tiistai 31. tammikuun 2017

Peikonlehti sairastaa

MOIKKAMOI IHANAT!

Voi ei, en halua vajota masikseen, mutta miksi mulle aina käy näin? Miksei mitkään, korostan sanaa mitkään, viherkasvit selviä hengissä mun hoidossa? Päätin tuossa pari viikkoa sitten investoida peikonlehteen. Joka vielä kaupassa oli varsin näyttävä ja vehreä. Niin se oli sitäkin kotona. Sen ensimmäiset pari päivää. Ensin alkoi yhden lehden kärki ruskistumaan. En huolestunut, vaan tsekkasin kukan kastelutilanteen ja juttelin sille mukavia. Tässä eräänä päivänä ohi kävellessäni huomasin, että toinenkin lehti oli alkanut vähän ruskistumaan. Syytin pimeitä päiviä ja auringonpuutetta. Tänään huomasin, että tuo ”rusketus” valtaa lisää alaa tuosta rakkaudella vaalimastani kasvista. Varoitus, alla olevat kuvat saattavat järkyttää herkkämielisiä, peikonlehtien ystäviä 😉Peikonlehti (3 of 5)Peikonlehti (1 of 5) Peikonlehti (2 of 5) Peikonlehti (5 of 5)Peikonlehti (4 of 5)Sinänsä olin jo luullut, että olen harjaantunut viherkasvien hoidossa, sillä syksyllä ostamani oliivipuu on vielä hengissä (jep, iso ruksi seinään). Mutta tämä peikonlehti -case harmittaa ihan vietävästi. Olin kuvitellut saavani tuosta monivuotisen seuralaisen. Sellaisen hätävaran, josta taittaa aina tiukan paikan tullen yhden oksan maljakkoon kahvipöytään. Kovasti yritin ja yritän edelleen, mutta onko mitään enää tehtävissä? Kevätlannoitetta, lisää kastelua, juttelua, silittelyä? Kertokaa te ihanat kukkaihmiset, mitä mun kuuluu tehdä? Vai onko tämä joku ihan selitettävissä oleva peikonlehtien rituaali, josta toipuvat yhdessä yössä?Ja hei, tämä yksi nukkuneen rukous kuvissa ei onneksi sairasta 🙂 Nuokkuu iltapäiväunillaan. Meillä on löytynyt kerrassaan ihana rytmi; aamulla nukutaan tunnin päikkärit ja näin iltapäivisin saattaa vetäistä putkeen neljä-viisi tuntia. Illalla vielä pikkutirsat ennen yöunia.

Ihanaa, aurinko paistaa! Ja lämpimästi paistaakin 🙂 Käydään työpäivän jälkeen tsekkaamassa toisella puolella kaupunkia olevan pikkujärven lumitilanne, josko siellä vielä kykenisi hiihtämään. Kovasti kuitenkin näyttäisi siltä, että tämän talven lumityöt jäävät yhden sormen varaan. Ellei sitten takatalvi iske ja yllätä. Arvatkaas muuten mikä on iskenut urakalla parin viime päivän aikana? Mökki-ikävä. Muistelisin, että se on joka vuosi tähän aikaan, kun ajatukset harhailevat sinne saareen. Mikäli takatalvea ei tule, niin päästään aloittelemaan mökkikausi ennätysaikaisin!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle


28 Responses to “Peikonlehti sairastaa”

  1. Sanna sanoo:

    Kasteletko liikaa?lähes kaikki kasvit tykkää,että multa kuivahtaa välillä.Harvat kasvit tykkää,että juuret seisovat kosteassa kokoajan.Myös liika aurinko saattaa kuivattaa lehtiä,mutta luulisi,ettei näin talvella siitä ole kyse…Itse vaihtaisin peikon kaupan pienestä istutusruukusta isompaan ja lisää tuoretta multaa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna,

      no se saattaa olla, että on lurahtanut muutama litra liikaa vettä – olin katsos niin huolissani, ettei vain kuivu 😀

      Täytyykin kokeilla tuota ruukunvaihtoa, kiitos <3

      • Sanna sanoo:

        Meillä oli aikoinaan peikonlehti.Kasvoi valtavaksi!Kattoon asti ja täytti olkkarista kolmasosan!olkkari oli silloin pienehkö.Se oli tuettu naruilla ja kepeillä ja olo oli kuin viidakossa:)Kastelin joskus,kun muistin.Annettiin sitten pois,kun olo alkoi käydä tukalaksi:)

        • Maria sanoo:

          Oih, mulla ei tuota kattoon asti kasvamisen vaaraa ole – minkään kasvin muodossa 😀

          Kuulostaa kyllä hurjan komealta peikonlehdeltä <3

  2. Susa sanoo:

    Moikka Maria,

    peikonlehti ei tykkää kuivasta huoneilmasta eli mitä kuivempi ilma sitä enemmän sumuttelua vaatii. Joskus kuulin myös ettei tykkää liian kylmästä kasteluvedestä… Tiedä noista. Toivottavasti saat peikonlehtesi parannettua! 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Susa,

      voi kääk ja meillähän on ylikuiva sisäilma. Kasteluvesikin voi olla ollunna liian kylmää.

