lauantai 02. toukokuun 2020

Just nyt on oikein hyvä ♥

HIPSHEI IHANAISET, NAURAVAISET!

Olinkin jo melkein unohtanut, miten suloista on nukahtaa, kun sade ropisee huopakattoon. Miten ihanaa on yöllä kääntää kylkeä ja kuulla joutsenten yökonsertti. Kuinka aamulla ei voi kuin herätä hymy huulilla samalla kun yrittää laskea kuinka monen eri linnun laulun kuulee hirsiseinien läpi. Koiran lämmittäessä aivan kyljessä kiinni. Samalla, kun hamuaa yöllä pois potkittuja villasukkia takaisin jalkaan.

Olinkin jo unohtanut, kuinka taivaalliselle aamukahvi mökillä maistuu. Tuolla vanhalla vajaan parinkympin keittimellä keitettynä. Kuinka makeammalta pakkasesta sulatetut mustikat aamujugurtissa maistuvat. Miten ruisleivän maltaan maku hivelee kielenkantoja.

Olinkin jo unohtanut, kuinka kauan sitä viihtyy ihan vain tuijotellessaan yhteen pisteeseen. Samalla, kun miettii että harvoin tuulen suunta on tuolta idän puolelta saarta. Miltä pienet aallonpoikaset näyttävät kulkiessaan ulappaa kohden kalliorannan ohi. Tullakseen takaisin toiseen suuntaan seuraavan pohjoistuulen aiheuttaman tuiverruksen mukana.

Olinkin jo unohtanut, kuinka pilven takaa pilkahtava aurinko saa sisäisesti hymyilemään. Lämmittämään ikkunan läpi ja saamaan silmät sirrilleen. Kuinka se saa ikkunat näyttämään likaisilta. Ja kuinka sitä oppii katsomaan ikkunan läpi ulos ilman että huomioi ikkunan likaisuutta.

Olinkin jo melkein unohtanut riemullisen katseen koiran silmissä, kun pääsee vapaana aamutarpeilleen mökin pihaan. Sen hieman rehvakkaan olemuksen, kun viestittää eleillään, että ei aio sitten vähään aikaan tulla sisään. Kun kuitenkin pian oven takana kuuluu vaimeaa vinkunaa ja karvapallo haluaa häntä koipien välissä takaisin syliin.

Olinkin jo unohtanut, miten saaressa aika pysähtyy. Kuinka aamulla kiskaisee samat mökkivaatteet päälle kuin parina aiempanakin päivänä. Miten sitä voi mennä päiväkin ilman, että katsoo peiliin. Kuinka kaikki ylimääräinen karsiutuu pois.

Olinkin jo unohtanut, miten mökillä elämä yksinkertaistuu. Ei ole aikatauluja, ei kiirettä tehdä tai mennä. On vain vadelmamascarponepiirakan huumaava tuoksu ja moottorisahan ääni. Yksi hikinen työmies ei niin huumaavalla tuoksulla varustettuna ja iltapäiväsauna. Just nyt on oikein hyvä

LEPPOISAA LAUANTAITA,


8 Responses to “Just nyt on oikein hyvä ♥”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    IHANAA!

    Nauttikaa ♥

  2. Sanna sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu,sulla Maria on sana hallussa:)Niin paljon on asioita,jotka ilahduttaa aina uudelleen.Kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa.Elämä on ihanaa!
    Ps.Topsukka näyttää pikku möröltä tuossa yhdessä kuvassa:D

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja hei kiitos ❤️

      Elämä on todellakin ihanaa, kun osaa iloita samoista asioista uudelleen ja uudelleen 😍

      Hih, se on sellanen pikkumörkö 😆

      Kivaa sunnuntai-iltaa ❤️

  3. Ihana postaus <3 Niin leppoisa niin ihana <3
    Aurinkoista toukokuuta!

    • Maria sanoo:

      Moikka Satu

      ja voi kiitos 😍 Välillä on ihana kirjoittaa tällaista tajunnanvirtaa!

      Kiitos samoin, ihania toukokuun päiviä ❤️

  4. Tultiin just mökiltä. Siellä oli ihanaa <3

    • Maria sanoo:

      Moikka

      ja hei todellakin – mökkeily on ihan parasta 😍

      Suloista sunnuntai-iltaa ❤️

Kommentoi