keskiviikko 22. huhtikuun 2020

Mitäs sitten leivottaisiin?

MAKOISAA KESKIVIIKKOHUOMENTA!

Tiedättekö, että mä olen ollut ihan älyttömän iloinen, kun some on täyttynyt leivonta- ja ruoanlaittokuvista. Kun olen lukenut lehdistä, että joistain kaupoista on ollut hiiva loppu ja vehnäjauhot vähissä, kun ihmiset ovat innostuneet leipomaan. Joissain sometileissä on myös manailtu koronakiloja, mutta hei – yksi koronakilo sinne tai tänne. Leipominen on ihanaa ja rentouttavaa 🙂

Selasin eilen vanhoja postauksiani taaksepäin, kun etsin viikonlopulle kakkuohjetta. Tokihan sitä ensimmäistä mökkiviikonloppua pitää kakulla juhlistaa! Siinä samassa päätin jakaa teille vuosien varrelta mun suosikkikakkureseptejäni.

Näistä on vinkkiä vaikka vappupöytään, Äitienpäivän kahvipöytään tai kesän juhlistamiseen. Eka kakkuresepti on meidän äidin reseptiarkistosta – yksinkertaisesti maailman paras kakku

Maailman helpoin mansikkakakku

Pohja
1 kuppi munia
1 kuppi sokeria
1 kuppi vehnäjauhoja

-vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
-lisää nostellen vehnäjauho
-kaada voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia
-anna jäähtyä ja leikkaa pohja kolmeen osaan
-kostuta kerrokset sitruunamehu-vesi-sokeriseoksella ja lisää täyte

Täyte
mansikoita
1 banaani haarukalla muussattuna
2-3 dl kermaa vaahdotettuna ja ripauksella sokeria makeutettuna

Britakakku

pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

täyte
2,5 dl kuohukermaa
mansikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mansikoilla ja luonnon antimilla (varvuilla tms.)

Suloinen appelsiinisuklaakakku

1 dl appelsiinimarmeladia
200 g voita
0,5 dl (intiaani)sokeria
3 munaa
100 g tummaa tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 dl leivontakaakaojauhetta

1. vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri
2. vatkaa joukkoon munat yksitellen
3. lisää sulatettu suklaa ja appelsiinimarmeladi
4. sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti siivilöiden taikinaan
5. kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan
6. paista 200 asteessa noin 40 minuuttia
7. anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrutus
8. kun kakku on jäähtynyt, niin halkaise se
9. levitä kakkupohjalle kuorrutusta
10. aseta kakun kansi paikoilleen ja levitä kuorrutusta veitsellä kakun päälle ja sivuille
(huom! kakku on näyttävä myös ns. naked -versiona)
11. koristele appelsiininsiivuilla ja raastetulla suklaalla

Kuorrutus
200 g suolatonta voita
400 g tomusokeria
1 appelsiinin kuoret raastettuna
1-2 rkl appelsiinimehua

1. vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi
2. lisää puolet tomusokerista ja vatkaa
3. lisää loput tomusokerista, appelsiininkuoret sekä appelsiinimehu

Koristeeksi
appelsiininsiivuja
suklaarouhetta

Koska tuo kuorrutus on melkoisen makea, niin itse kakku ei tarvitse ylenmäärin lisättyä sokeria. Itse käytin intiaanisokeria, mutta myös tavallinen sokeri käy vallan mainiosti. Tämä kakku oli ihanan kostea ja vielä maukkaampi seuraavana päivänä! Alunperin oli tarkoituksenani tehdä se 18 cm halkaisijaltaan olevaan kakkuvuokaan, mutta se oli leivontatalkoiden aikaan harmikseni mökillä. Joten käytössäni oli 22 cm kakkuvuoka. Pienempään kakkuvuokaan tehtäessä kakkuun kannattaa tehdä kolme eri kerrosta. Saa aikaan korkean ja näyttävän kakun!

