perjantai 03. huhtikuun 2020

Rennompi pääsiäinen hyvän ruoan parissa


Kaupallinen yhteistyö K-Supermarket & Indieplace


 

HEIPPAHEI PERJANTAIHIN!

Viikon päästä vietellään yhtä suosikkijuhlaani, nimittäin pääsiäistä. Pääsiäinen tuo mukanaan kevään, keltaiset narsissit ja toivottavasti myös pikkuisen pihatöitäkin. Ja hei ennen kaikkea pääsiäinen tuo lupauksen kesästä. Meidän perhe on perinteisesti viettänyt pääsiäistä pohjoisessa, mutta nyt pääsiäinen vietetään hyvillä mielin kotona. Oman perheen kesken. Vuoden 2020 pääsiäisen teemana meillä on rennompi pääsiäinen hyvän ruoan parissa. Olen hekumoinut tuolla ajatuksella jo muutaman viikon ajan; neljä päivää laatuaikaa niiden rakkaimpien kanssa, yhdessä kokkailua hyvän musiikin tahdittamana, ruokailua pitkän kaavan mukaan ja lautapeliturnauksia. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa ja sen myötä tulin kertomaan teille meidän tulevan pääsiäisen ruokasuunnitelmista.

Onko teillä pääsiäisperinteitä? Meillä on muutamia perinteitä, jotka liittyvät syömiseen. Nimittäin mämmin syöminen ja suklaamunien piilotus. Joka pitkäperjantaiaamu lapset heräävät innoissaan kuin jouluaattoaamuna konsanaan etsimään suklaamunia. Molemmille piilotamme yhdet isommat munat ja sitten muutaman pikkuisemman suklaamunan. Tämä on perinne, josta haluan pitää kiinni, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin seurata sivusta lasten riemua.

Pääsiäisen pyhinä on poikkeuksetta tullut yhtenä päivänä tehtyä myös karitsaa ja veikkaanpa, että niin tänäkin vuonna tullaan tekemään. K-Ruoka Pääsiäinen 2020 -sivustolta löytyy monen monta ihanaa pääsiäisreseptiä, myös karitsan valmistamiseen. Tässä postauksessa haluan nostaa esiin perinteitä rikkovia pääsiäisruokia. Neljään päivään kun mahtuu niitäkin päiviä, että tullaan kokeilemaan jotain aivan uutta keittiön puolella. Etukäteen meillä testattiin yksi pääsiäispyhien ruoka, joka ihan varmasti on ainakin meille suomalaisille perinteisistä pääsiäisruoista poikkeava. Oletteko kuulleet ruoasta nimeltä lentävä Jaakoppi? Flygande Jakob på svenska. Tätä ruotsalaisten lohturuokaa tullaan meillä tarjoilemaan pääsiäisenä keitetyn riisin ja raikkaan päärynäsalaatin kanssa.

Innolla lähden kokeilemaan aina kaikkea uutta keittiössä ja lentävän Jaakopin reseptin makukombo oli sellainen, että sormet syyhysivät odottaessani keittiöön pääsyä. Makeaa banaania, suloisen suolaista suolapähkinää, rapsakkaa pekonia, mehevää broileria, tacokastikkeella höystettyä kuohukermaa…eikö kuulosta teidänkin korviinne siltä, että on todellakin kokeilemisen arvoinen yhdistelmä?

Lentävä Jaakoppi
6:lle

1 rs (n. 1,1 kg) Pirkka broilerin koipireisiä, maustamaton
tai
n. 600g broilerin paistileikkeitä, maustamaton
1 tl Pirkka Provencen mix yrttiseosta
2 prk (à 2 dl) Pirkka kuohu- tai ruokakermaa
1 dl Pirkka mietoa tacokastiketta
2 banaania
1 pkt(150 g) Pirkka suomalaista pekonia
1/2 dl Pirkka suolapähkinöitä

1. Kypsennä broilerit 175-asteisessa uunissa noin tunti, paistileikkeille riittää noin puoli tuntia. Anna hieman jäähtyä. Irrota nahka ja irrottele broilerinliha luista. Pane broilerinlihat uunivuokaan ja ripottele pinnalle yrttiseos.
2. Sekoita kerma ja tacokastike. Kaada seos vuokaan. Kuori ja viipaloi banaanit. Levitä banaaniviipaleet vuokaan.
3. Paloittele pekonit saksilla. Ripottele pekonit ja suolapähkinät vuoan pinnalle. Paista vuokaa 225-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa lentävä Jaakoppi riisin kanssa.

Vinkki! Lentävän Jaakopin voi halutessaan tehdä myös valmiista grillibroilerista. 

Yhtenä pääsiäisen päivänä olen suunnitellut tarjoilevani kalaa ruokaisan salaatin kanssa. Rakastan salaatteja ja parhaimmillaan salaatti raikastaa koko pääsiäisaterian. Lentävän Jaakopin kanssa meillä tarjoillaan päärynäistä salaattia, joka menee niin alkuruoaksi kuin lisäkkeeksikin.

