HEI IHANAT!

Elämme vaikeita aikoja, siitä ei pääse mihinkään. Mä ainakin huomaan, että mulla on tällä viikolla ollut havaittavissa tietynlaista koronaväsymystä. Jopa mä peruspositiivisena ihmisenä olen saanut tehdä töitä sen eteen, että en ajattelisi ”Eikö tämä koskaan lopu?”. Ei ole suinkaan tarkoitus, että me porskutamme tämän poikkeuksellisen ajan läpi täynnä yhtä posia ja kaikesta selviää -asenteella. Mä ainakin koen, että tämä aika on ihan älyttömän hyvä elämänkoulu. Elämänkoulu mihin? Itseensä tutustumiseen. Usein kuulee sanottavan, että joku tuntee itsensä läpikotaisin. Voin rehellisesti myöntää, että mä olen opetellut tuntemaan itseni vuosien varrella, mutta voi kuulkaa – paljon on vielä työn sarkaa. Itsensä tunteminen tällaisena aikana korostuu entisestään muun muassa tunteiden tiedostamisen myötä.

Kun huomaat epämiellyttävän ajatuksen valtaavan mielesi, niin mitä teet? Dr. Siegelin tutkimuksista löytyy varsin mielenkiintoista luettavaa tunteista ja siitä, kuinka epämiellyttävätkin tunteet ovat kokonaisuuden kannalta ratkaisevassa asemassa. Jos huomaa ajattelevansa tai tuntevansa negatiivisesti sitä helposti ajattelee epäonnistuneensa. Mutta on todettu, että negatiivisten tunteiden tunnistaminen on jo puoli voittoa; kun on tietoinen negatiivisistakin tunteista, on paremmat mahdollisuudet hallita niitä.

Tärkeää tässä ajassa on hyväksyä myös ne epämiellyttävätkin tunteet, tunnistaa ne ja siirtää ne hellästi syrjään. Dr. Siegelin mukaan yksi tunne pysyy vallitsevana noin 90 sekuntia, mikäli emme ruoki tuota tunnetta. Jos ruokimme sitä ja paneudumme siihen rypemään, siitä tulee huomattavasti pidempikestoinen. Epämiellyttävien tunteiden kanssa vellominen aiheuttaa helposti lumipalloefektin. Itse koen näitä kärpäsestä härkäsestä -tunteita usein yöaikaan, jos herään ja mielen päälle pyrkii epämiellyttäviä ajatuksia.

Miten saan siirrettyä ne sellaiset tunteet syrjään, joita en halua ruokkia? Mitään vippaskonstia tähän ei ole, mutta yksinkertaisuudessaan mielenhallinnan avulla. Esimerkiksi keskittymällä hengittelemään. Tuntemaan miten ilma tuo tilaa kehooni. Miten uloshengittäessä päästän kaikki ajatukset pois. Tuossa hetkessä palautan usein mieleeni myös yhden oivalluksen, joka mielestäni kiteyttää koko itsetuntemisen ja -hallinnan mielettömän hyvin:

The outer situation of your life and whatever happens there, is the surface of the lake.
Sometimes calm, sometimes windy and rough.
Deep down, however, the lake is always undisturbed.
You are the whole lake, not just the surface.
– Eckhart Tolle

Pyrin myös miettimään, että miksi joku tunne on noussut mielen päälle. Mikä oli se syy, että se tuli just tuossa paikassa. Mitä se yrittää kertoa mulle?

Tulevaisuus on monelta eri kantilta katsottuna epävarma. Hyvin monella meistä. Ihmismieli lähtee helposti vaeltamaan kauhukuviin siitä, millaisena maailma kaiken tämän jälkeen näyttäytyy. Mä olen opetellut tekemään töitä itseni kanssa sen suhteen, että pyrin aina kun mahdollista elämään tässä päivässä. Varsinkin, mitä tulee epämiellyttäviin tulevaisuuden pohdintoihin. Ne sellaiset miellyttävät ja hekumalliset tulevaisuuden pohdinnat kyllä sallin itselleni. Koska huomisesta emme tiedä, niin miksi emme nauttisi tästä hetkestä täysillä?

