kävin elämäni ekan kerran sokeroinnissa kesällä ja päätin jatkaa tuota, niin ihanaa oli, kun ei tarvinnut sheivata. Tarkoitus hyvä kymmenen, mutta käytännön toteutus sokerointiin uupuu.
Vaihdat hammasharjan. Parin kuukauden välein. Tykkään pestä hampaita ja hammasharjalla on tuossa touhussa niin suuri osuus!
Käyt kirjastossa. Silloin kun lapset olivat pieniä, kävimme kirjastossa monta kertaa viikossa. Jossain vaiheessa löysin kirjaston uudelleen, mutta äänikirjojen myötä kirjastossa käyminen on jäänyt. Paitsi nyt taas koulukirjojen myötä olen käynyt kirjastossa. Rakastan kirjastoja ja niiden tunnelmaa!
Peset peitot ja tyynyt. Aivan liian harvoin. Jouluna nyt ainakin.
Syöt herkkuja. Mikä on herkku? Karkki tai pulla? Aika harvoin. Herkuttelen hummuksella ja porkkanatikuilla. Raakasuklaalla ja lasillisella punaviinia.
Soitat anopille. Ehkä kerran pariin kuukauteen. Pitäisi soitella useammin!
Peset rintsikat. Kerran viikkoon keskimäärin. 
Leivot. Tää vaihtelee tosi paljon. Joskus tulee leivottua pari kertaa viikossa, joskus saattaa tulla kuukaudenkin tauko!
Siivoat jääkaapin. Joka viikko ennen viikkomaitokauppaostoksia.
Käyt puntarilla. Ehkä kerran viiteen vuoteen 😀 Mä en ole missään määrin kiinnostunut siitä, kuinka paljon painan. Oma hyvä olo ja housujen vyötärö kertovat missä mennään.
Komennat miestäsi. No en ikinä! Komentaako joku miestään? En näe yhtään syytä, miksi ketään aikuista ihmistä pitäisi komentaa.
Syöt irtokarkkeja. Aiemmin oli pakko saada joka viikonloppu irttaripussi (salmiakkipääkalloja), mutta lopulta mulle tuli sokeriövereistä niin huono olo, että vierottauduin tuosta tavasta. Nyt saatan nappaista lasten viikonloppupussista irttarin tai pari.
Vierailet isovanhempiesi luona. Silloin kun elivät kävin Tampereen mummulassa ehkä kerran pariin viikkoon ja Oriveden mummulassa kerran kuussa. Ne olivat ihania vierailuja. Isovanhempani olivat todella viisaita ja ihania ihmisiä.
Imuroit kotisi. Meillä mies on vastuussa imuroinnista, mutta eilen kun mökille lähdimme imuri oli mun jäljiltä keskellä olkkarin lattiaa. Jotenkin tuntuu, että näin syksyllä tulee sisään jos jonkinmoista moskaa, joten meillä imuroidaan liki joka päivä.
Perheessä kinataan vaatetuksesta. No tuota, aina silloin nyt ainakin, kun ilmat kylmenevät. Kuulemma kukaan muukaan ei pidä hanskoja tai pipoja. Kenenkään muun vanhemmat eivät edes vaadi pitämään pakkasella sellaisia kenkiä, että nilkat peittyvät 😉
Käyt hammaslääkärissä. Siinä missä rakastan pestä hampaita, rakastan kyllä hammaslääkärissäkin käyntiä. Käyn hammaslääkärissä nykyään parin vuoden välein, suuhygienistillä kerran vuodessa. 
Käyt kaupassa. Tällä hetkellä ehkä kerran pari viikkoon ostamassa maitoa tai leipää, tai yllättäviä puutteita, joita en tajunnut ostaa viikkomaitokauppakasseissa.
Peset ikkunat. Ostin taannoin miehelle sellaisen hienon setin, jolla pestä ikkunat. Hän siis pesee ne pari kertaa vuodessa.
Vaihdat sukat. No joka päivä ja jos treenaan, niin sitten pari kertaa päivässä!
Olet eri mieltä miehen kanssa. Ollaan harvinaisen yksimielisiä. Paitsi välillä ruutuajasta, jos makkarissa pauhaa telkkari ja pädi samaan aikaan, niin sitten voin kysäistä mieheltä, joka katsoo puhelimesta jotain videoo, että voisko jonkun laitteen sammuttaa 😀
Ostat uusia vaatteita. Kompressiojuoksuhousut ostin nyt viikolla, mutta sellaisia muita vaatteita olen ostanut viimeksi toukokuussa. Aiemmin ostin melkein aina jonkun uuden vaatteen, kun oli joku meno tai tilaisuus. Vaikka vaatekaapissa olisi varmasti ollut sopivaa päällepantavaa. Nyt musta on tullut harkitsevampi.
Siivoat. Joka päivä ja koko ajan ohikulkiessani tulee jotain pientä siivottua. Isommin sitten yleensä torstai-iltana.
Olet tehnyt raskaustestin. Jos sanon 20 kertaa, niin ei varmaan paljoa heitä 😀
Tarkistat toimiiko palovaroitin. Meillä on kotona palovaroittimet liitettynä hälytysjärjestelmään ja lisäksi meillä on sähköllä toimivat palovaroittimet. Eipä ole tullut testattua. Mökillä palovaroitin alkaa piippaamaan, kun patteri alkaa menemään.
Peset autosi. Rakastan puhdasta autoa, mutta siitä huolimatta pesen auton liian harvoin. Aiemmin mulla oli valkoinen auto, jossa näkyi kaikki lika. Nykyinen harmaa on aika kiva sen takia, että siinä ei juuri lika näy.
Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit. Vaatekaapit siivoan noin kvartaaleittain. Muut kaapit inspiraation iskiessä. Ehkä noin kerran vuoteen.
Siivoat lääkekaapin. Aivan liian harvoin senkin…jos sanon, että kerran pariin vuoteen?
Puhdistat hiukset harjasta. Joka päivä!