Päärynäinen salaatti

1 ruukku luomujääsalaattia
2 tomaattia
1 luomupäärynä
1 luomuporkkana
pala(n. 150 g) luomukurkkua

Kastike
2rkl öljyä
2rkl luomusitruunanmehua
1tl luomuhunajaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
1dl luomubasilikaa

1. Huuhdo kaikki salaatin ainekset. Revi jääsalaatti laakealle vadille. Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja kurkku suikaleiksi. Viiapaloi tai paloittele kuorittu päärynä ja leikkaa kuorimaveitsellä kuoritusta porkkanasta ohuita lastuja pituussuunnassa.
2. Asettele salaattiainekset salaattipedille. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike salaatin päälle.

Eikös kuulostakin siltä, että pääsiäisen ruoat ovat kokolailla mietitty? Yhtenä päivänä lentävää Jaakoppia seuralaisineen, toisena kalaa ja ruokaista salaattia, kolmantena valkosipulista karitsaa ja hei, neljännelle päivälle on suunnitelmissa korkata grillikausi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun grilli kuumenee niin, että grillaajalla on toppavaatteet päällä. Mutta toivoa sopii, että tänä vuonna grillimestarin ei tarvitse pukea toppavaatteita päälle. Olisi nimittäin ihana jopa syödä ulkona keväisessä huhtikuun auringossa ❤️

Meillä on siis luvassa rennompi pääsiäinen hyvän ruoan parissa luvassa. Millaisia (ruoka)suunnitelmia teillä on pääsiäisen varalle? 🐣

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


6 Responses to “Rennompi pääsiäinen hyvän ruoan parissa”

  1. Avatar Seija sanoo:

    Hei Maria ❤ ja kiitos ihanista ruoka vinkeistä, katselin itsekkin päivällä kun on aina ihana kokeilla jotain uutta.Kokeilen ainaki salaattia ja Jaakobin kanaa👍

    Pääsiäinen on nyt erilainen, lapsemme ei tule ja ollaan miehen kanssa kaksin. On ikävä kaikkia rakkaita,pieniä,isömpia ja vanhaa äitiäni.
    Oltiin joulu yhdessä ja poikamme väitöstilaisuudessa tammikuun lopussa Oulussa.
    Kyyneleittä en ole päässy. Tämä on tarkoitettu meidän elettäväksi ja varmaan pohdittavaksi, ettei aina mennä takkiauki. Suren yrittäjiä ym.tosi paljon.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa, meillä 10cm satanu lunta viime yön ja aamun aikana.
    Ps. Poikkesin paljon otsikkosi auheesta.
    Seija

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Seija

      ja olehan hyvä ❤️ Mäkin tykkään kokeilla uusia ruokia ja jotenkin pääsiäisen pyhät on siihen otollista aikaa :)

      Olen samaa miettinyt, tällä on joku tarkoitus. Joku opetus. Nyt on aika hidastaa tahtia.

      Täällä myös takatalvi on tehnyt tuloaan, mutta viikolle on luvattu lämmintä.

      Ihanaa, kun jätit kuulumisia – kiitos niistä :)

      Mukavaa viikonloppua ja pääsiäisen odotusta myös sinne ❤️

  2. Avatar Anna sanoo:

    Ihanaa kun pääsiäiseksi on luvattu hyvää säätä. ☀️ Kalaherkkujen lisäksi voisi tehdä kanaa uunissa kasvisten kera tai sitten lentävää Jaakoppia

    Ihanaa viikonloppua 😍

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Anna

      ja sanos muuta – josko nuo lumetkin tuosta sulaisi ja pääsisi vähän pihatöihin :)

      Suosittelen tuota lentävää Jaakoppia, se on ihanan erilaista! Maut ovat sopusoinnussa keskenään ja raikas salaatti sopii hyvin sen kanssa ❤️

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua teillekin sinne, nautitaan ❤️

  3. Flygande Jacob on mulle tuttu aikaisemmalta työpaikaltani. Se onkin tosi hyvää ja voisin itsekin sitä pääsiäisenä tehdä. Mies kertoi tekevänsä lammasta ja mämmi kuuluu ehdottomasti pääsiäisherkkuihin.
    Mukavaa kevään juhlan odotusta sinulle ja perheellesi!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Kristiina

      ja hei ihana kuulla, että lentävä Jaakoppi on tuttu :) Se yllätti meidän perheen totaalisesti, niin maukasta oli!
      Lammas ja mämmi ovat meillekin niitä pääsiäisen vakiruokia. Lammasta pyrin joka vuosi tekemään vähän erilailla. Saas nähdä miten sitä tänä vuonna valmistamme :)

      Kiitos samoin, ihanaa pääsiäisen odotusta teillekin ❤️

Kommentoi