lauantai 05. joulukuu 2020

Tätä mä rakastan♥

 

Tätä leppoisaa lauantain tunnelmaa. Kun mies on hakemassa maalta takkapuukuormaa. Kun mä saan laittaa juhlan tuntua ruokahuoneeseen illan pikkujouluja varten. Sytytellä kynttilät ja funtsia, mihin olen osan joulukoristeita viime vuonna piilottanut. Kun ei ole kiire minnekään. Kun tyttöjen huoneista kuuluu kotoisia elämisen ääniä.

Sitä kun kaiuttimesta soi just se oikea ja ainut Celine Dionin joululevy. Kun kuusen kynttilät kimaltavat ja tuovat kaivattua valoa sangen hämärään lauantaipäivää.

Tätä olotilaa, jossa on välillä liiankin hyvä olla. Kun kaikki palaset on kohdillaan, vaikka ulkomaailma myllertää. Kun silti tietää, että parempaa on tulossa. Kun toivo voittaa pelon ja epävarmuuden.

Sitä, kun saa sovittua rakkaiden ystävien kanssa glögittelytreffit. Kun kalenterissa on ihanasti tilaa tulevina kahtena viikonloppuna.

Rakastan myös sitä, että tänä iltana saadaan istua pitkän kaavan mukaan alas ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Viime viikko ei ollut vain itselleni se kiireisin pitkään aikaan, vaan myös tuolle elämäni rakkaudelle. Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Mutta tiedättekö, että kaikki ne muutokset, joita elämässä on ollut näyttäytyy positiivisina. Kasvun paikkoina.

Mä rakastan kuulkaas myös sitä, että te olette siellä ruutujen toisella puolella ja mä saan jakaa ajatuksiani teidän kanssa. Että mä saan välittää tekstin ja kuvien avulla teille tunnelmaa. Toivottavasti myös luottamusta siitä, että kaikki järjestyy.

Huominen itsenäisyyspäivä herkistää, koska itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna tunnen suuren suurta kiitollisuutta kaikille heille, jotka meille ovat tämän mahdollistaneet. Näin vanhemmiten ymmärrän myös paremmin sitä, miksi mun pappojen ilmeet olivat välillä niin kovia. Miksi silmissä vilkahti joku tunne, muisto jostain jota en pikkutyttönä ymmärtänyt. Nyt ymmärrän ja se riittää ♥

TUNNELMALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄVIIKONLOPPUA,

 


12 Responses to “Tätä mä rakastan♥”

  1. Avatar Hanna sanoo:

    ❤️

  2. Avatar Anna sanoo:

    Tänään sanoin miehelle saunassa, että loppujen lopuksi meillä on asiat hyvin. Vaikka tällä viikolla on tullut pettymyksiä mutta niistäkin päästään yli. ☺️

    Isoisäni joutui rintamalle 17-vuotiaana, ja kyllähän se jätti isot arvet hänen sieluunsa. Valitettavasti hän kuoli pari vuotta ennen syntymääni.

    Niin ja blogisi sekä Insta-tilisi tuo minulle paljon iloa. Kiitos ♥️

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja ihana kuulla, että sielläkin ajatellaan pettymysten olevan vain osa elämää ❤️ Ja että niistäkin selvitään 🙏

      Voi kiitos sinulle, kun piristät minua aina kommenteillasi 🥰

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  3. Avatar Kirsi sanoo:

    Olisi kannustavaa kuulla sun näkökulma kuinka pysyt positiivisena tilanteessa jossa toinen aikuinen menettää työpaikkansa, eikä saa kuukausiin uutta? Miten pystyt pysymään luottavaisena että kaikki järjestyy? Talousasiat painaa jne. Näitä kohtaloita kun Suomessa koronankin vuoksi liian paljon tällä hetkellä..

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Kirsi

      ja kiitos erittäin hyvästä ja asiallisesta kysymyksestä ❤️

      Olen itse asiassa tätä työstänyt jo eilisestä lähtien, kun sen luin.

      Haluan sanoa, että ensinnäkään kenenkään kokemusta ei saa aliarvioida. Jokainen meistä suhtautuu asioihin erilailla ja kaikilla ei ole samanlaisia resursseja käsitellä asioita.
      Mä näkisin, että tämä on yksi niitä juttuja, jonka takia on elinarvoisen tärkeää pitää huolta mielen hyvinvoinnista jo ennalta. Että sitten kun tulee tilanne, jossa elämältä tippuu pohja, osaa rationaalisesti ajatella sen kuuluvan osaksi elämää. Että on ruokkinut muutosketteryyttään pitämällä huolen optimistisesta elämänasenteestaan jo ennalta. Pitänyt huolta mielen ja kehon hyvinvoinnista niin, että on valmis vastaanottamaan ikävätkin uutiset.

      Tämä vuosi on ollut monelle tosi haastava taloudellisesti, meillekin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta säästää puskurirahastoon eikä kaikilla ole mahdollisuutta työsopimukseen, jossa turvaa itselleen esimerkiksi kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan. Liittoonkaan ei välttämättä ole muistanut liittyä.