Toivottavasti jaksoitte lukea maratonpostauksen tänne asti 🙂 Ja hei jos on jotain muuta ”Kuinka usein ” -tyylistä, mitä haluatte kysyä, niin kysykäähän ihmeessä! Nyt jatkan sitä, mikä tässäkin lauantaissa on tärkeintä; palautuminen. Miehen piti nyt aamupäivästä lähteä hakemaan tyttöjä ystävältään mökille. Suunnitelmissa oli bostonkakun ja pizzan tekemistä…mutta tuossa herätessämme mietimme molemmat, että mitäs jos mentäisiinkiin tänään kotiin. Syksyinen saari ja mökki on ihana, mutta varsinkin nyt pienen flunssan kourissa tuntuu tavattoman kolealta. Kellarin sohva, leffa (onko vinkata mitään hyvää toimintajännäriä?) villasukat, viltti ja noutopizza kuulostavat tähän hetkeen just hyviltä ♥

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

 


perjantai 20. syyskuun 2019

Miksi positiivuus kannattaa?

2

HEISSULI!

Alunperin blogipostaukseni otsikko oli ”Positiivisuus ei ole tekopirteyttä”. Mutta ajateltuani asiaa tulin siihen tulokseen, että kyllä keinotekoinen positiivisuus voi olla tekopirteyttä. Sen takia ajattelin lähestyä aihetta hieman toisesta kulmasta. Itse koen olevani hyvä ihmistuntija. Näen nanosekunnissa ihmisestä, onko hän aidosti positiivinen vai onko se pirteys ja positiivisuus sanahelinää ja hampaiden kiristelyn aiheuttamaa iloisuutta.

Monesti luullaan mustavalkoisesti, että positiiviset ihmiset kieltävät epämukavat tunteet ja torjuvat elämän varrelle tulevat kuopat hartioita kohauttamalla. Jatkavat matkaa ja pitävät vain kiinni positiivisuudestaan. Näin se ei todellakaan ole meillä aidosti positiivisilla ihmisillä. Päinvastoin tunnen, että ne elämän epämiellyttävät tunteet tulee kokea täysillä, jotta pystyy olemaan positiivinen. Mutta se, että harjoittaa ajatuksiaan olemaan positiivisia auttaa myös niiden karikoiden kohdalla valtavasti.

