perjantai 22. marraskuun 2019

Mun arkiviikkoni

HEI MOIKKAMOI PERJANTAIHIN!

Saan aika usein postaustoiveena my day / my week -tyylisen postauksen tekemisen. My day -postauksia olen tainnut pari tässä vuosien saatossa tehdä, mutta en nyt ihan heti muista, että olisin tehnyt viikkopostausta. Joten nyt luvassa sellaista. Vaikka tässä onkin vielä muutama päivä tätä viikkoa jäljellä. Sovelletaan siis arkiviikkoon tätä.

Mitä mulla on lukenut tämän viikon kohdalla kalenterissa? Mitkä ovat olleet niitä huippuhetkiä ja mitkä ovat olleet niitä, joiden läpi on soudettu välillä vastavirtaan…vai onko sellaisia ollut? Aika perustavallinen viikko on ollut. Sellainen tuttu ja turvallinen arki on ihan parasta. Sellainen hyvänmoinen kiire, että perjantaina tuntuu kivalta vastaanottaa viikonloppu.

MAANANTAI
Viikko alkoi mukavasti, talon tyhjettyä nousin hetkeksi tietokoneelta lattialle ja tein vajaan puolen tunnin yin-joogan. Tuosta saa niin älyttömästi. Energiaa, rauhoittumista. Sellaista zen-oloa, jota viikon alkuun tarvitsee.

Suunnittelin tulevaa viikkoa ja odotin yhtä lähetystä kuin kuuta nousevaa. Soitin lähetyksen lähettäjälle ja sain kuulla, että se on onneksi kuljetuksessa. Mutta se, ehtisikö se keskiviikon kuvauksiin olisi epävarmaa. Hetken harmittelin, kunnes tajusin, että no can do. Kirjoittelin pari postausta ja kuvasin yhden postauksen.

Kävin ylämäkivetoja vetämässä ennen kuin tuli pimeää ja jotenkin tuntui, että olisi tulossa kipeäksi. Ei oikein lähtenyt.

Mies lähti iltakoneella työreissuun ja mä aloin lukemaan kuopuksen kanssa uskonnon kokeisiin. Toki hän oli jo omatoimisesti lukenut koealueen kertaalleen, mutta jotta pääsin kartalle luin kaikki kuusi kappaletta hänelle ääneen ja sitten kyselin. Opin mm. roomalaiskatolisen ja ortodoksikirkon eroista ja yhtäläisyyksistä. Toivotaan, että tuo pikkuisempikin ne oppi 😉

Sänkyyn menin jo ennen yhdeksää, mutta nukahdin pari tuntia myöhemmin, sillä oli pakko katsoa The Affairin vika jakso ja uusin Koko Suomi leipoo.

TIISTAI
Heitin aamulla lapset kouluun ja tein jälleen vartin venyttävän yin-joogan ennen töihin ryhtymistä. Vastailin sähköposteihin ja suunnittelin yhden postauksen runkoa (mind map on tähänkin ihan paras!). Aamusta käytiin kääntymässä eläinlääkärillä Tobyn kanssa (fyssariaika), mutta tultiinkin samantien kotiin. Olin merkinnyt ajan kalenteriin neljä tuntia aiemmaksi.

Päivällä uppouduin jälleen kirjoittamaan ja kesken kirjoitusproggiksen sain tekstarin, että se mun lähetys, jota odotin kuin kuuta nousevaa oli noudettavissa. Megalomaaniset tuuletukset 😀

Iltapäivästä käytiin Tobyn kanssa fyssarilla ja nähtiin ihania koiria odotusaulassa. Toby käyttäytyi kuin enkeli. Kivut ja niiden aiheuttama reaktiivisuus on onneksi vähentynyt.

Fyssarin jälkeen tein kuvaussuunnitelman seuraavan päivän kuvauksille ja hioin reseptiä. Tein pari tuntia koulujuttuja ja illalla miehen saapuessa kotiin käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa ja käytiin vielä reippaalla kävelylenkillä ennen saunaa. Taas lenkin ja saunan jälkeen olo oli vähän sellainen puolivillainen ja kurkussa oli baby kaktus.