      Vaikka olen optimisti, olen myös realisti. Asioiden hyväksyminen esimerkiksi työpaikan menettämisen yhteydessä helpottaa asian käsittelyä vs. se, että taistelee tosiasiaa vastaan.
      Mä olen myös sitä mieltä, että vaikka elämältä tippuu hetkeksi pohja, olisi hyvä pysyä toimintakuntoisena sen sijaan, että jää sohvannurkkaan. Tekee heti suunnitelman, miten tästä eteenpäin. Kirjaa tavoitteet paperille (esim. kuinka monta työhakemusta teen viikossa) ja miettii myös muita vaihtoehtoja. Kun tullaan ns. dead endiin, niin on hyvä muistaa, että aina on vaihtoehtoja.

      Tänä vuonna moni on irtisanoutunut omasta tahdostaan, sillä poikkeustilanne on saanut ihmiset miettimään, mitä elämältä todella haluaa. Joskus työpaikan menettämisen yhteydessä silmät avautuvat sille, että ehkä työ ei edes ollut itselleen se mieluisin vaihtoehto. Onko olemassa joku muu ala joka kiehtoo? Onko resursseja lähteä opiskelemaan kenties kokonaan uutta alaa?

      Mitä muuta omalla osaamisellaan voisi tehdä? Voisiko sitä käyttää jollain muulla alalla? Ja jos omaa yhtään yrittäjähenkisyyttä, olisiko nyt tilaisuus perustaa oman osaamisen ympärille yritys?

      Kirjoitin tänään postauksen hetkessä elämisestä ja siinä moni asia resonoi kysymyksesi kanssa. Hädän hetkellä tunteiden hallinta nousee arvoon mittaamattomaan. Se, että osaa irtautua ajatusten (jotka eivät ole tosia) aiheuttamasta tunnemyllerryksestä ja rationaalisesti miettiä, että mitäs nyt. Ilman että kietoutuu kaoottiseen tulevaisuuden kuplaan, jossa ei näe ulospääsyä.

      Elämä kantaa, ajatus on auttanut mua ja mun läheisiä vaikeissa tilanteissa. Ja joka ikinen kerta se on osoittautunut oikeaksi. Kukaan ei myöskään tule hakemaan kotisohvalta uusiin töihin, vaan itse pitää olla aktiivinen niin työnteon suhteen kuin oman elämänsä suhteen. Työpaikan menetys avaa usein myös uusia ovia, jos vain osaa ne nähdä. Olisiko kerrankin aikaa panostaa vaikka siihen, että karsii elämästä turhat kulut, tekee ruokalistan viikoksi ja budjetoi. Pitää huolen omasta hyvinvoinnista liikkumalla ja lepäämällä sekä terveellisesti syömällä. Kenties kerrankin on tullut se hetki, että vanhempi voi nauttia siitä hetkestä, kun saa olla kotona vastaanottamassa koululaiset koulusta.

      Jokaisessa hetkessä on hyvää. Mä pysyn positiivisena keskittymällä tuskankin hetkellä miettimään sitä, mikä elämässä on hyvin. Kiitollisuus ruokkii kiitollisuutta ja toivoa tulevasta.

      Mutta kuten sanottu, kaikki reagoi omalla tavallaan tilanteeseen. Kenenkään kokemusta ei voi toinen kokea.

      Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiitos vielä erittäin herättelevästä keskustelun aloituksestasi ❤️

      • Avatar Kirsi sanoo:

        Kiitos todella kattavasta vastauksesta.
        Ei voi kun kadehtia sun teräksistä panssaria johon vastoinkäymiset näyttää kilpistyvän. Olispa kaikilla yhtä rationaalinen näkemys ja kyky tarrautua positiiviseen.
        Itse tahdon mennä kokovartalopaniikkiin aina ensin. Kyllä se siitä sitten vähitellen lähtee rullaamaan ja valo näkyy, mutta elämänkokemuksista huolimatta, silkka kauhu on a i n a ensireaktio😔

        • Maria Maria sanoo:

          Heippa Kirsi,

          olen tehnyt aika paljon työtä tämän elämänasenteen eteen, tosin osan siitä olen varmasti saanut geeneissäkin :)
          Kauhureaktio on varsin yleistä eikä sitä tarvitse pelätä. Mullakin usein tulee se. Jopa niin, että koko vartalo alkaa tärräämään. Mutta sitten otan aikalisän ja hengittelen. Aika nopsaa aivot alkavat raksuttamaan ratkaisukeskeisesti ja toimimaan eteenpäin katsoen.

          Oikein ihanaa joulunalusaikaa sinne ❤️

  4. Avatar Hertta sanoo:

    Sun postaukset tuo kyllä mulle tosi paljon toivon ja valon pilkahduksia. Olet ihana ja sydämellisen oloinen ihminen. Vähän harmittaa, että blogisi loppuu, mutta ehkä jostain saan sitä levittämääsi iloa siitä huolimatta edelleen. <3

Kommentoi