Pystyy asennoitumaan vastoinkäymisiin niin, että ne ovat ohimeneviä. Luottaa siihen, että vielä joku päivä asiat näyttäytyvät kirkkaimpina. Positiivisten tunteiden tunteminen ei poissulje sitä, etteikö osaisi surra tai tuntea noin 49 999 muuta tunnetta surun lisäksi. Myös surun hetkellä voi tuntea positiivisiakin tunteita. Elämän rikkaus on juurikin se, että pystymme muokkaamaan ajatustapojamme ja kouluttamaan aivojamme. Kun on se vahva sisäänrakennettu ajatusmalli, niin selviämme mistä vain. Emme jää katkeroitumaan ja märehtimään surun tai epätoivon alle. Osaamme ottaa niskasta itseämme kiinni ja aikamme pohjamudissa kuljettuamme nousta sieltä. Jatkaa matkaa taas pikkuisen vahvempina. Pikkuisen kenties jopa positiivisempana. ID

On ollut ihana lukea erinäisistä tieteellisistä tutkimuksista, että jopa ne pienet positiiviset tunteet, joita päivän aikana tuntee eivät välttämättä konkretisoidu sillä hetkellä maata mullistavalla tavalla. Muuta kuin hetkellisenä hyvänolon tunteena. Vaan ne rakentavat sitä pohjaa, jonka avulla positiivisen ajattelun malli vahvistuu. Se on ikään kuin rahaa laittaisi pankkiin. Potti kasvaa positiivisuuden suhteen koko ajan.

On tieteellisesti tutkittu, että positiivisilla tunteilla on ihan äärettömän paljon hyötyjä, muun muassa positiivisuus

♥ vaikuttaa elämän pituuteen positiivisesti
♥ edistää onnellisuushormonien erittymistä
♥ parantaa vastustuskykyä
♥ madaltaa kynnystä masentua
♥ auttaa kestämään paremmin stressiä/vaikeita elämäntilanteita ja selviämään niistä (resilienssi)
♥ antaa itsevarmuutta
♥ madaltaa verenpainetta ja sykettä
♥ huomioimme ympäristön paremmin
♥ aivomme ajattelukapasiteetti laajenee
♥ vaikuttaa ihmissuhteisiimme positiivisemmin (mm. olemme helposti lähestyttävämpiä)

Usein negatiivisuus on opittua. Se on tietty käyttäytymismalli, johon sorrumme. Jotkut teistä ehkä tietävätkin termin negatiivinen vinouma. Mutkat suoriksi vetäen voidaan sanoa, että sen ansiosta me ihmiset olemme maapallolla. Ilman sitä savannilla oleva alkuasukas ei olisi tuntenut aivoissaan pelkoa kohdatessaan villieläimen. Negatiivisen vinouman ansiosta tuo alkuasukas toimi siinä hetkessä, kun aivot lähettivät signaalin vaarasta. Siitä, että tämä ei ole nyt lainkaan hyvä juttu. Nyt pitää toimia.

Negatiivinen vinouma tarkoittaa sitä, että negatiiviset psykologiset ilmiöt ovat aivoissamme usein voimakkaampia kuin positiiviset. Eli jos sulla on aina tapana ekana ajatella negatiivisesti asioista, niin ei hätää – se on tuo meidän aivoihin rakennettu negatiivinen vinouma, joka saa tämän aikaan. Mutta hei, älä tuudittaudu ajatukseen, että ”Minkä mä itselleni voin, olen syntyjäni negatiivinen.” No niinhän me kaikki ollaan. Mutta good news; negatiivisuuden asenne ja malli ovat usein tietyillä toimilla muutettavissa (palataan näihin blogissa ensi viikolla).

Mun mielestä erittäin havainnollistava esimerkki negatiivisesta vinoumasta oli Joyllan eräällä luennolla esimerkki siitä, että kuinka illalla kotiin tulessaan helposti sitä ekana kiinnittää huomion siihen ulko-oven pielessä makaavaan roskapussiin, jota ei ole viety roskiin asti. Vaikka se mies olisi poissaollessasi kuurannut lattiat, tyhjännyt tiskikoneen, tehnyt ruokaa, ostanut kukkia ja viikannut pyykit. Se on tuossa hetkessä meistä itsestämme kiinni; ajattelumallistamme ja siitä, näemmekö koko kokonaisuuden. Joka on varsin positiivinen. Vai jäämmekö kiinni siihen roskapussiin, jolloin ajatuksemme ovat takuuvarmasti negatiivisia ja ilta sitä myöten ehkä pilalla.