Bostonkakku

5 dl punaista maitoa
paketti tuorehiivaa
2 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 14 – 15 dl vehnäjauhoja
100 gr huoneenlämpöistä voita

Täyte
1 prk kaneli & kardemumma -tuorejuustoa
(tai maustamatonta tuorejuustoa reilusti kanelilla ja kardemummalla maustettuna)
50 g huoneenlämpöistä voita
0,5 dl sokeria

Koristeluun
0,5 prk kaneli & kardemumma -tuorejuustoa
tomusokeria
pistaasipähkinöitä

1. Sulata hiiva kädenlämpöiseen maitoon
2. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna maitoseokseen
3. Lisää noin 3 desiä vehnäjauhoja ja sekoita
4. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja vaivaa ilmakuplat pois
5. Ennen kuin kaikki jauhot on lisätty, lisää huoneenlämpöinen voi taikinaan
6. Vaivaa, vaivaa ja vaivaa vielä vähän, kunnes taikina irtoaa kulhosta
7. Kohota taikinaa puolisen tuntia liinan alla
8. Kauli taikina isoksi levyksi
9. Lisää täytteet taikinalevylle
10. Rullaa levy tiukasti ja leikkaa siitä noin viiden cm levysiä paloja
11. Aseta 6-7 (riippuen irtopohjavuoan koosta) taikinakierrettä sisuspuoli ylöspäin voidellun irtopohjavuoan pohjalle
(taikinasta jää yli, joten lopuista voit leipoa korvapuusteja)
12. Anna kohota vielä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen voitele bostonkakku munalla
13. Paista bostonkakkua 225 asteessa 30-35 minuuttia
14. Anna kakun jäähtyä
15. Koristele tuorejuustotomusokeriseoksella ja ripsottele päälle pistaasipähkinämurskaa

Mustikka mascarponekakku

Pinnalle
6 dl mustikoita
sitruunan vastapuristettu mehu
1 dl sokeria

Murupohja
200 g digestivekeksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte
500 g mascarponejuustoa
5 purkkia (a 150 g) ranskankermaa
4 rkl tomusokeria
sitruunan raastettu kuori

-kiehuta mustikoita, sitruunamehua ja sokeria noin 5-10 minuuttia. Anna jäähtyä.
-murskaa keksit esimerkiksi metallivuoassa lasin pohjalla painellen (jos ei ole monitoimikonetta).
-kaada keksimurskaan voisula ja painele voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (huom. muista laittaa leivinpaperi pohjalle!)
-vatkaa täytteen ainekset sekaisin ja lisää tarpeen mukaan tomusokeria
-kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi
-levitä pinnalle keitetty mustikkakastike
-anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään

Helppo valkosuklaakakku

Pohja
1 pkt Muro-keksejä
75 g voita

Täyte
2 rasiaa vaniljatuorejuustoa
1 levy valkosuklaata (mä käytin Pandan)

marjoja

-murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi
-painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin hetkeksi
-sulata valkosuklaalevy mikrossa tai vesihauteessa
-notkista vaniljatuorejuustot sähkövatkaimella ja lisää suklaa
-kaada keksipohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia
-koristele marjoilla (ja sulatetulla suklaalla)

Samettinen mustikkakakku
(10:lle)

Pohja
4 dl gluteenittomia jumbokaurahiutaleita
1 tl merisuolaa
1 rkl hunajaa
0,5 dl-1 dl rypsiöljyä

-surauta kaurahiutaleet liki sileäksi tehosekoittimessa
-sekoita ne kulhossa suolan ja hunajan kanssa
-nypi sekaan rypsiöljy, kunnes saat käsiteltävän massan
-painele irtopohjavuoan pohjalle ja paista 200 asteessa n.10 minuuttia

Täyte
2 prk rahkajugurttia
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Flora Vanilla)
5 liivatelehteä
tilkka vettä
1 rkl hunajaa
0,5 dl mustikkahilloa

-liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia
-vaahdota vaniljakastike ja sekoita sen joukkoon rahkajugurtti
-kiehauta tilkka vettä, lisää siihen hunaja
-puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne vesihunajaseokseen
-kaada lorottaen vaniljakastikerahkaseokseen
-kaada täyte irtopohjavuokaan jäähtyneen pohjan päälle
-ota lusikalla nokareita mustikkahilloa ja laita täytteen päälle
-sekoita hillo täytteeseen esim. cocktail-tikulla
-anna kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli tai ainakin kolmisen tuntia

Mansikkajuustokakku

Pohja
1 pötkö Domino-keksejä
70 g voita sulatettuna
– murskaa keksit blenderissä tai esim leivinpaperin välissä
– sekoita sulatettuun voihin ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle
– laita jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi

Täyte
2 dl kuohukermaa
250 g rahkaa
250 g mascarponejuustoa
1 dl sokeria
6 liivatelehteä
2 rkl mehua (mä käytin mansikkamehua)
250 g mansikoita
– laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
– vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka, mascarponejuusto ja sokeri
– puristele liivatelehdistä enin vesi pois ja sulata kiehuvaan mansikkamehuun
– kaada norona täytemassaan samalla sekoittaen
– lisää täytemassaan viipaloidut mansikat
– kaada dominopohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia

Koristeluun: mansikoita

Caramelized banana upside down cake

Banaaniosio
2 banaania siivutettuna
3/4 kuppia fariinisokeria
6 rkl voita sulatettuna
– voitele irtopohjavuoka (mä käytin pohjalla leivinpaperia)
– sekoita sulanut voi ja fariinisokeri
– levitä ko.seos vuoan pohjalle
– asettele banaanisiivut voisokeriseoksen päälle

Kakkuosio
1 muusattu banaani
3 rkl voita sulatettuna
1 muna
1/3 kuppia turkkilaista jugurttia
1/2 kuppia sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 kuppi vehnäjauhoja
– sekoita kulhossa banaani, sulanut voi, muna, jugurtti ja sokeri.
– lisää leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola
– lopuksi sekoita joukkoon jauhot
– levitä banaaniviipaleiden päälle
– paista 175 asteessa noin 40 minuuttia
– anna jäähtyä 10 minuuttia ja kippaa kakku ylösalaisin

Ja mikäli kaipaatte valkosokerittomia reseptejä, niin  raakakakkutunnisteen alta löytyy niitäkin vino pino. Blogin pitämisestä on ollut paljon iloa, eikä vähiten suinkaan sen muodossa, että tästä on tullut mun sähköinen reseptiarkistoni.

Hei, nyt pari työjuttua ja arvatkaas, mitä sitten on vuorossa? No mökin kuivamuonakassin & kynttilöiden yms. pakkaamista. Tänään se tapahtuu; lähdetään miehen kanssa työpäivän jälkeen saareen laittamaan mökki kesäkuntoon. Pakkohan niiden jäiden nyt on olla sulanut, eikö? Takasin ei tulla, ennekö saareen on päästy 😀

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Mitäs sitten leivottaisiin?”

  1. Suvi C -blogi sanoo:

    Olen huomannut itsessäni tuon saman: leivon huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Sen lisäksi, että leivon enemmän, kokeilen tavallista useammin uusia reseptejä. Onkohan se sitten niin, että poikkeusoloissa tulee tehtyä poikkeuksia tavanomaiseen?

    Ihanaa mökkireissua teille <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Suvi!

      Se on varmaankin just se, että poikkeusolot ruokkivat tavanomaisesta poikkeavaa 🙂 Ja toisaalta, leipominen saa ajatukset ihanasti muualle. Syömisestä puhumattakaan 😉

      Kiitos, mökkireissu oli ihana!

      Aurinkoista torstai-iltaa ❤️

Kommentoi