      Nyt sumutinpullolla suihkuttelemaan, kiitos <3

      • Elina sanoo:

        Mulla on 2 vk vanha iso peikonlehti, johon on myös ilmaantunut juuri tuollaisia läiskiä. Ja juu, kuiva huoneilma on. Ei kun suihkuttelemaan…

  3. tiitu sanoo:

    Voiko tuo olla saanut kylmää?? Oliko pakkanen,kun kuskasit kotiin sen? Ei kyllä yleensä noin nopsaa peikonlehti kuukahda. Ruskettuneet lehdet saksilla vaan nips pois,kyllä se siitä. Ja harvoin kastelu!! Helpoin on kastella toisessa astiassa ja kaataa ylimääräinen vesi kohta pois,kaikilla kasveilla siis. Eivätpä ainakaan huku. 😉 tiitu

    • Maria sanoo:

      Moi Tiitu,

      oli pakkanen, mutta myyjä pakkasi sen kyllä sellaiseen pahvipussukkaan 🙂

      Musta tuntuu, että tää peikonlehti on kyllä hukkunut. Nyt täytyy rajoittaa kastelua 😀

      Kiitos, leikkaanpas nuo ruskeat samantien pois <3

  4. Minttu sanoo:

    En todellakaan ole kukka- tai viherkasviasiantuntija, mutta tässä muutama vinkki. Googlaa lisätietoa peikonlehdestä.
    – kastelet todnäk. liikaa kuin liian vähän. Malttia!
    – onko purkki sopivan kokoinen, onko multaa riittävästi?
    – saako kasvi tarpeeksi valoa?
    – onko voinut paleltua matkalla kaupasta kotiin?

    • Maria sanoo:

      Kiitos kiitos Minttu! <3

      -kastelen aivan liian paljon
      -purkki voi olla liian pieni
      -pimeitä päiviä on ollut liikaa
      -en uskoisi, että paleltu, sillä oli pahvikääreissä ja ajomatkaa oli 5 mins 🙂

  5. Enpä tiedä mikä häntä riepoo, paleltumista veikkaisin minäkin kun noin nopeasti tulee isoja vaurioita.

    Mä oon kohtuullisen hyvä viherkasvien hoitaja ja antaisin sellaisen vinkin, että älä koskaan osta kovin isoa = vanhaa kasvia. Vanha kasvi hyvinkin järkyttyy siirrosta uuteen ympäristöön. Nuori kasvi on sopeutuvaisempi. Toi peikonlehti on niin iso, että en itse olisi ostanut sitä.

    Nojaa, monet ihmiset saavat kyllä isotkin kasvit menestymään…ehkä mä en ookaan niin hyvä viherkasvien hoitaja kun osaan vaan kasvattaa pienet kasvit isoiksi 😉

    • Maria sanoo:

      Heipsan,

      hän oli kyllä käärittynä sen viiden minuutin automatkan, mutta takakontissa taisi olla vähän kylmä.

      Hei kiitos vinkistä, mähän valitsen viherkasvitkin koon perusteella, mitä isompi sen komeampi ;D

      Hih, mä en onnistu edes tuossa kasvattamisprojektissakaan <3 Kasvien kuolettaminen on se mun juttu ;D

  6. Anu sanoo:

    Mikään viherpeukalo en ole, mutta samaa sanoisin kuin yllä olevat, liikaa vettä! Muista antaa välillä vähän kuivahtaa, hukkuu poloinen muutoin…

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu <3

      Juu, ressukkaa käy sääliksi. Kokeilin, niin multa on aika kosteaa, vaikka olen kastellut viimeksi ennen viikonloppua. Nyt täytyy vaan jutella toiselle mukavia ja olla tarkkana veden suhteen <3

  7. Tipi sanoo:

    Itselleni tuli mieleen, että kasvi ei saisi tarpeeksi valoa. Oma peikonlehti kun viihtyy aivan ison ikkunan vieressä, siihen paistaa aamuisin aurinko suoraan.