Mä näen positiivisuuden ja negatiivisuuden sellaisena toinen toistaan tukevana juttuna. Ilman toista, toinen ei tulisi toimeen. Ilman epämiellyttäviä tunteita, emme osaisi nauttia niistä miellyttävistä tunteista. Tuo parivaljakko on vähän niin kuin juhla ja arki. Ilman arkea emme todellakaan osaisi olla kiitollisia ja arvostaa viikonloppuja tai lomaa. Ehkä olen tässä suhteessa siellä positiivisuuskäppyröiden yläpäässä, että en edes näe negatiivisuutta negatiivisuutena. Vaan suuren suurena mahdollisuutena ja tietynlaisena epämiellyttävyytenä, joka nyt vain kuuluu elämään. Joka on olennainen osa elämäämme, mutta jota on välillä hyvä potkaista persuksiin ja sanoa, että siitäs sait 😉

Eräs viisas mies, Mauno Koivisto (olette ehkä joskus kuulleet hänestä?) on sanonut: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Tuohon kiteytyy se ajattelutapa, johon mä olen itseni kovan työn tuloksena opettanut. Se on kantanut hedelmää jo nyt, enkä malta odottaa kuinka paljon sen ansiosta tulen vielä saamaan. Elämä on vain niin monin kerroin helpompaa, kun osaa odottaa tulevaa positiivisin mielin. Hyväksyä matkan varrella myös negatiiviset tunteet, kääntää ne voimavaroiksi ja antaa positiivisten ajatusten voittaa ♥ 

POSITIIVISIN PERJANTAITERKUIN,


torstai 19. syyskuun 2019

Olohuoneen vaaleampi ilme

6

HEIPPAHEI

torstaiaamuun ihanat! Miten sitä joka ikinen syksy havahtuu siihen, ettei ole taaskaan kaivanut hanskoja tarpeeksi ajoissa esille? Ei voisi sanoa tässä kohtaa oppia ikä kaikki, sillä tuo ei todellakaan pidä paikkaansa. Onneksi ulkotakissa on pitkät hihat, joihin ujuttaa kädet koiran aamulenkillä. Ei ole näpit ihan tunnottomina kun kotiin palaa 🙂 Jos ei tuota pientä nipistelyä sormen päissä oteta huomioon, niin muuten kyllä tykkään näistä pirtsakoista syysaamuista. Posket punaisena on hyvä ottaa uusi päivä vastaan.

Muistatteko, kun tilasin uudet päällyset sohviin toukokuussa? No ei siinä mennyt kuin  kolme kuukautta, kun sain nuo vaihdettua. Mikä siinä onkaan, että sohvien laittaminen palasiksi on aina työn ja tuskan takana. Miten te muut ikealaisten omistajat, kuinka usein vaihdatte/pesette päälliset? Meillä oli ne ekat päälliset varmaan seitsemän vuotta ilman pesuja. Ainakin runkojen päälliset. Eivät likastuneet. Mutta sen jälkeen ollaan kerran puoleen vuoteen pesty päälliset. Ensimmäiset valkoiset päälliset joutivat roskiin, kun olivat niin pinttyneessä liassa, ettei niitä saanut edes valkaisuaineella puhtaaksi. 

Tässä välissä oli ne vaaleanharmaat päälliset, jotka bongasin mega-alesta. Ne toivatkin olkkariin hetkellisesti tosi kivaa raikkautta. Kunnes aloin haikailmaan taas valkoisia päällisiä. Onneksi haikailin ääneen, sillä sain teiltä vinkin Bemzistä. Tilasin päälliset vähän tuollaisena ”loose fit” mallisena, joten ilme on rennompi.

