HEI HELLUREI!

Kuvien myötä lähettelen teille lunta ja pikkupakkasta. Yleensä näin vuodenvaihteessa ollaan totuttu paukkupakkasiin, mutta nyt on mukavat lukemat. Ei sillä, se liki kolmenkymmenen pakkanen, joka viime vuonna oli muutamana aamuna olisi myös tervetullut. Selkeine kauniin värisine taivaineen.

Tänään hississä yksin mennessäni ihastelin töppölumisia puita ja pohdin, että kuinka paljon voikaan jotain paikkaa rakastaa. Vaikka aina sanotaan, että paikkoihin ja materiaan ei kannata rakastua, niin kyllä mä olen aivan hulluna tähän pieneen tunturikylään. En muista olenko kertonut teille tarinaa miten me tänne aikoinaan päädyttiin, mutta kerronpa uudelleen.

Meillä äiti ja iskä oli Lapin rakastajia; hektisen työn vastapainoksi rakastivat rauhaa (kuulostaako tutulta?). Tykkäsivät Sallasta, rakastuivat Pyhään. Vuokramökkeily vei paljon rahaa ja lopulta tulivat tulokseen, että kannattaa ostaa oma. Ex tempore lähdin yksi keskiviikkoilta yöjunaan mukaan. Skippasin torstain luennot yliopistolla ja kävin makutuomarina katsomassa lupaavaa mökkiä.

Jonka pihaan ajaessamme mietittiin ääneen, että onpa kodikas jo ulkoa päin. Ihmeteltiin, miksei välittäjää näy, kunnes kävi ilmi, että olimme sekoittaneet päivän (tai joku oli sekoittanut). Ikkunoista ei näkynyt sisään, kiitos verhojen, mutta sen verran mökki vakuutti että vanhempani päättivät tehdä tarjouksen. Joka hyväksyttiin.

Pakettiautolla lähtivät huonekalukuorman kanssa hyvin pian tuon jälkeen kohti Pyhää ja vielä tänäkin päivänä täällä on samat kalusteet kuin silloin reilu parikymmentä vuotta sitten. Ajattomat ja kestävät. Nämä pienet neliöt tuntuvat kodin neliöiden jälkeen ihanan kompakteilta. Hiihtoladut alkaa ihan vierestä ja lähin hissi on 500 metrin päässä. Iltarientoja riitti silloin joskus, kun niitä kaipasi. Nyt kaipaa vain rauhaa.

Itse en ole käynyt muualla laskemassa kuin Pyhällä ja Sallassa, mutta ei mun ole tarve edes kokeakaan mitään muuta. Joka kerta, kun käännytään viimeiselle tieosuudelle ja tunturi valoineen häämöttää, huomaan herkistyväni. Mun toinen koti taitaa olla täällä muistoineen kaikkineen ♥

Jokos siellä on laskeuduttu joulun rauhaan? Meidän piti laittaa tänään kinkku uuniin, mutta se jää huomiselle. Kuten myös laatikoiden paistotkin. Ehtiihän sitä. Ja jos ei ehdi, niin ei sekään maata kaada 🙂 Huomenna laitan vielä hyvän joulun tervehdykset blogiin ja sitten laitetaan blogikin hetkeksi joululomille.

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,