    • Maria sanoo:

      Moikka Tipi,

      no sepäs se onkin, että voi olla vähän ”kulman takana”. Täytyykin nostaa lähemmäs ikkunaa ja toivoa aurinkoisia päiviä 🙂

      Kiitti vinkistä ja ihanaa viikonloppua <3

  8. Juhis sanoo:

    En ole itsekkään mikään viherkasvien asiantuntija, vaikka niitä rakastankin. Ostin myös tässä muutama kuukausi sitten uuden peikonlehden kun edellisen sain tapettua liikakastelulla ja silloin lehdet muuttuivat keltaisiksi, kun ovat saaneet liikaa vettä. Aivan kuin keltaiset vaahteralehdet syksyisin. Nyt tähän uuteen peikonlehteen ilmestynyt mustia, pieniä läiskiä. Kasvikirjasta katsoin, niin todennäköisesti on saanut kylmää. Massiivisen koon vuoksi olen pitänyt lattialla joten nostin nyt sen korkeamman jakkaran päälle. Lattialla käy aina veto ja olohuoneen parvekkeen ovi aukeaa tasaiseen tahtiin välillä. Toivotaan, että omani myös tästä vielä piristyisi ja läiskät lähtisivät mennessään 🙂

    • Pame sanoo:

      Mä tulin ihan samoihin aatoksiin, että mun peikonlehti on sanut terassinoven availusta viimaa ja sen seurauksena lehdet ruskettuu. Nostin hetki sitten jakkaralle kans, mutta nyt kyllä siirrän kasvin kokeilun vuoksi toiselle ikkunalle kauas ovesta. Kasvi käy rumaksi, jos leikkaan ruskettuneet lehdet pois, mutta toki nytkään se ei kauneimmillaan oo. Kannattaiskohan kasvin hyvinvoinnin takia kuitenkin ryhtyä leikkelyyn?

      Mulle nyrkkisääntönä peikonlehden kanssa toimii se, että pyrin tekemään kasville parhaalla tavallani Meksikon: ilmankosteutta, aurinkoa, ajoittain sadetta, mutta paljon myös kuivuutta ja nyt jatkossa lämpöä. Meksiko on peikonlehden koti 😀

  9. Leena sanoo:

    Hei, miten peikonlehden kanssa kävi? Mulla on nyt yksi menninkäisenlehti ja yksi peikonlehti, joista koitan pitää huolta. Peikonlehti on vielä karantteenissa makuuhuoneessa, kun seurailen ainakin kuukauden, ettei ostokukan mukana ole tullut mitään tuholaisia. Edellisjouluna sain joulutähden mukana vihannespunkkeja, jotka tappoivat kaksi isoa jukkapalmua ja ison määrän muitakin viherkasveja (isot muratit meni jne.). En enää ota riskejä niiden kanssa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Leena!

      Hengissä on edelleen (ihmettelen kyllä suuresti :D)!

      Peikonlehti on tällä hetkellä rappusten välitasolla yksin ja ylhäisenä. Hyvin tykkää siinä olla, vaikka harvakseltaan saa vettä 🙂

  10. […] Peikonlehti sairastaa 2. Helppo ja herkullinen arkiruoka 3. Joulun jälkeinen sisustus 4. Jätskibaaria ja aarteen […]

  11. Janette sanoo:

    Mulla on sama: peikonlehdessä on parissa lehdessä ruskeita laikkuja. Mistä kohtaa leikkasit lehdet pois?

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Vitsit, kun tästä postauksesta on jo niin kauan aikaa, etten muista…mutta ainakin tänä päivänä mä leikkaan lehdet varsineen pois, jos tarvetta on 🙂

  12. peikko sanoo:

    Aloituksesta kauan. Luultavasti olet keksinyt syyn mikä johti ruskettumiseen, eikä tätä ole ilmennyt enää ? Itse uusi peikon omistaja ja muutamaan lehteen ilmestynyt tummia läikkiä :((

    • Maria sanoo:

      Hei Peikko!

      Peikko eli hyvän elämän ja jouti viime vuonna ”vihreämmille niityille”, kun alkoi kasvamaan ihan holtittomasti ja liian rönsyillen 🙈

      Syy alunperin lehtien ruskettumiseen ei selvinnyt!

  13. Tiia sanoo:

    Heippa,

    Löysin tämän postauksen kun etsiskelin apua samankaltaiseen tilanteeseen oman peikon kanssa…
    Pakko oli laittaa vielä kysymystä tänne, että poistitko leikkaamalla nämä ruskistuneet lehdet vai annoitko niiden vain olla kasvissa? (Jos kasvi kuitenkin virkosi myöhemmin)
    Kiitos etukäteen vastauksesta! 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiia,

      jos en nyt väärin muista, niin leikkasin ruskistuneet lehdet pois 🙂

      Tsemppiä peikonlehden kanssa, toivotaan että tokenee!

Kommentoi