Ja hei onhan noi nyt kivat! Ollakin, että tuota kuratassua varten sohvat ovat arkena visusti peitoilla peitelty. Sillä vaikka kuinka käydään tassupesulla ulkoilun jälkeen, niin aina sinne jonnekin anturoiden väliin jää harmillisesti mutapaakku. Olohuoneen ilme vaaleni uusien päällisten myötä ja nyt sohvat erottuvat seinien harmaasta. Harmaat sohvat, kun eivät oikein erottuneet seinistä. Olivat niin samanväriset.

Yksi kysytyin kysymys blogin kautta on se, mitkä nuo meidän sohvat ovat. Ne ovat Ikean Kivikit. Kuka olisi arvannut, että yhteensä vajaalla viidellä sadalla saataisiin sohvat, jotka ovat meillä edelleen näin kymmenenkin vuoden jälkeen käytössä. Eivätkä ole menneet miksikään. Toki parit ostetut päälliset ovat tuoneet hieman lisähintaa, mutta nyt on reservissä ne harmaat taas pestynä, kun haluaa tummentaa ilmettä. Eli ei aina tarvitse ostaa kallista saadakseen laatua. Kuten ei korkea hintalappukaan ole aina tae laadusta.  ID

Vaikka sitä syksyä varten yleensä tummentaa ilmettä ja tekee sellaista pesämäistä fiilistä tummemmilla tekstiileillä, niin olohuoneessa meillä tämä ei päde. Olkkari saa olla vaalea. Makkariin taas olen vaihtanut jo tummansiniset helmalakanat sänkyyn ja tumman itämaishenkisen maton lattialle.

Mutta nyt suoristusrauta tulille ja silmäpussit piiloon. Tämän päivän olen omistanut excelille ja tulevalle myyntikokoukselle. Jonkun mielestä ehkä tylsää, mutta tällaiselle excelin rakastajalle on kuulkaa onnen päivä 🙂

IHANAA TORSTAITA,


keskiviikko 18. syyskuun 2019

Syysmuotinäytöksen parhaimpia paloja

0

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa

HEIPPAHEI!

Tiedättekö, että aloin tuossa miettimään, olenko ikinä ollut muotinäytöksessä. Siis seuraamassa muotinäytöstä. Ihan heti ei tullut mieleeni. Joten lauantaina, kun pääsin Sokoksen syysmuotinäytökseen olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli niin ihanaa ja uutta. Tuntui, että silmäni kiiluivat kuin lapsella karkkikaupassa konsanaan.

Sokoksella vietetään Muotiviikkoja vielä 6.10. asti ja sen tiimoilta täällä Tampereen Sokoksella järjestettiin syysmuotinäytös, joka streamattiin kaikkiin Sokoksiin. Sokoksen syysmuodin asukokonaisuudet olivat stylisti Sofia Oksasen käsialaa. Juontotehtävissä toimi iki-ihana Saimi Hoyer ja näytöksen malleina huippumallien lisäksi ihan tavallisia miehiä ja naisia. Syksyn upeimmissa trendeissä näkyvivät tweedit ja ruudut, oranssin ja ruskean sävyt, pitsit ja pliseeraukset, eläinkuosit ja camo. Asuihin oli yhdistetty leveitä vöitä, hapsuja, nahkaa ja huivikuoseja.

Muotinäytös oli jaettu kolmeen eri teemaan: Business, Leisure ja Street. Perinteisten syysvärien (ahh, tuo konjakin ruskea ja armeijan vihreä ♥) muotinäytöksessä näkyi myös pinkkiä. Kovin muodissa olevaa ruutua ja hei pitkästä aikaa Unikko-kuosia. Tuntuu, että vaikka tuo Marimekon ajaton kuosi on aina muodissa, niin tänä syksynä se on oikein trendin aallon harjalla.

Olen tähän postaukseen koonnut omia lempipoimintojani muotinäytöksestä. Joten ottakaahan hyvä asento, kupponen kahvia ja nauttikaa näiden kuvien myötä Sokoksen syysmuodista, olkaa hyvät. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.

Kymmenen minuutin näytöksen jälkeen, jos olisin rohjennut olisin alkanut taputtamaan encorea. Tuo muotinäytös oli niin mukaansa tempaava, että sitä halusi lisää. Eikä vähiten sen takia, että mallien iloisuus ja innostus tarttui myös yleisöönkin. Kuka sanoi, että syysmuoti on tylsää ja väritöntä? Nimittäin sitä se ei ole!

