Sunnuntai 29.3.2020

Tänään oli taas se päivä, kun ajelimme mökkirantaan. Tietäen, että vielä saisi ilmat roimasti lämmetä, jotta pääsisimme saareen. Viikossa oli kuitenkin tapahtunut suuri harppaus kohti kesää; mökkitieltä kevätaurinko oli sulattanut lumet. Mökkijärven jää kiilsi myös ilman lumipeitettä. Jää napsahteli kovaan ääneen. Ikään kuin varoittaen niitä paria uhkarohkeaa, jotka jäällä luistelivat ja hiihtelivät. Selaan vanhoja mökkipäiväkirjoja. Tästä vaiheesta  on yleensä mennyt noin kolme viikkoa, kun pääsemme saareen. Toivottavasti tänäkin vuonna. Vielä ei ollut murikkatestien aika. Ehkä ensi viikonloppuna?

Niin kuin monena muunakin keväänä, niin myös tänä keväänä mökkikassi on osin jo pakattu. Lakanat nätisti viikattu odottamaan sänkyihin pääsyä. Pyyhkeet pehmoisina päällekkäin. ”Muistatko sen tuoksun, kun avaa mökin oven?” kysyn mieheltä. Kukapa mökkihöperö nyt tuota voisi unohtaa. ”Muistatko ne kesäillat, kun sade yllättäen loppuu ja järvi on peilityyni. Kun sen pinnalla väreilee usvapilviä ja vastarannalta kantautuu puusaunan tuoksu?” Sanoja ei mökkihöperöiden välillä tarvita. ”Muistatko ne loppukesän ekat mustikat, joita poimitaan mökin pihalta aamupuuroon. Ja sen taivaalliselta maistuvan aamukahvin, jota voidaan helpostikin juoda pannullinen verkkaisina lauantaiaamuina?” Merkitsevä katse kertoo, että kyllä. ”Muistatko ne ihan järisyttävän kauniit auringonlaskut? Ne kun taivas on täyttä purppuraa?”

Toby vingahtelee laiturilla eikä ymmärrä, miksei pääse veneeseen ja saareen. Tunnen saman tuskan.

Kotiin päästyämme iäkkäämpi mökkinaapurimme laittaa tekstiviestin. Ihan kuin tietäen, mistä juuri ajelimme kotiin. Toivottelee hyvää kesää (kas, emme ole ainoita mökkihöperöitä, joiden kesä alkaa jo huhtikuun korvalla 😉 ja kertoo voivansa hyvin. Välitämme mökkisaaren kuulumiset, etäältä katsottuna ja toivotamme heille hyviä vointeja näinä vaikeina aikoina. Luvataan nähdä pian saaressa ♥ 

SULOISIN ”JOKOJOKOJOKOJOKO” SUNNUNTAITERKUIN,