Huomaan, että sitä hakeutuu tekemään itselleen tärkeitä, merkityksellisiä, juttuja näinä poikkeusaikoina. Aivan kuin minuun olisi asennettu ohjelmisto, joka olisi nyt kytkenyt päälle ”Tee sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä” -vaihteen. Ihmissuhteiden on todettu olevan merkityksellisen elämän kannalta tärkein osa-alue. Niitä on tullut vaalittua viime aikoina vielä entistä enemmän. Itselläni merkityksen tiellä suurta osaa näyttelee myös transsendenttiset kokemukset. Luonnosta haltioituminen ja mindfulness muun muassa.

Osallistuin kolme viikkoa takaperin Frank Martelan ilmaiswebinaariin siitä, kuinka elää merkityksellistä elämää. Frank totesi, että usein silloin ihminen alkaa elää merkityksellistä elämää, kun hän tajuaa oman kuolevaisuutensa. Tähän kohtaan tekisi mieli painaa sellaista pause nappia ja kehottaa teitä pohtimaan tuota lausetta. Mitä se teille merkitsee? Avautuuko se, miten oman kuolevaisuutensa tiedostaminen auttaa meitä elämään merkityksellisempää elämää?

Se on karu, hyvin karu tie, kokea elämän hauraus ja oma kuolevaisuutensa konkreettisesti sairastumalla itse vakavasti tai menettämällä läheisen ihmisen. Jos jotain positiivista tuosta yrittää hakea niin sen, että aika usein se laittaa ne kuuluisat elämän palaset paikoilleen. Sitä tajuaa oman kuolevaisuutensa kenties ensimmäisen kerran elämässä. Ainakin mulle kävi näin. Yhtenä joulukuisena yönä vuosia sitten elämäni kirkastui. Samalla, kun ihan pohjaton suru astui sisään, tajusin mikä tässä elämässä on tärkeää.

Oma ja muiden hyvinvointi. Se, että saan tehdä itselleni mieluisia juttuja. Tuoda iloa, lohtua, toivoa ja valon säteitä muiden elämään. Kulkea omaa elämän polkuani kohti sellaista päämäärää, jonka olen itse omien arvojeni mukaan valinnut. Elää omaa elämääni, ei muiden. Kun kulkee omaa valitsemaansa polkua, on myös paljon vahvempi ulkopuolista painetta kohtaan. Tietää, että tämän polun mä olen valinnut, se vastaa mun arvojani ja mun on hyvä olla tässä. Ihan sama, mitä muut siitä ajattelevat. Toisaalta taas, kun on löytänyt sen oman juttunsa ja sisäisen rauhan, sitä on alkanut toivomaan myös muille ihmisille pelkkää hyvää. Se, mihin aikansa kuluttaa on pitkällä aikavälillä ratkaisevaa.

Oman kuolevaisuuden ymmärtäminen on auttanut myös sisäistämään tuon aiemmin kirjoittamani Eckhart Tollen mietteen. Ymmärrys on tuonut sellaisen sisäisen rauhan, jota on vaikea selittää. Se on antanut perspektiivin elämään ja osaltaan halun karsia kaiken turhan pois. Tietynlaisen varmuuden siitä, että vaikka kuinka tuolla järvellä tyrskyisi, niin niin se ei ole lopullista. Tätä olen koittanut itselleni tällä viikolla kertoa. Yrittänyt myös sopeutua ajatukseen, että se, mikä oli aiemmin epänormaalia voi kenties olla tulevaisuuden normaali.

Rutiinit ja tutut jutut ovat auttaneet juurruttautumaan vahvemmin elämän syrjään kiinni. Se eilen esittelemäni äidin reseptillä leivottu britakakku ja tieto siitä, että töiden jälkeen pääsee perusperjantaipuuhiin mökille. Eli  saunan lämmittämiseen ja Rig 45 -sarjamaratoniin. Ja hei, kuinka iloiseksi voi ihminen tulla vauvauutisista (ehei, ei omistani) näinä poikkeusaikoina – vahvin osoitus siitä, että elämä jatkuu 🙂

PERJANTAITERKKUSIN,