lauantai 19. joulukuun 2020

Jouluista kotia

TUNNELMALLISTA LAUANTAIHUOMENTA

Kuvatulvassa meidän joulukotia tänä vuonna. Perusmeiningillä mennään. Aidolla kuusella, jossa killuu ne tutut vanhat koristeet. Ripauksella punaista tasojen päällä. Hymyileviä tonttu toljantereita sekä tuo yksi isotissinen muori. Äiskän peruja.

Aina välillä haaveilen kaikkien joulukoristeiden uusimista kertaheitolla. Sellaisiin modernimpiin. Kunnes tajuan, että se on nuo vanhat nisset ja nasset, joissa piilee se joulun tuntu. Osa meilläkin esillä olevista tontuista muistuttaa lapsia taaperojouluista. Osa muistuttaa jouluista täällä mun lapsuudenkodissa. Niistä, kun vietettiin isolla porukalla joulua.

Vaikka joulut ei aina ole itselleni ollut niitä helpoimpia, niin lasten takia sitä on tullut laitettua joulua kotiin. Ja kyllä mun täytyy sanoa, että jopa näin nelivitosena löydän itsestäni jouluisin sen sisäisen lapsen. Kyllä se temmeltää vuoden aikana muutenkin, mutta varsinkin jouluisin se herää eloon ja löytää iloa ihan niistä pienistäkin jutuista. Tutuista ja turvallisista. Se iloitsee paketeista kuusen alla, mutta on sen verran fiksuuntunut, ettei enää tee niihin reikiä. Ja vaikka tekisikin niin ei ainakaan paikkaa niitä maalarinteipillä…

…niin kuin silloin yhtenä vuonna, kun äiskä ja iskä lähti haudoille käymään jouluaattona ja veljen kanssa luvattiin istua sohvalla sen aikaa tuijottamassa jouluohjelmia. Oli siinä selittelemistä, kun jok’ikisessä paketissa oli maalarinteippikoristus 😀

Hei, nyt toivottelen teille mitä ihaninta viikonloppua. Tiedän, että kiiruilta ei voi välttämättä välttyä, mutta muistakaahan jossain välissä rentoillakin, jookos? Ja jos oikein alkaa syke nousemaan ja ressiä pukkaan, niin muutama hengitys syvään esimerkiksi punaisissa liikennevaloissa tekee jo ihmeitä! Vaikka aina sanotaan, että muodosta arjestasi sellainen, että ei ole tarvetta lomaan, niin kyllä mun täytyy sanoa, että mä olen pikkuisen loman tarpeessa. Vielä maanantaina töitä ja sitten laskeudutaan siihen ihanan pehmeään tunnelmaan, jota jouluksi kutsutaan

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


6 Responses to “Jouluista kotia”

  1. Anna sanoo:

    Vanhat joulukoristeet ovat ihania, ja ne muistot, jotka niihin liittyvät. Niin ja kyllähän se aito kuusi on ihanin. ♥️

    Käytiin tänään miehen kanssa jouluostoksilla, ja hyvin rennolla fiiliksellä mentiin. ☺️ Ei onneksi ollut kiire minnekään.

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta Anna

      ja se justiinsa, meilläkin on yleensä lasten pikkuisena askartelemia koristeita kuusessa, mutta nyt en tiedä mihin ne viime vuonna laitoin. Meillä on nääs vielä muuton jäljiltä (kolme vuotta sitten) kaapit vähän epäjärjestyksessä ;D

      Kuulostaa just hyvälle teidän joulutouhut. Ei kiirettä, ei stressiä ❤️

      Ihanaa alkanutta jouluviikkoa ❤️

  2. Viivi sanoo:

    Sama täällä:Ajoittain tulee fiilis, että tekisi mieli vaihtaa nuo vanhat koristeet eri tyyliin. Kumminkaan ei oikein raaski luopua vanhoista muistoista. Ehkäpä siihen voisi löytyä joku kultainen keskitie. Vähän voisi raikastaa kokoelmaa ja säästää rakkaimmat. Muutenkin alkanut miellyttää vähän pelkistetympi linja koristeissa. Mutta mennään vanhalla tämä joulu.
    Ihanaa Joulua!

    • Maria sanoo:

      Huomenta Viivi!

      Just näin mäkin olen ajatellut, jotain uutta jotain vanhaa -meiningillä menen, josko noita koristeita joskus uusisin 🙂 Pelkistetympi linja kiehtoo minuakin, mutta toisaalta taas noissa ilmeikkäissä tonttutoljantereissa on se jokin taika!

      Kiitos samoin, ihanaa joulua sinnekin ❤️

  3. Miina sanoo:

    Moikka Maria,

    Just viikonloppuna kaivoin joulukoristeita esiin ja naureskelin miehelle että kyllä on vessapaperirulla ollut kova sana lasten päiväkotiaikaan; rivistö rullista askarreltuja tonttuja ja muita hahmoja sieltä laatikon uumenista marssi jälleen esiin 😉 Ihan paraatipaikalle en niitä asetellut, mutta vahvasti ovat mukana meidän joulussa vuodesta toiseen.

    Muutama vuosi sitten hiiri oli jotenkin päässyt meidän joulukoristelaatikkoon ja syönyt suurimman osan nisseistä ja nasseista, silloin kyllä harmitti mutta oli myös hyvä syy shoppailla uusia koristeita ihan urakalla!

    Ihanaa joulunaikaa,
    Miina

    • Maria sanoo:

      Moikka Miina

      ja oih, nuo vessapaperirullatontut on ihan parhaita 😀 Ihanaa, että teilläkin lasten askartelemat jutut ovat vielä mukana matkassa ❤️

      Voihan hiirulainen, mutta toisaalta teki palveluksen, jos oli tarvetta uusia joulukoristuksia 😉

      Kiitos samoin, tunnelmallista joulunaikaa teille ❤️

Kommentoi