Tänä syksynä on ihan ok yhdistellä kuoseja ja värejä. Mutta on ihan täysin hyväksyttyä myös pitäytyä niissä tutuissa ja turvallisissa sävyissä. Eläinkuosit ja tekoturkikset samalla lavalla leveälahkeisten housujen kanssa. Raitojen ja ruutujen kanssa. Vyölaukut, kevyttoppatakit ja hupparit yhdistettynä kauniisti laskeutuviin hameisiin.

Monipuolinen ja kaikkia palveleva syysmuoti hiveli katsojien silmiä ja tämän tästä mallit saivat aplodit lavalta lähteissään. Itse ihastuin yhden suosikkikuosini näkemisestä; nimittäin muutamalla mallilla näin paisley-kuosia, joka on kautta aikain ollut yksi lempparini.

Miesten muodissa nähtiin kapealinjaisia housuja, rentoja kevytuntsikoita, okrankeltaista, konjakkia ja viininpunaista. Erilaisten ruutukuosien yhdistäminen on nyt myös pop, myös miesten keskuudessa.

Rentoon street ja leisure-tyyliin yhdistetään tänä syksynä tennarit, businesslookiin taas nahkaiset nilkkurit tai saapikkaat. Syksyn ehdottomia lemppareitani ovat muhkeat neuletakit ja neuleet. Myös niitä näkyin estradilla lauantaisessa näytöksessä.

Tänä syksynä muodissa näkyy tietynlainen rentous. Joka ainakin on minun mieleeni. Olen sitä mieltä, että toimistollakin voi olla huoliteltu rennolla tavalla. Syysmuoti näyttää eritoten mukavalta päällä. Sellaiselta, että mallit lavalla viihtyivät todella esittelemissään asuissa. Vaatteiden istuvuus on varsinkin iän myötä tullut itsellenikin ehdottomaksi.

Olen näiden Sokoksen yhteistyökampanjoiden myötä päässyt kahdesti alan ammattilaisen pukemaksi ja täytyy sanoa, että vihdoin tuntuu, että olen heidän avullaan löytänyt oman tyylini. Tai saanut varmistuksen sille, mitä vaatteiltani kaipaan. Se on ennen kaikkea mukavuutta, mutta myös ajattomuutta ja kestävyyttä.

Ihana oli muotinäytöksen myötä huomata, että olen sittenkin trenditietoinen mustavalkoisine ja ruskean eri sävyisine vaatteineni. Sen sijaan, että olisin laittanut tennarit jo talvisäilöön, pidän ne vielä esillä. Polvipituinen hame, sukkahousut, villatakki ja tennarit ovat mun luottovaateyhdistelmäni syksyyn. Mitä sinun vaatekaapista löytyy näin syksyllä?

SYYSMUOTITERKUIN,

 


tiistai 17. syyskuun 2019

Elämä on täynnä valintoja

2

CIAO!

Instagramissa kerroinkin, kuinka tämä aamu poikkesi muista; heräsin ihan ilman herätyskelloa 05.37. Virkeänä kuin käki. Siinä silmiäni availlessani mietin, että kello on varmaan jotain kolme. Niin oli pimeää. Päätin, että jos se tosiaankin on kolme, niin en nouse ylös, mutta kaikki viiden jälkeiset ajat tarkoittavat sitä, että on aamu. Ja niinhän se aamu jo tuohon aikaan olikin!

Olotila kertoi paremmin kuin tuo ranteesta unia mittaava kello olotilastani, mutta kellon lukemat tukivat omaa olotilaani; keskeytyksetöntä unta tuli 7h52mins, josta syvää unta 3h14mins. Unenlaatukin oli pitkästä aikaa yli 85%. Yleensä viikolla kellotan noin 70% lukemia.