KESKIVIIKKO
Kotitoimistopäivä edelleen. Aamulla vastailin sähköposteihin ja tutkailin työtyön tiimoilta reskontria, myyntiä ja reaaliaikaista tuloslaskelmaa. Lähdin kymppiin menevän kanssa ajoissa liikenteeseen metsästämään päivän kuvauksiin edullisempaa rosmariinia. Olisin halunnut kuvauksiin tehdä rosmariinikranssin antipastotikkujen alustaksi, mutta luovuin ajatuksesta, sillä rosmariini maksoi 4,99 euroa.

Heitin kuopuksen kouluun ja tulin kotiin keittiöhommiin. Sitä ennen tosin siivosin kuvauslokaation eli olohuoneen. Kuvaus ja kuvien käsittelypuuhissa meni kolmisen tuntia. Kuvia tuli paljon, koska asiakas niitä paljon halusi. Kuvauksien aikana laseihin kaadettu viini sai ilmottua iltaan asti 🙂

Vähän ennen puolta viittä oli pakko laittaa kone kiinni ja napata veljen vaimo mukaan kohti joogaa. Tuo dynaaminen vinyasa flow jooga on tällä hetkellä mun suosikkitunti. Aika paljon olen elämäni varrella hikiliikuntaa harrastanut, mutta missään ei ole aiemmin hiki tippunut otsalta lammikoksi maahan 😀 Tunnin jälkeen olo oli euforinen.

Suihkuun, hakemaan pari pakettia postista (miten muuten nuo paketit on nyt lakon aikana kulkenut nopeammin?), keskiviikkomyysseilyä päivän kuvaussetin tuhoamisen merkeissä ja kasin jälkeen sänkyyn. Ihan parasta. Katselin A-Studion täyteaine/botoxpistos-jutun ja päätin että ei ole mun juttu. Jos kuulemma joissain tapauksissa täyteaineet on jopa vaarallisempia kuin botox. Joka sentään on hermomyrkky. Päätin tilanteen niin vaatiessa leikata taas otsatukan otsaryppyjen eteen 😉

Vaikka kasin jälkeen oltiin sängyssä, niin taas uni tuli vasta puolen yön jälkeen. Pitkästä aikaa turvauduin mun Buddhify -sovelluksen meditaatioon. Nukahdin kesken meditaation vain herätäkseni virkeämpänä meditaatioharjoituksen jälkeen kuin mitä olin sitä ennen 😀

TORSTAI
Aamulla kellon soittaessa kuudelta olo tuntuikin siltä, että unta tuli vajaa 5,5 tuntia. Vietin jälleen hiljaisen hetken ennen muun perheen heräämistä. Olen huomannut, että marraskuussa mun aamukahvikupilliset on tuplaantunut. Paha tapa, pitäisi taas vähän rajoittaa tuota.

Aamusta ennen töihin lähtöä siivoskelin siivoojia varten ja lähdin töihin 07.40. Äänikirja oli niin älyttömän hyvässä kohtaa taas, että ajelin pikkuteitä niin, että olin töissä minuuttia vaille kahdeksan. Työpäivän aikana keskityin tekemään ensi vuoden tarjouksia. Lounaalla käytiin Tiinan Kotiruoalla ja ai että se on kyllä hyvää!

Iltapäivästä energiat tarjousten tekemiseen pikkuisen hiipui ja numerot vilisivät silmissä. Kolmelta tsekkasin oliko ajastamani kamppispostaus mennyt eetteriin. Päätin tehdä sen somejaot samantien.

Töistä ajoin suoraan hakemaan pikkuisempaa ja hänen ystäväänsä kauppakeskukselta. Heitettiin ystävä kotiin ja käytiin kaupassa. Kotiin tultiin viideltä ja klo 17.15 mies ja appivanhemmat saapuivat samalla oven avauksella. Samaan aikaan uuni piippasi. Kiitos pakastepiirakoiden ja -pullien kehittelijälle 🙂 Keitin teetä, ettei yöunet mene. Vierailtiin (mulle on juurtunut tuo hassu sana englannin visiting -sanasta, mutta tiedätte mitä tarkoitan) anopin ja appiukon kanssa parisen tuntia.

Esikoinen oli tuon ajan kuin tulisilla hiilillä. Odotti kyytiä nuorkalle. Vieraiden lähdettyä aloin kirjoittamaan tätä postausta ja samalla silmäilin olkkaria tulevaa joulukuusen paikkaa silmällä pitäen.

Kunnes muistin, ettei olla syöty iltaruokaa. Onneksi oltiin kaikki syöty karjalanpiirakoita muutamat. Nousin sohvalta ruoanlaittopuuhiin ja huomasin olevani aivan jukelissa. Vinyasaflowjoogajukelissa.  Iltakympiltä lopetin puolen tunnin yin-joogan. Enää ei ihistänyt lainkaan. Olo oli ihanan euforinen. Sängyssä muutama sivu kirjaa riitti; uni tuli samantien.

PERJANTAI
Kello kuuden herätys ja iso kuppi kahvia. Same same, but diff’t. Paahdettua ruisleipää, juustoa ja suolakurkkua. Eka aamu, kun kurkussa ollut kaktus ei ilmoita itsestään. Lapsi mukaan töihin -päivän kunniaksi sain repsikan paikalle pikkuisemman ja lähdettiin töihin puoli kasin jälkeen. Automatkan kuuntelin hieman hermostunutta höpinää. Jännitti kuulemma aika lailla. Onneksi saatiin veljen keskimmäinen tyttö kaveriksi töihin. Tytsyt paistoivat torttuja aamukahville ja pohtivat, että töissä on aika raskasta. Torttujen muodot olivat kerrassaan mielenkiintoisia (IG storyssa todistusaineistoa). Oli ihana saada töihin hieman lisämaustetta 🙂

Nyt kun tätä postausta lopettelen kuuluu neuvottelupöydän ääreltä kikatusta. Meneillään on mappien sisältöjen laittamista säilytyslaatikoihin. Palkaksi saavat pian sushia buffetista. Sitten vielä nelisen tuntia jäljellä ”töitä”. Saas nähdä mitä me toisille keksitään!

Edessä on rento viikonloppu. Haaveilen lauantaiaamun aamupalan jälkeisestä sohvalle linnottautumisesta peiton sekä tyynyn kanssa ja joululeffan katsomisesta. Mutta voipi olla, että huomen aamulla aloitetaan rytinällä kellarikerroksen kuntosalihuoneen raivaaminen. Siellä kun on vielä avaamattomia muuttolaatikoita reilun parin vuoden takaa. Huone pitäisi saada tyhjäksi, jotta sinne mahtuisi kuntopyörä. Bonuksia ollaan makuutettu tilillä crossaria varten ja naapurin kanssa olen hieronut reformerlaite kauppaa.

Sunnuntaina ajellaan mökkirantaan fiilistelemään ja läheiseen kahvilaan munkkikahveille.
Jos sää sallii, niin ehkä sitä itsekin voisi kaivaa sukset naftaliinista ja käydä hiihtolenkillä!

KIVAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. vaikkei marraskuu yleensä ole mulle paha kaikessa pimeydessään, niin nyt kaipaan lunta ja aurinkoa. Postauksen kuvat ovat viime tammikuulta! 🙂

 

 


torstai 21. marraskuun 2019

Pikkujouluinen herkkutarjotin


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin & Indieplacen kanssa.


 

TORSTAITA IHANAT!

Joko siellä on käynnistetty pikkujoulukausi? Meillä pikkujoulukausi on vasta edessä, mutta kovin sitä jo odotan. Työpaikan pikkujoulut ovat joulukuussa ja sukulaisten kesken vietetään pikkujouluja viikkoa ennen varsinaista joulua. Ystäväporukan kesken pitäisi vielä ottaa kalenterit esiin ja sopia pikkujoulupäivä. Tuntuu vain, että nämä joulunalusviikonloput ovat kaikilla niin kiireisiä.

Rakastan suunnitella ja järjestää juhlia. Koristella kodin pikkuisen jouluisesti, sytyttää kynttilän liekit lepattamaan ja paistaa uunipellillisen pipareita, jotta kotona tuoksuu joulu. Pöydän kattauksen suunnittelemista ja koristeiden miettimistä enemmän rakastan suunnitella tarjoiluja. Koska itselleni uppoaa kaikista parhaiten suolaiset herkut, niin ajattelin tehdä pikkujoulujen tarjoiluista omannäköiseni. Toki sinne jotain makeaakin laitan tarjolle, mutta olen huomannut, että suolaiset herkut katoavat pöydästä ensimmäisenä.

Tänä vuonna olen innostunut tekemään näyttäviä herkkutarjottimia. Sellainen tulee varmasti olemaan pikkujoulujen jalokivi. Herkkutarjottimesta löytyy jokaiselle jotakin ja ainakin itse tunnen sukulaiseni ja ystäväni sen verran hyvin, että voin sanoa makujemme menevän kokolailla yksiin. Pikkujouluiseen herkkutarjottimen voi koota esimerkiksi rosmariinileipäsistä, antipastotikuista, juustoista, hedelmistä, marjoista, pähinöistä ja sulkaakuorrutteisista pipareista.

Rosmariinileipäset
8-10 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 dl vettä
ripaus Maldon merisuolaa
loraus hunajaa
tuoretta rosmariinia

Päälle
tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
Maldon merisuolaa

-sekoita taikinan kuivat aineet keskenään
-lämmitä vettä hieman, sekoita hunaja veteen
-sekoita vesi kuiviin aineisiin
-pilko taikinan sekaan hieman tuoretta rosmariinia
-jaa taikina kahdeksaan-kymmeneen palloon
-kauli pallot kaulimen avulla ovaalinmallisiksi
-voitele leivät oliiviöljyllä, sirottele leiville tuoretta rosmariinia sekä Maldon merisuolaa
-paista uunin keskitasolla 250 asteessa noin 8-10 minuuttia

Suklaakuorrutteisiin pipareihin sulatin suklaata, johon dippasin puolet piparista. Päälle ripsottelin ”lumikiteitä” eli Maldonin merisuolaa hitusen verran. Maldonin suola on muuten sen verran laadukasta, että sitä riittää vähempi määrä kuin edullisempaa suolaa! Meillä on Essexin rannikolta peräisin oleva käsityönä valmistettu Maldon merisuola käytössä päivittäin ruoanlaitossa ja leivonnassa. Ihan tuo perinteinen laatikkomuodossa oleva suola sekä keväällä kauppoihin tulleet myllytuotteet. Varsin käteviä nuo myllytuotteet, sillä ne ovat lasia ja uudelleen täytettävissä. Lisäksi myllytuotteista löytyy pippurimylly, josta kiersin muutaman kierroksen herkkutarjottimen antopastotikkujen päälle. Jotenkin tuntuu, että tuo suola teki mozzarellapallolle sen, mitä suolakiteet teki rosmariinileipäsille. Toi maun esiin paremmin. Juomaksi herkkujen kanssa valikoitui Conte Ricci Barbera -punaviini.

Kun tarkemmin miettii, niin kyllähän me miehen kanssa vietämme pikkujouluja tämän tästä näin joulunalusaikana; väkisinkin sitä tarjottavat ovat joulukauteen sopivia. Ainakin näin intohimoiselle ruoanlaittajalle, joka rakastaa myysseillä tämän tästä 🙂 Pikkujoulut miehen kanssa eivät katso aikaa tai paikkaa. Miksi sitä aina pitäisi odottaa viikonloppuun? Arkena voi yhtälailla laittaa pöydän koreaksi, ainakin pienesti ja tunnelmoida kynttilänvalossa. Sujahtaa juhlavampaan mekkoon ja tehdä arjesta pikkuisesti juhlaa. Ei pikkujoulut tarvitse olla aina jotain suurta ja ihmeellistä. Pikkuista ja kotoisaa, se riittää.

Maldonin ihanaa tarinaa olen jakanut teille aiemminkin. Pääsette lukemaan tarinat ja reseptit alla olevista linkeistä:

Pikkujoulujen kruunu: piparimokkapalakakku
Yllätä äiti ihanilla aamiaisherkuilla!
Sadonkorjuujuhlien syksyiset tarjoilut

ID

Vähän suolaista ja vähän makeaa. Suloista ja ihanaa. Siinä mun reseptini tähän pikkujoulukauteen ♥ 

PIKKUJOULUISIN TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 20. marraskuun 2019

Kirjoittaminen – tie hyvinvointiin?

HEIPPAHEI YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN ÄÄRELLÄ!

Mä olen ehkä pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että yksi merkittävä tekijä mun hyvinvointiini ja sitä kautta onnellisuustasojen korkealla pysymiseen on kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita päiväkirjan kirjoittamista, vaikka sellaistakin olen viime ajat puuhaillut. Vaan ihan tätä blogia. Tutkijat ovat jo monissa eri tutkimuksissa (check) tulleet siihen tulokseen, että kirjoittaminen muun muassa buustaa päivääsi, vähentää stressi- ja masennusoireita, auttaa valmistautumaan suuriin koitoksiin ja parantaa selviytymistä traumoista.

Itselleni tämä blogi on toiminut ikäänkuin sähköisenä päiväkirjana. Julkisena sellaisena, tosin. Mutta viime aikoina olen pitänyt päiväkirjaa myös ihan itseäni varten. Liittyen osaksi koulun lopputyötä, mutta sitäkin enemmän omaan hyvinvointiini. Vaikka voin tällä hetkellä erittäin hyvin, on aina varaa ammentaa varastoon. Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joista saan hyvän mielen. Ja osa tuosta hyvästä mielestä varastoituu jonnekin aivolokeroihin ja sydämeen odottelemaan. Niin sanotusti pahan päivän varalle. Pahan päivän tullessa mulle on kertynyt jo aikamoinen varasto, mistä ammentaa. Se, että teen jotain tässä hetkessä ei välttämättä konkretisoidu tässä hetkessä, vaan sillä on kauaskantoisemmat vaikutukset.

No mistä sitten tuohon pieneen mustaan vihkooni kirjoitan? Elämästä ♥ Pyrin kirjoittamaan siihen päivittäin. Jotta tekin pääsette alkuun, niin ajattelin antaa muutaman vinkin, mistä kirjoittaa. Ettei tule sitä kuuluisaa writer’s blockia. Saatan omistaa yhden aukeaman yhdelle asialle. Enemmän aukeamia sellaiselle, mihin tulee joka päivä tekstiä.

🌸Mistä olen tänään kiitollinen?
Tähän palaan päivittäin. Välillä aamuisin, välillä iltaisin. Se, kuka sanoo, että kiitollisuuspäiväkirja on hömppää, ei ole sitä kokeillut. Aiemmin olin toki kiitollinen, ilman kiitollisuuden kohteideni ylöskirjoittamista. Mutta kun kirjoitan ne ylös, ne konkretisoituvat. Silloin näkee paremmin, että ihan oikeesti – mulla on tosi rikas elämä.

🌸Mitä kivaa ajattelin tänään tehdä?
Joinain aamuna viikosta (varsinkin jos edessä on sellainen tulipalojen sammuttelupäivä), kirjaan heti aamulla muutamia mukavia juttuja päivän varalle. Kuten leipominen lasten kanssa töiden jälkeen tai saunominen koko perheen kesken.

🌸Mitkä ovat mulle rakkaita biisejä?
Saan musiikista ihan älyttömän paljon irti. Energiaa, lohdutusta, milloin mitäkin. Yksi aukeama päiväkirjassani on sitä varten, että kirjaan sinne mun voimabiisejä.

🌸Minkä neuvon antaisin itselleni just nyt?
Niin, hetkeksi asettaudun itseni ulkopuolelle ja tutkin, että mitä hommaa. Missä mennään ja mikä tilanne. Arvioinnin jälkeen lempeästi neuvon itseäni.

🌸 Missä näen itseni viiden vuoden päästä?
Suljen silmät ja näen edessäni tilanteen tänään viiden vuoden päästä. Missä olen, kenen kanssa. Mitä tunnen ja millaista elämäni on. Kirjoitan nämä asiat alas.

🌸 Mikä tällä hetkellä painaa mieltä?
Elämässä on usein kaikki hyvin, mutta tuskin meillä kellään on aina sydän keveimmillään. Aina on jotain asioita, mitkä kolkuttavat siellä takaraivossa. Niitä ei kannata välttämättä kaivaa esille silloin, kun olo on kevyt, mutta silloin kun vähän ihistää on syytä kirjoittaa alas, että mikä ihistää.

🌸 Mitä hyviä tekoja ajattelin tehdä tänään?
Kerroinkin taannoin IG:n puolella, että rakastan tehdä pieniä hyviä tekoja. Jutella vastaan tulevan papan kanssa, pitää ovea auki kaupassa seuraavalle, toivottaa kaupan kassalle mukavaa päivän jatkoa, keittää lapsille riisipuuroa välipalaksi, silittää miehen kauluspaidat hänen puolestaan, tehdä koiran kanssa nose workia yms. Tämän voi tehdä myös illalla ja kirjata ne pienet hyvät teot, jotka teki kyseisenä päivänä.

Kannan vihkoa mukanani, sillä ahaa-elämämys saattaa tulla missä ja milloin vain. Muun muassa postausideat päätyvät tuohon vihkoon, ellen ole koneen äärellä. Veikkaanpa, että vihko täyttyy alta aika yksikön. Sen verran olen hurahtanut kirjoittamiseen. Ja hei tiedättekö, mikä parasta? Saa harjoitella kirjoittamaan ihan perinteisellä tavalla. Kynällä kaunokirjoitusta. Tuntuu, että kirjoitustaito on rapistunut vuosien saatossa harakanvarpaiksi 😀 Toivotaan, ettei se ole yksi niistä katoavista luonnonvaroista 

KIVAA KESKIVIIKKOA,


tiistai 19. marraskuun 2019

Joulusiivous helpoimman kautta

MOIMOI IHANAT!

Huhheijjakkaa, mitä säätöä ollut tämä päivä. Joskus hihittelin itsekseni sille, kun sain kommentin, että mulla tuntuu olevan aina kaikki niin järjestelmällisesti kohdillaan ja aikataulut sun muut reilassa. No eipä kuulkaas ole, se tuli taas tänään todistettua. Aamun tein töitä ja aikataulutin päivän niin, että mikään homma ei katkea kesken, kun joudun lähtemään Tobyn kanssa kympiltä fyssarille. Niin me lähdettiin ja toinen intoa piukalla kallisteli päätään, kun kerroin, minne mennään. Palataksemme samantien kotiin. Fyssariaika olikin vasta iltapäivällä. Olin siirtänyt sitä kertaalleen ja puhelimen kalenterin merkinnän siirsin kyllä oikein tälle päivälle. Kellon aikaa vaan en tajunnut siirtää. No mutta, näin meillä – mites teillä? 😀

Hei nyt kun on reilu kuukausi jouluun ajattelin itse ottaa uudenlaisen lähestymistavan joulusiivoukseen. Kerroinkin, että meillä ei sen kummemmin puunata, mutta on paikkoja, joita tekee näin loppuvuonna mieli siivota. Sellaisia, joihin harvemmin viikkosiivouksessa kiinnittää huomiota. Tai mä en ainakaan kiinnitä. Mun viikkosiivous kun käsittää tavallisimmin vain imuroimisen, pölyjen pyyhkimisen ja vessojen siivoamisen. Noin lyhykäisyydessään. Meillä käy siivoajat kyllä kerran kuussa, mutta silti tarvetta on viikkosiivouksellekin. En tiedä kuka meillä sotkee, mutta olen tullut tulokseen että meidän ei ulkopuoliselle siistijälle välttämättä kannata maksaa, sillä pari päivää tuosta siivouskerrasta eteenpäin pitää jo imuroida ja pyyhkiä pölyt.

Ajattelin aloittaa joulukuun ekana päivänä joulua valmistelevat (vai omaa mieltä selkeyttävät?) järjestely- ja siivouspuuhat. Sellaiset pienet jutut, joita ehtii tehdä töiden jälkeen illalla ja joista saa hyvän sysäyksen jo alkuvuodellekin. Alkuvuonna kun poikkeuksetta mut valtaa ihan hirmuinen konmaritusvillitys. Vaatteeni (pl. alusvaatteet) olen juuri läpikäynyt, mikä helpottaa projektia. Kirjaan nuo nyt tänne teidänkin nähtäville ja samalla tämä lista toimii omana tehtävälistanani. Toivottavasti saatte myös siitä inspiraatiota ja apua joulusiivoukseen 🙂 Tehtävät olen ajoittanut joulukuun 1. ja joulukuun 20. päivän välille. 21.12. menee koulun joulujuhlassa ja haudoilla käymiseen.

1. Siivoa alusvaate- ja sukkalaatikot
2. Pese ikkunoiden karmit
3. Järjestele keittiön kattiloita yms. leivontatavaraa sisältävät kulmakaapit
4. Pyyhi valonkatkaisijat
5. Käy läpi mustan lipaston ylälaatikon rojut
6. Pidä vapaapäivä ja nauti
7. Järjestele astiakaapit
8. Siivoa liinavaatekaappi
9. Käy läpi kellarin lautapelit
10. Siivoa keittiön aterin-, kauha- ja sekalaislaatikot
11. Pese jäteastiakaappi
12. Vie sohvatyynyt ulos ja imuroi sohva
13. Siivoa tyttöjen vaatekaapit tyttöjen avustuksella
14. Vie matot tuulettumaan ja tamppaa ne
15. Käy läpi Lappiin otettavat talvikamppeet ja pakkaa ne!
16. Pese sisäovet ja karmit
17. Järjestele kuivamuonakaappi
18. Pese jääkaappi
19. Siivoa vessan laatikot
20. Pese uuni & mikroaaltouuni

Joka päivälle jotain pientä puuhaa. Ei mitään yhden päivän isoa joulusiivousprojektia. Jotenkin tuntuu, että näin pääsee helpoimman kautta. Jos vietettäisiin joulu kotona, niin tuohon vielä parille päivälle imurointi, pölyjen pyyhintä ja lakanoiden vaihto. Se olisi siinä – koti joulukunnossa. Jotenkin voisi myös kuvitella, että on kiva palata joulunvietosta kotiin, kun on siistiä. Mutta sieluni silmin näen kaaoksen tuossa eteisaulassa lauantaina ennen lähtöä. Ja ne tavarat, jotka eivät autoon tai suksiboxiin mahdu jäänevät siihen paikoilleen vastaanottamaan meitä, kun tullaan kotiin. Mutta hei, ainakin jääkaapissa, uunissa ja mikrossa on siistiä kun tullaan takaisin ;D

Kävin läpi vanhoja joulukuvia ja postauksen kuvissa meidän joulua vanhassa kodissa vm. 2014. Huomaatteko muuten kuinka valoisaa silloin on joulukuussa ollut?
Jep, tuo lumi ikkunan takana teki taikojaan ♥ 

TIISTAITERKUIN,


maanantai 18. marraskuun 2019

Mahdollisuus joululahjatoivelistaan ♥

HIPSHEI JA HELLUREI MAANANTAIHIN!

Tokavika marraskuun maanantai alkaa olla jo paremmalla puolella ja jälleen kerran pitää vähän taivastella; mihin tää aika oikein menee? Kuten kerroin, niin meillä ei mitenkään suureellisesti tänäkään vuonna hössötetä joulua (muistuttakaa mua tästä, jos/kun alan hössöttämään), mutta sen verran olen jo valmistellut, että tyttöjen joululahjalistoilta olen muutamat kohdat ylivetänyt. Paketoinutkin nuo ylivedetyt! En muista olleeni minään vuonna näin ajoissa lahjojen kanssa. Kauhulla muistelen niitä jouluöitä, kun lopetin paketointitalkoot siinä kahden kolmen maissa.

Kyselitte, että mitä meidän tytöt toivovat joululahjaksi. Tämä taitaa olla nyt toinen joulu, kun meillä ei enää toivota perinteisiä legoja sun muita. Joululahjalistat ovat järkeistyneet ja lyhentyneet niistä hulluista vuosista, kun yksi A4-arkki oli rustattu molemmin puolin. Kun lelulehtisiä luettiin kuin raamattua. Tottakai ikä tekee tehtävänsä; nyt 12- ja 14-vuotiaana meidän lapset arvostavat sitä, että saavat kokea ja nähdä vuoden aikana paljon. Nuo elämykset, joita reissuillamme koemme ovat sellaisia lahjoja, jotka kantavat tässä iässä pidempään kuin ne perinteiset materialistiset lahjat, joita kuusen alta jouluna löytyy.

Ei sillä, mä tykkään hemmotella lapsia jouluna lahjoilla. Joulu on lasten juhla ja tänäkin jouluna käärin pakettiin muutamia toiveita. Toisella joulupukin listassa lukee muun muassa 0,5 lyijyllä varustettu lyijytäytekynä. Se mun mielestä kertoo enemmän kuin paljon. Lämmittää mieltä todella paljon. Muutenkin listoissa on sellaisia realistisia juttuja. Paitsi pikkuisemmalla, jonka listassa taisi vitsillä yksi keskustayksiö vilahtaa. Meinaa kuulemma muuttaa kolmen vuoden päästä lukioon mennessään pois kotoota ja yksiö tuosta yhdestä Tampereen kalleimmasta kerrostalosta olisi mieleen 😉 Ihana nähdä huumoriakin listoilla. Tuota kotoa poismuuttoa varten on jo parina vuonna toivonut Muumi-mukeja lahjaksi. Niitä onkin jo kertynyt sen verran, että kyllä niillä sitten joskus pärjää. Onneksi on vielä vuosia moisia kerätä!

Niin kauan kuin lapset osaavat olla kiitollisia niistä vähistäkin, joita saavat on ilo antajan puolella. Toinen lapsista mulle sanoikin viikonloppuna, että äiti älä osta mitään turhaa lahjaa. Säästetään mieluummin nekin rahat. Näin äidin näkökulmasta parhaita joululahjoja lapsille ovat pörrösukat, yökkäri, kirja ja suklaarasia.

Paras  joululahja itselleni on antamisen ilo. Mä rakastan antaa lahjoja. En vain omille lapsilleni vain myös muille lapsille. Varsinkin heille, keillä ei ole edes mahdollisuuksia tehdä joululahjatoivelistaa niin kuin meidän tytöillä on  Vuoden ympäri lahjoitan säännöllisesti kerran kuussa Planin kautta kummitytöllemme Sonimalle Nepaliin. Sen lisäksi ympäri vuoden lahjoitan kuukausittain Unicefin kautta tyttöjen koulutukseen. Tänä vuonna haluan antaa jouluiloa köyhille lapsille Suomeen Pelastakaa Lapset -järjestön kautta. Lisäksi Joulupuukeräykseen pitää käydä ostamassa muutama paketti. Mä koen, että hyväntekeväisyys ja auttaminen ovat akuutteja asioita ympäri vuoden, ei vain jouluna.

Palatakseni vielä meidän tyttöjen konkreettisiin lahjatoiveisiin, niin molempien listoilta löytyy kännykän kuoret, meikkejä ja hajuvedet. Toiselta myös päivä Helsingissä ja hei mikä mua Sims – fania ilahduttaa niin Sims 4 -peli. Ihan mahtia, mä kun olen pelannut sitä ihka ekaa Simssiä parikymmentä vuotta sitten. Leikkinyt pelin myötä pikkuperheen äitiä ja siinä sivussa sisustussuunnittelijaa. Tuo on muuten sellainen lahjatoive, jonka voisi toteuttaa. Ei tekisi itsellenikään huonoa uppoutua pelien maailmaan aina silloin tällöin 🙂

Lasten kasvaessa pakettien laatu korvaa määrän. Silloin joskus muinoin kuusen alusta oli täynnä paketteja. Sellaisia, jotka revittiin raivokkaasti auki. Tänä päivänä tykkään antaa yhden vähän isomman lahjan ja sitten muutaman muun lahjan. Jotka avataan vuorotellen. Lisäksi meillä on ollut tapana ostaa koko perheelle muutama lautapeli. Yleensä toinen on ollut Vuoden perhepeli -voittaja ja toinen joku klassikko. Täytyykin käydä katsomassa, mitä pelejä tänä jouluna joulunpyhinä pelataan. Jos teillä on vinkata hyviä lautapelejä, niin ilomielin otan vinkkejä vastaan.

Salassapitovelvollisuuksien takia en voi tässä mainita lahjoista enempää (sain juuri yhden pienen olan takaa kurkkivan tuohon taakseni ;)). Mitä siellä on teinien lahjatoiveina? Onneksi on kuitenkin vielä kummilapsia, joille ostaa niitä perinteisiä leluja. Leluosastolla on ihana käydä pyörähtämässä, varsinkin näin joulun alla 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,