maanantai 21. joulukuun 2020

Kohti tunturijoulua ♥

MAANANTAI-ILTAA IHANAT!
Huhheijakkaa, se olis joululoma nyt :) Auto on pakattu ääriään myöden. Koira pitää vielä pestä joulukuntoon, mutta ensin pitää päästä juoksulenkille nollaamaan syksyn työrupeama. Ruokakassitilaus kahden viikon ajalle on tehty noudettavaksi ilman ihmiskontakteja Rovaniemeltä. Kyllä, tunturijoulu toteutuu oman perheen kesken omassa mökissä, vastuullisesti ja turvallisesti
Tai no, ei omassa mökissä, vaan veljen perheen mökin päädyssä. Mutta siellä, joka on tuttu ja turvallinen paikka. Jossa on paljon tehty joulumuistoja vuosien varrella.
Oma mökin päätymme oli vuokrattu jouluksi ennen kuin ehdimme tehdä siihen oman varauksen (asia on nyt hoidettu tulevia jouluja varten). Veljen perheen saapuessa Pyhälle pääsemme onneksi sitten tuonne omaan päätyymme. Emme viimeksi rymsteerausreissulla ehtineet juuri uusitusta mökistä nauttia, kun lähdimme heti rymstreerausta seuraavana aamuna aikaisin kohti kotia. Tälle joululomalle on tiedossa sohvalötköttelyä ja ulkoilua. Tutustumista tuohon meidän uusittuun mökkiin sekä pienoista pintaremppaa ja keittiörempan valmisteluita.
Lapissa pystymme pitämään turvavälit ja uskon, että ei ruuhkaa hiihtoladuilla synny. Tykkään noudattaa ohjeistuksia, joten pieni paino lähti sydämeltä, kun luin viime viikolla THL:n ohjeistuksen siitä, että pienessä porukassa vietetty mökkijoulu on ok. Veikkaan, että muutenkaan joulun aikaan Lappiin ei ryntää he, ketkä viettäisivät aikaa paikoissa (esim. after ski), joissa taudin tarttuminen olisi helpompaa. Uskon, että joulua pohjoiseen lähtevät viettämään he, ketkä haluavat rauhoittua juurikin pienellä porukalla. He, jotka kuitenkin haluavat tukea lappilaisia yrittäjiä. Muutamana iltana on tarkoituksena tilata mökkiin ruoat paikallisilta ravintolayrittäjiltä. Jotenkin sitä haluaa auttaa omalta osaltaan matkailualan yrittäjien ahdinkoa.
11 vuoteen en ole blogista pitänyt lomaa enkä nytkään varsinaisesti ole sellaista suunnitellut. Mutta uskoisin, että seuraavat pari viikkoa blogi päivittyy harvakseltaan. Tilanteen mukaan mennään :) Jos blogissa on hiljaisempaa, niin At Maria’s -meiningit jatkuvat IG:n puolella (atmarias) ja ruoka-aiheiset jutut taas IG:ssä Bistron puolella (marianbistro).
Voi olla, että palaan vielä tunturin juurelta hyvän jouluntoivotusten kanssa blogiinkin, mutta jos en niin haluan toivottaa jo nyt
TUNNELMALLISTA & RAUHALLISTA JOULUA – KIITOS, KUN OLETTE ♥  

6 Responses to “Kohti tunturijoulua ♥”

  1. Nina sanoo:

    Ihanaa joulua koko teidän perheelle ❤️ Tobykin pääsee työntään nokkansa lumihankeen, ihanaa. Nauttikaa! ✨🎄🎅

    • Maria sanoo:

      Heissuli Nina

      ja kiitos samoin teille, tunnelmallista joulua 🤶🏻❤️ Nautitaan ny ja hei kuinka ilahduinkaan, kun eilen säätiedotuksessa sanottiin, että sinne eteläänkin saadaan valkea joulu – täydellistä 🥰

  2. Miia sanoo:

    Ihanaa joulua teille <3 Toivottavasti ig:n jaksat laittaa kuvatunnelmia lumisista maisemista!

    • Maria sanoo:

      Moikka Miia!

      Kiitos samoin, Ihanaista Joulua ❤️

      Juu, tottahan toki ig laulaa…täytyy vähän toppuutella itseään 🙊 Tosin nythän lunta on onneksi taidettu luvata koko Suomeen 😍

  3. Anna sanoo:

    Hyvää ja rauhallista joulua teidän perheelle! ♥️🎄

    • Maria sanoo:

      Huomenta Anna

      ja kiitos samoin, ihanan levollista ja tunnelmallista joulua teillekin 🥰🎅🏼❤️

      Niin ilahdutti, kun huomasin että valkea joulu valtaa liki koko Suomen. Kyllä se lumi tekee joulumieleen ison osan ❤️

Kommentoi