Kuten mulla on tapana analysoida asioita, niin sitä tein tänä aamunakin. Mikä siivitti hyviin yöuniin ja poikkeuksellisen virkeään olotilaan tiistaiaamuna (yleensä tiistaiaamut ovat mulle epämiellyttävimpiä)? Oliko se melko raskas treeni eilen illalla vai se, että oltiin tultu treenin jälkeisestä saunasta jo kello kuuden maissa. Jos mulla kova treeni menee liian myöhään, niin unensaanti kärsii. Mikä merkitys oli sillä, että vaihdettiin sängyt toisinpäin ja siinä hötäkässä vaihdoin myös lakanat. Äänikirjaa en kuunnellut illalla, vaan tartuin (koulu)kirjaan. Tuo tunneälykkyydestä kertova kirja vei mukanaan, mutta oli omiaan myös nukuttamaan aikaisin.

Kuten olen todennut tsiljoonatriljoona kertaa aiemminkin, niin olen sitä mieltä, että vain me itse pystymme vaikuttamaan omaan hyvinvointiimme. Ainakin mitä tulee uneen, liikuntaan ja ravintoon. Mutta vahvasti myös muihin hyvinvointia tukeviin elämän osa-alueisiin eli esimerkiksi sosiaalisiin suhteisiin ja asenteeseemme. Siihen, miten suhtaudumme elämään ja sen tuomiin haasteisiin. Miten osaamme ottaa elämästä kaiken irti meille parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Elämä on valintoja täynnä ja liki jokaisessa hetkessä päivän mittaan tulee tehtyä valinta. Välillä huono sellainen, mutta kun harjoittelee hyvien valintojen tekemistä, niin ne alkavat tulemaan selkärangasta. Sen sijaan, että olisin valinnut eilen illalla kännykän käteen sängyssä ja uppoutunut yhteen hömppäsarjaan, jota en malta jättää yhteen jaksoon, valitsin lukea. Sen sijaan, että olisin pessyt pyykkiä yömyöhään, päätin siirtää pyykkitalkoot tälle illalle ja olla sängyssä jo klo 21.37 rauhoittumassa yöunille.

Olen huomannut, että iän myötä huonojen valintojen merkitys korostuu. Konkreettisimmin silmäpusseina ja pinnan herkistymisenä. Turvonneena olona ja vihoittelevana si-nivelenä. Uni on itselleni elinehto jaksamisen kannalta, mutta niin on myös ruokavaliokin. Rakastan herkutella enkä vähiten terveellisillä herkuilla. Mutta myös välillä oikein mässyherkuilla. Olen valinnut sen tien, että en soimaa itseäni mässyherkuttelun jälkeen. En rankaise itseäni, vaan ohjaan itseni lempeästi takaisin oikeille urille. Oikeastaan enää ei tarvitse edes ohjailla, kroppa kertoo mitä se tarvitsee.

Olen valinnut pitää itsestäni huolta myös liikkumalla monipuolisesti. En joka päivä, mutta neljä-viisi kertaa viikossa. Sekin on sellainen valinta, joka jokaisen kannattaisi edes joskus kokeilumielessä tehdä. Koska ne, jotka väittävät vihaavansa liikuntaa taitavat vihata loppujen lopuksi epämukavuusalueelle menoa. Ovat antaneet periksi, ennen kuin ovat antaneet liikunnalle mahdollisuuden. Get comfortable with being uncomfortable -sanonta kuvaa mun mielestä sitä, mitä jokaisen meidän pitäisi nykypäivä oppia. Elämä ei ole koko ajan helppoa, eikä sen sitä kuulu ollakaan. Ne kipukohdat toimivat parhaimmillaan kaikista kasvattavimpina paikkoina. Kuten se ensimmäinen juoksulenkki, kun oksennuksen maku suussa posket punaisena huohottaen rojahtaa eteisen lattialle ja päättää, että ei ole mun juttu. Kunnes toistaa tätä muutaman kerran ja huomaa, että se on parasta, mitä itselleen ja hyvinvoinnilleen voi tehdä.

Elämä on myös jatkuvaa oppimista ja opettelua. Itsensä kanssa toimeentulemista ja ennen kaikkea itsensä rakastamista. Just sellaisena kuin on. Hyvin levänneenä sekin on niin kovin helppoa. Muista tehdä valintoja, jotka ovat just sun hyvinvoinnin kannalta niitä tärkeimpiä – kukaan muu ei tee niitä sun puolesta ♥

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »